sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Yösyöttöä, lentävähollantilainen ja pisarajahdissa

Päivän turinat!
Viime yönä täällä oli oikea nurkissa vinkuva sademyräkkä. Yksi kovempikin puuska tuli ja silloin natisi nurkatkin talossa. Olisi ihana olla myrskyn aikaan majakassa, ihailla myrskyävää merta, pauhaavia aaltoja, jotka huuhtovat mahtavia rantakallioita (saattas nähdä lentävän hollantilaisenkin?!) Elämä, kun on myös yhtä aaltoliikettä. Tämä päivä alkoi hyvin. Peiton alla oli mukava kuunnella sateen rytmikästä ropinaa kattopeltejä vasten. Käänsin kylkeä ja torkahdin vielä toviksi. Näen muuten todella omituisia unia, stressi kertonee Aamutouhujen jälkeen lähdin pisarajahtiin, kohti töitä ja parempaa elämää.


Suosittelen Yösyöttö-leffaa. Oli varsin hauska, kuten kirjakin. Eilinen meni lepäillessä puolikkaan työpäivän jälkeen, keuhkot kipeinä sisäilmaongelmista. En ole ollut vielä koskaan näin kipeänä sisäilma-altistuksen jälkeen siis keuhkoistani. Aivan kuin keuhkojeni päällä olisi pompittu, niit ä olisi rytätty kasaan ja hakattu. Pelkkä hengittäminenkin sattuu. Tapasin illalla junassa ihanan pariskunnan, mies oli onnettomuustutkija. Hän kiinnitti minuun heijastimen, kiva kun minustakin huolehditaan kun minäkin huolehdin muista. Vaikka arjessa on kiirettä, väsyä, murhettakin, on siinä silti myös paljon onnellisia suuria ja pieniä asioita kuten läheisen lämpö, syli, katse, sateenjälkeinen raikkaus, aito ystävyys, usko, kiinnostava melodia, pehmoinen villahuivi, valo, tai vaikkapa suklaakeksikeko kera kylmän maidon. Niistä iloitsen. Mutta no...mun seuraavan kymmenen vuoden suunitelmaan kuuluu lottovoitto. Ei hätiä mitiä! :D

Nyt tarvitaan vahvojapäiviä ja kumisaappaat pitämään jalat lämpöisinä, ettei tauti iske taas!


















SHARE:

perjantai 6. lokakuuta 2017

Vinkkejä: Leffan ensi-illassa & KappAhlin kutsuvieraana

Jos tästä harmaudesta täytyy jotain iloa repiä, olkoon se ilo sitten kynttilät aamusta saakka lyhdyissä. Pimeään vuodenaikaan sopeutuminen vie aikaa. Mutta kivat lämpöiset neuleet ja luonnon kauneus piristävät hieman syksyn pimeydessä. Kohta onkin se ajankohta kun töiin lähtiessä on pimeää ja töistä lähtiessä on pimeää. Ja siihen ei auta sitten mikään muu kuin se että pääsee hiihtolomalla aurinkoon ja lämpöiseen. Itsemurhatilastotkin olisivat täällä pohjolassa pienemmät, jos täällä olisi valoisampaa. Valo luo toivoa, mutta pimeys saa mielen entistä synkemmäksi. Melankolia kolisee luissa ja ytimissä.

Piipahdin syyssateiden lomassa KappAhlin Citykäytävän kutsuvierasavajaisissa tehden ostoksia ja maistellen herkullisia suupaloja. KappAhlissa kannattaa käydä viikonlopun aikana, koska siellä on nyt -25% alennukset. Ja kävin Viinileffassa Korjaamolla, Viinitilamme Ranskassa- elokuvan ensi-illassa. Leffa tulee leffateattereihin 13.10 ja voin vain suositella leffaa.. Leffa, joka on tunteita herättävä ja täynnä kauniita maisemia. Leffanopetus on, että perhe pitää yhtä ja yhdessä selvitään! Kyllä mäkin luulen selviäväni ilman vapaapäivää syyslomaan saakka?! Työtä, hyvää ruokaa ja vähäisellä vapaa-ajalla relaa & ystäviä.


Viikonloppuna kikyilen (tää ei todellakaan sovi kaikille aloille eikä nosta kilpailukykykä, niin turhaa!!), relailen ja koetan nauttia syksyn väreistä liikkumalla luonnossa. Jotkut hetket jäävät ikuisesti mieleen. Asiat ovat monesti pienestä kiinni. Toiset päivät ovat naarmuttamattomia ja toiset täynnä naarmuja ja kolhuja. Elämä on valoja ja varjoja. Piiskaniskuja ja enkelin hentoja hipaisuja. 

Pohdin tänään ajankulukseni tulevia matkakohteita. Jäämeren rannalla olisi upeaa päästä käymään,tuulettumaan. Oi meri,lunnien laulu ja kallioiden hiljaisuus. Se karu kauneus kalastajakylissä, joka elämässäkin ajoittain vallitsee. Ääripaikka ja äärikokemuksia. Olen kroonisen utelias uusille kohteille ja elämän piirille. 
Bon voyage,elämänmatka jatkuu!








Vltavassa rautatieaseman vieressä olevasta ravintolasta saa makoisaa tsekkiläistä makkaraa pieneen nälkään.












SHARE:

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Sunnuntai*


On pitänyt matalapainetta. Oli niin hyvä Ice Age-leffa, että nukahdin kesken esityksen.p
iipahdettiin SOPPissa ja loppuilta relattiin. Sohvan vetovoima on valtaisa pitkien työpäivien jälkeen. Aivokäyräni vetää suoraa ja päässä ei pyöri muuta kuin silmäpussilliset silmäni. Olo on vetämätön, superväsymys. Pieni loma lahden toisella puolella toi lisävirtaa. Uni on luksusta, monta huonosti nukuttua yötä kostautuu pidemmän päälle superväsymyksenä. Tulee superväsymys, mutta hyvin nukutun yön jälkeen jaksaa kohdata vastoinkäymisetkin paremmin. Tänään palaan taas ruotuun, töiden pariin. Onneksi ei ole edessä samaa suurmuuttoa toiselta puolelta Suomea kuin vuosi sitten. Pelkkä ajatuskin saa minut lähes tajuttomuudentilaan. Oon niin kiitollinen tästä mitä minulla on tällä hetkellä elämässäni ♡








SHARE:

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pilkkimistä ja oikeita sanoja oikealla hetkellä*

Sain puhelun. Sanat olivat juuri oikeat. Sen tiedon, jonka halusinkin kuulla. Tahdoin. Se on nyt mun, vaikka vaikeimman kautta meni jälleen kerran. Loppui arpominen. Kohti päämäärää. Oon hiljaa onnellinen.


Väsymys otti eilen kiinni kädestä ja vei mennessään. Stressi purkautuu,lievä aivotärähdys päivän työtapahtuman tiimoilta tai jotain muuta. Toissapäiväinen puhelinsoitto toi tämän päivän tapahtumiin valtavasti voimaa.
Nyt on pilkkikausi. Pilkin jo töissä viimeisellä oppitunnilla ja kotiin tultuani kaaduin sänkyyn. Vajaan kilsan kotimatka tuntui ikuisuudelta,aivosumussa. Oon vaan nukkunut ja nähnyt outoja unia. Unentarve ei meinaa loppua. Väsymys jättää jälkensä ja kulkee vielä ohitseni. Tuijotan ilmeettömästi tyhjyyteen. Yritän syödä oikein ja kaikki mahdollisia vitamiineja. Päässäni pyörivät vain silmät. Ehkä huomenna soin duurissa.

Lumen äänessä oli talvella loputon ikuisuus. Nyt aurinko paistaa sinitaivaalta ja jaloissa kahisee sora. Helsinki. Välillä viileä, muttei ikiroudassa. Minusta tulee tätä menoa supervahva ehkä maailman vahvin tyttö. Talviunessa kuuluu vaimea, pehmeähkö kissan kehräys kaukaa kotoa. Kynttilä antaa valon ja perhe lämmön. Ruusut tuoksuvat vuoteen vieressä maljakossa. Ollaan ihan hiljaa, nukutaan vielä lempeää talviunta ennen kuin kevätaurinko kutittelee kasvojamme lämmöllään.

Huokaisen.
Kohti parempaa.
Mutta sekin aikanaan.






Ps. Suosittelen Batman vs Superman-leffaa!




SHARE:

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Hejsan bönder, vi är IFK*

Zigazaga zigazaga,IFK! Eilen oltiin viettämässä rentoa lauantai-iltaa Helsingin jäähallilla himamatsissa HIFK-Blues ottelun parissa ja Tennarissa katsoimme Leonardo Dicaprion Revenant-leffan. Suosittelen molempia sekä suosikkijoukkueeni tulevia pelejä sekä leffaa. Leffa oli niin todentuntuinen, että se vie todellakin katsojan mukanaan. Niin, HIFK voitti Bluesin suvereenisti 3-0, oujee! 

Fanikatsomossa oli jälleen kerran tunnelmaa. Odotan jo kovasti kevään pudotuspelejä, niissä istutaan hallilla ja usein. Livepelit ovat niin huippua, mutta telkkarista katson hyvin harvoin jääkiekkoa. Kannattaa siis poiketa hallille, koska voit yllättää jopa itsesi, koska livenä yleensäkin kaikki on meilenkiintoisempaa ja hauskempaa.

Painetaan bulilla, tääl on IFK, Stadin kingit!!
Skulataan Stadille.

Onko sinulla jokin joukkue, jota kannatat ja seuraat ahkerasti?












SHARE:

tiistai 22. joulukuuta 2015

Onni asui viikonlopussani*

Viikonlopussa asui onni, loma, ystävien tapaaminen ja huoletonta eloa.
Sunnuntain kokoinen onni ja iltaankin mahtui vielä majailemaan pienoinen onni. Onni oli tavata illansuussa ulkomailta saapuva ystäväni miehensä kera. Onni jälleennäkemisestä ja pitkistä yöllisistä keskusteluista. Onni pitkästä ystävyydestä. Onni asua Helsingissä. Onni ilmaisesta kirppislöydöstä. Onni ystävän aamuisesta ylläripuhelusta, vapauttavaa keskustella asioista niiden omilla nimillään. Kisut ovat onnesta pullollaan, nyt on aikaa. Onni lomasta ja joulun rauhasta. Onni menneistä jouluista ja onni elämänkokoisista kokemuksista. Onni siitä, että pakkanen ei taiteile pitsiään takinliepeisiin vaan vettä tulee kiitettävästi. Onni, ettei tarvitse roikkua kiireen helmassa kiinni. Onni kohta alkavasta työvuorosta. Onni siitä, että lähden neljän päivän kuluttua ystävän kera Gdanskiin. Onni siitä, että meillä jokaisella on onnenhetkemme.

 Käytiin katsomassa Star Wars 3D:nä ja leffa oli niin hyvä, että voisin katsoa sen toistekin.
Traagista oli, kun Han Solon poika tappoi isänsä, mutta josko Han Solo palaisi vielä henkiin ;)



Löysin fbkirppikseltä ilmaisen sohva/ruokapöydän ja juuri sellaisen,jota oon etsinyt jo puoli vuotta. Tarkastajat puuhissaan ♡
Vielä haluaisin löytää pienen valkoisen Malm-lipaston käytävään.




"Jospa osaisivat ihmiset puhua toisilleen
niin kuin enkelit nauravat
kenelle vaan jolla
on kolmas korva auki, rinta,
suonensisäinen reitti
Hymy huulillaan tekevät enkelit
toivotonta työtään,
pelastavat meistä
mitä pelastettavissa on, sen vähän
Että edes ripsen värähdyksen ajan
murheen piirittäminä
kuulisimme enkelten naurun
ja mistään piittaamatta
liittyisimme siihen
ja olisimme enkelten kaltaisia
Sellaista puhuin enkeleiden kanssa, ja ne vastasivat"
-Tommy Tabermann-



SHARE:

lauantai 31. lokakuuta 2015

Lentäviä ajatuksia ja enimmäkseen poutasäätä kuluvalta viikolta*

Keskusta. Skumppa.Taivaallinen mango-passion leivos ja kiireettömyys. Hetki luksusta. Ne täydelliset nilkkuritkin löytyivät, kaksin kappalein. Kävin myös pitkästä aikaa uimassa, jalka tykkäsi kovasti. Kellumista ja pari kilometriä uintia. Piipahdin katsomassa Onnelin ja Annelin talven, visuaalisesti aivan ihana leffa.

Minusta on tulossa vähitellen kissa - unta riittää, olen laiskan sutjakka, rakastan lämpöä ja mukavuutta ja näytän kynteni, kun tarve vaatii. Haluan valvoa silloin kun pitäisi nukkua ja toisin päin. Olen aina valmis juhlimaan, nauttimaan hyvästä ruuasta ja nukkumaan. On luksusta haaveilla tulevasta ja uusista matkoista. 

Viikon ehdottomasti positiivisin asia:hammaslääkärin tarkastuksessa ja reikiä nolla! Vaikken mikään himoharjaaja ja hammaslangan käyttäjä olekaan, niin hampaani ovat hyvässä kunnossa.  Minusta on myös tullut Helsingissä asuessa taskuparkkeerauksen ja oikoreittien kruunaamaton kuningatar. Jääkaapissamme on tungosta ja koti on hiljainen. Ollaan relattu ja siitä on todistusaineistoakin. 

