Oodi kesälle*

Viime aikoina on ollut paljon aurinkoa, se on kirkastanut monenkin päivän. Nyt sadetta ja ukkosta odotellen. 

Niissä on upeaa voimaa.

Omanlaistaan kauneutta.

Sateella on lupa loikoa, lukea kirjaa, nauttia raparperipiirakkaa ja kuunnella kun sade soittaa aarioitaan kattopeltiin.

Nautitaan kesästä, suut hevosenkengälle!

Taivaan sininen pelto,

myrskyöiden syväksi kyntämä,

kasvaa tähtien hopeakauraa,

kylmän pellon harvaa kauraa.

Ken tarttuu kuun terävään sirppiin?

-Katri Vala-

Kun aika on...

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;

rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,

ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.

Aurinko on poissa, talvi tulee hiutaleittain.

-Edith Södergran-

Täyteläinen marraskuu, täynnä pehmeyttä pienine säröineen, värejä ja sellaista syvällä tuntuvaa hehkua. Olen päässyt mukaan tunnelmaan.

Kaikesta selviää, kunhanasennoituu oikein.Ihania uusia asioita ja vahvoja päätöksiä. Löysin uuden mekon Ril'siltä ja se liehuu ihanasti syystuulessa. Tänä iltana nautin kutsuvieras illallisen huippukokki Marcus Samuelssonin seurassa. Eläköön elämä ja kissan kehräys ♡

Viesti Tuonen tuvalta, taivaankannen takaa*

Tänään tuli viesti Tuonen tuvalta. Oli päättynyt maallinen taival ja sielu muuttanut taivaankannen taa.

Maa ei ehtinyt kuuraan, kun lähdit pilvien päälle. Jotakin katosi, kun hiljaa sä kätesi ojensit. Tuo hiljaisuus ja rauha sydämessä. Elämänvirta on joskus armoton. Tuonelanmailla on kevyt kulkea vaivoja vailla. Ikuisen unten onni rauhaisan hellä on. Keho maahan jää, mut henki rientää taivahalle. Sydän ei helise enää liitoksistaan. Lempeitä tuulia, iäisyyttä. Muistithan kertoa taivaanportilla terveiset kohdatessasi kaikki jo iäisyydessä asuvat rakkaat. Nuku tähti helmassa taivaankannen.

Hyvää ikuisuusmatkaa!*♡

Kissamaisia synttäreitä, vesisateen kauneutta ja terveiset idästä*

Tunnen itseni onnekkaaksi, kun saan lainata tämän ihanan kotikaupungin katuja. Joidenkin päivien toivoo jatkuvan ikuisesti. Kiitollisuus ja auringon lämpö ♡ vaikka välillä on ollut sateisiakin päiviä.

Ollan vietetty Maijan 4-vuotissynttäreitä kissamaisesti ja olen käynyt aamu viiden aurinkolenkillä. Heräävä Helsinki. Se näky, kun taivaanranta on kultainen, auringonvalosta.
Jokaisen tulisi joskus herätä aikaisen aamunkoitteen lenkille, silloin maailma on tuoreimmillaan ja kauneimmillaan. Kesän kauneutta ja tuoksuja sekä lintujen laulukonsertti. Parin metrin päässä loikkiva pupu ja miete siitä, että maailmassa on hyvyyttäkin. 

Aika on vierähtänyt nopeasti. Olen ollut kaksi vuotta helsinkiläinen. Helsinkiin muutto oli juuri oikea ratkaisu. Olisi pitänyt tulla jo aiemmin. Olen saanut valtavasti uusia tuttavuuksia ja ystäviäkin. Helsingissä on niin kiva asua, etten osannut päättää milloin teen pakollisen Pohjois-Karjalan pikaloman. Päätin varata eilen liput ja nyt olenkin täällä idässä. Muutama päivä ja tapaan ystäviäni. Sitten palaan pikapikaa ihanaan kotiin. 

On taivas himmentynyt hentoon sineen,

ja sinenevät varjot hankien,

mut vielä hohtaa katu luminen

heleine lyhtyineen ja unelmineen.

Ma kuljen keveästi kotiinpäin,

kun hämyyn värähtelee ensi tähti.

Pois kaikki tuska povestani lähti,

ja ilman syytä autuaaksi jäin.

Vain lumen rauha, sinen kuulakkuus,

vain tähden jälkeen vieno tähti uus,

vain tieto: huoneessani lämpimässä

hymyilee ruusu yksin hämärässä,

hymyilee ruusu lehdin hehkuvin.

