sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Onnea isille - taivaan kultaiseen puutarhaan*

Minulla on universumin paras isä. 
Hän asuu jo taivaassa, asunut kohta viisi vuotta.
Muutto sinne tuli aivan yllättäen. Ei meistä kukaan osannut aavistaa, että kultainen sydän lakkaisi toimimasta.
Nyt ajat veturilla taivaan rautateillä.

Lämpimät halaukset ja kiitos ihanista muistoista ja vinkeistä elämään ja ne kymmenet ulkomaanmatkat opettivat minulle paljon, muistot. Kiitän kokemusrikkaasta elämästä, jota saan elää kolmattakymmentäseitsemättä vuotta. Koska tänään vietetään isänpäivää ja vierailen haudalla, niin ei tämän päivän pidä olla suruisaakin surullisempi. Isäni kulkee aina vierelläni ja sydämessäni. 


Isä on mielessäni lähes päivittäin. Välillä ikävä tuntuu epätodelliselta, eihän näin vaan ole voinut käydä. Muistoilla on kultaiset reunat, elämän kokemukset  kehykset.
Elämä opettaa ja tekee vahvemmaksi.
Mutta kuinka vahvaksi minun tulee tulla?
Elä nyt, älä sitku!
On vain tämä todellinen hetki ja tärkeät sanat, jotka muista lausua tärkeimmillesi.

ljellä ovat rakkaat muistot, hiljaisuus, elämän oppitunnit, kaipaus ja jälleennäkemisen odotus taivaan puutarhassa. Hyvää isänpäivää suurelle sankarilleni, minulle on sinua suuri ikävä!

Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain, että hämyisellä kalliolla oli sydänverta, aavistin hämärästi, että laulu oli jostakin, mikä ei koskaan palaa.
-Edith Södergran-








SHARE:

2 kommenttia

  1. <3 Sinulla on ollut niin sympaattisen näköinen isä <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis kirjoitus, täälläkin isää muisteltu tänään. <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig