maanantai 2. lokakuuta 2017

Yhteistyö: Borgström Trading Oy:n upeat David Jones-laukut

Yhteistyöpostaus, Borgström Trading Oy:n kanssa.
Yritys on  kenkien, laukkujen ja oheistuotteiden jakelija. 


Borgström Trading Oy:llä  on yli 30 vuoden kokemus ja heidän kanssa on helppoa sekä turvallista tehdä yhteistyötä. Yrityksen Showroom sijaitsee Fashion Centerissä.


Sain neljä kaunista David Jones-merkkistä laukkua yhteistyönä ja päätin kuvata ne parin eri asun kanssa. Jos lähdet lenkille lemmikkisi kanssa, niin voit olla hyvin puettu ja kaunis laukku olalle keikkumaan, voilá ja asu on valmis! David Jonesin useimmissa laukuissa on sekä kantokahva, että pidempi hihna siltä varalta, että saat muunneltua laukkua myös cross-bodymalliseksi. Näitä laukkuja saa ostettua Haloselta, Aleksi 13-myymälöistä sekä Sokoksilta.

Minulle laukku on pukeutumisessa yhtä tärkeässä osassa kuin esimerkiksi takkia, paita tai housut. Niitä tulee olla erilaisia, eri värisiä ja eri kokoisia.  Koska emmehän me käytä aina samoja alus-tai päällysvaatteitakaan. Erilaisiin tilaisuuksiin eri värisiä ja kokoisia laukkuja. Möin taannoin kaikki Vuittonin laukkuni pois, kyllästyin siihen, koska niitä kopioidaan niin valtavasti sekä niiden ulkonäkö on kovin muovinen, jos vertaa niiden ylikallista hintaa. Kenties vielä joskus lämpenen vielä Vuittonin laukuille. Nyt etsinnässä on aitonahkainen merkkilaukku. Toimivia ja kauniita laukkuja voi saada paljon edullisemminkin, että joutuu säästämään vuodesta toiseen. 
Nämä kuvien David Jones laukut maksavat noin 50-80e.


Sitä sanotaan, että laukku kertoo kantajastaan mutta mitä se kertoo? Kertooko olalla keikkuva kallis merkkilaukku vauraudesta, muotitietoisuudesta, rakkaudesta kalliisiin tavaroihin vai ehkä vuosien säästöprojektista? Määritteletkö sinä ihmiset sen perusteella onko heidän käsipuolessa merkkilaukku vai ei? Kohteletko alitajuisesti Chanelia kantavaa henkilöä paremmin, kuin edullisemman laukun kanssa kulkevaa?



On ihmisiä, jotka kuluttavat jopa kymmeniä tuhansia yhteen käsilaukkuun tai merkkituotteisiin ja on ihmisiä, joilla ei ole varaa edes leipään. Olen sitä mieltä, että jokainen käyttäkööt rahansa miten haluaa. Materian ei kumminkaan kuulu määritellä meitä ihmisenä, eikä meidän kuulu määritellä muita materian kautta. Haluan ostaa sellaisia veskoja joista aidosti pidän, enkä sellaisia joilla ajattelen saavani tietynlaista statusarvoa. Tuhansia en tule varmasti koskaan laukkuun hassaamaan. Uskon edullisempienkin laukkujen kestävän. Luksusmerkki ei tosiaankaan aina kerro laadusta ja siitä, että laukku olisi ajaton ja ikuinen. Itse en osta koskaan loppuelämän laukkua, tykkään, että garderobissani on erilaisia laukkuja ja voin vaihdella niitä tilanteiden mukaan.



Kiitoksia Borsgtröm Trading Oy yhteistyöstä, odotan innolla jo seuraavaa yhteistyötämme!

