lauantai 11. maaliskuuta 2017

Vahva suositus: Ravintola Teatterin Grilli ja alennuskoodi*

Illallistimme ystäväni kanssa viime lauantai-iltana Ravintola Teatterissa.

En ollut tehnyt pöytävarausta, mutta pöytä löytyi nautittuamme ensin odotellessamme lasit skumppaa. Ruoka oli valtavan hyvää. Menu alempana. Itseasiassa paljon parempaa kuin viimeksi. Olivat kuulema muuttaneet menua vuoden vaihteessa. Olen käynyt Ravintola Teatterissa ainakin viisi kertaa aiemmin ja tämä ruoka oli jotain niin uskomattoman hyvää. Leipää, juustoa, lihoja, rapsakoita salaatteja, dippejä ja uskomaton jälkkäri.


Kyytipoikana joimme akvavitia, valkkaria ja vettä. Ainoastaan jättiravut olivat heikonlaisia, mauttomia. Jälkkäriksi valitsimme herkullisen Lumumba-juoman. Maistelumenun jälkkäri Arroz con Leche oli erittäin makoisa ja todella yllättävä jälkkäriksi, riisipuuroa, jossa oli Creme Bruleeta. Paahdettu sokerikuorrute toi sopivaa rapsakkuutta. 
Voin vain suositella tätä makoisaa kokonaisuutta. 
Kuvassa näkyvät annokset ovat kahdelle.


Atmosfääri Ravintola Teatterissa on aina niin tunnelmallinen, joten sinne kannattaa suunnistaa hemmottelemaan makunystyröitään vaikka keskellä viikkoakin. Tarjoilijat ovat ystävällisiä, kokki on osavaa ammattilainen ja koko paikka huokuu hyvää henkeä. Paikka on hieman fiini, mutta ei liian. Siellä pääsee irti arjen murheista ja voi keskittyä hyvään seuraan ja makoisaan ruokaan.


Tällaisia ihania iltoja tarvitsee välillä ihan jokainen. 
Olen miettinyt jo jonkin aikaa tutkimustuloksia, kuinka suhtaudun niihin. Päätin, että olkoon mitä on, aivan sama. En voi sille itse yhtään mitään. Jos murehdin ja huolehdin liikaa, vatuloin menneitä tai tulevaa, voimani hiipuvat ja lopulta katoavat. Olisin solmussa ja aivan hukassa, omassa elämässäni. Joskus väkisin hymyilemisen taito on ehdoton, tai happamuus leviää porukassa kuin tuli kuivassa kanervikossa. Se mitä näet ihmisten ajatuksista ja kuvista on usein pintaraapaisu. On helpompaa hymyillä ja kertoa neutraalisti asioista. Harva jaksaa sitä säälin määrää ja voivottelua, jos kertoo kuinka viturallaan asiat elämässä oikeasti ovatkaan.

Tässäpä makoisa Ravintola Teatterin menu!

TG -Mixed Grill – ”Pöytä koreaksi”
SHARE:

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mamma Mia ja skål, mikä viikonloppu!

Olipas toiminnantäyteinen viikonloppu, vieläkin hengästyttää. Mutta oli ainakin hauskaa, en valita.
Piipahdimme parina iltana paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa. Lauantaina kävimme Svenska Teaternissa katsomassa huikean Mamma Mia-musikaalin. Olen ollut lapsuudesta saakka Abba-fani, enkä edelleenkään osaa kuin ihmetellä Abban Björniä ja Bennyä, varsinaisia hittinikkareita. Visiteerasimme joulukadun avajaisissa Senaatintorilla ja useissa kaupoissa etsien minulle niitä täydellisiä korollisia saapikkaita. Mutta en ole vielä törmännyt niihin, tai olihan niitä sopiviakin,  mutta hinta meni hieman pitkäksi.

Mamma Mia-musikaalin jälkeen illallistimme Teatteri-ravintolassa. Siellä oli uusiutunut ruokalista ja sen uutukainen sisältö oli todella herkullinen. Koska keittiössä oli sen verran jonoa ja ruokien odotusaika pitkä, niin saimme ilmaiseksi kuoviiniä ja karitsan kareet.
Teatteri-ravintola ei pettänyt tälläkään kertaa.
Tasokasta ruokaa ja upea atmosfääri.
PS. Olihan lööppikuningatar Hanna Kärpänen dramaattisen näköisenä liikkeellä ilman Heikkiä. 
Santa Fe on myös mukava meksikolaistyyppinen ravintola keskustassa. 
Siellä on hämyisä atmosfääri ja makoisat ruuat.
Piipahdin myös töissä, koulullamme markkinoilla. Siellä oli tarjolla kaikkea kaunista ja makoisaa. Ihana tapahtuma.


Viikonloppuna oli hauska seurata katuvilinässä ja ravintoloissa ihmisiä. Kuinka erilaista elämää ihmiset elävätkään. On viimeiseen saakka trimmattuja seurapiirirouvia, wannabe- julkkiksia ja heidän kopioitansa sekä sitten meitä tavan pirkkoja. Itse olen tullut tietoisemmaksi tyylistäni, siitä mitä haluan elämältäni sekä saanut itseluottamusta monta koron mitallista. Mun kanssa on perin vaikee samaan kuplaan usein tulla ja todellisuus sekä tavoitteet ovat hieman erilaisia kuin suurimmalla osalla porukasta. Elämäni ei ole tavallisesta poikkeavan hienoa, mun pöytään ei kanneta boolia ja oon tehnyt virheitä.

