lauantai 19. elokuuta 2017

Teflon Brothers. Della Marga. Karl Lagerfeld ja Korpirauha*

Iltalenkillä. Ylläri. Allas Sea Poolilla esiintyi Teflon Brothers!
Allas Sea Pool täytyy polskien vielä testata. Kaipaan kesää, uima-allasta ja uintihetkiä. Voinhan silti ajatuksissani kellua metsävedessä. Nuuhkin kesän loppua pääni pyörryksiin, etsin silmiini horisontin, näen vain vilauksen katoavista ajatuksista. Olen nähnyt tänään sikolätin, kaaoksen. Huimasi. Mutta selvisin.
Hengittelen täällä itseni vahvaksi ja keskityn olennaiseen. Hiljaiseen olemiseen. Ehkä myös vielä leipomiseen, marjapiirakka piristää aina. Ainakin Della Margan ostos piristi kummasti. Siellä oli meneillään vieläpä alennusmyynnit. Pidän Karl Lagerfeldin vaatteista ja laukuista.



Elokuu. En tiedä miten sitä kuvailisin. 

Täyteläisen lämmin, kaunein, niin kesäinen. 
Mikään sana ei tee oikeutta tälle kuulle,
niille tunteille, mitä elokuu sisälläni herättää. Ajatuksissa järvenranta, arjessa valoa, käsissä keskeneräisiä,toiveissa valmistakin. Yllätyksellisyys. Toivon parasta. Olin seiskaluokkalaisten kanssa Siuntion Korpirauhassa, paistoin koko päivän lettuja.
Ihanaa!

Ajatukseni on kuin pilvenhattara, pehmeä ja viaton. Vielä vallan kesäinen. Viikonloppuna on luvassa töitä ja juhlaa.
















SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig