perjantai 6. lokakuuta 2017

Vinkkejä: Leffan ensi-illassa & KappAhlin kutsuvieraana

Jos tästä harmaudesta täytyy jotain iloa repiä, olkoon se ilo sitten kynttilät aamusta saakka lyhdyissä. Pimeään vuodenaikaan sopeutuminen vie aikaa. Mutta kivat lämpöiset neuleet ja luonnon kauneus piristävät hieman syksyn pimeydessä. Kohta onkin se ajankohta kun töiin lähtiessä on pimeää ja töistä lähtiessä on pimeää. Ja siihen ei auta sitten mikään muu kuin se että pääsee hiihtolomalla aurinkoon ja lämpöiseen. Itsemurhatilastotkin olisivat täällä pohjolassa pienemmät, jos täällä olisi valoisampaa. Valo luo toivoa, mutta pimeys saa mielen entistä synkemmäksi. Melankolia kolisee luissa ja ytimissä.

Piipahdin syyssateiden lomassa KappAhlin Citykäytävän kutsuvierasavajaisissa tehden ostoksia ja maistellen herkullisia suupaloja. KappAhlissa kannattaa käydä viikonlopun aikana, koska siellä on nyt -25% alennukset. Ja kävin Viinileffassa Korjaamolla, Viinitilamme Ranskassa- elokuvan ensi-illassa. Leffa tulee leffateattereihin 13.10 ja voin vain suositella leffaa.. Leffa, joka on tunteita herättävä ja täynnä kauniita maisemia. Leffanopetus on, että perhe pitää yhtä ja yhdessä selvitään! Kyllä mäkin luulen selviäväni ilman vapaapäivää syyslomaan saakka?! Työtä, hyvää ruokaa ja vähäisellä vapaa-ajalla relaa & ystäviä.


Viikonloppuna kikyilen (tää ei todellakaan sovi kaikille aloille eikä nosta kilpailukykykä, niin turhaa!!), relailen ja koetan nauttia syksyn väreistä liikkumalla luonnossa. Jotkut hetket jäävät ikuisesti mieleen. Asiat ovat monesti pienestä kiinni. Toiset päivät ovat naarmuttamattomia ja toiset täynnä naarmuja ja kolhuja. Elämä on valoja ja varjoja. Piiskaniskuja ja enkelin hentoja hipaisuja. 

Pohdin tänään ajankulukseni tulevia matkakohteita. Jäämeren rannalla olisi upeaa päästä käymään,tuulettumaan. Oi meri,lunnien laulu ja kallioiden hiljaisuus. Se karu kauneus kalastajakylissä, joka elämässäkin ajoittain vallitsee. Ääripaikka ja äärikokemuksia. Olen kroonisen utelias uusille kohteille ja elämän piirille. 
Bon voyage,elämänmatka jatkuu!








Vltavassa rautatieaseman vieressä olevasta ravintolasta saa makoisaa tsekkiläistä makkaraa pieneen nälkään.












SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig