perjantai 15. kesäkuuta 2018

Yhteistyö: Miraz Organic - Zuii Organic luonnonkosmetiikka

Pääsin testaamaan ilokseni Miraz Organicin kautta sertifoituja Zuii Organics luonnonkosmetiikkatuotteita. Ne ovat 100% luonnollisia ja luomusertifioituja ammattimeikisarjaa, aineosista vähintään 95% on peräisin luomutuotannosta.
Olin aiemmin kuullut pelkkää hyvää luonnonkosmetiikasta, mutta nyt pääsin todella testaamaan näitä tuotteita. Pidän meikissä luonnollisesta lopputuloksesta ja kuulaan näköisestä ihosta. Sellainen, joka ei näytä liian meikatulta vaan klassisen kauniilta ja näillä tuotteilla saan juuri sellaisen lopputuloksen.


 Zuiin meikkipuuterilla saa aikaan levitystavasta riippuen halutessaan hyvin peittävän lopputuloksen. Mikäli toivot luonnollisempaa lopputulosta, puuteri kannattaa levittää perinteisellä puuterisudilla kun taas peittävämpään lopputulokseen pääset puuterivipalla painelemalla tai kabukilla pyörittelemällä.
Classic huulipunat ovat koostumukseltaan ihanan kermaisia ja kosteuttavia, eivätkä kuivahda päivän aikana huulille. Tämän olen saanut huomata, kun olen kiiruhtanut päivän aikana paikasta toiseen ja ei ole tarvinnut lisätä huulipunaa. Pigmenttirikkaus on myös taattu.


Eyebrow definer on taas huima tuote, koska sillä on myös hoitava ominaisuus mehiläisvahan, karitevoin ja auringonkukka siemenöljyn ansiosta. Jollet ole aiemmin kokeillut luonnonkosmetiikkatuotteita, niin kannattaa ehdottomasti klikata itsensä Miraz Organic ja tilata muutama tuote, koska et tule katumaan vaan ihastut. Zuii Organicsin tuotteita löydät myös Ruohonjuuri-myymälöistä. 


Teen tänään esittelyä InstaStoryssa näistä ihanista luonnonkosmetiikkatuotteista!

*

 Zuii Organic Foundation meikkipuuteri sävyssä Creme


Zuiin peittävä meikkipuuteri luo kasvoille terveen hehkun ja suojaa samalla ihoa auringon UVA- ja UVB-säteiltä. C-vitamiini ja ruusun terälehdet vahvistavat antaen iholle luonnollisen kosteussuojan. Samalla ne rauhoittavat vahingoittunutta ihoa ja suojaavat ennenaikaisilta ikääntymisen merkeiltä. Sopii kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle ja herkälle. Levitys: Kaunis ja tasainen sävy syntyy levittämällä puuteri kasvojen iholle napakalla puuterisiveltimellä, pyörivin liikkein. Voit säätää meikkipuuterin peittävyyttä vaihtelemalla levitystekniikkaa kevyestä meikkivoiteen kiinnityksestä, huolelliseen pyörivään liikkeeseen. Sävyvalikoimasta löydät myös varjostus- ja aurinkopuuterisävyt. Meikkipuuteri sopii käytettäväksi sellaisenaan tai yhdistettynä Zuiin meikkivoiteen kanssa.


        Zuii Organic Eyebrow Definer sävyssä Taupe
Zuiin kulmakynän ainutlaatuisen viistopäisen muotoilun ansiosta saat helposti pitkäkestoiset ja kauniisti muotoillut kulmakarvat asvojasi kehystämään. Lyhyillä, kulmakarvojen suuntaisilla vedoilla tuuhennat, siistit ja muotoilet kulmasi halutun malliseksi. Kauniin meikin ohella Zuiin mehiläisvaha, karitevoi ja auringonkukan siemenöljy hoitavat ihoasi.



Zuii Organic Classic Lipstick uutuussävyssä Charm

Zuii Organic voidemainen huulipuna hoitaa ja ravitsee huulia. Kestävää ja täyteläistä koostumusta on rikastettu jojoballa ja auringonkukalla. A- ja E-vitamiinien suojaavien ja kosteuttavien ominaisuuksien lisäksi huulipunat sisältävät Aloe Veraa, jossa on paljon B1-, B2- ja B6-vitamiineja sekä kalsiumia. 


Instagramissa: Miraz Organic & Zuii Organic Nordic

Nettiputiikki: Miraz Organic











SHARE:

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Viikkojen viikko ♡


Tällä viikolla on ollut vaikka millaista tilaisuutta ja tapahtunut kaikenlaista. Pressitoimistopäivä, muotinäytöksiä, avajaisia, 
3Kaverin jäätelön lanseeraustilaisuus ja oluttasting sekä Magnum-jäätelön avajaistilaisuus.


Minut valittiin myös arvostetun Green Streetin, Cake Lover-lähettilääksi loppuvuoden ajaksi, huippua! Raakakakut ja muut herkut tulevat tutuksi loppuvuoden ajan. Tästä proggiksesta tulette kuulemaan vielä lisää blogin ja Instagramin puolella.


Uskon vahvasti siihen, että kun teen hyviä asioita ja punnitsen valintojani sekä tekojani niin hyvä kiertää. Mutta jos teen jotain sellaista, jota joudun lopulta katumaan niin paha palaa takaisin eri muodoissaan. Olen joskus miettinyt tyyppejä, jotka koettavat vain kävellä toisten ihmisten yli, silloin olen ajatelut, että kunpa tuon ihmisten ymmärrys laajenisi. Hän on lopulta aivan yllättäen kohdannut asioita, jotka ovat laittaneet hänet polvilleen.
Mieti aina ensin tekojasi, koska aina pyytämällä anteeksi ei saa anteeksiantoa. Elämä kyllä hoitaa sen puolen, se on väistämätöntä.
Siperia ei aina opeta, mutta elämä sitäkin enemmän.


Taidan pian maastoutua kesään, lämpöön ja vihreään, leikin voikukkaa. Sulaisin auringon lämpöön tai sateeseen, olisinkin villi sitruunaperhonen, vailla huolen häivää!
Nämä sanat ovat joillekin, kuin tuuleen viskattavia leivänmurusia. 

Leivästä puheenollen taidan tehdä mansikka- ja tomaatti/vuohenjuustobruschettoja ja paistettuja kesäkurpitsakiekkoja. Kesänmakua tähänkin päivään.


Kannattaa kurkata Instagramiini, jollet ole jo seuraaja satumkirjavainen.


Oma suosikkini 3 Kaverin jäätelöistä on Kookos/Ananas ja Vadelma/Valkosuklaa.




Magnumin herkulliset jäätelöt löydät tänäkin kesänä Vanhalta Ylioppilastalolta Helisnign keskustasta.



Andiatan ja Hotelli Lilla Robertsin muotinäytöksissä esiteltiin kesän huippumuotia ja olihan se kaunista.



Piipahdimme upean ystävättäreni kanssa Ravintola Il Sicilianossa ja pastat olivat herkullisia.





Kämpin iltapäivätee on aina makoisa. Erimakuisia teelaatuja, pientä naposteltavaa ja jutut, jotka lentävät lahdne toiselle puolelle.







Nuxen tuotteet ovat luonnonmukaista kosmetiikkaa ja etenkin uudet hunajaiset kosmetiikkatuotteet sekä Creme Fraiche-voide ovat suosikkejani. Creme Fraiche toimii todella hyvin, aamulla levitän sitä iholleni ja illalla poistan iholtani vanulapuilla ja huomaan kaikki pölyt ja saasteet, jotka ovat jääneet indikaattorina Creme Fraichen suojatessa ihoani.








Ja luin itseni lomamoodiin. Kun vierelläni on kissa ja kirja niin muu maailma häipyy täysin. Tykkään lukea useampaa kirjaa, niin että luen tunnin verran kevyempää hömppää ja toisen tunnin hieman enemmän faktatietoon perustuvaa raskaampaa kirjallisuutta.



SHARE:

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Yhteistyö:Viima luonnonkosmetiikka

Pääsin testaamaan Viiman luonnonkosmetiikkaa ja ihastuin tuotteisiin ikihyviksi. Voiteet levittyvät helposti, niissä on kevyt ihana tuoksu ja koostumus on samettimainen. Jollet ole jo testannut Viiman luonnonkosmetiikkaa, niin nyt kannattaa kokeilla ja piipahtaa Viiman luonnonkosmetiikka sivuilla. Kun valitset Suomessa kehiteltyä, niin silloin ainesosat voiteissa ovat oikeat juuri suomalaiselle ja skandinaaviselle ihotyypille. Tuotteet tulvat Englannista ja brändi on suomalainen.

