maanantai 25. maaliskuuta 2019

Paljastus: Pari huomiota ihmisten välisistä suhteista

On ollut hieman navakkaa tuulta, joten en ole kirjoitellut pitkään aikaan. Pieni tauko on tehnyt myös hyvää blogielämälle. Joskus elämässä tulee hetkiä, jolloin on keskityttävä olennaiseen ja tehtävä tilaa juuri sillä hetkellä tärkeimmille asioille. Kerättävä voimia, jotta voi uusin eväin jatkaa eteenpäin. Entistäkin voimaantuneempana.



Olen törmännyt viime aikoina paljon sosiaalista elämää viettäneenä varsin ikävään ja surulliseen ilmiöön. Jos sitä nyt ilmiöksi voi kutsua, ainakin oudoksi kulissienpito asiaksi ainakin.
Olen järkyttynyt erään tunnetun bloggarin ja kollegani kulissielämästä. Ei ole aivan yksittäinen kerta, kun minua lähestytään kyseenalaisissa ehdotuksissa miesten puolelta. Näiden naisten miehet ovat ottaneet minuun yhteyttä toivoen intiimimpää kanssakäymistä kanssani, niin iltaelämässä kuin netissäkin.
Olen joutunut omassa parisuhteessani petetyksi enkä koskaan lähtenyt siihen itse mukaan. Koska se ei auta tilannetta, eikä kostaminen yleensäkään vie kenenkään asioita eteenpäin. Olen aikani jutellut/kirjoitellut miesten kanssa ja todennut heille, etten halua sotkeentua kolmiodraamaan tai aiheuttaa eroa. Jos ihmisellä on noin huono olla omassa suhteessa, niin kannattaa miettiä terapiaa tai eroa. Sen olen heille myös antanut neuvoksi.


Kannattaa oikeasti keskustella oman puolisonsa kanssa, jos oman suhteentila kiinnostaa siitä, missä hän liikkuu lounastunnilla, töiden jälkeen, "työmatkoilla",  poikien illoissa tai myöhään iltaisin. Oletko varma, että elät parisuhteessa etkä tietämättäsi parissa suhteessa?



Miksi hän mm. roikkuu puhelimessa tai piilottelee viestejä.
Nämä kollegani, joiden miehet ovat olleet minuun yhteydessä ovat hyvin tunnettuja työssään, päällekäyvän teräväsanaisia kyttääjiä ja haluavat julkisuutta, mutta oma yksityiselämä on retuperällä, kuten myös kollegallani. Ajattelin loppuvuodesta, että on olemassa varmasti elämässä karma ja sieltähän se löytyi.
 Se, että jos on aikaa piikitellä muita ja seurata toisten elämää, niin se kertoo siitä, ettei oma elämä ole aivan kunnossa. Olen pitänyt heidän parisuhteitaan normaalin onnellisina, koska nämä miehetkin ovat aivan perustyyppejä. Mutta totuus onkin sitten aivan toista. Tämä on ollut hyvä herätys myös itselleni. Millaista elämää ihmiset suostuvatkaan elämään.



Olen itse oppinut kokemusteni kautta sen, etten varmaan kykene enää parisuhteeseen, siis sellaiseen tavalliseen. Luottamus on sellainen asia, jota täytyy opetella. Olen oppinut myös sen aina itsenäisenä naisena eläneenä myös parisuhteissa, että ei pidä koskaan olla ns. puolisonsa armoilla taloudellisesti tai muutenkaan. On elettävä hetkessä ja nautittava kivoista asioista. Oltava sen yhteisen elämän lisäksi sitä omaakin elämää. Ystäviä ja kavereita ei tule unohtaa vaikka olisi millaisessa suhteessa.


Erinomainen parisuhde on arkinen ripauksella hyvää yllätyksellisyyttä, luksusta. Hyvässä parisuhteessa ei tarvitse pelätä tai epäillä. Siinä on hyvä olla, sitä hyvää oloa ei pysty edes aina sanoittamaan. Se vaan on, ja kahden ihmisen väliin ei silloin mahdu kolmansia tai neljänsiä osapuolia. Terveessä suhteessa ei ole ruuhkaa ja saat kaiken tarvitsemasi juuri omalta puolisoltasi. Hyvässä suhteessa on myös keskustelua ja vapautta, mahdollisuus nauttia elämästä.
Hyvä suhde, sellaisen jokainen pari määrittelee itse. Mutta olkaa ihmiset itsellenne rehellisiä ripauksella lempeyttä.
Älkää suostuko vain miellyttämään toista, olemaan jalkarätteinä.
Uskaltakaa elää juuri omannäköistänne elämää.
Älkää roikkuko huonossa tai epämääräisessä suhteessa vain taloudellisen turvan takia, kyllä elämässä asiat hoituvat.
Älkää uuvuttako itseänne olemalla juuri sinulle epäsuotuisassa suhteessa, joskus vaan yksinoleminen on niin paljon parempi vaihtoehto kuin olla epätasapainoisessa energioita syövässä parisuhteessa.



Ihmiset muuttuvat elämänkokemusten myötä ja siinä samalla arvopohjakin muuttuu hyvin usein. Elämä kantaa vaikka välillä se tuntuisi mahdottomalta. Elämässä on hyvin vähän mahdottomia asioita. Puhukaa, halatkaa ja tehkää päätöksiä.
Olkaa kiinnostuneita omasta elämästänne, sen sijaan että kyttäätte toisia. Siinä voi oma elämä jäädä elämättä ja muuttua aivan yllättäen.
Maalaisjärkeä, uskallusta, rakkautta ja elämäniloa kaikkien kevääseen!
Muista olla oman elämäsi supertähti!







SHARE:

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Vakavaa asiaa, yksityisyydestä!