Se zeppeliini ei yhtäkkiä ilmesty taivaalle ja tule pelastamaan ihan-ok-elämältä. Jos elämäänsä ei ole tyytyväinen, täytyy toimia ja aivan itse. Olkaa ihmiset rehellisiä itsellenne, säilyttäkää rakkaudellinen itsenäisyytenne ja tarkastelkaa elämäänne aika ajoin hieman kauempaa. Sinä tiedät, että se kipeäkin puoli on elämässä. Mutta koska sinä tiedät sen, niin sinun ei tarvitse pelätä. Tänäänkin on päivä, jota voi sävyttää pelko, ilo, suru, menetys, suuren onnen kohtaaminen tai päivä, jolloin oivallat elämästä jotain suurta, kaikkien pienten asioiden keskellä.


Be kind and be grateful!










 Kämpissä tunnelma ja juomat ovat viimeisen päälle korkeita. Myös hinnatkin sen mukaisesti :D


























SHARE:

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Brasserie Kämp - Teatteri-ravintola ja ruokarakkautta*

Vietin viikonlopun Helsingissä. Piipahdin Educa-messuilla ja juhlistin synttäreitäni. Piipahdimme parina iltana Kämpissä cocktaileilla ja sunnuntaina brunssilla. Olen käynyt Brasserie Kämpissä brunssilla aiemminkin, mutta tällä kertaa se oli mielestäni heikonlainen. Kämpin miljöö on aina upea ja suosittelenkin piipahtamaan kauniissa paikassa, joka huokuu luksusta. Brunssille mentäessä kannattaa tehdä ennakkon pöytävaraus. Brunssiin sisältyvät alkupalat, pääruoka, jälkiruoka ja erilaiset mehut. 
Brunssin nauttimiseen on varattu aikaa 2 tuntia.
Brunssi maksaa ilman kuohuvaa 39e ja kuohuvan kera 45e. 
Tarjolla oli paljon erilaisia ruokaisia salaatteja ja lämmintäkin ruokaa, mutta en vain pitänyt tarjonnasta.

Lauantai-iltana juhlimme synttäreitäni illallisella Teatteri-ravintolassa sekä piipahdimme Kokomossa toisilla jälkkäreillä. Aina, jos listassa on tarjolla kampasimpukoita, niin valitsen alukupalaksi niitä. Teatteri-ravintolan ruoka oli hyvää ja miljöö kaunis. Mutta mikä tuuri voikaan olla, toista kertaa peräkkäin. Edelliselläkin kerralla laskuumme oli lisätty ylimääräisiä juomia, mutta onneksi lasku korjaantui mainitsemalla siitä. Kokomosta en tykännyt, koska siellä oli liian teennäinen Hawaii-meininki. Jälkiruokakin oli heikonlainen, ei ollenkaan kermainen. Uudet maut ruuissa ovat makuelämyksiä, pieniä ruokamatkoja. Koska ruoka on minulle muutakin kuin pelkkä polttoaine, niin makuelämykset ovat tärkeitä. Ruokarakkautta.

Stockmannin kulmalla on shampanjabaari, jossa on tarjolla makoisia leivonnaisia ja voileipiä. Oma suosikkini on ehdottomasti katkarapuleipä ja mango-passionleivos. Leivos on aivan taivaallisen hyvää!

Olen ajatellut joskus piipahtaa Kämp Spassa rentoutumassa ja ravintola Savoyssa illallisella. Yövyimme muuten Scandic Simokentässä, saatiin hotellihuone, jossa oli jo joku Pentti (kunnioituksella kaikkia Penttejä kohtaan) nukkumassa. Aukaistessamme kuului kirkaisu ja "mitä vittua?" Oltiin kuolla nauruun! Saatiin uusi huone ja drinkkiliput. Tervetuloa Helsinkiin! Muuten miniloma pääkaupunkiin oli todella ihana ja rentouttava.


Loppuun vielä realistisen hauska juttu. Työpaikalla kuultua, yläkoululaisen tytön unelmia, osa 1. 
"Vittu mä haluun koiran, mäyräkoiran". Toinen kysyy, "millainen on mäyräkoira?", "Vittu, sellainen lyhytjalkainen koira". "Vittu, mä haluun miehen (tähän ei tullut tarkempaa määritelmää) ja vittu, mä haluun asunnon vähintään viidennestä kerroksesta". Toinen tokaisee: " niin korkea talohan huojuu tuulessa". "Vittu, mua ei haittaa". Millaisia unelmia sinulla oli yläkouluikäisenä? 
Lauseenhan voi aloittaa "Vittu,...") :D

Ps. Huomenna arvon Willa Söder-arvonnan voittajan!







































Explore. Dream. Discover.
You are what you eat. So Don´t be fast, too cheap, easy or fake!




SHARE:
Blog Design Created by pipdig