Luonnonkosmetiikkaa käytettyäni hetken aikaa tuntuu, että iho hengittää entistäkin paremmin. Olen saanut myös kuulla, että ihoni kuulaus on erilainen kuin ennen.



Luonnonkosmetiikka ilmiö saattaa liittyä ympäristötietoisuuden kasvuun. Ilmastonmuutos ja yritysten vastuu sekä ihmisten arjen valintojen merkitys ovat korostuneet yhteiskunnassamme. Kulutusvalinnat, eettiset valinnat ja päätöksenteko.

Yksi suuri luonnonkosmetiikan puolesta puhujista on varmasti kemikaalien aiheuttamat yliherkkyydet. Ihmisten tietoisuus kemikaalien vaikutuksesta ihoon ja verenkiertoon on kasvanut, ja moni onkin alkanut pohtia vaihtoehtoja totutuille kosmetiikkatuotteille. Halutaan valitaan myös ei-koe-eläimillä-testattuja-tuotteita. Omasta hyvinvoinnistaan kannattaa pitää hyvää huolta, koska hoitamattomuus näkyy ulkoisessa habituksessa, mutta myös sisäisestikin. Kun teet päivittäisestä ihonhoidosta rutiinin, joka vie 5-10 minuuttia, niin huomaat pian huomattavan eron ihossasi. Kyllähän kaunis heleä iho on paljon kauniimpi kuin samean tukkoisen näköinen iho.

Viiman esittely:

"Olemme pieni perheyritys, joka perustettiin vuonna 2017. Yritys sai alkunsa ideasta lähteä rakentamaan yhteistä liiketoimintaa, jossa voimme yhdistää omat vahvuutemme ja luoda yhdessä jotain hienoa. Meitä yhdistää perhesiteiden lisäksi rakkaus luontoa kohtaan, vastuuntunto ympäristöstä ja kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan.


Luonnonkosmetiikan suosio on kovassa kasvussa, ja uskomme että trendi on jatkuva. Ympäristötietoisuus kasvaa koko ajan. Ostopäätöksiä tehdään yhä tietoisemmin, tuotteita vertaillaan ja yritysten vastuullisuus on suurennuslasin alla. Kemikaaliyliherkkyys ei ole enää harvinaista, eikä ihme. Altistumme päivittäin järjettömän monelle kemikaalille. Haluamme olla mukana vastuullisessa arjessa tarjoamalla luonnonmukaista kosmetiikkaa.

Tuotevalikoimamme kasvaa ajan myötä kattavammaksi. Rehellisesti pakko sanoa, että tämän alan kilpailussa ei ole helppoa olla mukana. Yritämme kuitenkin parhaamme ja toivomme, että se välittyy hyvänä asiakaskokemuksena asiakkaillemme."

Yhteystiedot

Viima Natural Cosmetics Oy
                            Puhelin045 7872 8877
                         YhteyshenkilöMarja Lappalainen
                       Sähköpostiinfo@viimacosmetic.com




Seuraavana kuvin ja sanoin omat Viiman luonnonkosmetiikkatuotteet: 


Mustalla savella rikastettu kasvonaamio auttaa hidastamaan ikääntymisen merkkejä.

Mustalla savella rikastettu kasvonaamio auttaa hidastamaan ikääntymisen merkkejä samalla kun se poistaa iholta epäpuhtauksia  ja ylimääräisiä luonnollisia öljyjä. Ylellinen tuote sisältää lakritsijuuriuutetta, joka kirkastaa ihon ja jättää sille kirkkaan terveellisen hehkun.
Soveltuu parhaiten rasvaiselle iholle.

*
Tämä täyteläisen silkkinen jalkavoide hoitaa ja ravitsee jalkojasi jättäen ne pehmeiksi ja sileiksi. 

Sheavoin ja luonnollisten öljyjen yhdistelmä takaavat, että kuivat jalat ja karheat kantapäät saavat riittävästi kosteutta. Virkistävä eteerinen öljyseos auttaa rauhoittamaan väsyneitä jalkoja ja antaa niille kevyen ja miellyttävän tuoksun. Paksu koostumus.

Soveltuu kaikille ihotyypeille.



Yövoide, joka ravitsee syvältä ja elvyttää ihoa luonnollisesti.

