Pala lapsuutta

Katson, kun sekuntiviisari nytkähtelee eteenpäin. Pala tätä aikaa siirtyy muistoiksi. Minäkin nytkähtelen eteenpäin sekunti kerrallaan. Pitkät hetket ja ohikiitävä ikuisuus. Aikaa on mahdotonta määritellä. Haluaisin jutella itseni kanssa, sen nuoren tytön, jolla oli palava mieli ja sulava sydän. Mahtaisi tulla mielenkiintoinen keskustelu. Muistelen häntä keittiön hämärässä. Kirjoitin kerran kirjeen itselleni, talletin sen vessapaperirulla- aikakapseliin ja vannotin, että avaan vasta vuosien kuluttua. Minne lienee sen piilotin. En enää muista. Mutta se onkin parasta toisaalta, ettei ole sama kuin joskus kauan sitten. Muuttuminen on viehättävää. Ehkä sitä jopa viisastuu vähän, rakastan tätä hetkeä ja ikääni. En haluaisi olla enää parikymppinen.

Otin kameran esiin ja kuvasin vanhaa isäni tekemää nukkekotiani, toinen nukkekoti oli kaupasta ostettu ja se ei ollut niin kiva. Asuin lapsena asunnossa, jossa oli melkein samanlaiset tapetit. Keittiössä oli keltaiset kaapit ja punainen muovimatto.  Kun kiipesin siniselle muovijakkaralle näin ulos pihalle, missä kasvoivat isot kuuset. Rakastin pyörällä ajamista ja olin usein isän mukana töissä, hän oli veturinkuljettaja, rakastan edelleen dieselin hajua, siitä tulee aina mieleen isän työvaatteet ♥  Kesäiset koivikot ja kesämökille moottoriveneellä ajaminen. Tuntuu aina hyvältä astua huoneeseen, joka on tarinoita täynnä! 

Nukkekotiin mahtui koko lapsuus. Kun suljen silmäni, istun taas keittiön pöydän ääressä syömässä meetvurstileipää ja maitoa. Minun tuolini tunnistaa siitä, että vasemmasta yläkulmasta on maali kulunut. Luen Viisikkoa. Pihalta kuuluu keinujen kitinä.Vien oravalle piirakkataikinaa.

Muistankohan tämän hetken kolmenkymmenen vuoden päästä? Pienenä ja joskus nyttenkin mietin minkälaista olisi asua nukkekodissa. Katsella vain kun isot ihmiset ympärillä hyörii. Ja katsella pikkuruisista ikkunoista ulos, mutta silti sisälle. Pienissä taloissa, pienoismalleissa on jotain hyvin kiehtovaa.  Luulen, että tuollaiset hyvät muistot eivät koskaan häviä. Aina joku tuo ne mieleen,maidon tuoksu, kulunut penkki, meetvurstin maku, metsätähti-jogurtti, roope ankan raha-karkit ja kolmio tripmehut, isot kuuset, kauppa-autolla vierailu mummon kanssa tai keinujen ääni. Elämää eri aikakausilla. Betoniviidakko, järven ranta ja ruispelto. Muistan, kuinka mentiin kioskille ja ostettiin karkkia tyyliin: "Otan noita nallekarkkeja 50 sentillä ja noita krokotiilejä 20 sentillä...!"

Mummolassa on vanha saunarakennus, jossa lapsena luin vanhoja Jaanoja ja Eevoja. Siinä yhdessä Anne Pohtamo kulki kirsikkapuiden alla Central Parkissa ja söi illallista Jacquesin kanssa. Luulin sen rakkauden kestävän ikuisesti. Ihailin suuresti Monacon Grace Kellyä ja leikkasin lehdistä kaikki hänen kuvansa talteen. On saunaranta, jossa tuoksui savu. Polku, jolla muurahaiset marssivat jonossa. Olisi ihana käydä lapsuudenkodissa, mutta siinä talossa asuu nykyään joku toinen. Sinne ei voi palata, vaikka haluaisikin. Minulla on ensimmäiset muistikuvat kolmen vuoden ikäisenä, vahvoja muistikuvia. Muistan, kun mummollani oli aina kaapissa tummaa taloussuklaata ja DaCapoja. Ja kuinka mummolassa ollessani laskettiin mäkeä ukin kanssa ja käytiin joka joulu hevosajelulla. Minulla oli ihana ukki ♥

Onko Teillä jokin tietty herkku tai ruoka, jota kaipaatte uudelleen kauppoihin?

       

                                                  kuva lainattu

Muistan, kun lapsena kävimme vanhan melkein sokean sukulaisemme luona. Ihmettelin sokea vanha ystäväni näkee unia. Olen miettinyt millaisia ne mahtavat olla. Tulee joskus miettineeksi, miksi ihmisille on annettu kaksi silmää ja kaksi korvaa, mutta vain yksi suu? Ja kun menettää/ei koskaan ole omistanutkaan noiden kahden aistin toimintaa, miten ihmeessä sormenpäät korvaavat nekin. Ja sitten loppujen lopuksi sydän taitaa korjata kaikki tärkeimmät asiat, sekä aistittavat että muuten tunnettavat. Jos ei ole sydäntä, on ihan sama, mitä näkee, kuulee, tuntee...kun sydän on paikallaan, kaikki on hyvin. Se taitaa olla tärkein elimemme. Minä tykkään kuunnella, joten olen iloinen siitä, että minulla on kaksi korvaa. Kun suljet silmäsi kuulet ääniä, joita muuten et kuulisi...Joku sinussa laajenee...

Laitoin taikinan turpoamaan, siitä iltapostauksessa lisää, sekä sisustusarvonnan voittajan julkistaminen ;) 

Muista, sinä ihana lukijani olet täydellinen juuri omana persoonallisena itsenäsi, ihanaa sunnuntaita ja kohta on taas uusi viikonloppukin ♥

SHARE: