maanantai 8. lokakuuta 2018

Lyhtyni kajo lokakuussa*

Terveiset uuteen viikkoon!

Puut huutavat suruissaan: tulee kylmä ja sateinen yö. Mutta minä kääriydyn pehmeään untavapeittoon kisut lähelläni ja näen lämpöisen kesäisiä unia. Lyhtyni kajo syysillassa.

Viikonloppuna lepälin, kuvailtiin, on luettu kirjoja/lehtiä ja popsittu särkylääkkeitä. Olen ollut ääriäni vailla. Hauraan herkkää.  Tavannut erikoisia ihmisiä, kerta riitti.
Tuskan määrä elämässä on vaihteleva. Tänään istun junassa tuskissani, joka kolistelee keskustaan lääkäriin. Myös ihmisen tuska kolisee,jos joutuu pois raiteiltaan. Mietimme ystävättäreni kanssa Venäjän matkaa,sielläkin olisi tuskaa, nimittäin maatuskoja.

Pohdin tänään ajankulukseni tulevia matkakohteita. Jäämeren rannalla olisi upeaa päästä taas käymään,tuulettumaan. Kerran olen siellä käynytkin. Oi meri,vahva meriveden tuoksu,lintujen laulu ja kallioiden hiljaisuus. Se karu kauneus,joka elämässäkin vallitsee. 
Olen kroonisen utelias uusille kohteille ja elämän piirille. 
Bon voyage,elämänmatka jatkuu!


 Onnesta en osaa kirjoittaa,ehkä se löytyy etäisesti näistä sanoista: Ruskan värit antavat voimaa vaikka elämä pakeneekin puista,onnistunut pannukakku, ajatusten solmujen aukeaminen, vapaus tehdä asioita laajemmin, työkaverin lämminhalaus ja kutkuttavat matkasuunnitelmat. Välillä on levon aika myös luonnolla.  Valo hoivaa,ei tuskan tummuus. 
Lämpöä,hyviä kohtaamisia ja toivoa ♡


Mekko: Marella, Stockmann
Balleriinat: Marc Jacobs
Sormus: Myrsky Design










SHARE:

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Asumisvinkki: MG Asunnot Lahti

Haluan esitellä Teille ihanat lukijat pienen suuren toimijan Lahdesta, MG Asunnot.
MG Asunnot on henkilökohtaisen asumispalveluun erikoistunut yksityinen vuokranantaja.


www.mgasunnot.fi tarjoaa vuokra-asuntoja, sekä monipuolisia asumiseen liittyviä vaihtoehtoja, etuja ja palveluita Lahden ja Päijät- Hämeen alueella.



MG Asuntojen historiaa:

"Vuokraustoimintahistoriani alkaa vuodesta 2006.

Koska koin asuntosijoittamisen itselleni mielekkäänä toimintana, olen vuosien mittaan laajentanut vuokra-asuntovalikoimaani sopivien kohteiden löytyessä. Kokemukset -niin hyvät kuin huonotkin- ovat kartuttaneet taitojani ja lisänneet intoani kehittää vuokraustoimintaani enemmän kokonaisvaltaisen palvelun periaatteella.


Haluan tarjota ihmisille asuntoja, joissa voisin kuvitella viihtyväni myös itse ja henkilökohtaista palvelua, joka nykypäivän liiketoiminnassa on jäänyt toissijaiseksi arvoksi. Kasvavana ja yksityisenä pystyn ottamaan asukkaat henkilökohtaisesti huomioon.

Olen aina ja helposti tavoitettavissa sinulle sopivan viestintävälineen avulla esim. puhelimitse, sähköpostitse tai WhatsAppia käyttäen.
Pidän myös asiakkaani ajan tasalla MG Asuntojen tapahtumista sosiaalisen median kautta.

MG Asunnot-brändi ja asumisen palvelut näyttävät suuntaa vuokra-asumisessa."
​

-Markus Grahn-


Vuokra-asunnot ovat pääsääntöisesti yksiöitä, kaksioita ja kolmioita.
 Helposti Kotiin Konsepti on suunnattu niin nuorille omaa elämäänsä aloitteleville kuin turvallisia eläkepäiviä haikaileville aikuisille.
 Toimintaperiaate on asiakaslähtöinen: MG Asunnot pyrkii aina ottamaan huomioon asiakkaan henkilökohtaiset tarpeet.
MG Asunnot tarjoavat myös mahdollisuuden käänteiseen asuntokauppaan.Tällöin asunto-osakkeen omistus siirtyy, mutta jäät itse asuntoon vuokralaiseksi yhdessä sovituin ehdoin.


​
MG Asunnot-brändi ja asumisen palvelut näyttävät suuntaa vuokra-asumisessa.
Asiakkaan toiveiden kuunteleminen ja toteuttaminen ovat toiminnan perusta. Lähtökohtana on asukkaan viihtyisyys ja asuminen vailla huolta suurista remonteista. Suuri osa vuokra-asunnoista on kävelymatkan päässä Lahden keskustasta tai hyvien bussireittien varrella.

Asuntojen lähellä on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja luonnonläheisyys.
  Asuinympäristöltään rauhalliset taloyhtiöt valikoituvat vuokrakohteiksi. Asunnot ovat remontoitu aina hyvin ja 
ympäristön huomioiminen on otettu tarkasti huomioon palveluiden tuottamisessa.



Nyt kannattaa käydä tykkäilemässä MG Asuntojen Instagram sivuista, koska siellä on meneillään I Love Me-messujen sekä Kirja-, Ruoka- ja Viini-messujen lippuarvonnat!



MG Asunnot löydät Instagramista
&


MG Asunnot - LAHTI, 
www.mgasunnot.fi,mg.asunnot@gmail.com  |  
Puh: 040-5540223


Tässä hieman havainnekuvia MG Asuntojen laadukkuudesta:




















SHARE:

tiistai 2. lokakuuta 2018

Kauneushoitola Reiko: HydraFacial tehokas pikakasvohoito

Se on ainutlaatuinen ihonhoitoteknologia, jossa yhdistyvät koneellisesti tehtynä ihonpuhdistus, kuorinta, ihohuokosten tyhjennys ja tehoaineiden syöttö vain n. 30 minuutissa.



HydraFacial-ihonhoitoteknologia perustuu hoitolaitteiden, niiden patentoitujen hoitopäiden, hoidoissa käytettävien ammattilaisseerumien sekä kotioloissa käytettävien kuluttajatuotteiden yhteistoimintaan.
HydraFacial on ihonhoitomaailmaa mullistanut, markkinoiden edistynein ihonhoitoteknologia, jossa iho puhdistetaan, kuoritaan, ihohuokoset tyhjennetään ja tehoaineet syötetään syvälle ihoon kivuttomasti. Kauneushoitolan yrittäjä Anna on kauneushoidon  ammattilainen ja hänen kättensä jälki on tuloksellista.

Hoidon tuloksia voit käydä katsomassa täältä.
Sillä saadaan hoidettua niin liian rasvoittuvaa ihoa, auringon vahingoittamaa ihoa, pigmenttiläiskiä kuin juonteita sekä ryppyjäkin.
Ihoni oli hoidon jälkeen kuulas ja kirkas.
Ja aikaa hoitoon meni vain puoli tuntia.
Hoidon jälkeen vilkaisin putkiloon, jonne oli mennyt ihoni epäpuhtauksia ja sitähän riitti, vaikkei ihoni mikään ongelmaiho olekaan.


Lokakuun 2018 ajan HydraFacial hoidot koodilla SATUKOO, -15%!


Tämän upean ja tehokkaan hoidon löydät Käpylästä Kauneushoitola Reikosta,
Kullervonkatu 22, 00610 Helsinki

Puh: 046 561 7274  
Sähköposti: kauneushoitolareiko@outlook.com










HydraFacial-laite kuvassa vasemmalla.














SHARE:

maanantai 1. lokakuuta 2018

Hyvän ytimessä*

Pikainen tervehdys uuteen viikkoon!
Viime viikolla oli Tomyy Hilfigerin kutsuvierasilta, Green Streetin raakakakkukuvaukset ja monia muita hauskoja hetkiä.


Syksy, neuleet ja kauneus.
Kauneudesta voi nauttia silmillään, korvillaan, ihollaan. Kauneutta on jakamisessa, läsnäolossa, kuulemaan herkistyneissä korvissa ja kohtaavassa kosketuksessa. Kauneus voi pelastaa kurjan päivän, nostaa maasta ja pitää otteessaan. Kauneutta on rehellisyydessä. On kaunista olla aidosti oma itsensä. Kauneus on harmoniaa, sopusointua. Sitä on hiljaisuudessa, rauhassa, sovussa. Sinä ja minä olemme kauniita juuri tällaisina omille paikoillemme luotuina.
Oman rakkaan onnellisuus on valtavan kaunista ja koskettavaa.



Myös aamun aikaiset hetket ovat kauneutta. Olen aamuihminen sanan kaikessa merkityksessä, silloin kun on treeniaamu. Kaikkein luovin hetki on kuitenkin iltayö. Rakastan aikaisia aamuja vaikka rakastan myös nukkua pitkään. Aamuisin olen yleensä aina hyvällä tuulella ja olen myös tehokkaimmillani heti aamutuimaan sekä myöhään illalla. Herään viikolla automaattisesti siinä seitsemän aikoihin. Viikonloppuisin nukun luvattoman pitkään. 

Voimauttavaa valoa ja hämärän usvaisia hetkiä*













SHARE:

maanantai 24. syyskuuta 2018

Vinkki: Muotiaputiikki Happy! Punavuoressa

Piipahdin Punavuoressa sijaitsevassa HAPPY!!-liikkeessä
HAPPY!stä löytyy eri suunnittelijoiden merkkejä, kuten Liu Jo, Marc Aurel ja Apart. Putiikissa on laaja valikoima mm. erilaisia mekkoja, kenkiä,koruja ja takkeja monissa eri koossa.
Asuja arkeen ja juhlaan.

Ihastuin näyteikkunassa olleisiin Liu Jon nilkkureihin ja hankin ne. Niissä on kaunis teräväkärki, kaunis matalakorko ja ne saavat jalat näyttämään siroilta.
Jos et ole vielä poikennut sympaattisen ihanassa HAPPY!ssa niin nyt on se aika. Siellä saa asiantuntevaa palvelua ja kauniita vaatteita sekä asusteita. Suosin pieniä putiikkeja, koska niistä saa henkilökohtaista palvelua, yksilöllisiä vaatteita sekä asusteita ja haluan tukea pienyrittäjiä.

HAPPY MIND, HAPPY LIFE!
"Ensisijainen tavoitteemme on tehdä asiakkaillemme rento ja ystävällisen ilmapiirin vaateliike jossa voi rauhassa katsella ja sovitella vaatteita, kenkiä ja asusteita.
Ja Happyssä asiakaspalvelu on KAIKEN a ja o!
Tavoitteemme on omalta osaltamme olla jatkamassa Helsingin kivijalkaliikkeiden mahtavaa perinnettä. Olemmehan yrittäjiä jo 3. polvessa!"

HAPPY!
Fredrikinkatu  41,
Helsinki
050  347 3673
















HAPPY! löytyy myös Facebookista, Klik*





SHARE:

lauantai 22. syyskuuta 2018

Brunssisuositus: Cafe After Work Pakilassa

Kävimme ystävättäreni kanssa Pakilassa pienoisessa ruokapaikassa sunnuntaibrunssilla.
Brunssi oli kattava ja makoisa. Se oli lihapullista lähtien kotitekoinen.
Cafe After Work on Pakilassa hyvien kulkuyhteyksien varrella omakotitaloalueella.

Rakastan ruokaa, brunsseja ja ajattomuutta, sitä että ruuan äärellä voi viettää kiireetöntä aikaa ihanien ihmisten parissa. Minulle ruoka on muutakin kuin pelkkä polttoaine, se on nsilmän iloa, nautintoa ja hyvää seuraa sekä uusia makuelämyksiä. Pieniä omaperäisiä kahviloita on ilo nähdä pitkin kaupunkia, joten toivotan kahvilalle pitkää ikää ja menestystä! Ainakin konsepti vaikuttaisi olevan kohdillaan.

























Cafe After Work
Pakilantie 81 
Helsinki



SHARE:
Blog Design Created by pipdig