Lukijoiden toive: Taistele tai pakene! Tosi tarina rosoisesta elämästäni pelon varjossa

Rakkautta ei ole ilman turvaa.

Pelko ja epävarmuus syövät ja myrkyttävät kaiken hyvän.

Olen tästä elävä esimerkki.

Elin reilu kymmenen vuotta elämää, josta ei jännitystä ja vakaviatilanteita puuttunut. Oli myös niitä upeita ja ihania hetkiä. Viimeiset kaksi vuotta oli yhtä alamäkeä ja loppuajan vuosi oli yhtä hurlumheitä.
Elin tuskan keskellä ja lopulta en tuntenut enää itseäni.

Olen elossa, vaikka monet kerrat suhteessa ollessani luulin kuolevani. Elin viimeisen kahden vuoden ajan taistele tai pakene-elämää.Mutta nokkeluuteni ja päättäväisyyteni takia olen elossa.

Minusta tuli varsinainen ninja, selviytyjä.

Siksi olen nykyään tahtonainen, päämäärätietoinen ja entistäkin voimakkaampi. Ja tällä voimakkuudella en tarkoita vain fyysistä voimaa vaan henkistä. Väkivaltaan ei pidä koskaan vastata väkivallalla. Itsepuolustusta saa käyttää ja pitääkin, mutta asiat tulee selvittää puhumalla. Kun kehiin astui poliisien käynnit, fyysinen päällekäyminen ja  silmitön raivo, niin tajusin viimeisten hetkien tulleen. Oli vaan päästävä pois turvaan, omaan kotiin. Henkinen tasapianoni alkoi järkkyä, katsoin selvänä jatkuvasti kännissä toilailevaa miestä.

Työni erityisopettajana on välillä henkisesti rankkaa väkivaltaisten oppilaiden takia, jotka potkivat, purevat, sylkevät, lyövät ja raapivat

Mutta työni ansiosta minulla on teflonkuori, en valita/hätkähdä pienistä. Olen opettanut niin peruskoulussa, lastenkodissa ja avovankilassa. Kaikenlaista on tullut nähtyä. Mutta kun työpäivä jatkuu vielä kotona, niin se on jo liikaa.

Minun olisi ollut niin helppo lipua samanlaiseen elämäntyyliin exäni kanssa. Mutta minua ei päihteet kiinnosta, tapani selvittää asiat on pohtia niihin ratkaisua muualta akuin pullonpohjalta.

Olen vahvatahtoinen eikä päihteet kiinnosta minua, valitsin elämän. Kärsin pitkään turvattomassa suhteessa. Ero voi olla joskus niin helpottavan ihana. Enää minulla ei ole lähtökassia pakattuna alakerran varastossa valmiina yön varalle tai ei tarvitse juosta naapuriin pakoon.

Enää ei tarvitse juosta pakoon.

Olen haka aistimaan ihmisten eri tunnetiloja, ennakoin asioita. Minusta tuli huolehtija ja halusin olla mahdollisimman näkymätön.

Oli aivan mahtavaa lopulta, kun exäni ei tullutkaan enää kotiin aamun pikkutunteina räyhäämään rikkinäisenä levynä sängyn viereen nyrkit pystyssä tai hän sammui sohvalle. Hän saattoi skarpata viikon tai kaksi ja sitten meno taas jatkui ja toivon kipinä sammui lopulta kokonaan. Ennen tälle tasolle pääsyäni toivoin ja itkin monet kerrat lattialla mytyssä toivottomuutta, tuskaa, surua, häpeää ja sitä, että hän muuttuisi. Olin kuin yh-äiti, jolla oli laitoshoitoa kaipaava ongelmalapsi. Tein yksin kaiken, matkailu oli silloin turvaverkkoni ja on edelleen minulle tärkeä harrastus. aloin myös treenata paljon, koska kehoni nautti totaalisesti kovasta treenaamisesta.

Elämä alkoholistin rinnalla on täynnä ristiriitaisia tunnemyrskyjä. Sitä elättelee aikansa toiveita, kun muistaa selvän läheisensä ja sitten taas hän retkahtaa. Lopulta usko ja voimat eivät enää riitä. Addiktoitunyt hyppää addiktiosta toiseen, alkoholista peleihin ja vieraisiin naisiin.

Humalassa hän oli kuin jumala, törkypuheet kuin rikkinäistä levyä pyörittäisi. Mahtailevat jutut kuinka naisia riittää.Eipä sitä toista haluakaan enää, kun saa vaan vihapuheita ja halveksintaa osakseen.

 Lopulta uuvuin ja nostin kytkintä. Mutta ennen sitä kävin läpi pitkän ja ajatusrikkaan vaiheen. En voi kuvailla sitä tunnetta, kun muutin pois omasta kodistani,pettymys ja helpotus käsikädessä. Kenenkään ei pitäisi ikinä joutua lähtemään omasta kodista.

Välttelin viimeisen puolen vuoden ajan kotona oloa, jäin töihin pidemmäksi aikaa nukkuakseni siellä päikkärit, koska ei ollut koskaan varmaan saanko nukkua seuraavana yönä. Poliisit olivat tuttu näky, emme olleet kumminkaan kuin Matti ja Mervi, olin selvinpäin ja hän tiloissaan.

Paljon ristiriitaisiatunteita ja aina syy oli hänen mukaansa minussa. Olin vain pahanpuhuja ilkeilevä ämmä, koska hän ei uskaltanut katsoa peiliin ja ottaa vastuuta elämästään. Siltikin olin se paska ämmä, vaikka tarjosin katon pään päälle ja kaiken perusturvan. Kiittämättömyys.

Niin monia hetkiä, kun olisin halunnut saada yhteyden ihan perussasiossa, kuten "mitä syötäisiin?" tai "mennäänkö iltakävelylle?" "Mennääkö yhdessä lomalle?".Päihteet ja pelit olivat aina tärkeimmät. Sain lukuisia itsemurhauhkauksia, juoksin perässä asemalla, ettei hyppäisi junan eteen. Kerran kotiin tullessani ystäväni luota olivat poliisit kotioven takana. Haukoin hetken henkeäni ja pelkäsin pahinta. Exä oli puhunut itsemurhasta tsätissä rakastajalleen ja hänelle oli tilattu ambulanssi. Ja itse oli lopulta sammunut sohvalle.

Hänet vietiin lääkäriin, jossa todella noheva lääkäri oli todennut, että " mene vaan kotiin". Haloo! Tuollainen itsetuhoinen viestintä on hätähuuto, tyyppi tarvitsee ammattiapua. Eipä tullut kotiin tavoilleen uskollisena, vaan meni Erottaja-baarin kautta ja tuli riehumaan kotiin aamulla. Se kodissa leijaileva tunkkainen ja alkoholin haju, se on kuvottava. Ketään ei voi kutsua kylään, kun koskaan ei tiedä, millä päällä toinen sattuu olemaan tai missä kunnossa. 

Koin aikani epäoikeudenmukaisuutta ja kiukkua, mutta katkeraksi en koskaan suostunut päästämään itseäni. Puhuin paljon asiasta työterveydessä, työpaikalla ja ystävilleni, avoimuuteni pelasti minut. Olen saanut ahdistus ja pelkokohtauksia, joita ennen minulla ei ollut olemassakaan. Tein kaikkeni suhteessa mitä voin.

Lopulta oli haikeus.

Kysyin monesti juomisen syytä? Tiesin, etten se ole ainakaan minä.

Mutta syy on aina toisessa, ei alkoholistissa itsessään. Geneettinen taipumus on yksi iso asia, kuten tässäkin tapauksessa. Saamme lapsena mallioppimisen kautta taidot selviytymiseen ja asioiden ratkomiseen. Päihdeperheessä asiat kasataan maton alle ja tartutaan päihteisiin. Mietin monesti nitä lapsia, jotka elävät tuollaisen elämän keskellä, he eivät voi vaan lähteä, he ovat lapsia.

Olen saanut omassa terveessä lapsuudessani terveet tavat selvittää asiat ja huomaan sen nyt aikuisena kuka on kasvanut alkoholin varjossa ja kuka ei. Mutta ikinä alkoholismin syy ei ole vain lapsuudessa, se on jokaisen oma valinta.

Asioita ei kanavoida oikein vaan jäädään vellomaan pahan olon keskelle. Päihteet tuovat hetken helpotuksen, mutta vievät käyttäjänsä entistä syvempiin ongelmiin. Ongelmat kasaantuvat kasaantumistaan ja aivan arkisista asioista tulee mahdottomia. Itsetuhoisuus, marttyyrius.

Tulevaisuutemme on kiinni omista valinnoistamme. En voinut pelastaa kuin itseni ja kissani.

Vapaus ja rohkeus elää omaa elämää.

Oma suhtautumiseni alkoholiin ja muihin päihteisiin on tiukentunut. Voin pahoin,kun näen kodittomia alkoholisteja, heidän uhoaan ja sitä, kuinka mitättömiksi kokevat itsensä ja päihteillä noustaan taas hetkeksi jumaliksi. En ole koskaan kokeillut huumeita enkä haluakaan kokeilla, minulla ei ole siihen tarvettakaan. Surut tulee surra meidän henkilökohtaisesti, niitä ei pääse pakoon päihteillä. En ymmärrä humalahakuista juomista, mutta pari lasia viiniä ruuan kanssa toimii silloin tällöin. Muistan sen, kun jouduin piilottelemaan juhliini ostamiani kuohuviinejä mm .kellarivarastoon, koska alkoholisti etsii juotavaa jokapaikasta. Koti oli välillä sekamelska, kun saavuin töistä kotiin mm. vaatehuone oli rumautettu ylösalaisin sängylle ja makuuhuoneen lattialle etsiessään viitteitä pettämisestä ja etsiessään sieltä alkoholia. Päihdeongelmainen elää kuvitelmissa, aistit heikkenevät, muisti heikkenee, on harhaisuutta sekä pelkotiloja. Hän epäilee toista pettämisestä, koska itse harrastaa pettämistä. Hänellä on oikeus kaikkeen, muttei toisella.

