tiistai 15. marraskuuta 2016

Elämän ohjaksissa ja entäpä jos...hui!

Kävin iltalenkillä ja mieleeni tulvahti Tatu ja Patu - kanelia kainaloon-leffan lavasteet, kun painelin menemään Käpylässä uudet IceBugit jalassani. Hyvä pito, ei lipsunut ja ajatuskin kiisi huimaa vauhtia.

Valo tulvii eteiseen eritavalla talvella kuin aikaisemmin ja muistutti taas harmaalla hunnullaan ikkunanpinnoilla, että pesua kaipaisivat nekin ja kipeästi. Silti leivon, lenkkeilen tai luen mieluummin, olisipa ihana pöllyttää hiukan jauhopussia ja taputella kauniiseen esiliinaan jauhoisia sormia.

Katsella ikkunasta aurinkoista pihaa samalla, kun kädet ovat taikinasta sotkussa ja uunista tuoksuisi ihana sokerin, voin ja
jauhojen liitto. Kattaa pöytä tuoreilla leivonnaisilla,vastahaudutetulla teellä ja raikkaalla mehulla aurinkoiselle terassille, tervehtiä tupsukorvaista tuttavallista kurreherraa ja jänöä sekä kuunnella luonnon puhetta, joka soi tuulessa. Hiljaisuus on nostattanut sydämeni lokeroista ajatuksia ja vienyt siellä vierehtiviä taakkoja pois. Kuuntelen sydäntäni ja annan sen ohjata kulkuani.


Entä jos antaisit itsesi olla?
lopettaisit yrittämästä olla enemmän,
parempi, jotain muuta
 
et jatkaisi sitä miten sinuun on suhtautuduttu
odottaen, toivoen, vaatien, toruen, ehdollisesti
Entä jos antaisit itsesi vihdoin olla?

  Putoaisit tähän hetkeen, syvemmälle itseesi
niin syvälle, että osuisit siihen siemeneen sisälläsi
joka ei koskaan saanut kasvaa
herättäisit sen ja antaisit sinun kasvaa siksi
miksi sinut oli tarkoitettu. 

 ~ Aaro Löf


Mutta ystäväiseni, joskus on riittämättömyyden tunne. Pakko jaksaa vaikka ei huvittaisi, ymmärrän. Samoja tunteita olen minäkin tuntenut - ei aina tarvitse jaksaakaan, ei aina tarvitse olla läsnä, ei aina olla tavoitettavissa. Ei aina tarvitse riittää. Pakko ei ole kuin kuolla, sitten aikanaan.
Kiire on oire, ei kunniamerkki.
Kun ihminen on masentunut ja kykenemätön toimimaan on silloin gramma apua on paljon arvokkaampaa kuin kilo neuvoja. 
Näin on hyvä.
Aika hieno ja hyödyllinen taito, jonka olen itselleni sinnikkäästi opettanut ja olen ajoittain jopa hyvinkin ylpeä tuosta uudesta oppimastani :) 
Ei elämä aina tanssi ruusunlehtien päällä, mutta kaikesta voi kiittää. 
Välillä tulee Hui!-fiilis, mutta rohkene elää ja relata!


"Sinä päivänä,
kun huomaat olevasi
ihminen,
joka on sinun paras ystäväsi,
sinä olet paras.
Sinun ei tarvitse
enää koskaan kilpailla
muita vastaan,
koska sinä olet jo
paras
omassa elämässäsi."

-Marleena Ansio-












5 kommenttia:

  1. Olipas ajatuksia herättävä postaus, ja juuri sopivaan väliin, kun kiire on valtaamassa elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun tykkäsit. Välillä täytyy pohtia elämänkulkua.

      Poista
  2. Olipa ihana postaus. Pitäisi opetella olemaan itselleen armollinen ja jos ei paras ystävä niin edes kamu ainakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Jollet tykkää itsestäsi et voi tykätä muistakaan.

      Poista
    2. Totta. Jollet tykkää itsestäsi et voi tykätä muistakaan.

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