keskiviikko 21. joulukuuta 2016

In Loving Memory*

Tänään on taas se ilta. 21.12.2011, 5 vuotta sitten illanhämärässä hohti valkoinen hanki, joulunodotusta ja iloa, eihän silloin pitäisi sattua mitään ikävää. Tuo ilta verhosi hetkessä itsensä tummaan surupukuun. Valkoiset hanget loistivat hälytysajoneuvojen valokeilassa kuin miljoonittain lepäilevät timantit. Maailmani pysähtyi ja jalat pettivät altani. Mitkään sanat eivät pysty kuvaamaan tunnetilaani viiden vuoden takaisesta joulukuisesta illasta, suru ja tuska pursuivat saumoistani läpi. Voin vieläkin päästä siihen tuskan hetkeen, jos uppoudun muistoihin, muistan hetken ikuisesti! Mutta en anna surulle liikaa valtaa, elämä jatkuu. Jokainen aikanaan ja vuorollaan.

Huusin tuskasta ja surusta. Kuoleva isä silmien edessä, eikä mitään tehtävissä. Sanomattoman kamala olo kuin olisi kävellyt orapihlaja-aidan sekä takiaispensaiden läpi ilman suojavaatetusta. Kuin käsi olisi revitty yllättäen irti. Aivan yllättäen. Suuri suru on järkyttävän raskasta keholle. Se ei ole kuin töissäkäyntiä vaan se asuu luonasi 24/7. Mutta täältä ei lähdetä käsikädessä, jollei satu onnettomuutta. Mutta jälleennäkeminen antaa voimia ja ne upeat muistot!
On mulla vaan ollut tähän saakka elämääni jo aika muisto- ja tapahtumarikas elämä. Kiitollisuus siitä, vaikka välillä voisi olla enemmän tasaisempaa. Jotenkin levollista ajatella, ettei kukaan ole jäänyt tänne maapallolle viettämään elämää ikuisuuksia, ihmiselämä on aika lyhyt.


Tänne maanpäälle jääville äkkikuolema on kova isku, mutta lähtijälle helpompi vaihtoehto. Elämä on kuin helminauha. Kaikilla meillä on omannäköisemme helminauha. Siinä on vierekkäin surun kyyneleiden tummiahelmiä ja ilonpisaran vaaleitahelmiä. Jokaisen helminauha on ainutkertainen, jota kantaa rakkaudella sydämessään. Elämämme on sopimus, joskus sekin raukeaa. Luota ja usko johdatukseen, sydämesi ääneen. Usko, se luo vahvaa pohjaa elämälle. Elämämme on sopimus, joskus sekin raukeaa. Luota ja usko johdatukseen, sydämesi ääneen. Usko, se luo vahvaa pohjaa elämälle.

Se samainen tie, jota kuljin vuosia takaperin on taas synkkä,syvä ja mustassa uiva. Ikkunan takanakin syvä musta pitää sylissään vesisateen hehkuvaa talvipäivää. Kissa rakstaa seurata vesipisaran tekemiä vanoja parvekkeen lasiin. 

Silloin kun elämän reunat repeytyvät totaalisesti ja elämä kaatuu surussaan päälle, kun taivas on aivan liian etäällä ja hengitys on raskas henkäisy. Kurotan katsettani ja ajatuksiani kohti valoa.  Jokaisella hetkellä on  oma tarkoituksensa.
Ihanaa iltaa isälleni taivaaseen, oot aina rakas, paras isä, hyvät neuvot ja muistoissani. Ihan joka päivä. Koko ikuisuuden  Jälleennäkemisen riemua odottaen!


"Jospa osaisivat ihmiset puhua toisilleen

niin kuin enkelit nauravat
kenelle vaan jolla
on kolmas korva auki, rinta,
suonensisäinen reitti
Hymy huulillaan tekevät enkelit
toivotonta työtään,
pelastavat meistä
mitä pelastettavissa on, sen vähän
Että edes ripsen värähdyksen ajan
murheen piirittäminä
kuulisimme enkelten naurun
ja mistään piittaamatta
liittyisimme siihen
ja olisimme enkelten kaltaisia
Sellaista puhuin enkeleiden kanssa, ja ne vastasivat"
-Tommy Tabermann-








Rakkaudella sankarilleni tyttäresi, 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