perjantai 23. maaliskuuta 2018

Lindexin Vip-avajaiset Aleksanterinkadulla*

Olin VIP-avajaisissa Helsingin Aleksanterinkadun Lindex-myymälässä. 
Lindex sijaitsee historiallisesti merkittävässä WTC-talossa Aleksanterinkatu 17:sta. Tapahtumassa oli luomassa tunnelmaa DJ ja paikalla oli myös make-up artist tekemässä huulimeikkejä. Lisäksi esittelyssä oli ilmainen Personal Shopper -pukeutumispalvelu.

Lindexille on tärkeää, että heidän vaatteensa on valmistettu hyvin, että ne sopivat täydellisesti, ovat hintansa arvoisia ja valmistettu kestävällä sekä vastuullisella tavalla.
 
Valikoimaan kuuluu useita muotikonsepteja seuraavissa tuoteryhmissä: Naiset, alusvaatteet, Beauty ja lapset. Täältä pääset tutustumaan uutuuksiin.


Lindexillä oli esillä ihania kevään uutuuksia ja ihastuinkin malliston värikkyyteen. Tarjolla oli paljon vihreää, oranssinpunaista ja kamelinväriä, kukkakuosia sekä isoja kuvioita tietenkään klassista mustaa unohtamatta.

Löysin Holly&White-mallistosta upean oranssinpunaisen takin kevääksi ja kesäksi sekä mielettömän pehmoisen harmaan collegen. Ihastelin jo viime kevään Zarassa punaista takkia, mutta kaikki takit koossani olivat jo silloin loppuunmyytyjä.
Löysin myös ensi kuussa synttäreitään viettävälle kummitytölleni kauniita synttärilahjoja. Lastenosasto oli laaja ja sieltä löytyy niin prinsseille kuin prinsessoillekin kaikenlaista kivaa. 
Olen siis se kummitäti, jolta saa usein niitä pehmeitä paketteja.


Kannattaa ehdottomasti käydä Lindexin liikkeessä tutustumassa uutuuksiin ja klassikoihin. Mutta jollet pääse liikkeeseen, niin ei hätää! 
Piipahda Lindexin nettiputiikissa, klik!




Kengät: Alexander Wang
Takki: Lindex
Laukku: Lindex
Huivi: Louis Vuitton Shine Shawl
Kello: Garmin Vivo Active 3
Housut: Gina Tricot/Molly


 Tämän klassisen kultanappisen takin ostin Lindexin Holly&White-mallistosta jo pari vuotta sitten.




 Omistin tällaiset purjerengasfarkut 2000-luvun alussa, mutta Bootcut-lahkeilla.

















SHARE:

maanantai 29. tammikuuta 2018

Iltapäivätee Kämpissä & Noolanin Showroomilla

Piipahdettiin ystäväni Harrin matkassa maailmalla-bloggaajan kanssa Kämpissä iltapäiväteellä.
Voin suositella tätä ripauksella luksusta olevaa hetkeä arki-iltapäivään.
Iltapäiväteellä tarjoillaan pientä makeaa ja suolaista sekä valitsemaasi teetä.
Atmosfääri Kämpissä on rauhallinen ja luokseenkutsuva, sellainen jota tarvitsee aina ajoittain. Teehetki oli niin mieluinen ja edullinen, että löydän itseni taas pian Kämpistä iltapäiväteeltä.












Noolan Oy on vuonna 2000 perustettu yritys, jonka liikeideana on vaatteiden suunnittelu ja myynti. Marja Rak (s. 1966) toimii yrityksen pääsuunnittelijana. Yrityksen kotipaikka on Pietarsaari, jossa sijaitsevat studio, myymälä ja logistiikkakeskus. Sana Noolan on paikallista Pietarsaaren murretta ja tarkoittaa pohjoistuulta; ”det blåser Noolan”! 


Muotokieli on saanut rauhassa kehittyä ja on sen myötä hionut esiin Noolanin omaleimaisen ja graafisen pelkistetyn tyylin. Luonnon läsnäolo, rauha ja meren läheisyys ovat luoneet Noolanin, joka tarjoaa laadultaan korkeatasoisia vaatteita ja asusteita naisille ja miehille. Uskollisille kanta-asiakkailleen Noolan on jo elämäntapa, tarjoten asusteet niin juhlaan kuin arkeen.


Talven pelastaja - tiedät aina mitä laittaa päälle, tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Materiaaliana on monesti keittovillaa, 100% villa. Noolanin vaatteissa on naiselliset leikkaukset ja niissä on monesti kauniit leikkaukset vaatteiden sivussa. Minunlaiselle vilukissalle Noolanin vaatteet ovat kuin taivaanlahja. Olen oppinut ostamaan kestäviä,laadukkaita ja klassisia vaatteita.
Noolanin myymälän ja Showroomin löydät Kapteeninkadulta Helsingistä ja netistä.