Yön sini, ruusu! Mitä toivoisin?

-Saima Harmaja-

Takki: Halti

Kengät: Ecco

Katri Valan matkassa kesään*

On taas tapahtunut kaikenlaista. On ollut koko universumi vastaan minä. Mutta kyllä tästä selvitään, taas kerran. Kenties huomenna on eri moodi.  Tai ainakin puolipilvinen sää! 

Aurinko ja yllättävän ihanat kohtaamiset.

Ilta on harmaanvihreä kukka.

Olen hiljainen ilosta.

Valkeat, tuoksuvat kukkani,

ihankostea suloinen juoma.

Salapeäiset pienet veitikat,

kuka toi teidät surulliseen huoneeseeni,

joka vielä värisi nyyhkytyksistä?

-Katri Vala-

Auringonpolte on ylläni,

meren sini on tarttunut minuun,

meren kaipaus:

odotan.

Voit olla ulapan vihreä välke,

hispanon huuto vuoristoteillä,

punainen tuli mustalla taivaalla,

olen tunteva sinut!

Auringonpolte on ylläni,

meren sini on tarttunut minuun.

-Katri Vala-

On ok olla erilainen!

Olin sädettämässä taas itseäni eilen paljon puhutulla Kätilöopistolla, nähnyt ystävän hyvän äärellä ja ihaillut kaikkea kaunista. Saapui ilta ja taivas maalautui ilta-auringolla. Aurinko vaikuttaa positiivisella tavalla mielialaan. Sen voima on valtaisa. Se saa näyttämään maiseman erilaiselta. Se saa näyttämään ihmiset erilaisilta. Hehkua!

Huh, mikä ilma tuolla ulkona onkaan aina välillä. Onneksi saan olla vain käpertyneenä tänne sohvan kulmaan melkein koko viikonlopun. 

Voi kevät-rakas, missä viivyt? On juostu tukka putkella ympäri kyliä etsimässä sinua, mutta ei edes pilkahdustakaan auringosta. Sateen jälkeen paistaa yleensä aurinko, mutta ei tänä keväänä. Mustanpuhuvia päiviä. Väliin pientä iloa huolten välissä.

Voimauttavia hetkiä. Rakastan elää tietyllä tavalla reunalla. Timanttikin on vain pala hiiltä, joka selviytyi stressistä poikkeuksellisen hyvin. Toivon sinulle rohkeutta olla välillä erilainen, rohkeutta ja hyväksyä erilaisuus ja rohkeutta tukea erilaisuutta. Sillä on tosi ok olla erilainen!
Meillä jokaisella on omat diagnoosimme.

Kevätsade louskuttaa kangaspuitaan:

mustaa

harmaata

mustaa

harmaata,

kesän kohdalle keltainen ja vihreä raita.

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,

pihlajain valkeata kukkahärmää,

tervakkojen punaisia tähtisikermiä.

Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia

lainehtivat niityt mielettöminä merinä.

Ja tuoksua!

Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!

Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,

pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,

terälehdet äärimmilleen auenneina,

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien –

huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!

Mitä siitä, että monivärinen ihanuus

varisee kuihtuneena maahan.

Onhan kukittu kerta!

On paistanut aurinko,

taivaan suuri ja polttava rakkaus,

suoraan kukkasydämiin,

olemusten värisevään pohjaan asti!

Katri Vala: Kukkiva maa (1924)

Terveiset Pohjois-Karjalasta*

Lennähdin eilen veljeni remonttimuuttoavuksi. Täällä ollaan, Joensuussa.
Tänne on niin nopea lentää, vain tunnin lento ja on jo perillä.
Minulla oli jemmassa aika paljon Finnairin pisteitä, että päätin hyödyntää ne tähän matkaan.
Täällä on karjalapaistia, munavoipiirakkaa ja pitopöytää.
Ja perhe sekä ystäviä.
Uusia muistoja.

Eilen illalla lentokentällä ollessani rekisteröin sellaisen asian, että minulla oli jo ikävä kotiin,Käpylään.

Lieksassa asuessani kaipasin Helsinkiin ja Stadissa se koti todellakin on tällä hetkellä

Tuntuu hyvältä kaivata. On juuria. On hyvä fiilis. Minun ikioma Stadi, sopivan snadi ja sieltä voi lähteä välillä haneen. 

"Aamun valo tulvii
ovista ja ikkunoista.
Hengitän valoa
ja valo tuoksuu
tuoreelta ruoholta.
Kevätmetsältä.
Poutapilviltä.

