tiistai 17. huhtikuuta 2018

Lapsuuden reseptillä ♡

 Pilvet väistyivät sinitaivaan tieltä. Juuri nyt aurinko on vahvoilla, uskon sen voittoon! Kevät tulee kauniisti. Mietin usein iltaisin kaksi hyvää asiaa päivästä. Joskus se on vaikeaa, useimmiten ei. Tänään en jaksanut miettiä uutta sisustusta. Selasin vain lehtiä ja kuvittelin kaikkea sekä kävin Be Alive Health Clubilla hikitreeneissä. 

Lapsena heräsin viikonloppuisin lauluun tai lettujen tuoksuun.
Ulkoiltiin paljon ja luettiin kirjoja. Aina oli matkakuume ja extempore varailtiin ulkomaanmatkoja. Oli turvallista ja rakkautta.


Nyt ihanat muistot. Taidankin paistaa seuraavaksi lettuja. Rakkaudella. Lapsuuden reseptillä ♡






SHARE:

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulutervehdys*

Elämä ei ole mustavalkoista, näin joulunaikaan siinä on myös ripaus punaisen sävyjä. Punaisia huopikkaita ja punaisia poskia. Rauhaa, muistoja, jouluruokaa, valoa, enkeleitä ja kiireettömyyttä.
Näkekää jouluisen kauniita unia, hohtavista metsän tähdistä, jotka tuulen mukana tuikkivat.

Joulurauhaa kaksi-ja nelijalkaisille ystävilleni ♡

Onnellista joulua & kaikkea hyvää uuteen vuoteen! * 

Ps. Saankohan pulkan tänäkin vuonna, kuten ekana joulunani 1979? ;D










SHARE:

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kietoudun joulunpunaiseen*

Puiden huokaillessa talvitaivaan alla alastomina ilman lumikuorrutetta pakkanen hiipii öisellä pihamaalla ja voi tehdä luonnosta yhdessä yössä valkoisen satumaan. Kuten viime yönä, lunta oli satanut ja illan satoikin vettä. Sytytän kynttilöitä kajastamaan kasvavaa valoa. Hyvän löytää helpommin valoisassa kuin pimeässä. Tuikkikoon valon pisarat hetkissä ja helliköön sisintä! Unisena kietoudun vilttiin lämpöiseen, käperryn kerälle joulunpunaiseen, kissan kylki vasten jalkaani. Valo tulvii kaamoksen reunoilta.


Onneksi kohta alkaa joululoma. On ollut paljoa muistettavaa ja tehtävää. Kaupankassalla mietin hetken pankkikortin pin-koodia sekä kaikkia muitakin ulkoamuistettavia koodeja: pankkitilin numeron, verkkopankin asiakastunnuksen, kirjaston lainauskoodin, oman sotun ja kaikki netin salasanat. Ennen ei tarvinnut osata ulkoa mitään, paitsi kavereiden puhelinnumerot ja päiväkirjassakin oli vain lukko. Kuinka ihminen voi olla näin laiska? Aivan hyvin. En siivonnut eilenkään, näytin lattialle vain hieman imuria.
Mieluummin tartun suklaarasiaan kuin moppiin. Ja tänään suunnistan USA:n suurlähetystöön joulutunnelmaa hakemaan.





Mun oli pakko hankkia Christmas Marketista tämä Uhana Design asennepaita!




SHARE:

maanantai 18. syyskuuta 2017

Kalmistossa, kuumetta ja tosielämän saippuaoopperaa!

 Hautajaisliljat ovat aina valkoisia ja urkumusiikki haikean kaunista. Kuolleiden kukkien varjot lankeavat kasvoille, peittävät sielun ja silmät. Elämä on joskus ohuen pettävä. Nyt nukut luulintu kyyhkynen leposijassa taivaan.


Hetkessä oli hiljaisuutta, sydämen ajatuksia, hipaisu lapsuusmuistoja jostain hyvin kaukaa. Muistoilla on kultaiset reunat, elämän kehykset. 
Nyt vihdoin vapaa oot,
Tähtikansana kulkemaan.
Siivet selkääsi sait ja turvassa oot.
Vaivu varjohon kukkasten, lepää lehdossa rauhan maan.


Olen saanut nähdä ja kokea kaikenlaista 38 vuotta kestäneen elämäni aikana. Kuten tuttavani sanoi, olen vanha sielu. Se, joka ei ole menettänyt vanhempaansa ei voi tietää sitä tunneryöppyä ja fiiliksiä, jotka iskevät kuolemasta. Etenkin, jos kuoleman kohtaa nuorena. Vaikka vanhempi olisi ollut etäinen niin silti kuolema koskettaa. Lopullisuus.

Äänetön olo, kuume sahaa edestakaisin, keuhkoputkien-ja kurkunpääntulehdukset. Kerään voimia nukkumalla ja nähden unissa menneitä aikoja. Olipa huippua nähdä rakas äiti ♡ ja viettää ajattomia hetkiä. Kävimme lapsuuden kotikulmilla. Mielessä monta muistoa ja varjelus. Odotan niin innolla äidin tuloa Helsinkiin. 
Hiljainen tarkkailu on arvokas taito - se vahvistaa kykyä nähdä näkymätöntä.

 Vaikka päiväelämäni on jo varsinaista saippuaoopperaa ja trapetsilla taiteilua, välillä oikein huimaa. Hyvän kirjan parissa sitä kumminkin aina relaa. Huokaisen ja suljen silmäni. Olipa viikko. Oli nyrjähdyksiä, toivoa ja tahtoa. Hoivaa ja huolenpitoa. Tämäkin päivä loppuu pian, toisaalla se loppui jo ajat sitten. Sitä voi luulla, että aikaa on loputtomiin. Mutta aurinkokin sammuu lopulta. Maan tuoksu, avaruuden tähdet ja iäisyyden kosketus. Kuulaan viileä syksyinen ilta. Lehdet helisevät puista. Värikästä. Rauhan rippeet maassa ja värikkäät lehdet.

































SHARE:

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Leikkipuistopostaus

Leikkipuistopostaus!

Terveiset hiekkalaatikon reunalta.
Olen tehnyt kesällä avustajan töitä ja toiminut myös lapsenhoitajana. LAsten vanhemmat saavat silloin omaa aikaa, kun kaitsen heidän lapsiaan. Kiva työ!

Reunalla kaunis on maailma, kuten Apulantakin laulaa.
Siis hiekkalaatikon reunalla.
Olin niin oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Muuta en voi todeta tähän hätään! Aivan vierasmaailma. 
On todella virkistävää olla välillä lasten seurassa. Heiltä oppii uusia asioita ja sitä erilaista näkökulmaa asioihin.


Yhden vauvan äiti kysyi, että millaista on, kun on kolme lasta? Tämä vauva, kun on hänen ensimmäisensä. Meinasin sanoa, että tää on helppoa kuin heinänteko, mutta sitten päätin olla kuitenkin rehellinen ja kerroin olevani lastenhoitajana mukana.



En tiedä, mihin tämä maailma on menossa, mutta kolmevuotiaan lapsen äiti totesi toiselle äidille, että "tää meidän kolmevuotias ei oo enää pieni,menee jo kavereiden kanssa". Siis anteeksi mitä?! Seurattuani lasten leikkejä, eräskin totesi, että " isänroolia ei tarvita tässä leikissä. Ei isät tee ikinä mitään! Ne ovat vaan aina töissä ja baarissa". Ja sitten yksi heittää toista kovalla palikalla päähän, josta syntyy huutoa. Voi Luoja! Sitten noi vanhemmat, jotka odottavat vaan lastensa asuvan omillaan. Valaisevia ja vahvistavia keskusteluja. On tää vaan oma maailmansa. Ja onneksi niitä ihanan osallistuvia isiäkin oli leikkipuistossa. 
Ihan valtavamäärä, wau!


En lähtenyt lukemaan/keskustelemaan asiasta vauva.fi-sivustolla! Maailma muuttuu! Ja sitten ruokailuhetki eteni seuraavanlaisesti, muistutin muutaman kerran maailman nälkää näkevistä, syö nyt-fraasi ja ne kasvamisen edellytykset. Tiukkaa imperatiivia!


Helsingin kaupungilla on ainakin toimiva ilmainen leikkipuistojärjestelmä. On ulko-ja sisätilat peleineen sekä ohjaajineen. Ja ilmainen ruoka kerran päivässä. Olen työskennellyt vuosien ajan erityislasten parissa ja lastenkodissa, nähnyt ne hylätyt lapsikohtalot ja vanhempien epätoivon, kun heistä ei olekaan vanhemmiksi. Mutta vanhemmuuta ei voi peruuttaa. Lasta ei voi laittaa kaapinhyllylle, kun et halua olla hänen kanssaan. Hylkiönä oleminen rikkoo ihmisen sielun. Sitä on järkyttävää seurata vierestä, eikä sitä tyhjiötä voi täyttää lastenkotikaan.

Nostan hattua todella niille vanhemmille, jotka ovat läsnä lastensa elämässä. Teette aivan mielettömän upeaa palvelusta lapsenne tulevaisuudelle ja yhteiskunnalle. Itse olen tällainen extempore-elämää ja omaa rauhaa rakastava-tyyppi, joten minusta ei olisi vanhemmaksi. Ainakaan kovin hyväksi. Luulisin. Siksi pysyttelen onnellisena täti-ihmisenä. 
Maailma tarvitsee myös hyviä tätejä!








Terveisin,

Crazy Cat Lady!
alias

SHARE:

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Tallinna kuvin, douppausta, verestävää kipua ja muistoja*

Vuosi sitten oltiin terassilla ohutpaita yllä ja hymyiltiin kilpaa auringon kanssa. Tänään on eri lämpöasteet, aurinkoista mutta viileää. Maailma tuoksuu erilaiselta sateen jälkeen. Ulos katsellessa tulee mieleen, että olisipa mukavaa lähteä johonkin reissuun. Hiffasin, että Zagrebiin lähdetään reilun kuukauden kuluttua. Matkailu antaa virtaa elämään, on jotain mukavaa jota odottaa. Aina uusi seikkailu edessä. Se on elämää.

Toiselle se voi olla postimerkkien keräily tai fine dining-ravintoloissa syöminen. Minulle se on matkailu. Ollut lapsuudesta saakka. Pelottomuus kohdata maailma ja oppia aina uutta. Lapsena heräsin viikonloppuisin lauluun tai lettujen tuoksuun.


Ulkoiltiin paljon ja luettiin kirjoja. Aina oli matkakuume ja extempore varailtiin ulkomaanmatkoja. Oli turvallista ja rakkautta.
Nyt ihanat muistot. Taidankin paistaa seuraavaksi lettuja. Rakkaudella. Lapsuuden reseptillä ♡


Käsissä tekstit ja langat. On toinen juttu sitten se, pysyykö ne langat käsissä vai ei. Nähtäväksi jää. Ja onhan sekin eräänlainen näky, jos kaikki karkaa käsistä. Joskus kun kaikki karkaa käsistä, se kaikki sitten asettuukin ihan itsestään yllättävän hienoon järjestykseen. Pelkään sitä kipua, jota sisäilmaongelmat tuovat taas kehooni ja etenkin keuhkoihini. Sietämätöntä. Se valtava unentarve, kun pitkää työpäivää ei pysty suorittamaan ilman päiväunia. On doupattava keho täyteen eri lääkkeitä, kuten lääkäri neuvoi. Tosin mun elimistö alkaa olla aika naatti. Keuhkot ovat niin kipeät, että hengittäminen sattuu. Veri maistuu suussa. Vatsa ei enää kestä 11. lääkekuuria tänä vuonna. Joudun popsimaan vatsakipuun vielä eri lääkkeitä. Kipu, joka johtuu pitkälti lääkkeistä. Nukun lähes kaiken vapaa-ajan. On taas kohta aika jäädä sairaslomalle ja pysyä kotokolossa, etten altistu millekään ylimääräiselle. Päivien nivelet naksahtelevat yksi kerrallaan. Tätäkään päivää ei voi muuttaa.

Tallinnan kuvia postauksen kuvituksena.
Poiketkaa pois vanhasta kaupungista ja keskusta. Kävelkää KUMUun ja näette aiavn upeita maisemia. Erilaista Tallinnaa.












 Tästä upeasta museosta tuli mieleen Wienissä sijaitseva Schönbrunin linna.






Keltaiseen takkiini ostin keltaisne käsityönä tehdyn symppiksen oloisen pöllö rintakorun.




SHARE:
Blog Design Created by pipdig