keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Sanat kietoutuvat mustaan viittaan*

Joskus elämässä tekisi mieli laittaa käsijarru päälle. Tai eihän siinä aika pysähtyisi, mutta itse voisi pysähtyä katsomaan ympärilleen. Kun mennä paahtaa, jää niin paljon näkemättä.
Muttei sitä pysty annostelemaan, elämää, kuin kakkua kihlajaisissa. Jos kauhalla antaa, voi lusikalla saada. Harkitsen talviunille kömpimistä!

Kohta Suomenlahti nukkuu osittain jään alla, ja mullassa juurien välissä kuorsaavat pienet mönkiäiset uneksivat keväästä. Tämä hetki on hiljainen ja leppoisa. Kissan kehräys, kynttilöitä ja glögiä.



Karmivan hauskaa pyhäinpäivää. Haluaisin sytyttää pimeyden tuleen ja nähdä kaiken valoisana. Melankolinen maisema, joka ei vaadi mitään. Sen kanssa on ajoittain helppoa samaistua, olla yhtä.
Illan sininen hetki ja yön musta viitta kietovat mukavat muistot Halloween viikonlopusta. Surumielisen hiljainen kauneus, kun hyvästelemme taas hetkeksi toisemme.  Ei pidä itkeä eläviä. 
Hyvää haikeutta ♡











SHARE:

maanantai 8. lokakuuta 2018

Lyhtyni kajo lokakuussa*

Terveiset uuteen viikkoon!

Puut huutavat suruissaan: tulee kylmä ja sateinen yö. Mutta minä kääriydyn pehmeään untavapeittoon kisut lähelläni ja näen lämpöisen kesäisiä unia. Lyhtyni kajo syysillassa.

Viikonloppuna lepälin, kuvailtiin, on luettu kirjoja/lehtiä ja popsittu särkylääkkeitä. Olen ollut ääriäni vailla. Hauraan herkkää.  Tavannut erikoisia ihmisiä, kerta riitti.
Tuskan määrä elämässä on vaihteleva. Tänään istun junassa tuskissani, joka kolistelee keskustaan lääkäriin. Myös ihmisen tuska kolisee,jos joutuu pois raiteiltaan. Mietimme ystävättäreni kanssa Venäjän matkaa,sielläkin olisi tuskaa, nimittäin maatuskoja.

Pohdin tänään ajankulukseni tulevia matkakohteita. Jäämeren rannalla olisi upeaa päästä taas käymään,tuulettumaan. Kerran olen siellä käynytkin. Oi meri,vahva meriveden tuoksu,lintujen laulu ja kallioiden hiljaisuus. Se karu kauneus,joka elämässäkin vallitsee. 
Olen kroonisen utelias uusille kohteille ja elämän piirille. 
Bon voyage,elämänmatka jatkuu!


 Onnesta en osaa kirjoittaa,ehkä se löytyy etäisesti näistä sanoista: Ruskan värit antavat voimaa vaikka elämä pakeneekin puista,onnistunut pannukakku, ajatusten solmujen aukeaminen, vapaus tehdä asioita laajemmin, työkaverin lämminhalaus ja kutkuttavat matkasuunnitelmat. Välillä on levon aika myös luonnolla.  Valo hoivaa,ei tuskan tummuus. 
Lämpöä,hyviä kohtaamisia ja toivoa ♡


Mekko: Marella, Stockmann
Balleriinat: Marc Jacobs
Sormus: Myrsky Design










SHARE:

maanantai 1. lokakuuta 2018

Hyvän ytimessä*

Pikainen tervehdys uuteen viikkoon!
Viime viikolla oli Tomyy Hilfigerin kutsuvierasilta, Green Streetin raakakakkukuvaukset ja monia muita hauskoja hetkiä.


Syksy, neuleet ja kauneus.
Kauneudesta voi nauttia silmillään, korvillaan, ihollaan. Kauneutta on jakamisessa, läsnäolossa, kuulemaan herkistyneissä korvissa ja kohtaavassa kosketuksessa. Kauneus voi pelastaa kurjan päivän, nostaa maasta ja pitää otteessaan. Kauneutta on rehellisyydessä. On kaunista olla aidosti oma itsensä. Kauneus on harmoniaa, sopusointua. Sitä on hiljaisuudessa, rauhassa, sovussa. Sinä ja minä olemme kauniita juuri tällaisina omille paikoillemme luotuina.
Oman rakkaan onnellisuus on valtavan kaunista ja koskettavaa.



Myös aamun aikaiset hetket ovat kauneutta. Olen aamuihminen sanan kaikessa merkityksessä, silloin kun on treeniaamu. Kaikkein luovin hetki on kuitenkin iltayö. Rakastan aikaisia aamuja vaikka rakastan myös nukkua pitkään. Aamuisin olen yleensä aina hyvällä tuulella ja olen myös tehokkaimmillani heti aamutuimaan sekä myöhään illalla. Herään viikolla automaattisesti siinä seitsemän aikoihin. Viikonloppuisin nukun luvattoman pitkään. 

Voimauttavaa valoa ja hämärän usvaisia hetkiä*













SHARE:

torstai 13. syyskuuta 2018

Brasserie Kämp iltapäivätee & valo-olo*

Piipahdimme Ne Tammeloiden Katrin kanssa iltapäiväteellä Brasserie Kämpissä, johon kuului lasillinen kuohuvaa. Iltapäiväteen tarjottimen antimet olivat vaihtuneet pari päivää aiemmin.
Jos haluat arkeesi ripauksen luksusta, niin kannattaa poiketa Kämpin iltapäiväteelle, koska sieltä löydät niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja.



Ikkunasta avautui jo aikaisin illalla sininen hämärä, kuten tänäkin aamuna. Puut riisuvat lehtipukujaan, osa jo puolipukeissaan.  Iltaisin näyttää niin pimeältä, niin syvältä syksyltä.
Nyt minusta ei tunnu vielä ollenkaan siltä. Tuntuu, että valo on tässä vielä, hieman lämminkin, sateesta huolimatta. Ehkä en ole ehtinyt miettiä pimeää, sillä kun katson ulos, niin onhan siellä jo, vahva pimeys. Minulla on kuitenkin valo-olo ja olen niin onnellinen siitä. Kynttiläarmeija lyhtyineen tuomaan luonnonvaloa hämärtyviin iltoihin. Vaikka ei tämä hyvän olontunne kauaa kestä...


Jos voisin pesiytyisin, mökkiytyisin vällyihin, kotinurkkiin, villoihin jos vain voisin. Talviunille. Tai lentäisin kauas pois. Keittäisin kaakaota, lukisin kirjoja, torkkuisin ja sulautuisin harmauteen. 
Hyvänmielen hyrinää, unohtamatta niitä herkkuja ;)










SHARE:

maanantai 10. syyskuuta 2018

*


Aamulla varpaat paleli ja aurinko paistoi alempana. Päivään kuuluu töitä, kyläilyä, metsässä samoilua ja rentoilua. Viikonloppu meni taas supernopeaan. Se on ollut hyvä, hauska ja leppoisa. Minuutit lomittuvat toisiinsa, päivät punoutuvat, viikot viikkautuvat vuosiksi. Loppuvuosi häämöttää. Kohta on syyslomakin.

Aamupilvillä kultareunat, viljapelto säkenöi. Pieni aamulenkki vaikka köhä vielä piinaakin. Toivon, että minulla olisi siivet ja enemmän aikaa. Ettei unohtaisi tärkeitä juttuja, mieluummin kaiken epäolennaisen. Tänään täytyy hieman miettiä toisella aivopuoliskolla puheen teemaa ja puhetta keskiviikoksi. Luotan siihen, että saan päivän aikana intuition, kuten aina ennenkin "pakon edessä" 

Kävin viikonloppuna paikassa, jossa huoneet olivat täynnä muistoja. Muistelen viisaan miehen, isäni ajatuksia, raakoja omppuja, uintiharrastuksesta muistuttavat lukuisat pokaalit, kikatusta, kuperkeikkoja ja käpertyneitä sydämiä. 



