Asut:
Yläkuvat
Laukku: David Jones
Takki: Vero Moda
Karvakauluksinen neuleliivi: Andiata
Paita: KappAhl
Aurinkolasit: Michael Kors,
Housut: Gina Tricot, Molly
Huivi: Louis Vuitton
Kengät: Vagabond

Alakuvat
Laukku: David Jones
Takki: H&M
Karvakauluksinen neuleliivi: Andiata 
Aurinkolasit: Micheal Kors
Housut: Gina Tricot, Molly
Huivi: Louis Vuitton
Kengät: Mustang


















Kuvat: Kati Riikonen ja mallina toimi nasa_avaruuskoira

Elämässä täytyy olla aina ripaus luksusta, kaunis laukku asun koristeena ja jotain silmiä hivelevän kaunista kotona. Kaunis laukkuhan sopii myös hyvin kodin sisustajaksi ;)



Näitä merkkejä Borgström Trading Oy edustaa:







SHARE:

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Monia ihania iltoja, ystäviä, puutarhajuhlia ja lomamoodi*

On ollut kiire. On ollut korkojen kopinaa. On juhlittu taas yhden lukuvuoden päätöstä työkamujen kanssa koululla ja puutarhajuhlissa. Ollaan tavattu ystävän kanssa pitkän kaavan kautta, shoppailtu ja käyty hulvattomissa lakkiaisissa. Viime aikoina on ollut paljon juhlia ja hyvää. Käyty HardRock Cafessa, Taverna Vaelsassa ja lukuisissa muissa Helsingin ruokapaikoissa. 
Viime päivinä on syöty kuin viimeistä päivää, on ollut ruokaa siellä ja täällä. Loppuviikon voisi olla syömättä :D

Kiitos YNKin ihanat lukuvuoden päätös -bileistä ♡ virkavapaankin aikana tulen bileisiin! Kerran YNK aina YNK! Olette ihania ja suuri sydämisiä ♡ Olen päässyt työyhteisöön, josta en ole edes osannut haaveilla. Kiitollisuus!

Luotan elämään ja ratkaisuihini. Ne kantavat, ovat kantaneet tähän päivään saakka. Tuskin linnuillakaan on lentopelkoa tai korkeanpaikankammoa. Ne uskaltavat levittää siipensä ja tuntea vapauden tuulet siipiensä alla. Jos tipahtaa, niin tipahtaa, mutta eivät ne pelkää lentää kohti määränpäätänsä.
Muurahaiskuningatarhan sukii pois siipensä ja jää pesänsä vangiksi. Kuinka moni nainen tekee maailmassa näin? Siipensä tiputtavia naisia on yllättävän paljon tai siivet ovat supussa, joskus vuosikausiakin.

Moni meistä erehtyy luulemaan, että asiat jatkavat kulkuaan loputtomiin samalla tavalla - voisi omistaa talon tai toisen ihmisen. Moni on unohtanut rakastaa elämäänsä, taloaan ja läheisiään. Siksi minä toisinaan nousen yöllä ja katson taivaalle ja kiitän näistä asioista ja ihmisistä elämässäni. Juuri sinusta, joka nyt luet näitä rivejä. Joskus kaikki tärkeä sanotaan rivien välissä. Nykyisellä kotikaupungillani on iloinen sielu ja sen kadut ovat välillä täynnä naurua. Ei suurta melankoliaa. Kotikin on pienoinen ja viihtyisä ja sen kehräävät asukit tekevät asunnosta kodin.

Kohta on luvassa elämysmatka. Siellä käyskentelen ystäviäni tavaten ja muun muassa luutarhassa, hautausmaalla. Ajattelen niitä kaikkia yllättäviä elämän kohtaamisia ja itkettäviä kohtaloita nimien takana. Lintujen iloa kuolleiden yllä. Suruvaipan lehahdus. Kesän vihreän viimainen kainalo. Kuumalla on oikein suloista vilvoitella suurten puiden varjossa, luutarhassa. Siellä on aina viileää ja murheet ovat kuopattu monen metrin syvyyteen. Kirjojakin on vinopino,lukemattomia opuksia. Mietin kirjailija Joel Lehtosta, joka hirttäytyi kotonaan maalatun tähtitaivaan alle. En tiedä kummituksista, mutta meillä tapahtui Lieksassa asuessa joskus todella kummallisia asioita.