Olen nukkunut laivassa, ilmassa, junassa, kotisängyssä ja maan päällä, teltassa. Jos hytti on veden alla, niin se ahdistaa suuresti. Etenkin jos jäät kolisevat laivan reunaan niin tunnelma hytissä on jäätävä. Ollaan mietitty tekemistä joululomalle, tuoksi tummaksi juhlan ajaksi. Lentää vai kellua veden päällä? Päikkäreiden ja tutkimusten jälkeen leivon iltapalaksi voisilmäpullia ja porkkanasämpylöitä. Muistakaa sinkki ja vitamiinit!Edessä tänään vielä pitkä kotimatka Pohjois-Karjalan perukoilta kohti koti etelää.
Huima 24 tunnin visiteeraus Joensuussa.
Ehkä ensi vuonna sitten seuraavan kerran, ettei tule yliannostusta :D













SHARE:

torstai 1. lokakuuta 2015

Kauniita hetkiä ja kirjaystäviä*


Ihmettelin aamun Hesaria lukiessani, kuinka kaunis voikaan olla ihan tavallinen arkiaamu. 
Ei tullut maailmanloppua vaikk akuinka sitä povattiinkin :D
Katsella aamuauringon nousua sumun seasta ja kuunnella syysaamuisin välillä sateen rauhoittavaa ropinaa ja kimaltelevat sadepisarat valuvat pitkin ikkunaruutua, ystävälliset sanat lämmittävät ja minä hengitän tätä kaikkea. Ympärillämme on niin paljon hyvää huomattavaksi, niin paljon iloa koettavaksi. Vietän "levollisia" hetkiä torstain syleilyssä.
Arki-iltojen ihanuutta ja kauneutta. Hämärää ja valonpisaroita. 

Kauneus kätkeytyy arkeen ja moniin pieniin hetkiin. Niin pieniin, että monesti unohdamme huomata niitä.  Aamun aikaiset hetket ovat kauneutta samoin myöhäiset illat. Olen aamuihminen silloin, kun oikein tahdon. Kaikken luovin hetki on kuitenkin iltayö. Rakastan aikaisia aamuja vaikka rakastan myös nukkua pitkään. Aamuisin olen yleensä aina hyvällä tuulella ja olen myös tehokkaimmillani heti aamutuimaan sekä myöhään illalla. Herään viikolla automaattisesti siinä kuuden seitsemän aikoihin ja suunnistan kuntosalille. Tosin käyn nykyään enää kaksi kertaa viikossa aamusalilla, muuten suunnistan sinne heti töiden jälkeen. Minulle uni ja lepo ovat tärkeitä asioita vähän kuin hyvä ruoka. Viikonloppuisin nukun luvattoman pitkään. Syön aamupalani usein vasta päivällä ja sitä voidaankin kutsua jo brunssiksi. Olen oppinut viime vuosina elämän koettelemusten kautta ja kissoiltani hyvin paljon elämänasenteesta ja hetkessä elämisestä.
Kauneuden näkemiseen vaikuttaa paljon tahtotila ja asenne.
Haluanko olla tänään onnellinen?
Ehkä tämä on elämäni ihanin päivä?

Kuuntelen paljon erilaista musiikkia, koska musiikki kuljettaa minut eri tunnetiloihin ja muistoihin.   Rakastan biisejä, joista tulee todella vahvasti mieleeni kesä ja positiivisuus valtaa kehon sopukat. Silloin, kun oikein fiilistelen hetkessä, niin silloin minulla ei ole oikeastaan kiire minnekkään.  Samoin kirjat, niistä kumpuaa muistoja, tunnetiloja ja uusia ajatusrakennelmia. Jos kotonani ei olisi kirjoja, se ei olisi kotoisa. Kuten jos minulla ei olisi kissoja, koti olisi kolkkopaikka. Meillä kaikilla on omat asiamme, jotka tekevät elämästä mieleisen ja kodistamme kotoisan. Minulle kirjat ovat sellainen "pakopaikka", joiden avulla pääsen toiseen maailmaan. Voisin kuvailla olevani välillä kirjatoukka, syön itseni sanojen ytimeen.  Olen adoptoinut kirjoja elämäni aikana suuren määrän ja kuvailisinkin hyvää kirjaa kuin hyväksi ystäväksi. Kävimme eilen leffassa katsomassa Everest-leffan 3D:nä ja se oli mahtava. Leffa, josta ei puuttunut ainakaan dramatiikkaa.

Eilen minulle soitti lehtimyyjä, hän kertoi isänpäiväksi lehtitarjouksia. Koska isäni asuu nykyään taivaassa enkelinä, niin sanoin myyjälle, että " jos saat toimitettua Tuulilasi-lehden taivaaseen, niin voin tilata sellaisen". Myyjä häkeltyi aluksi, mutta lopuksi molemmat naurettiin :D

Muutama kuva syyskuulta.














Aurinkonaurua ja ilonpisaroita keskellä syksyistä väriloistoa ja koleaa vesisadetta!


SHARE:
Blog Design Created by pipdig