Tämä on jo huominen.
Eilinen mennyt menojaa.
Mitäpä menneistä eilisistä -
 pimeistäkään.
Mitä tulevista huomisista!

Haluan elää tämän päivän
kuin poutapilvi
- kevyt - huoleton
auringon valossa
tuulen kämmenellä."

-Maaria Leinonen-

Voit seurata viikonloppua Instassa: satumkirjavainen

Elämän ohjaksissa ja entäpä jos...hui!

Kävin iltalenkillä ja mieleeni tulvahti Tatu ja Patu - kanelia kainaloon-leffan lavasteet, kun painelin menemään Käpylässä uudet IceBugit jalassani. Hyvä pito, ei lipsunut ja ajatuskin kiisi huimaa vauhtia.

Valo tulvii eteiseen eritavalla talvella kuin aikaisemmin ja muistutti taas harmaalla hunnullaan ikkunanpinnoilla, että pesua kaipaisivat nekin ja kipeästi. Silti leivon, lenkkeilen tai luen mieluummin, olisipa ihana pöllyttää hiukan jauhopussia ja taputella kauniiseen esiliinaan jauhoisia sormia.

Katsella ikkunasta aurinkoista pihaa samalla, kun kädet ovat taikinasta sotkussa ja uunista tuoksuisi ihana sokerin, voin ja

jauhojen liitto. Kattaa pöytä tuoreilla leivonnaisilla,vastahaudutetulla teellä ja raikkaalla mehulla aurinkoiselle terassille, tervehtiä tupsukorvaista tuttavallista kurreherraa ja jänöä sekä kuunnella luonnon puhetta, joka soi tuulessa. Hiljaisuus on nostattanut sydämeni lokeroista ajatuksia ja vienyt siellä vierehtiviä taakkoja pois. Kuuntelen sydäntäni ja annan sen ohjata kulkuani.

Entä jos antaisit itsesi olla?
lopettaisit yrittämästä olla enemmän,
parempi, jotain muuta…

 

et jatkaisi sitä miten sinuun on suhtautuduttu
odottaen, toivoen, vaatien, toruen, ehdollisesti

Entä jos antaisit itsesi vihdoin olla?

  Putoaisit tähän hetkeen, syvemmälle itseesi

niin syvälle, että osuisit siihen siemeneen sisälläsi
joka ei koskaan saanut kasvaa
herättäisit sen ja antaisit sinun kasvaa siksi
miksi sinut oli tarkoitettu. 

 ~ Aaro Löf

Mutta ystäväiseni, joskus on riittämättömyyden tunne. Pakko jaksaa vaikka ei huvittaisi, ymmärrän. Samoja tunteita olen minäkin tuntenut - ei aina tarvitse jaksaakaan, ei aina tarvitse olla läsnä, ei aina olla tavoitettavissa. Ei aina tarvitse riittää. Pakko ei ole kuin kuolla, sitten aikanaan.

Kiire on oire, ei kunniamerkki.

Kun ihminen on masentunut ja kykenemätön toimimaan on silloin gramma apua on paljon arvokkaampaa kuin kilo neuvoja. 

Näin on hyvä.

Aika hieno ja hyödyllinen taito, jonka olen itselleni sinnikkäästi opettanut ja olen ajoittain jopa hyvinkin ylpeä tuosta uudesta oppimastani :) 

Ei elämä aina tanssi ruusunlehtien päällä, mutta kaikesta voi kiittää. 

Välillä tulee Hui!-fiilis, mutta rohkene elää ja relata!

"Sinä päivänä,

kun huomaat olevasi

ihminen,

joka on sinun paras ystäväsi,

sinä olet paras.

Sinun ei tarvitse

enää koskaan kilpailla

muita vastaan,

koska sinä olet jo

paras

omassa elämässäsi."

-Marleena Ansio-

Spontaaniutta ja turvallisuudentunnetta

Taskut täyteen kiiltomatolyhtyjä ja lisävaloja, jotta harmaan syksyinen päivä kirkastuisi.