Elin tuskan keskellä, oli vain epätoivoa ja raunioita sekä kasa tyhjiä viinapulloja. Pulloja, jotka veivät ihanan ihmisen minulta pois kauas harhaiseen elämään. Sinne ei mahtunut muuta kuin viina, vieraat naiset ja sekoilu.

Kotiini on tuotu (ei kovin järkeviä naisiakaan, älykkyysosamäärä vähemmän kuin kengän koko)matkojeni aikana tyttöjä, he ovat kuvailleet kotiani, siellä on juotu ostamaani kuohuviiniä ja soviteltu vaatteitani. On jäänyt myös kiinni toisen miehen kanssa hotellihuoneessa ja kaikkea muuta asiaan kuuluvaa. Moni lähtee vieraan matkaan, jotta tuntisi itsensä arvokkaaksi ja saisi huomiota mahdollisimman monelta. Olen nähnyt ja kokenut elämäni aikani niin paljon, että en enää hätkähdä kovin pienistä asioista.

Alkoholistin kanssa lähes joka tilanteeseen liittyy alkoholi, ei ole sellaista tilannetta etteikö olisi pullo esillä. Vähät siitä mikä on lopputulos, kunhan sillä hetkellä on hänen mielestään kivaa.

Pettymyksiä toistensa perään. Kun tietty raja ylittyy, niin ei jaksa enää edes toivoa. Elämä menettää värit. Havahduin asian vakavuuteen kun ainaisen stressin takia sairastuin vakavana uupumukseen, menetin ruokahaluni, en siis enää tuntenut näläntunnetta ja muistini heikkeni unettomuuden takia.

Kävelin työterveyteen, jossa kerroin tarinani ja sain pari viikkoa sairaslomaa. Olo alkoi helpottaa,. Järjestin sillä aikaa itselleni ja kissoilleni asunnon ja aloin tekemään pikkuhiljaa pesäeroa sekä muuttoa. Sain työterveydessä lisämeriitin, olen kuulemma erityisvahva ihminen!

Se, joka ei ole elänyt elämää alkoholistin läheisenä, ei tiedä millaista selviytymistä jokainen päivä onkaan. Ahdistus, toivoa, erilaisia stressin tuomia kiputiloja kehossa, arvaamattomuutta, pelkoa ja itkua. Lopulta on niin turtana ettei enää saa itsestään irti itkuakaan.

Jos luulet voivasi parantaa alkoholistin ja peliongelmaisen läsnäolollasi ja rakkaudellasi, se ei ole mahdollista. Se on sama kuin koettaisit parantaa syöpäpotilasta läsnäolollasi. Järki käteen!

Nautin nyt oman kodin turvasta ja rauhasta, kissojen kanssa olosta. Vaikka koti onkin paljon pienempi edelliseen verrattuna, niin parempi pienempi koti kuin turvaton suuri. Harvase ilta fiilistelen kotisohvalla sitä uutta tunnetta, seesteisyyttä ja sitä oloa, ettei tarvitse pelätä.

Yksinasumisessa ja olossa ei ole minulle mitään uutta, elin jo vuosia suhteessa ollessani itsenäistä elämää. Nautin siitä, että menen yksin nukkumaan, voin nukkua pelkäämättä ja herätä aamulla kisujen vierestä. Katson elämää kirkkaammin ja selkeämmin. Uni on luksustuote sitä ihminen tarvitsee jaksaakseen ja tehdäkseen järkeviä päätöksiä. Päämäärätön harhailu ei ole elämää.

Pysähdy ja kuuntele mitä sinun mielelläsi on sinulle sanottavaa.

Annan pari neuvoa: 

Elä sellaista elämää, jossa olet itsenäinen, etkä kenestäkään riippuvainen.

Älä tyydy laastarisuhteeseen tai olemaan jonkun korvike.

Älä petä, itse en pettänyt suhteessa ollessamme. Jos tyyppi ei ole päässyt exästään yli, niin vaihda seuraa tai veloita terapiatunnista 150 euroa. Älä tuhlaa energiaasi ja aikaasi sekä omaa arvostustasi turhiin tyyppeihin, et ole hyväntekijä. Älä tuhlaa aikaasi sellaiseen, mistä ei voi lopulta rakentua mitään pysyvää. Älä ole epätoivoinen, koska  epätoivoisena ihminen on kuin haaskaeläin jonka hyeenalauma haistaa kaukaa.

Ihmiselämä on varsin lyhyt, puhutaan kymmenistä vuosista, ei sadoista. Tee järkeviä ja kauaskantoisia ajatusrakennelmia ja päätöksiä.

Ole rohkea, peräänantamaton ja unelmoi. Usko itseesi!

Älä tyydy vaan Ok-tyyppeihin, vaan tavoittele sitä Wau-tyyppiä. Jos et arvosta itseäsi niin sitä ei tee kukaan muukaan. Sinä olet avain omaan elämääsi, sen valintoihin ja hyvinvointiin.

Jos ihminen on ollut edellisessä suhteissaan väkivaltainen ja hänellä on päihdeongelmaa, niin älä mene siihen halpaan, että juuri Sinä voisit tehdä eheäksi tämän ihmisen ja parantaa hänen alkoholisminsa. Suurien ongelmien parissa oleva ihminen tarvitsee ammattiapua, katkaisuhoitoa ja terapiaa. Ihminen, jolla on päihdeongelma häntä ei missään nimessä saa hyysätä ja paapoa. Se pahentaa vain tilannetta. Hyvään, turvalliseen ja toimivaan suhteeseen tarvitaan muutakin kuin toimiva seksi. Avoimuutta, rehellisyyttä, sitä että ovi heittäytyä toisen seurassa 110% vapaasti kaikkeen. Parisuhde perustuu luottamukseen ja jos hiemankin mielessä kalvaa epäilyt niin vaihda parisuhdestatus sinkkuuteen.

Elämme yhteiskunnassa, jossa ei ole pakkoavioliittoja jokainen voi säädellä sosiaalisuuttaan ja suhdestatustaan aivan itse.

Itse en viitsi käydä deiteillä, energioideni ja aikani hukkaamista. Mieluummin vietän aikani treenaten, kisujen ja ystävien kanssa.

Jos se Wau-tyyppi on tullakseen, niin se tulee huomenna tai viiden vuoden kuluttua, mikäs kiire tässä on. Minulla on juuri hyvä näin, itseasiassa asiat ovat paremmin kuin pitkään aikaan.

Minulla on sen verran hyvä itseluottamus, ettei sitä tarvitse pönkittää sillä, että olen vaan jonkun kanssa. Asun toista kertaa elämäni aikana yksin, tekee hyvää, on aikaa kelata elämää ja unelmiaan. Jos nyt ottaisin tähän vaan jonkun Jorman sen fiiliksen takia, että on joku tai sen takia, kun kaverit sanoo, että etsi nyt äkkiä uusi niin en pystyisi antamaan uudelle ihmiselle sitä, mitä hyvä parisuhde vaatisi.
Antaisin toiselle liikaa toivoa, sellaisesta jota en edes aio toteuttaa.

Tämä yhteiskunta on se, joka on tuonut ihmisille paineita ja kuvitelmia:

pitäisi olla parisuhde kunhan siis vaan on se suhde,  avioliitto, mahtava ura jolla edetä, lapsia, omistusasunto, kultainennoutaja ja Volvo. Mutta missä ovat aito läsnäolo ja läheisys?!

En ole koskaan mennyt yhteiskunnan raamien mukaan, tiedän etten halua lapsia ja vaan sitä parisuhdetta suhteen takia. Sen suhteen tulisi olla niin erinomainen, etten edes mieti sitä vaihtoehtoa, että "olisikohan tuolla nurkan takana tulossa vielä parempi?".

Etenkin nuoremmat naiset ajattelevat, että "kun se kaverikin saa lapsen, niin minunkin pitää haluta". Alkaa valtava paineenkierre ja epätoivoisena tehdään lapsi tyypille, joka on lapsellekin tuhoisaa. 

Me jokainen ollaan yksilöitä ja meidät on koodattu eri tavalla jo syntyessämme. Usea ystäväni on katunut äitiyttään tai raskasta yksinhuoltajuuttaan, kun tuli haluttua lapsi vaan kun muillakin oli vauvabuumi tai puoliso halusi lapsen vaikka itse empi ja oli melkein varma ettei halua lasta. Vaikka varmasti on myös niin highlight-hetkiäkin äitinä ollessa.

Parisuhteen tulee olla erinomainen, jotta se kestää vauva-arjen, koska lapsi vie kaiken huomion. Lapsi ei ole kertakäyttö esine, joka laitetaan pois kun ei haluta olla hänen kanssaan. On todella itsekästä hankkia lapsi vain sen takia, ettei olisi vanhana yksinäinen. Syyt lapsen hankkimisille täytyy olla syvällisemät. Nykyään, kun ei tiedä edes millaiset välit lapsilla ja vanhemmilla voi olla lapsen aikuistuessa.

Olen valinnut omannäköiseni tavan elää ja kuuntelen intuitiotani sekä sydäntäni. Minä päätän elämästäni ja sen kenen kanssa haluan jakaa sen. Sitä ei määritä yhteiskunta eikä kukaan muu.

Toivon exälleni kaikkea hyvää ja parempaa huomista.

Toivon hänen hakevan apua ja oppineen tekemisistään, lopettavansa päihteillä läträämisen, koska hän angstaa siinä vain itselleen ja katkoo omaa oksaansa. Hän on hieno mies selvinpäin ja viisas. On oltava muita keinoja selvittää asioita elämässä kuin päihteet ja väkivalta. Kysyä itseltään, että haluanko päätyä kodittomaksi steissille, siihen ei tarvita muuta kuin lisää päihteitä ja totaalinen luovuttaminen. Sieltä, kun ei enää sitten noustakaan. Ne 24/7-bileet käyvät lopulta raskaaksi, ei olekaan enää hauskaa.

Jokaisessa suhteessa on hyvät ja huonot hetket, kuten meilläkin oli. Mutta jos niitä huonoja hetkiä alkaa kasaantua ahdistukseen saakka, niin on syytä tarkistaa mitä juuri Sinä haluat!

Päätökset eivät ole helppoja ja niitä ei tehdä aina nopeasti, kun aika on oikea niin ne vaan alkavat tapahtua. Tärkeintä on, ettei jää sellaiseen joka ei palvele enää sinua vaan enemmänkin vahingoittaa.

Ajoittain mietin, kuinka hyvä elämä meillä olisi ollut ilman hänen alkoholismiaan. Mutta se on vain kuvitelmaa, täytyy pysyä realiteeteissa.

Ehkä joku saa tästä vertaistukea tai apua puhua asiasta rohkeasti. Tärkeintä on, ettei jää epäsuhtaan elämään. Älä tee toisen mieliksi asioita, jos itse koet jääväsi vajaaksi. Aina kompromissi ei ole se paras asia. Sinun elämäsi ja sydämesi, ne ovat tärkeimmät. Silloin kun voi olla 110% mukana asiassa, niin on oikealla tiellä. Epäilyksen hetkellä peräänny ja anna aikaa. 

Arvosta elämääsi, älä raiskaa sitä.

Elä.

Uskalla elää ja nauttia tunteiden kirjosta sekä siitä, että koet seesteisyyttä.

Kaikesta selviää, kunhan antaa ajatusten virrata ja päättää selviytyä. Elämässä on hyvin vähän mahdottomia asioita.

Hymyn taakse on helppo piiloutua, mutta muista rehellisyys ja avoimuus. Nosta asiat pöydälle ja mieti mikä on juuri Sinun parhaaksesi elämässä. Olet ainutlaatuinen ja upea, muista se!

Sano se peilikuvallesi ääneen joka aamu ihan vaan muistutuksena, koska kun sanot sen ääneen niin aivot reagoivat siihen ja asia menee aivojesi sopukoihin. Älä esitä mitään, ole aito oma itsesi.

Kiitollisuus ja se, että ottaa opikseen.

Loista, hymyile ja tunne koko kehollasi, ihan niitä pinkkejä varpaankynsiäsi myöten.

Muista, universumilla on tarjota meille valtavasti hyvää, kunhan vaan muistamme elää elämäämme ja toisten elämää kunnioittaen. Kaikilla ihmisillä on elämässämme tarkoitus, kaikki eivät jää sydämiimme loppuelämäksi, ei pidä tarrautua epätoivoisesti. Jokainen ihminen tuo meille jotain opetusta elämäämme, mutta joskus huomaamme sen vasta jälkikäteen. On tärkeää ottaa opikseen virheistään eikä jatkaa tuhontiellä.

Ja muista sydän sekä rakkaus elämääsi kohtaan!

Tämä oli minun tarinani.

Mutta se ei loppunut tähän, tämä on vain yksi osa elämääni.

Elämä jatkuu. Parempana ja loistavampana. Ajoittaista tuulta luvassa, mutta sieltä tuulien seassa on aina valo.
Hymy. Luottamus. Sydän. Kiitollisuus. Halaus.

Olen päättänyt olla onnellinen. 
Tapaan vielä exäni oikeudessa pahoinpitelyjeni osalta.

Kiitän ystäviäni ja perhettäni suuresta tuesta ja pitkistä keskusteluista, tarjositte yösijan, kun saavuin luoksenne pelosta täristen. Ja siitä, että olitte läsnä ja lähellä. Ja entistä puolisoani siitä, että tiedän millaista elämää en halua elää. Meillä oli hyviä aikoja, mutta pelit ja alkoholi veivät voiton. Toivon hänelle parempaa huomista ja ryhdistäytymistä nyt heti. En halua nähdä häntä hampaattomana juoppona steissillä.
Olen elämästä niin kiitollinen, vaikkei se olekaan täydellistä.

Se on nyt juuri minun näköistäni. Ahdistuksen ja pelon alta kuoriuduin uudelleen, vahvempana!

Paljastus: Pari huomiota ihmisten välisistä suhteista

On ollut hieman navakkaa tuulta, joten en ole kirjoitellut pitkään aikaan. Pieni tauko on tehnyt myös hyvää blogielämälle. Joskus elämässä tulee hetkiä, jolloin on keskityttävä olennaiseen ja tehtävä tilaa juuri sillä hetkellä tärkeimmille asioille. Kerättävä voimia, jotta voi uusin eväin jatkaa eteenpäin. Entistäkin voimaantuneempana.

Olen törmännyt viime aikoina paljon sosiaalista elämää viettäneenä varsin ikävään ja surulliseen ilmiöön. Jos sitä nyt ilmiöksi voi kutsua, ainakin oudoksi kulissienpito asiaksi ainakin.

Olen järkyttynyt erään tunnetun bloggarin ja kollegani kulissielämästä. Ei ole aivan yksittäinen kerta, kun minua lähestytään kyseenalaisissa ehdotuksissa miesten puolelta. Näiden naisten miehet ovat ottaneet minuun yhteyttä toivoen intiimimpää kanssakäymistä kanssani, niin iltaelämässä kuin netissäkin.

Olen joutunut omassa parisuhteessani petetyksi enkä koskaan lähtenyt siihen itse mukaan. Koska se ei auta tilannetta, eikä kostaminen yleensäkään vie kenenkään asioita eteenpäin. Olen aikani jutellut/kirjoitellut miesten kanssa ja todennut heille, etten halua sotkeentua kolmiodraamaan tai aiheuttaa eroa. Jos ihmisellä on noin huono olla omassa suhteessa, niin kannattaa miettiä terapiaa tai eroa. Sen olen heille myös antanut neuvoksi.

Kannattaa oikeasti keskustella oman puolisonsa kanssa, jos oman suhteentila kiinnostaa siitä, missä hän liikkuu lounastunnilla, töiden jälkeen, "työmatkoilla",  poikien illoissa tai myöhään iltaisin. Oletko varma, että elät parisuhteessa etkä tietämättäsi parissa suhteessa?

Miksi hän mm. roikkuu puhelimessa tai piilottelee viestejä.

Nämä kollegani, joiden miehet ovat olleet minuun yhteydessä ovat hyvin tunnettuja työssään, päällekäyvän teräväsanaisia kyttääjiä ja haluavat julkisuutta, mutta oma yksityiselämä on retuperällä, kuten myös kollegallani. Ajattelin loppuvuodesta, että on olemassa varmasti elämässä karma ja sieltähän se löytyi.

 Se, että jos on aikaa piikitellä muita ja seurata toisten elämää, niin se kertoo siitä, ettei oma elämä ole aivan kunnossa. Olen pitänyt heidän parisuhteitaan normaalin onnellisina, koska nämä miehetkin ovat aivan perustyyppejä. Mutta totuus onkin sitten aivan toista. Tämä on ollut hyvä herätys myös itselleni. Millaista elämää ihmiset suostuvatkaan elämään.

Olen itse oppinut kokemusteni kautta sen, etten varmaan kykene enää parisuhteeseen, siis sellaiseen tavalliseen. Luottamus on sellainen asia, jota täytyy opetella. Olen oppinut myös sen aina itsenäisenä naisena eläneenä myös parisuhteissa, että ei pidä koskaan olla ns. puolisonsa armoilla taloudellisesti tai muutenkaan. On elettävä hetkessä ja nautittava kivoista asioista. Oltava sen yhteisen elämän lisäksi sitä omaakin elämää. Ystäviä ja kavereita ei tule unohtaa vaikka olisi millaisessa suhteessa.

Erinomainen parisuhde on arkinen ripauksella hyvää yllätyksellisyyttä, luksusta. Hyvässä parisuhteessa ei tarvitse pelätä tai epäillä. Siinä on hyvä olla, sitä hyvää oloa ei pysty edes aina sanoittamaan. Se vaan on, ja kahden ihmisen väliin ei silloin mahdu kolmansia tai neljänsiä osapuolia. Terveessä suhteessa ei ole ruuhkaa ja saat kaiken tarvitsemasi juuri omalta puolisoltasi. Hyvässä suhteessa on myös keskustelua ja vapautta, mahdollisuus nauttia elämästä.

Hyvä suhde, sellaisen jokainen pari määrittelee itse. Mutta olkaa ihmiset itsellenne rehellisiä ripauksella lempeyttä.

Älkää suostuko vain miellyttämään toista, olemaan jalkarätteinä.

Uskaltakaa elää juuri omannäköistänne elämää.
Älkää roikkuko huonossa tai epämääräisessä suhteessa vain taloudellisen turvan takia, kyllä elämässä asiat hoituvat.
Älkää uuvuttako itseänne olemalla juuri sinulle epäsuotuisassa suhteessa, joskus vaan yksinoleminen on niin paljon parempi vaihtoehto kuin olla epätasapainoisessa energioita syövässä parisuhteessa.

Ihmiset muuttuvat elämänkokemusten myötä ja siinä samalla arvopohjakin muuttuu hyvin usein. Elämä kantaa vaikka välillä se tuntuisi mahdottomalta. Elämässä on hyvin vähän mahdottomia asioita. Puhukaa, halatkaa ja tehkää päätöksiä.

Olkaa kiinnostuneita omasta elämästänne, sen sijaan että kyttäätte toisia. Siinä voi oma elämä jäädä elämättä ja muuttua aivan yllättäen.

Maalaisjärkeä, uskallusta, rakkautta ja elämäniloa kaikkien kevääseen!
Muista olla oman elämäsi supertähti!

Vakavaa asiaa, yksityisyydestä!

Kirjoitin jo keväällä samanlaisesta aiheesta, jota nyt sivuan lyhyemmin.

Olen pitänyt blogitaukoa, syystäkin.
Taustalla on moninainen asioiden summa.

