maanantai 10. heinäkuuta 2017

Leikkipuistopostaus

Leikkipuistopostaus!

Terveiset hiekkalaatikon reunalta.
Olen tehnyt kesällä avustajan töitä ja toiminut myös lapsenhoitajana. LAsten vanhemmat saavat silloin omaa aikaa, kun kaitsen heidän lapsiaan. Kiva työ!

Reunalla kaunis on maailma, kuten Apulantakin laulaa.
Siis hiekkalaatikon reunalla.
Olin niin oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Muuta en voi todeta tähän hätään! Aivan vierasmaailma. 
On todella virkistävää olla välillä lasten seurassa. Heiltä oppii uusia asioita ja sitä erilaista näkökulmaa asioihin.


Yhden vauvan äiti kysyi, että millaista on, kun on kolme lasta? Tämä vauva, kun on hänen ensimmäisensä. Meinasin sanoa, että tää on helppoa kuin heinänteko, mutta sitten päätin olla kuitenkin rehellinen ja kerroin olevani lastenhoitajana mukana.



En tiedä, mihin tämä maailma on menossa, mutta kolmevuotiaan lapsen äiti totesi toiselle äidille, että "tää meidän kolmevuotias ei oo enää pieni,menee jo kavereiden kanssa". Siis anteeksi mitä?! Seurattuani lasten leikkejä, eräskin totesi, että " isänroolia ei tarvita tässä leikissä. Ei isät tee ikinä mitään! Ne ovat vaan aina töissä ja baarissa". Ja sitten yksi heittää toista kovalla palikalla päähän, josta syntyy huutoa. Voi Luoja! Sitten noi vanhemmat, jotka odottavat vaan lastensa asuvan omillaan. Valaisevia ja vahvistavia keskusteluja. On tää vaan oma maailmansa. Ja onneksi niitä ihanan osallistuvia isiäkin oli leikkipuistossa. 
Ihan valtavamäärä, wau!


En lähtenyt lukemaan/keskustelemaan asiasta vauva.fi-sivustolla! Maailma muuttuu! Ja sitten ruokailuhetki eteni seuraavanlaisesti, muistutin muutaman kerran maailman nälkää näkevistä, syö nyt-fraasi ja ne kasvamisen edellytykset. Tiukkaa imperatiivia!


Helsingin kaupungilla on ainakin toimiva ilmainen leikkipuistojärjestelmä. On ulko-ja sisätilat peleineen sekä ohjaajineen. Ja ilmainen ruoka kerran päivässä. Olen työskennellyt vuosien ajan erityislasten parissa ja lastenkodissa, nähnyt ne hylätyt lapsikohtalot ja vanhempien epätoivon, kun heistä ei olekaan vanhemmiksi. Mutta vanhemmuuta ei voi peruuttaa. Lasta ei voi laittaa kaapinhyllylle, kun et halua olla hänen kanssaan. Hylkiönä oleminen rikkoo ihmisen sielun. Sitä on järkyttävää seurata vierestä, eikä sitä tyhjiötä voi täyttää lastenkotikaan.

Nostan hattua todella niille vanhemmille, jotka ovat läsnä lastensa elämässä. Teette aivan mielettömän upeaa palvelusta lapsenne tulevaisuudelle ja yhteiskunnalle. Itse olen tällainen extempore-elämää ja omaa rauhaa rakastava-tyyppi, joten minusta ei olisi vanhemmaksi. Ainakaan kovin hyväksi. Luulisin. Siksi pysyttelen onnellisena täti-ihmisenä. 
Maailma tarvitsee myös hyviä tätejä!








Terveisin,

Crazy Cat Lady!
alias

2 kommenttia:

  1. Ihanan sympaattinen postaus. Ja tämä oli hyvin ilmaistu: "Maailma tarvitsee myös hyviä tätejä!" Juuri noin ♥

    Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista ♡ Ajattelin tehdä postauksen hieman erilaisesta asiasta kuin yleensä. Olipa kiva kirjoittaa ja tarkastella elämää tältä kannalta.

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