Voiteeseen lisätyt rauhoittavat iltahelokki- ja vehnänalkioöljyt tekevät ihosta silkkisen pehmeän ja aamulla ihosi näyttää virkistyneeltä.

Soveltuu hyvin ikääntyneelle tai väsyneelle iholle.

*

Kirkastava kasvojen puhdistusaine elvyttää ja piristää ihoasi.
Puhdistusaine sisältää aprikoosiuutetta, joka kuorii ihoa hellävaraisesti ja ravitsee sitä hoitavilla A- ja C -vitamiineilla. Puhdistusaine sisältää myös avokadoöljyä, joka sisältää runsaasti rasvahappoja sekä E-vitamiinia, joten puhdistusaine ravitsee ja kosteuttaa ihoasi erinomaisesti myös pintaa syvemmältä.
Soveltuu hyvin normaalille ja sekaiholle.






SHARE:

lauantai 25. marraskuuta 2017

Glitterin joulukalenteri-arvonta

Arvon kaksi (2) kappaletta Glitterin Joulukalenteria 2017.
Hemmottele itseäsi tai ystävääsi fantastisella joulukalenterilla, jossa on jokapäivälle oma erilainen yllätys jouluaattoon asti. Joulukalenterissa on ihana valikoima koruja, kauneustuotteita sekä tuotteita hiuksille.


Sitä toivoo kaikenlaista, sitä,että kevät tulisi pian, toivoo oireiden katoavan, toivoo tulevan pian kesäloman ja uudet tuulet. Elämä on toivomista. Missit toivovat usein maailman rauhaa, mutta kai sitä saa tavallinenkin tallaaja toivoa asioita tapahtuvaksi. Mutta onneksi toivominen ja haaveileminen eivät ole kiellettyjä, ainakaan vielä. En toivo maailman rauhaa, koska se on utopiaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää joulunaikaasi ja hyvää tahtoa. Elämä ei ole mustavalkoista, näin joulunaikaan siinä on myös ripaus punaisen sävyjä. Punaisia huopikkaita ja punaisia poskia.


Arvontaan pääset kertomalla joululahjatoiveesi ja jättämällä kommenttiin sähköpostiosoitteesi.

Arvonta-postausta saa jakaa!

Arvonta päättyy sunnuntaina 26.11.2017.









SHARE:

torstai 16. marraskuuta 2017

Vinkkejä elämään & Helsinkiin vaate- ja sisustuskauppaan sekä sielukkaaseen kauneushoitolaan*

Piipahdin taannoin muutamassa tapahtumassa, Kettukarkkikaupan ja Reikon joulutapahtumassa kotikulmilla Käpylässä, Galleria Esplanadin pikkujouluissa ja Ril's illassa ja aivan ilman kävelykeppejä.
Olipa huimatunne.



Valo tulvii eteiseen eritavalla kuin aikaisemmin ja muistutti taas harmaalla hunnullaan ikkunanpinnoilla, että pesua kaipaisivat nekin- ja kipeästi. Silti leivon, käyn vaateostoksilla tai luen mieluummin, olisipa ihana pöllyttää hiukan jauhopussia ja taputella kauniiseen esiliinaan jauhoisia sormia.



Tässä taannoin en siivonnut vaan  tapasin ystävän ♡ voimauttavaa tavata ystäviä.
 Voi puhua kaikesta ja tunteella. Ei meiltä jutut lopu, vaikka olisimme kuukauden autiolla saarella. Tässäkin täytyy muistaa, ei määrä vaan laatu. Se sydämen sivistys ja sielujen sympatia.

Elämä ei ole turhauttavan arkipäiväistä, se on kirjavan kaunista säröineen. Kauneus kätkeytyy jokaiseen päiväämme sen eri muodoissa. Vaikka jotkin vähemmän kauniit varjot langetessaan tuntuvatkin loputtomilta. Jokaisessa pimeässä hetkessä on viesti. Se mikä vaikuttaa silmissäni pahalta voikin olla kuin pilvi, josta lankeava sade on hyväksi koko maailmalle ♡

Ril´s löytyy kauniita ja ajattomia vaatteita niin arkeen kuin juhlaan.
Pohjois Esplanadi 25

Pitkä harsomainen vaate on alunperin mekko eli siihen kuuluu alusmekko. Mutta kokeilin sitä ilman alusmekkoa ja se istui todella kivasti bleisein kaverinakin. Siinä on kauniit liuhuvat helmat. Toinen ihastukseni Ril´sillä oli musta toppi, joka on symmetrinen edestä ja takaa. Se on niin klassinen vaate, että hankin senkin vaatekaappiini. 