Have an Ice Dayn aina tyylikäs Mankka





Korvakorut: Via Minnet
Takki: Noolan
Kengät: Alexander Wang
Huivi: Louis Vuitton







SHARE:

torstai 25. tammikuuta 2018

Yhteistyö: Ril´s stailaus & upeat löydöt garderobiini

Näin syntymäpäiväni kunniaksi julkaisen jotain ihanaa ja kaunista.
Pääsin tekemään Ril´s - vaatemerkin kanssa yhteistyötä stailauksen merkeissä.
Stailisti Bea Kauppinen oli etsinyt minulle alkukartoituskyselyn avulla jo valmiiksi saapuessani liikkeeseen vaatteita, joita pääsin kokeilemaan. Aloitimme stailauksen väri- ja vartalotyyppikartoituksella, jossa löysin joitakin uusiakin värejä, jotka sopivat hyvin juuri hiusteni-, ihon- ja silmienväriini


Löysin vaatteista heti omat suosikkini ja ne myös päätyivät vaatekaappiini stailauksen jälkeen. Pääsin kokeilemaan - niin monen vuoden jälkeen, hiihtohousuja.
Mieleeni tulvahti 1990-luvun alku ja alakoulu ajat.
Todella kivat housut jalassa, mutta vielä jätin ne kauppaan.


Inspiroidun katumuodista, matkalla nähdyistä tyyleistä ja Instakuvista. Oma tyylini on rennon rokahtava, mutta tykkään välillä pukeutua myös todella naisellisiin kokonaisuuksiin tasapainon vuoksi.Talven nyt todellakin tullessa tekee mieli taas kaivaa kaapista esille kaikki lämpöiset materiaalit, ne ihanat neuleet. Neuleet ovat joka talvi iso muotitrendi, ne eivät mene koskaan pois muodista. Olen varsinainen vilukissa ja palelelnkin työpaikallani koululla, joten neuleista ja neuletakeista on suuri apua tähän vilukissani oloon.


Stailaukseen eli pukeutumispalveluun kannattaa varata aika jo hyvissä ajoin, koska sinne on yleensä 2-3 viikon jonotusaika. Stailattavana pääset kokeilemaan sellaisiakin vaatteita ja asusteita, joita muuten ei tulisi mieleen sovittaa. Mikäs sen ihanampaa arjenluksusta, kun siemailla shampanjaa ja sovittaa upeita asuja. Stailaukseen kannattaa varata aikaa tunnista kahteen.

Ril´sin pääsuunnittelija Birgitta Sannig on suunnitellut vaatteita ja laukkuja, joista löytyy jokaiselle jotakin mieleistä. Vaatteissa hän arvostaa hyvää laatua ja kauniita värejä sekä jatkuvuutta. Mallistot voivat täydentää toisiaan, eikä vaatteen aika ole hetkessä ohi. Väreistä suunnittelija suosii monen kollegansa tapaan etenkin mustaa.


Itse löysin monta uutta asua ja etenkin housuja, joita on mielestäni aina jostain syystä niin vaikeaa sovittaa ja löytää sopivat. Mutta Ril´siltä löysin niin mustat kuin tummansinisetkin farkut, joiden lahkeenpituuskin oli juuri sopiva vartalolleni. Kevään tullen aion suunnistaa taas Esplanadilla Ril´sille, koska keväänmallistosta löytyy kirkkaita värejä. Ril´sillä on ammattitaitoinen henkilökunta, jokaauttaa  mielellään vaatevalinnoissa. Ril´sin laadukkaita vaatteita löydät Ril´sin oman liikkeen lisäksi myös muun Stockmannilta.


Kiitokset stailaaja Bea Kauppiselle ja Ril´sille yhteistyöstä.
En ole koskaan aiemmin ollut stailattavana, joten voin vain suositella tätä kokemusta.
Lähdin muutamaa vaateparia, kenkiä ja monta kokemusta rikkaampana ja uutta tietoa tulvillaan kohti kotia mustat Ril´sin paperikassit heiluen.   


Yhteystiedot

Ril´s
Pohjoisesplanadi 25
00100 Helsinki

044 754  0328 


Vaatteet: Ril´s
Sormus: Myrsky
Korvakorut: Via Minnet
Kengät: Ril´s tai Ril´sin Tarsala Collection











Huomatkaa kaunis strutsinsulkakaulus.
Tämän upean Ril´sin mekon hankin vaatekaappiini jo joulukuussa.









Rentoa, mutta tyylikästä.


Eläinkuosit eivät minun juttuni, mutta takki oli todella kaunis.



Nämä Ril´sin topit, punainen ja sininen löysivät heti tiensä vaatekaappiini ja käyttööni.
Rakastan ajattomia ja klassisia vaatteita, joissa on se "pieni juttu". Nämä tulevat olemaan kovassa käytössä.


Tässä neulepaidassa on sivulla upeat halkiot ja värikin oli juuri se juttu, jonka takia hankin tämän ihanuuden itselleni.







Made in Finland, joka nykyään on todella harvinaista.
Laadukkaita nahkalaukkuja-ja asusteita.







Ja mitä kaikkea hankinkaan Ril´siltä, monikäyttöisiä ja helposti muunneltavia vaatteita ja asusteita.


Pukeutumalla hyvin ja oikeanlaisiin vaatteisiin, korostamalla vartalosi kauniita puolia saat ulkonäköösi ryhtiä ja lisää kauneutta sekä itsevarmuutta.

Kaunista torstaita!


SHARE:
Blog Design Created by pipdig