Realization!

Eilen illalla kävin auttelemassa tuttava vanhusta kotitöissä ja ruokailuissa. Lapsuudenkotini näkyy hänen olohuoneen ikkunasta. Paljon muistoja. Oivaltamista. Katselin ikkunasta ulos tovin ja mieleeni tulvahti muistoja. Talo, josta vanhempani muuttivat 11 vuotta sitten, kun isäni sai toisen infarktin ja selvisi täpärästi hengissä. Oli hyvä ratkaisua, että he muuttivat rivitaloon, jossa äitinia asuu edelleen. Helpompi asumismuoto. 

Muistan kuinka makasimme naapurin tytön kanssa hangella ja katselimme tähtitaivasta. Laskimme mäkeä iltamyöhään vain kuutamon valaistessa leikkejämme takapihalla. Valtavasti muistoja. Olisi tehnyt mieli mennä käymään lapsuudenkodissani, mutta haluan säilyttää talosta sen illuusion, joka on jäänyt sieltä viimeisenä muistikuvanani. Vietin tässä ihanassa lapsuudentalossani, omakotitalossa  reilu 15 vuotta. Itse en ihannoi omakotitalo asumista, liian työlästä. Tykkään siitä, että lämpö tulee suht edullisesti ilman sen suurempia uunin lämmittämisiä. Mutta ne muistot. Silmäkulmaani kirposivat kyyneleet. Sitä tunnetta, kun illalla leikki naapurintytön kanssa takapihalla ja tuli kotiin posket punaisena, kun äiti oli tehnyt iltapalaa ja kotona olivat kaikki rakkaat, isä, äiti ja pikkuveli.

 

Ylioppilasjuhlani 5.6.1999. Huomatkaa veljeni hieno IronMaiden-paita :D Hän vaihtoi heti päästyämme kotiin lemppariyhtyeensä paidan.

Kuinka huoleton sitä lapsena ja nuorena lukiolaisena olikaan, kesäpäiviin sisältyi paljon hengailua, leikkiä, uintia ja lämpöisiä kesäpäiviä. Kesäpäivissä ei ollut muuta tekemistä kuin jäätelömakujen valitseminen, ei ollut internetiä saatikka kännyköitä. Sain ensimmäisen kännykkäni lukion kolmannella luokalla. Se oli elämää isolla E:ellä! Leikittiin olympialaisia, herkuteltiin Metsätähti-jogurtilla, kolmio pillimehulla, Marilyn- ja Gruntz-jäätelöillä sekä Roope-sedän kolikko- karkeilla. Mutta siinä talossa asuu nykyään joku toinen. Sinne ei voi palata, vaikka haluaisikin.  Olenkohan tullut vanhaksi, kun mieleeni tulvahti muistoja nähdessäni lapsuudenkotini?

Matkasin mielessäni syvämmeälle muistoihin. Makasin serkkutytön kanssa  kesämökin laiturilla, soudeltiin, uitiin,  kävelin metsätietä kauppaan tai kävin mummolassa kauppa-autolla, ajatonta kesätunnelmaa. Ihana lapsuus ja nuoruus, tällaisia kesiä
vietin lapsuudessa ja nuoruudessa. Minusta on tullut vastoinkäymisten myötä aikuinen, pohdiskeleva ja aika kova kuorinen. Kestän stressiä enemmän kuin ennen. Olen terveellä tavalla itsekkäämpi, on tämä hetki. Monenlaisia muistonmaisemia. Toki meilläkin otettiin välillä lujasti yhteen, täydellistä elämää on vain ns.kulissielämässä.

 Jo pikkutyttönä rakastin pyörällä ajamista ja olin usein isän mukana töissä, hän oli veturinkuljettaja, rakastan edelleen dieselin hajua, siitä tulee aina mieleen isän työvaatteet. Käytiin potkuriajelulla isän kanssa ja äidin kanssa markkinoilla. Tuntuu aina hyvältä astua taloon, joka on tarinoita ja muistoja täynnä! Äitini paistaa lettuja, luen Viisikkoa. Pyöräiltiin kavereiden kanssa Sabrina-kerhoon kirjastolle. Leivoin äidin kanssa karjalanpiirakoita ja vein oravalle puuhun piirakkataikinaa. Luulen, että tuollaiset hyvät muistot eivät koskaan häviä. Minulla on ensimmäiset muistikuvat kolmen vuoden ikäisenä, vahvoja muistikuvia. Muistan, kun mummollani oli aina kaapissa tummaa taloussuklaata ja DaCapoja. Ja kuinka mummolassa ollessani laskettiin suksilla mäkeä ukin kanssa ja käytiin joka joulu hevosajelulla. Minulla oli ihana ukki. Oli sauna ja ranta sekä muurahaisia, jotka marssivat polkua pitkin uimarannalle. Mummolassa oli vanha saunarakennus, jossa lapsena luin vanhoja Jaanoja ja Eevoja. Ihailin Grace Kellyä ja leikkasin Apu-lehdestä paperinukkeja. Lauloin lehmille laidunalueen vieressä. Jos olen menettänyt elämässäni paljon, niin sydämen viisaus on ainakin lisääntynyt. Olen saanut kuulla, että olen sydämellinen. Jos ei ole sydäntä, on ihan sama, mitä näkee ja kuulee. Sydämen ollessa paikallaan, kaikki on hyvin. 

 

Mallorcalla 1991

Kaikilla lapsilla ei ole hyviä muistoja lapsuudestaa, saatikka edes lapsuutta. Olen rikas siis en rahallisesti, mutta minulla oli hyvin onnellinen lapsuus ja paljon huiman ihania muistoja. Alla kuvia vähemmän onnellisista lapsista. He osaavat varmasti olla onnellisia todella pienistä asioista, joita meillä länsimaissa pidetään liiankin itsestäänselvyyksinä. Onnellinen lapsuus ei ole itsestäänselvyys. Hyvä lapsuus on pääomista parasta mitä aikuisena osaa arvostaa.

kuva

Kodittomat intialaislapset opiskelevat sillan alla kahden opettajan johdolla.

 kuva

Yllä oleva kuva on järkyttänyt koko maailmaa. Kukaan ei tiedä mitä taphtui, kun kuvaaja  Kevin Carter poistui kuvaamasta. Kolme kuukautta myöhemmin Carter teki itsemurhan masennuttuaan. Alla osa Carterin itsemurhaviestistä:

"I am depressed … without phone … money for rent … money for child support … money for debts … money!!! … I am haunted by the vivid memories of killings and corpses and anger and pain … of starving or wounded children, of trigger-happy madmen, often police, of killer executioners … I have gone to join Ken [recently deceased colleague Ken Oosterbroek] if I am that lucky."

Kampin kappeli

Tärkeää on oppia menneestä ja antaa arvoa läheisillemme. Kaikki on katoavaa. Muista, että olet todella kaunis, vaikka välillä elämä tuntuukin risaiselta. Minun piti kirjoittaa postaus aivan muusta aiheesta, mutta tämän postauksen syntyyn kirvoittivat eiliset muistot ja kyyneleet. Asiat tarkentuvat, kun hieman etääntyy. Haluan vaalia mielenkiintoisen ja täydellisen epätäydellisen elämäni elämistä. 
Juuri minun näköistäni. Ei itsestäänselvyyksiä vaan kiitollisuutta. Noudattaa lapsuudessani saamiani hyviä neuvoja. Lapsuudenkodillani on aina erityinen paikka sydämessäni. Suuni kaartuu hymyyn, ne muistot!

 ♥
 

SHARE:

Elämä, Lapsuus