Tehdessäni vaateostoksia mietin aina vaatteen käyttötarkoitusta ja kuinka voisin yhdistellä sen muihin asuihini. Joskus ostan vaatteen ja joskus jätän kauppaan. Joskus on vaan hyvä nukkua yön yli ja miettiä tarvitseeko vaatetta oikeasti. Koska kaikkea kaunistahan ei tarvitse omistaa.


KappAhlista löydät huokeat ja kauniit vaatteet. Ihastuin tuohon ylhäällä oikealla olevana neulepaitaan. Mummoni neuloi minulle tuollaisen paidan ollessani lukiossa ja se oli silloin kovassa käytössä. Ihastuin paitaan, niin että ostin sen sekä ruutupaidan.


Gant Storesta Galleria Espanadista löydät klassisen kauniita vaatteita. Ostin tumman pitkän hupparin, koska se on niin monikäyttöinen. Se  menee niin housujen kuin paksujen sukkahousujenkin kanssa. Kanta-asiakkaana pääset kanttiailtoihin, joista teet hyviä löytöjä alennettuun hintaan.


Olin Galleria Esplanadin pikkujouluissa, joissa oli jälleen kerran hyvä tunnelma.
Galleria Esplanadista löydät useita eri liikkeitä.






Käpylässä sijaitsee Kauneushoitola Reiko.
Kauneushoitola Reiko sijaitsee Käpylän juna-aseman kupeessa, raitiovaunu 1 päätepysäkin vieressä. Meille pääset helposti niin julkisilla kuin autolla.
​
Reikosta saat kokonaisvaltaista kauneuden- ja ihonhoitoa päästä varpaisiin.
Nauti korkealaatuisista ja ammattitaidolla tehdyistä hoidoista viihtyisässä hoitolassa.
Hoidoissa panostamme laadukkaisiin tuotteisiin, rauhalliseen tunnelmaan ja hoitojen tehokkuuteen sekä asiakkaan yksilölliseen hoitoon. 
Tässä kauneushoitolassa kaunistuu niin sisin kuin ulkokuorikin.


Osoite
Kullervonkatu 22, Helsinki

Voit varata aikasi myös netissä tai puhelimitse 044 344 9595
Aikoja varattavissa 
Ti - La: 12 - 20







Kettukarkki SHOP sijaitsee Kauneushoitola Reikon vieressä Käpylässä.
Kettukarkki SHOP illa on putiikki myös netissä. Olen putiikin vakiasiakas, sieltä löytyy muun muassa kosmetiikkaa, kortteja,  kodin sisustus-, tuoksu- ja pesutuotteita.

Tunnelmallisen, keltaisen puutalon kivijalassa sijaitseva myymälä palvelee sekä verkkokaupan asiakkaita noutopisteenä sekä tuo kivan sisustusvalikoiman eläväisen Keski-Helsingin ulottuville. Käpylässä sijaitseva myymälä palvelee neljänä päivänä viikossa.

Omia suosikkituotteitani ovat pyykkietikat, koska

- Toimii kuin huuhteluaine, pyykistä tulee ihanan pehmeää sekä raikasta.

- Kirkastaa värejä.

- Poistaa tahroja.

- Poistaa pesuainejäämiä pyykistä.
- Poistaa hajuja mm. savu, home, rasva (toimiva vaihtoehto treenivaatteiden pesuun!)
- Ei jätä itse mitään jäämiä pyykkiin. Etikan tuoksu haihtuu  kokonaan viimeistään kun pyykki kuivuu.
- Estää pesuainesaostumia pyykkikoneessa.
- Vähentää sähköisyyttä.
- Ekologista.
- Antiseptinen, eikä sisällä allergisoivia aineita.
- Poistaa kellastumista.
- Ei huononna esimerkiksi pyyhkeiden imuky.

Osoite: 
Kullervonkatu 22. 

Aukioloajat:
Ti 11-16
Ke 13-19
Pe 11-16
La 11-14







Pidä sydän lämpimänä syystuulien viuhuessa!




SHARE:
Blog Design Created by pipdig