maanantai 1. elokuuta 2016

Elokuun ensimmäinen - uusia alkuja ja suloisia muistoja*







Elokuun ensimmäinen ja kesä on mennyt menojaan. Tämä kesä meni liian nopeasti.
Kesän vietin lomaillen, työn parissa, tavaten ystäviä, kohdaten uusia tuttavuuksia ja matkaillen.
Matkailin Valenciassa, Munchenissä, Tallinnassa, Joensuussa ja Lieksassa.
Syysloman matkakohdekin on jo katsottuna.
Uusi kohde, jossa en olekaan  aiemmin käynyt.


Elokuu tuo tullessaan opettajan työt uudessa koulussa, pitkän viikonloppumatkan, kuntosalitreenit, lenkkipolun, relaamisen ja sivutyön jatkumisen.
Ei ole vapaa-ajanvietto-ongelmia.

Otin virkavapaata vuodeksi työpaikastani, johon minulla on virka.
Kokeilen tämän vuoden ajan erilaista erityisopetuksen muotoa, jota tein viime vuonna.
Viime lukuvuonna sattui neljä työtapaturmaa.
Treenaaminenkin jäi täysin ainaisten kipujen ja kolhujen takia.
Tuleva lukuvuosi ei voi olla enää pahempi.
Tai sitten makaan muumioituneena kääreissä Meilahdessa :D

Loppuviikosta tapaan lapsuuden aikaisen ystäväni, kummityttöni ja monta muuta rakasta ihmistä.
Kiireettömyyttä, hyviä muistoja, juhlaa ja yhdessä oloa.


Keskiviikkona alkaa treenit, kuntosalilla ja lenkkipolulla.
Olen ollut itselleni armollinen kesän ajan.
Olen tehnyt paljon töitä ja ollut väsynyt.
En ole vaatinut itseltäni liikoja.
Nyt on aika kääntää uusi lehti elämässä ja voida entistäkin paremmin.
On aikaa omalle hyvinvoinnille, koska treenaamisen kautta saavutan hyvän olon.



Tasan vuosi sitten olin uudessa kodissa muuttolaatikkomeren keskellä.
Niin, siitä on jo kulunut vuosi. Luovuimme neliöistä,mutta säilytimme sielumme ♡ Kertaakaan en ole (vielä) itkenyt,eikä ole haikeutta. Tämä oli oikea päätös tähän hetkeen.
En tiedä asunko Helsingissä vielä vuoden, viisi tai kaksikymmentä vuotta, mutta päätös oli oikea. Se tuntuu hyvältä sydämessä saakka. 
Kaikella on aikansa, on uskallettava levittää siipensä. Kolhuja sattuu aina silloin tällöin, koska emme voi elää lasikuvun alla. On vain päätettävä mennä elämässään eteenpäin.
Älä koskaan katsele liikaa taaksesi, koska elämä on edessäpäin.
Elämä kantaa aina!

Olkoon elokuu meille rohkaisevan kannustava :)









SHARE:

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Arvonnan voittajatar ja kesäonnea*

Lomat on lomailtu ja on aika arpoa Marimekon Loistava kynttilänjalan/säilytysrasian voittaja.

Onnea Aila.
Laitoin sinulle jo sähköpostia! 

Viime päivinä on ollut kiirettä. Palasin töihin heti maanantaina, tosin vaikka kyseessä on sivutyö, niin olen tehnyt pitkää päivää. Kartuttanut pahanpäivän varalle olevaa kassaa.
Tänään piipahdin töiden merkeissä Odilammella Espoossa. Ihana pieni lampi, jossa voi nauttia luonnonrauhasta. Mitä nyt lentokoneet lentävät aika lähellä. Mutta tulen aina lentokoneen nähdessäni hyvälle tuulelle. Ikuinen kaukokaipuu.

Olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja ollut töiden jälkeen liiankin laiska. Täytyy tehdä ryhtiliike. Mutta loma oli upea, sain relata auringossa hyvässä seurassa ja loma huipentui vielä Lintsille, jossa otimme rannekkeet ja kiersimem kaikki mahdottomat laitteet, jopa kahteen kertaan. Välillä sitä vaan tarvitsee roikkua pää alaspäin Helsingin yllä, elää hetkessä ja tuntea adrenaliinin virtaus suonissaan.







SHARE:

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Pihlajasaari. Laatuseura. Lintsi ja Oakley*

Takana aurinkoisen helteinen työpäivä rannalla ja piknikillä Pihlajasaaressa. Helsingissä asuessa en kaipaa niin paljoa ulkomaille,koska lähellä on niin paljon upeita rantoja, tapahtumia sekä atmosfääri on keskieurooppalainen. Täällä sieluni lepää ja voi hyvin. On onni asua Helsingissä ♡ 
Mutta kesälomalla on käytävä muilla mailla, kahden viikon kuluttua nautin viiniä ja tapaksia Valenciassa. Loma. Aurinko. Lämpö ja kiireettömyys. Pulahduksia altaaseen. Herään yhdessä auringon kanssa ja nautin meri-ilmasta.

Matka yhteysveneellä Pihlajasaareen kestää reilu 10 minuuttia ja maksaa edestakaisella lipulla aikuisilta 7,50e ja lapsilta 4,50e. Pihlajasaari on upea retkeilypaikka, siistit hiekkarannat, mahdollisuus grillaamiseen tai syödä ravintolossa. Työpäivä Pihlajasaaressa vierähti nopeasti ja ihokin sai brunaa. Lisätietoja veneretkestä Pihlajasaareen löydät täältä.
Lähimatkailua parhaimmillaan.
Suosittelen myös Vuosaaren Aurinkolahtea, siellä on olo rannalla kuin Kanariansaarilla konsanaan. Helsinki on täynnä tapahtumia ja kauniita paikkoja.












Vietimme iltaa Linnanmäellä tuttavien kanssa ja aika  meni kuin siivillä. Mahtavan mukavaa :)

 Oon käynyt ahkerasti salilla. Ohuet jalkaterät :D Valmiina fitness- eikun fatnesskisoihin.




Olen pitkään jo halunnut Oakleyn aurinkolasit. Ne ovat kevyet ja kauniit. Koska sain lahjakortin Stockalle, niin tiesin heti mitä lähden sieltä etsimään ja löysinkin nämä ihanuudet.





SHARE:
Blog Design Created by pipdig