SHARE:

torstai 30. marraskuuta 2017

Tassuttelua pimeyden kyljessä*

 Mun assarini on viimeisessä kuvassa ♡ rankkaa tämä some-elämä! Käpylän raitin lenkkipolku ja kuntosali. Porkkanoita, dippiä, glögiä ja metsämansikkavichyä. Pari kynttilää ja sointuva hiljaisuus. Uutukainen kirja ja uutukaiset ajatukset. Tassutellaan villasukissa ja ahmitaan tietoa matkakohteista. Joululomalla aion suosia lähimatkailua, joko Talllinna tai Tukholma tai jopa molemmat kohteet! 

Nilkka on edelleen turvoksissa, kudosnesteet vuotavat onnettomuuden seurauksena. Täytyy mennä lääkäriin ja odottaa ihmettä tapahtuvaksi. Mutta onneksi en ole kovinkaan kipuherkkä vaan olen töissä koipeni kera. Kaikki aikanaan. Pihalla puuta ja sen koukkusormia ei palella tummuus eikä se kaipaa lumista huntua ylleen. Kaikki ylimääräinen kuormittaa liikaa. Pitkästä aikaa olotila, jossa ei kaipaa mitään tai ketään. On hyvä luottamus tulevaan. On vain tämä hetki eikä minnekään hoppu tai ikävä. Pimeys kyhnyttää kyljessä ja kuiskii raukeita sanojaan. Laatuseuraa, kolme ihanaa karvapalleroista. Voi lentää ajatuksen siivin lämpöiseen ja ottaa viltin alla iltatorkut. Miettiä tulevia matkoja, surffailla netissä ja olla hetkessä kiinni. Luksusta. Kotona.

 Vilkutan pimeän pehmoisesta sylistä ja toivotan raukeaa torstaita!









SHARE:

maanantai 20. marraskuuta 2017

Kun aika on...

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,
ja hyvästely humisee puissa.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.
Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.
Aurinko on poissa, talvi tulee hiutaleittain.

-Edith Södergran-

Täyteläinen marraskuu, täynnä pehmeyttä pienine säröineen, värejä ja sellaista syvällä tuntuvaa hehkua. Olen päässyt mukaan tunnelmaan.
Kaikesta selviää, kunhanasennoituu oikein.Ihania uusia asioita ja vahvoja päätöksiä. Löysin uuden mekon Ril'siltä ja se liehuu ihanasti syystuulessa. Tänä iltana nautin kutsuvieras illallisen huippukokki Marcus Samuelssonin seurassa. Eläköön elämä ja kissan kehräys ♡











SHARE:

perjantai 17. marraskuuta 2017

Vinkki: Huopakaupan upeat designheijastimet, korut sekä erikoinen joulukalenteri*

Voitin Huopakaupan Facebook arvonnassa upeat käsintehdyt heijastimet, koira-aiheiset.
Kukapa ei haluaisi näkyä pimeällä ja olla turvassa.

Huopakaupalla on myös saatavilla joulukalenteri. Youtube Huopakaupan joulukortti/kalenteri kertoo, kuinka se toimii.  Tämä joulukortti ilahduttaa saajaansa pidempään, 24 päivää. Joka päivä tulee uusi yllätys. Koukuttava uutuus! Sopii kaikenikäisille, myös aikuisille. Koekäyttäjissä on olluy kaikenikäisiä. Keski-ikäinenkin on riemastunut, mutta alle kouluikäisille saattaa olla liian vaikea. 
Kalenterin voit tilata 5 euron hintaan täältä.

Huopakaupassa on saatavana käsintehtyjä huopakoruja ja heijastimia.

Huopakaupan löydät tänä viikonloppuna Jyväskylästä Keljon Citymarketin joulunavauksesta!



VALO-heijastava koira

Huopaa ja heijastavaa kangasta.
Käsityötä bichon friseen ystävälle
3M Scotchlite, EN13356-mukainen.



 VALO-heijastava koira

Huopaa ja heijastavaa kangasta.
Käsityötä westien ystävälle
3M Scotchlite, EN13356-mukainen.




Yhteystiedot:

Facebook: Huopakauppa
Instagram: Huopakauppa
Nettiputiikki: Huopakauppa
Blogi: Kissanmieli

Maija Korpimo
Vaajalinnantie 3 
40800 Vaajakoski

p. 045 215 1669








SHARE:

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kunpa jokainen päivä voisi olla pehmeä kuin kissan uni

Olin unohtanut kuinka kauniita myöhäinen ilta ja yö voivatkaan olla. Taustalla sade soittaa sinfoniaansa ja tummuus ympäröi minut kietoen pehmeyteensä. Kissan kylki vasten jalkaani, lämpö. Kisu-kis-kisin kehräys ja rauhaisan levottomat unet. Kunpa jokainen päivä voisi olla pehmeä kuin kissan uni.

Ajattelin näin piemenevän ja sateisen syksyn vastapainoksi tarvitsee hieman valoa ja valoisempia kuvia. Ilman yötä, ei ole uutta päivää. Ilman kuolemaa, ei ole uutta elämää. Ilman sadetta, ei ole sateenkaaria ja auringonnousuja. Ollaan välillä ääriään vailla. Hauraan herkkiä. Tuskan määrä on vaihteleva. Lauantaina istuin junassa tuskissani, joka kolisteli keskustaan lääkäriin. Myös ihmisen tuska kolisee, jos joutuu pois raiteiltaan. Olen miettinyt jo jonkin aikaa Venäjän matkaa,sielläkin olisi tuskaa, nimittäin maatuskoja.

 Onnesta en osaa nyt kirjoittaa,ehkä se löytyy etäisesti näistä sanoista: Ruskan värit antavat voimaa vaikka elämä pakeneekin puista,onnistunut pannukakku,ystävän lämminhalaus, onnisutnut työpäivä ja kutkuttavat matkasuunnitelmat. Välillä on levon aika myös luonnolla.













SHARE:

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Yösyöttöä, lentävähollantilainen ja pisarajahdissa

Päivän turinat!
Viime yönä täällä oli oikea nurkissa vinkuva sademyräkkä. Yksi kovempikin puuska tuli ja silloin natisi nurkatkin talossa. Olisi ihana olla myrskyn aikaan majakassa, ihailla myrskyävää merta, pauhaavia aaltoja, jotka huuhtovat mahtavia rantakallioita (saattas nähdä lentävän hollantilaisenkin?!) Elämä, kun on myös yhtä aaltoliikettä. Tämä päivä alkoi hyvin. Peiton alla oli mukava kuunnella sateen rytmikästä ropinaa kattopeltejä vasten. Käänsin kylkeä ja torkahdin vielä toviksi. Näen muuten todella omituisia unia, stressi kertonee Aamutouhujen jälkeen lähdin pisarajahtiin, kohti töitä ja parempaa elämää.


Suosittelen Yösyöttö-leffaa. Oli varsin hauska, kuten kirjakin. Eilinen meni lepäillessä puolikkaan työpäivän jälkeen, keuhkot kipeinä sisäilmaongelmista. En ole ollut vielä koskaan näin kipeänä sisäilma-altistuksen jälkeen siis keuhkoistani. Aivan kuin keuhkojeni päällä olisi pompittu, niit ä olisi rytätty kasaan ja hakattu. Pelkkä hengittäminenkin sattuu. Tapasin illalla junassa ihanan pariskunnan, mies oli onnettomuustutkija. Hän kiinnitti minuun heijastimen, kiva kun minustakin huolehditaan kun minäkin huolehdin muista. Vaikka arjessa on kiirettä, väsyä, murhettakin, on siinä silti myös paljon onnellisia suuria ja pieniä asioita kuten läheisen lämpö, syli, katse, sateenjälkeinen raikkaus, aito ystävyys, usko, kiinnostava melodia, pehmoinen villahuivi, valo, tai vaikkapa suklaakeksikeko kera kylmän maidon. Niistä iloitsen. Mutta no...mun seuraavan kymmenen vuoden suunitelmaan kuuluu lottovoitto. Ei hätiä mitiä! :D

Nyt tarvitaan vahvojapäiviä ja kumisaappaat pitämään jalat lämpöisinä, ettei tauti iske taas!


















SHARE:
Blog Design Created by pipdig