torstai 10. marraskuuta 2016

Jääkarhuja, sankkaa lumisadetta ja täydellisiä säröjä

Eilen tehtiin jälleen historiaa. Historiallisia maailmaa muuttavia päivämääriä: 9.11.1989 Berliinin muuri kaatui ja Donald Trump valittiin eilen 9.11.2016 Yhdysvaltojen presidentiksi.
Hyvä valinta. Vaihtelua. Yhdysvaltojen äänestystuloksen lopputulos.
Kansa on puhunut.  Muuta en kommentoi.

Eilen se taas tapahtui, kuten toissapäivänä jo arvelin. Notkahdus. 10 tuntia töissä meni hyvin. Sitten sain soiton. Sydämeni hyppäsi kurkkuun, heikotti. Suljin hetkeksi silmäni ja sitten katsahdin taivaalle. Lähetin tuulen mukana sinne viestin.
Uskoa ja ajoittain horjuvaa luottamusta.
Välillä ihmettelen, kuinka vähään mahtuukaan elämän runsaus, juuri minulle omistettu. Säröjä, täydellisiä säröjä. Täydellistä elämää ei ole olemassakaan. Ja niistä turhan tärkeistä ja omasta mielestään täydellisistä tyypeistä olen jo hankkiutunut eroon. Energiasyöpöt.
Keskittyvät kaikkeen muuhun kuin tässä hetkessä olevaan elämään ja sen kauneuteen.
Pienet pehmoiset tassut vierelläni.
Uskallan elää täysillä.


Katukuvasta puuttuvat enää iglut ja jääkarhut. Tulee mieleen Pohjois-Karjalan talvet lapsuudessa. Suurena eroavaisuutena se, ettei mun tartte enää päivittäin köryyttää 100km suuntaansa työmatkaa omalla autolla. Hikikarpalot otsalla, kun näkyvyys on heikko ja urat vetävät koko ajan autoa metsähallituksen puolelle. Kyllä tää julkisilla kulkeminen on mukavaa. Helpottaa elämää suuresti. Mun Stadi, hima ja megamesta


Ja jos maisemointia ajatellaan, niin tähän lumimäärään sopisi hyvin vuoristonäkymä. Sehän tekisi tästä idyllisemmän ja kauniimman. Lumivuoret siintäisivät horisontissa,ah! Tämän pilvisen, kylmän ja pimeän ajan jaksaa jotenkuten, kun tietää pääsevänsä vuoden alkupuolella lämpöön. Voi kaivaa flipflopit matkalaukusta ja relata turkoosinsinisen meren äärellä kookosjuoma kädessä. Huojua palmujen tahdissa.


Mutta on tässä loputtomassa lumisateessa sekin hyvä puoli, että voi käpertyä kotipesän lämpöön viltin alle ja syödä ruokakaappia tyhjemmäksi. Josko lumi vallan saartaisi vielä meidät. Ei haittaisi. Olisi ruokavarastot jo täynnä apetta. Voisin jäädä aamuisin nukkumaan ja kehrätä kuin kissa. Elää kissan elämää talven ajan. Olen hyvn lahjakas, nimittäin unilahjojen osalta. Voisin nukkua päivät pääksytystään ja elää öisin lukien ja kirjoitellen. Ripaus taiteilijasielua. Mutta jos minusta ei kuulu vähään aikaan mitään, niin olen kadonnut lumeen.

Sitä pystyy mihin vain, jos vain kuuntelee sydäntään, uskoo, luottaa, pysyy vahvana ja ennen kaikkea rakastaa.









1 kommentti:

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