Some ei anna minulle enää sitä mitä ennen antoi.

Keskityn tästä lähtien omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini ja some-elämä kulkee siinä sivussa mukana. Minulla on lupa levätä ja nauttia elämästä.

Haluan mainostaa ja tehdä vain sellaisten kanssa yhteistyötä, jotka eivät sabotoi tai lyttää kysymättä ensin minulta asioiden todellisuusperää. Minua ei kiinnosta juosta purnukoiden perässä, materialistisessa höttömaailmassa, jollen usko tuotteeseen tai en vaan tee yhteistyötä sen takia, että saisin vain jotain ilmaiseksi.
Ei se määrä vaan laatu!

Koska blogini on Lifestyle-blogi, niin myös seuraajakuntani on moninainen. Matkailen usein ja saan matkapostausten kautta uusia seuraajia. Myös ruokapostaukset saavat hyvin kivoja kommentteja. Ehkä parasta on se, että joku voimaantuu ja saa uutta inspraatiota postauksistani. 

Olen joutunut sabotoinnin kohteeksi.

Ne iänikuiset anonyymikommentit, ne luuserihommat eivät niin hetkauta elämääni.

Mutta kun omaisuuteni kajotaan, mm. Instagramiini niin sitä en voi painaa villaisella. Se on jo yksityisyyden loukkaus, rikollistatoimintaa. Olen saanut näiltä kuvattomilta anonyymeiltä viestejä ja sen jälkeen jos kerkiän kommentoida ( en enää edes viitsi kommentoida heille), niin profiili poistuu.

Otan usein kuvakaappauksen kommenteista ja lopulta kiikutan ne eteenpäin.

Ihmettelin erään ikävämmän tapahtuman tiimoilta elämässäni, kuinka Instagramin kävijämääräni ovat nousseet ja onhan se pienikin kiusa kiusantekoa.

Joku oli ostanut minulle seuraajia (näiden ihmekommentoiden kera), tätä jatkui ja lopulta olen päättänyt sulkea instagramtilini niin, että se on suljettu. Nyt sitä ei pääse hallinnoimaan kukaan muu kuin minä. Itse teen hyvää jälkeä yhteistyökumppaneiden kanssa ja he saavat uusia asiakkaita sekä näkyvyyttä, joten minulle on sama onko minulla 2000 vai 20 000 seuraajaa työnlaatu puhuu puolestaan.

Minulle on sattunut yksityiselämäni puolella paljon asioita, joita en ala tässä luettelemaan, mutta mm. Kateudesta,mustasukkaisuuksissaan ja raivonvallassa ihminen on näyttää valmis tekemään mitä vain. 

Olen ulkomaalaisen firman antanut tehdä blogilleni uudet sivut, joihin kuuluu myös instagramiin ohjaus. Onko syy siellä vai missä?

En kuitenkaan jää miettimään asiaa sen pidemmäksi aikaa, koska elämässäni on oikeasti tärkeämpiä asioita kuin sometus ja sairaat vihaajat. Mutta tämä on pieni varoituksensana muillekin.

Mutta kuka tämän kaiken taustalla on? Ei ainakaan kovin viisas, omaa elämää vailla oleva. Mutta uskon karmaan!

Kuka teki ja miksi? Kuka sai suuren ilon hetkeksi?

Tällanen toiminta on jo rikollista.

Myös kollegani kanssa perustettu instagramtili on myös nyt tarkkailumme alaisena. Mutta aina on olemassa vatipäitä, jotka koettavat vesittää toisten tekemisiä ja unelmia. Myös minulla on keinoni. Beware!

Mutta asia ei ole jäänyt tähän!

Katsotaan, minkä vastaanoton saa uusi instagramtilini: 

Satu Koo´s Lifestyle

Terveiset kiireen satulasta*

Sain vangittua palavan taivaanrannan työmatkalla Pasilan ratapihan läheisyydessä. Mustaa on ollut näillä nurkilla aina, eikä asia vänkäämällä muuksi muutu. Melankolinen puoleni kiittää pimeydestä. Sitä paitsi, alkutalven hämärässä on yksi suloinen ja kaunis asia. Kutsun sitä "pienen tulitikkutytön maailmaksi". Kun kävelee illalla ulkona, on ihanaa katsella ikkunoiden muodostamia valoruudukoita.

Kodit näyttävät ulkoapäin niin kutsuvilta ja kodikkailta.

(Paitsi ne loisteputkilla valaistut uimahallikodit ja punaisilla lampuilla sävytetyt bordellikodit  :D)

Tähän vuodneaikana sopii erinmomaisesti seuraava runonpätkä, sopivan melankolista, joka ruokkii luovuuden nälkää:

Voi, että ikkunat näkevät

ja seinät muistavat

ja puutarha voi surra

ja puu voi kääntyä kysymään:

Kuka ei ole tullut ja mikä ei ole hyvin,

miksi on tyhjyys raskas eikä sano mitään?

Katkerat neilikat seisovat riveissä tien varrella,

missä kuusen hämäryys on tutkimaton.

