Yes, yes!

Taas tällainen tylsän turhanpäiväinen postaus. Illalla tai huomenna teen jonkin tosi rennon postauksen, i´ll promise :) Eilen taiteilimme koulumme oppilaiden kanssa lumikuutioista lumiveistoksia. Tosin aika meinasi loppua kesken, koska meillä loppui koulu aiemmin kuin yläkoululaisilla. 

Alkuun tukioppilaat pyysivät opettajaa piirtämään puunrungon johon oppilaat taiteilivat oksia. Rungon punainen ja sininen väri kuvastavat luokkani persoonallisuuksia.

                                
                    Rungossa on sen luokan kokonaissanoma, kuten kuvasta näkyy :D :/

Työmatkallani olen huomannut, että tiet alkavat olla jo keväiset. Lumipenkat sulavat vettä tielle ja linnut laulavat kun avaa kotioven. Täällä mennään jo plussan puolella päiväsaikaan, joten eiklhän se kevät hiivi kohta nurkan taakse meitä valostuttamaan.

Oppilaistani olen huomannut, että heissä on monta maisemaa siis persoonallisuutta.Nämä yes, yes-tyypit tekevät kaikkensa, että miellyttäisivät muita ja kokevat siitä pahaa oloa. Aika ajoin meidän aikuisten lehdissä heristellään sormea kaikille myötäilijöille. Ei pidä olla liian kiltti. Täytyy osata sanoa myös ei. Liian kilteiltä ihmisiltä on aina  helppoa pyytää palveluksia. Kiltti myötäilijä tekee ylitöitä, vahtii lapsia ja tekee sitä tai tätä, vaikka ei välttämättä itse haluaisikaan. Olen itse oppinut pitämään itsestäni huolta ja osaan sanoa tarvittaessa myös ei, yhden burnoutin jälkeen. Elämä on koulu, joka opettaa jossain vaiheessa kuuntelemaan omaa sisimpäänsä. Enää en haali tehtäviä, vaan tiedän rajani. En ole yli-ihminen. Tykkään toki myös extemporejutuista ja olen kova tekemään töitä, Luoja kun ei laiskoja elätä! En voisi kuvitella elämääni ilman työtä, se antaa sisältöä elämälleni ja siellä oppii joka päivä uutta myös itsestään. En ajattele mitä tekisin eläkkeellä, koska sitä ei koskaan milloin elämämme päättyy. Elämä on nyt, ei eläkkeellä.

Välillä tuntuu hyvältä tehdä jotain yhtäkkiä ilman suuria suunnitelmia. Jos jonakin päivänä minulla on niin paljon ylimääräistä rahaa, ettei se sopisi lompakkooni niin kävelen lentokentälle ja otan ensimmäisen  lennon ulkomaille ja mahdollisimman kauas. Joskus on myös hyvä sanoa elämälle kyllä. Inhoan aina jees-tyyppejä, jotka aina myöteilevät muita ja  heitä käytetään sen takia hyväksi. Tulisi muistaa, että meillä jokaisella on yksi, oma elämä, jota ei tule hukata siihen, että joutuu jatkuvasti murehtimaan ja katumaan tekojaan/tekemättä jääneitä asioita. Toteunut unelma on ihana asia, kunhan uskaltaa sanoa kyllä :) Toki terve maalaiskärki on tarpeen, mutta elämä menee hukkaan jos antaa pelolle vallan. Olen ottanut myös käyttöön palkitsemissysteemin, jos saavutan jonkin suuremman tavoitteeni niin hankin itselleni jotain extrakivaa. Odotan vaan nyt jotain kivaa tapahtuvaksi, hankinta ois jo tiedossa ;D Extemporejutut ovat joskus tosi kivoja, koska jos liikaa suunnittelee jotain juttua niin se menee usein mönkään tai siitä menee pois tietty hohto. Antaa elämänvirran viedä ja ohjata, kyllä elämä kantaa :)

Sanon myös EI humalahakuiselle juomiselle, koska ajatus krapulapäivästä ei vaan innosta. Päädyn bileistäkin kotiin yleensä siinä vaiheessa, kun muut alkavat tarvita tekstitystä puheeseensa :D On turvallista ja helppoa tehdä asiat rutiininomaisesti. Extempore -biletyksiä en kaipaa, koska kivoja asioita voi tehdä ihan selvinpäinkin. Ehkä olen joskus tylsä, ehkä olen vastarannankiiski, mutta ainakin tänään heräsin nauttimaan kevätauringosta ja sanomaan kyllä lenkkeilylle.  Olen oppinut ennakoimaan asioita, mietin usein asioiden seurauksia. Olen sanonut kyllä monet kerrat uudelle/vanhalle harrastukselle, kuntosalille. Siellä tulee aina hyvä fiilis, päälle reipas juoksulenkki, ah ihanuutta! On mukavaa kun huomaa olevansa oman elämänsä herra, kyky osata karsia turhia ja positiivista energiaa syöviä asioita pois elämästään. Olla tasapainossa. Perusonnellisuus.

 

Tällä viikolla tämä täti on märehtinyt ihan tosi vähän vaan, sillä on ollut ihan hyvä mieli. Ei se sitä tarkoita, että pitäisi kulkea suu korvissa kylänraitilla. Hyvä olo ei aina välttämättä edes näy ulospäin, sen vain tuntee luisa ja ytimissä. Kevätaurinko ja sopivan pitkä juoksulenkki, siitä saa hyvänmielen. Hesarissa oli muuten eilen hyvä kirjoitus siitä kuinka jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan, Hesarin kirjoitus.

Helena Anhavan sanoin: "Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi, älä tietyssä asemassa olevaksi, niin olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä istumaan tavaratalon rappusille syömään tötteröjäätelöä.”
  
Oletteko keskitienkulkijoita vai yleensä aina Yes ma ám-tyyppejä? Mikä on teidän perusonnellisuuden lähde?
  

SHARE:

Elämä