Joskus irrallinen olo ilman tunnetta turvallisuudesta, oli rankimpia jaksoja elämässäni. Mutta niinhän sitä sanotaan: rikkonaisesta kasvaa aina vähän vahvempi! Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen huomannut arvostavani ennakoitavuutta, jopa yllätyksettömyyttä. Turvallisuus on parempaa kuin jännittävyys, vaikka joskus on hyvä olla ihan vähän sitäkin. Mielestäni turvallisuus on ehdottomuus, mutta myös pientä jännitystä saa ja pitääkin olla elämässä. Perusvarmuus on kaiken pohja. Sen päälle voi sitten rakentaa sitä jännittävyyttä ja muuta. Vaikka olenkin varsin extemporeihminen, niin tykkään tietyllä tavalla spontaaniudesta, mutta kyllä turvallinen elämä vain on kivaa.

Matkaillessa saan usein harjoituttaa spontaania elämää.

Matkoilla ollessa sitä elää niin hetkessä ja extemporejutut ovat kivoja. 

Tosin saatan keskellä arkeakin keksiä extemporejuttuja.

Mutta turvallisen tasaisessa arjessakaan ei ole mitään vikaa.

Elämää ei tule pelätä, se tarjoaa elämämme aikana koko kavalkadin tunteita ja kokemuksia ääripäistä toiseen. Mutta ennen kuin tekee päätöksiä, on mietittävä asioiden seurauksia.

Turva löytyy kodinlämmöstä, ihanasta työpaikasta, kisuista, miehestäni, rakkaista läheisistäni sekä ystävistäni! Rakkaus joskus sen kaikissa hauraissa muodoissaan on mahtava, pysyvä voima, joka antaa todellisen merkityksen jokapäiväiseen elämäämme. Tarkoitan rakkautta, joka roihuaa meissä jokaisessa, sisäistä lämpöä, joka estää sieluamme jäätymästä epätoivon talvessa. Rakkautta itse elämää kohtaan.

Katseesta. Tunteesta. Kosketuksesta. Välittämisestä. Läheisen hyvästä olosta. Jakamisesta. Ystävyydestä. Rakkaudesta.

Pidätkö turvallisuudentunnetta ylipäätään kovin tärkeänä vai elätkö mielummin jännittävässä spontaaniudessa?

Ilo syntyy syvissä vesissä*

Elämä on omistajansa käsissä, niinhän sitä sanotaan ja jonkun mielestä jopa liian arvokas jätettäväksi oman onnensa nojaan ajelehtimaan.Mutta mistä sen sitten tietää? Milloin pitää olla tyytyväinen siihen mitä itsellä on, milloin hypätä haaveiden perään? Ehkä sen vaan tietää. Pitää vaan uskaltaa silloin kun siltä tuntuu. On oltava haaveita ja tavoitteita ja niitä täytyy muistaa toteuttaakin. Jotenkin olen oppinut elämään "nytku" enkä "sitku". Sitä helposti jumiutuu odottamaan jotain; työpäivän päättymistä, viikonloppua, matkaa, terveellisempää ruokavaliota, mitä tahansa. Ajattelee, että "olen niin onnellinen sitten kun". Hankalaa se välillä on, mutta harjoitus tekee mestarin - tässäkin.

Ilo syntyy välillä hyvinkin syvissä vesissä.

En halua hukata tätä päivää odottamalla huomista. Olen jalat maassa, pää pilvissä- tyyppi. Vakavasti valoisa, väkevästi herkkä tunneihminen. Koen, että ajatuksillamme ja haaveillamme on vissi merkitys elämäämme. Ne vaikuttavat valintoihimme, päätöksiimme, polkuihimme. Tämäkin päivä viikataan elämänpinoon. Minulle kirjoihin uppoaminen tarkoittaa laatuaikaa, kirjoja ei voi koskaan olla liikaa. En voisi kuvitellakaan vaihtavani oikeita kirjoja virtuaalikirjallisuuteen.

Eilen pienellä kävelyllä mietin niitä tarinoita, joita talojen puutarhat kätkevät vanhojen tammien ja vaahteroiden uumeniin. Tarunhohtoisen taikapiirin kudelma verkkokalvollani. En osaa kirjoittaa onnesta enempää. Se on hetkiä, vahvan ja lempeän onnekkaita, yllättäviä kohtaamisia hyvän äärellä ja arkisia hetkiä. Ihan ikiomia. Lähelläni on aitoja ja hyväntahtoisia sieluja. Jos toivot toiselle ikäviä asioita töksäytellen,siinä satuttaa eniten vain omaa sieluaan. Toivo mieluummin tällaiselle tyypille ymmärryksen lisääntymistä kuin pahaa tai töksäytteleviä asioita.

Hymyn helmeilyä, ilon pirskahtelua, toivon tuulahduksia torstaihisi ja huolenpitoa ystäväiset !