Ajattelin tehdä illaksi alkuruualle lipstikkakeittoa, joka mieheni mielestä on "todella pahaa". Kannustava palautehan on aina hyvästä :D 
kortisonikin turvottaa jälleen kerran ja tunnen olevani kuin ilmapallo, mutta asiat voisivat olla huonomminkin. 
Ostin pari lonkeroakin. En mustekalan, vaan Laitilan Wirwoitusjuomatehtaan. Kesän tavoitevaattet mahtuvat lähes päälle, joten nyt voi herkutella :D
Mutta vain kaksi, aamulla riennän töihin.


















 Tadaa,hurraa. Ystävä. Pohjois-Karjala. Ei juoda kaljaa auringonnousuun saakka. Pari kumottua tuoppia. Morrisonin salaatit. Meren yli lentävät ajatukset. Turhaan ei ystävyydestä puhuta kauniin sanoin. Onni tässä ohikiitävässä hetkessä ♡ U. Kaleva.











SHARE:

torstai 2. kesäkuuta 2016

Lippakioski ja kesätuulen hempeä hetki ukkosen säestäessä taustalla*

Eilen piipahdettiin oppilaiden kanssa jätskiretkellä lippakioskilla.

Tänään on ollut harsomaisen kepeä päivä, olen tehnyt kesälle tilaa ja unohtanut ummehtuneet päivät, katse aurinkoon heti aamusta. Illastakin tulee vielä pitkä ja valoisa. Valo on kuolemaksi yökkösille, mutta ei minulle. Versoan valossa onnea, ideoita ja uutta voimaa. Tuomien tuoksua ja kesätuulen lempeitä säveliä sekä työkavereiden kanssa nautittua kesäruokaa. Loppuilta ollaan sydämetkin kylläisinä tästä kaikesta♡ 



Mut yllätettiin. Sade ja ukkonen siis yllättivät mut kesken parhaimman aurinkolenkin. En edes muista milloin viimeksi täällä olisi satanut vettä. Kesän eka ukkonen ja kuurosade. Ukkosessa on jotain viehättävää voimaa,silloin on lupa olla sohvan syleilyssä, ollaan aivan liki kisujen kanssa,luen kirjaa ja elän kiireettömästi. Voi vain odottaa seesteisempää hetkeä.
Taivas tummenee ja sade yltyy. Sade rummuttaa peltikattoon sadepisaroiden tarinoita. Sohvalta on kiva katsella,kun taivaanranta täyttyy salamoista, taivaan tulisista viesteistä. Joku sytytti valot taivaaseen. Liekö mennyt oikosulkuun,kun taivaanvalot välkkyvät. Salamoita. Kuuntelin viemäriaarioita parvekkeella. Kesä tuoksuu ja loma kutsuu jo vienosti lähtemään mukaansa.

Ilmassa on suvivirren säveliä ja kesäloman tuoksua! Mutta ukkonen ja sade vaihtuivat pian ilta-auringoksi ja ilma on kuin tropiikissa. Onni on se, ettei täällä ole itikoita. Urbaani asuinpaikka.


Montako päivää peruskoulua? Mulla ois vielä

yli 30 vuotta erityisopettajan uraa edessäni :D



Kävin tänään Insturmentariumista uutukaiset Michael Korsin lasini. Näillä näkee paljon paremmin kuin edellisillä silmälaseillani. Lasien kehykset ovat tummanruskeat ja sangat oranssit.






SHARE:

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Blogger´s Inspiration Day & night 2016 + yhdet Korsin kultaiset sandaalit*

Suvilahden Kattilahallissa oli viikonloppuna Indiedaysin ja Blogiringin järjestämä Blogger´s Inspiration Day ja illalla oli vuorossa vielä upea Blog Awards.