-Edith Södergran-

Ps.

Ensi viikolla saatte kuulla ainakin Stuttgartin matkasta ja yhteistyöstä Hotelli Katajanokan kanssa. Kiire nimittäin helpottaa, ainakin hetkeksi.

Yhteistyö:Terveiset Stuttgartista

Teemme Harrin matkassa maailmalla bloggaajan kanssa yhteistyötä Saksan matkailun edistämiskeskuksen kanssa ja päädyimme Etelä-Saksaan Stuttgartiin muutamaksi päiväksi.

En ole aiemmin matkaillut paljoa Saksassa, mitä olen tehnyt välilaskuja Etelä- ja Väli-Amerikkaan suuntautuvilla matkoillani. Olen miettinyt jo kauan, että haluaisin tutustua paremmin Saksaan ja nyt siihen tuli aivan loistava tilaisuus.

Tehtävänämme oli etsiä "piilotettuja aarteita" matkailun saralta ja tuoda esille näitä uusia käyntikohteita Saksan matkailuillassa videon muodossa. Teemme siis vlogia matkalta, joka esitetään lopulta Saksan matkailuillassa kuun lopulla. 

Kannattaa seurata Instaa: satumkirjavainen

Sanat kietoutuvat mustaan viittaan*

Joskus elämässä tekisi mieli laittaa käsijarru päälle. Tai eihän siinä aika pysähtyisi, mutta itse voisi pysähtyä katsomaan ympärilleen. Kun mennä paahtaa, jää niin paljon näkemättä.

Muttei sitä pysty annostelemaan, elämää, kuin kakkua kihlajaisissa. Jos kauhalla antaa, voi lusikalla saada. Harkitsen talviunille kömpimistä!

Kohta Suomenlahti nukkuu osittain jään alla, ja mullassa juurien välissä kuorsaavat pienet mönkiäiset uneksivat keväästä. Tämä hetki on hiljainen ja leppoisa. Kissan kehräys, kynttilöitä ja glögiä.

Karmivan hauskaa pyhäinpäivää. Haluaisin sytyttää pimeyden tuleen ja nähdä kaiken valoisana. Melankolinen maisema, joka ei vaadi mitään. Sen kanssa on ajoittain helppoa samaistua, olla yhtä.

Illan sininen hetki ja yön musta viitta kietovat mukavat muistot Halloween viikonlopusta. Surumielisen hiljainen kauneus, kun hyvästelemme taas hetkeksi toisemme.  Ei pidä itkeä eläviä. 

Hyvää haikeutta ♡

Loppuviikon menovinkit & ne sieluun lingotut kivet*

Viikko on ollut hektinen, mutta vain hyvällä tavalla. On saanut luoda uusia hienoja asioita ja nähdä kättensä jäljen sekä hieman hikipisaroitakin on vuodatettu. Ei ollenkaan pahoja juttuja.

Mutta mitä kaikkea niistä ihmisen kuorikerroksen läpäisevistä pahoista syntyy?! Luulen, että se riippuu aikalailla paljon ihmisestä, kuorikerroksen paksuudestakin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat kasvattaneet helmiä sisimpäänsä sinne lingotuista kivistä, toisaalta joitakin, jotka kasvattavat kuorta niin paksuksi, ettei sitä läpäise edes mikään hyvä. Oma kuoreni ilmoittaa, että sillekin sopisi mainiosti juuri nyt suklaa (tumma!) ja lasi viiniä.

Nyt kannattaa suunnata loppuviikon aikana (25.-28.10.2018)Viini-, ruoka- ja kirjamessuille. Sieltä saa niin vatsan kuin sielunkin ravintoa. Makumatkoja lähelle ja kauas.

Parhaimmillaan paljon kokeneet ihmiset ovat helmiä. Ei katkeruutta, ei kaunaa. Silmissä suora, kirkas katse ja armollisuus itselle ja muille. Fokus hyvässä ♡

Joillain ihmisillä on tosi suuri suu ja se on ikävää. Tulee myötähäpeä. Ettei ihminen välttämättä edes huomaa loukkaavansa toista. Tietysti tarkoituksellinen ilkeily, päteminen ja toisen aliarvioiminen ovat nekin ihan kamalaa ja varmaan kamalampaakin. Hiekanjyvästä voi joskus syntyä tuskan kautta kaunis helmi, jos osaa katsoa peiliin ja ottaa oppia. Taustalla voi olla Onnelin ja Annelin naapurin rouva Rosina Rusinan kohtalotoveri, joka tekee rumia säästöporsaita ja on jatkuvasti vihaisen näköinen. Hänellä vaan on taustallaan suuri katkeratragedia. 

Ilkeät sanat ja suuret surut, sitä jää miettimään, toivoisi että niistä lopulta syntyisi hyvää ja rauhallisuutta elämää kohtaan. Mutta kaikilla tarinoilla ei ole aina onnellista loppua.
Mutta tänä viikonloppuna on luvassa makoisia hetkiä hyvän ruuan, viinin ja seuran merkeissä.