Lauantai oli siis täynnä makoisia asioita, uusia ja vanhoja tuttuja. Ei heistä voi sanoa kuin kauniita asioita. Lauantai oli sellainen päivä,joka tekee ihmeitä arjen kiireiden ja huolien keskellä. Makoisia cocktailpaloja ja monta erilaista juomaa (mm.suosikkini Fresita), valikoima oli erittäin kattava niin päivällä kuin illallakin. Upea tapahtuma. Päivällä piipahdin näytteidenasettajien luona ja sieltä sai kotiinviemisiäkin oikein kiitettävistä eli tulevien blogipostausten matskua. 

Kotimainen Saga esitteli leivinpapereita ja muuta leivontaan sekä ruuanlaittoon liittyvää tarpeistoa, Cloettalla oli esillä uutuus suklaiden maut, Vuokkoset kampanjoivat suomalaisen laatutyön puolesta, Santa Marialta saatiin suuri näytekassi, jonka antia aion hyödyntää tulevissa ruokapostauksissa. A. Tillander tekee tärkeää yhteistyötä SEY:n kanssa ja mukaan saimme heiltä korvakorut. Instrumentariumun-osastolla saimme kokeilla Fuzion uutuus silmä-ja aurinkolaseja ja sieltähän löytyi kahdet ihanuudet. Minulta nimittäin puuttuu vahvuuksilla olevat aurinkolasit ja haluaisin värikkäät uudet pokat nenälleni keikkumaan. Meidät kuvattiin juurikin samoilla portailla, joilla olen oikeastikin seissyt pari kuukautta sitten Riossa. 
 Nutisal esitteli uutuus pähkinöitä, joista ehdoton lempparini on Sour Cream & Onion.
L`oreal taikoi upeita kampauksia illan juhlaa varten bloggareille ja löytyi tapahtumasta myös todellisia taikoja tekevä maskeeraaja-meikkaajakin.

Tällaiset tapahtumat ovat valtavan tärkeitä bloggaajille, koska bloggaaminen on yleensäkin aika yksinäistä. Suositun Sally´s-blogin kirjoittaja kertoikin, että kommentoiminen blogeihin on vähentynyt, koska ihmiset selailevat nykyään vain kännykkäänsä ja etenevät nopeasti sivustolta toiselle. Illan Blog Awardsissa palkittiin niin suomalaisia kuin ulkolaisiakin bloggaajia. Muun muassa vuoden viihdyttävin blogin voitto meni upealle Mini Fitness-blogin Eeville. 

Iltajuhlaan valitsin päälleni Marimekon musta-harmaan mekon. Marimekolta löytyy aina luottovaatteita, jotka kestävät vuodesta toiseen. Samalla mekolla juhlistan kesäkuulla ystäväni pojan lakkiaisia. Tapahtuma oli todella mielenkiintoinen, ehdottomasti seuraavallakin kerralla aion osallistua, jos van saan kutsun ;)


 Korkkarielämä ei ole vaan mua varten, jalkojen tuho :D





Pastellimajan Hanna








A. Tillanderin uutta Laukka-mallistoa. Ihastuin upeaan naulaan.

Nespresson uutukainen kahvikone taikoo mitä makoisimpia kahveja, itse valitsin valkosuklaakahvin.

Cloettan uutukaisista ehdoton suosikkini on raspberry licorice.




Bussissa matkalla Inspiration Dayhin törmäsin aina iloiseen ja pirtsakkaan Pinkit Korkokengät-blogin Maijuun.

*


Piipahdin viime viikonloppuna Stockalla ja sieltä lähtivät mukaani kesää odotellen uutukaiset Michael Korsin sandaalit. Säihkettä kesään ja kävelymukavuus on erittäin hyvä "iskunvaimentimien" ansiosta. Rakkautta ensi silmäyksellä. Nyt odottelemaan vaan kesää ja sitä lämpöä.





SHARE:
Blog Design Created by pipdig