Kirjoitin jo keväällä samanlaisesta aiheesta, jota nyt sivuan lyhyemmin.
Olen pitänyt blogitaukoa, syystäkin.
Taustalla on moninainen asioiden summa.
Some ei anna minulle enää sitä mitä ennen antoi.
Keskityn tästä lähtien omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini ja some-elämä kulkee siinä sivussa mukana. Minulla on lupa levätä ja nauttia elämästä.
Haluan mainostaa ja tehdä vain sellaisten kanssa yhteistyötä, jotka eivät sabotoi tai lyttää kysymättä ensin minulta asioiden todellisuusperää. Minua ei kiinnosta juosta purnukoiden perässä, materialistisessa höttömaailmassa, jollen usko tuotteeseen tai en vaan tee yhteistyötä sen takia, että saisin vain jotain ilmaiseksi.
Ei se määrä vaan laatu!


Koska blogini on Lifestyle-blogi, niin myös seuraajakuntani on moninainen. Matkailen usein ja saan matkapostausten kautta uusia seuraajia. Myös ruokapostaukset saavat hyvin kivoja kommentteja. Ehkä parasta on se, että joku voimaantuu ja saa uutta inspraatiota postauksistani. 


Olen joutunut sabotoinnin kohteeksi.
Ne iänikuiset anonyymikommentit, ne luuserihommat eivät niin hetkauta elämääni.
Mutta kun omaisuuteni kajotaan, mm. Instagramiini niin sitä en voi painaa villaisella. Se on jo yksityisyyden loukkaus, rikollistatoimintaa. Olen saanut näiltä kuvattomilta anonyymeiltä viestejä ja sen jälkeen jos kerkiän kommentoida ( en enää edes viitsi kommentoida heille), niin profiili poistuu.
Otan usein kuvakaappauksen kommenteista ja lopulta kiikutan ne eteenpäin.


Ihmettelin erään ikävämmän tapahtuman tiimoilta elämässäni, kuinka Instagramin kävijämääräni ovat nousseet ja onhan se pienikin kiusa kiusantekoa.
Joku oli ostanut minulle seuraajia (näiden ihmekommentoiden kera), tätä jatkui ja lopulta olen päättänyt sulkea instagramtilini niin, että se on suljettu. Nyt sitä ei pääse hallinnoimaan kukaan muu kuin minä. Itse teen hyvää jälkeä yhteistyökumppaneiden kanssa ja he saavat uusia asiakkaita sekä näkyvyyttä, joten minulle on sama onko minulla 2000 vai 20 000 seuraajaa työnlaatu puhuu puolestaan.


Minulle on sattunut yksityiselämäni puolella paljon asioita, joita en ala tässä luettelemaan, mutta mm. Kateudesta,mustasukkaisuuksissaan ja raivonvallassa ihminen on näyttää valmis tekemään mitä vain. 
Olen ulkomaalaisen firman antanut tehdä blogilleni uudet sivut, joihin kuuluu myös instagramiin ohjaus. Onko syy siellä vai missä?

En kuitenkaan jää miettimään asiaa sen pidemmäksi aikaa, koska elämässäni on oikeasti tärkeämpiä asioita kuin sometus ja sairaat vihaajat. Mutta tämä on pieni varoituksensana muillekin.
Mutta kuka tämän kaiken taustalla on? Ei ainakaan kovin viisas, omaa elämää vailla oleva. Mutta uskon karmaan!

Kuka teki ja miksi? Kuka sai suuren ilon hetkeksi?
Tällanen toiminta on jo rikollista.
Myös kollegani kanssa perustettu instagramtili on myös nyt tarkkailumme alaisena. Mutta aina on olemassa vatipäitä, jotka koettavat vesittää toisten tekemisiä ja unelmia. Myös minulla on keinoni. Beware!

Mutta asia ei ole jäänyt tähän!


Katsotaan, minkä vastaanoton saa uusi instagramtilini: 










SHARE:

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Gloria Fashion Show 2018*

Olimme viikonloppuna ystäväni Harrin matkassa maailmalla- bloggaajan kanssa Glorian Fashion Showssa. Show oli näyttävä ja atmosfääri oli juhlava. Tulevassa muodissa oli paljon kauniita sävyjä, upeita leikkauksia, kimallusta ja juhlavuuttakin.
Jos et ole vielä koskaan aiemmin ollut Glorian Fashion Showssa, niin osta ehdottomasti sinne liput ensi vuonna. 

Viehättävä nainen on mielestäni rennosit oma itsensä, puhdas, siisti ja sosiaalisesti lahjakas. Hän handlaa tilanteet kuin tilanteet, seisoo asioidensa takana vakaasti ja tietää, mitä haluaa. Muoti on osa identiteettiä ja mahdollisuus tuoda ilmi omaa aatettaan, suuntautumistaan ja moodiaan. Jos jokin vaate tuntuu itselleni hyvältä, niin en ajattele, että onkohan tämä nyt muodissa? Hyvä vaate tekee varman olon, eikä siinä tunne olevansa lainahöyhenissä.
Itse suosin pukeutumisessa klassisen tummia sävyjä, mutta myös keltaisen, harmaan ja punaisen eri sävyt löytyvät garderobistani.
Muoti kuuluu kaikille!






















SHARE:

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Viikkojen viikko ♡


Tällä viikolla on ollut vaikka millaista tilaisuutta ja tapahtunut kaikenlaista. Pressitoimistopäivä, muotinäytöksiä, avajaisia, 
3Kaverin jäätelön lanseeraustilaisuus ja oluttasting sekä Magnum-jäätelön avajaistilaisuus.


Minut valittiin myös arvostetun Green Streetin, Cake Lover-lähettilääksi loppuvuoden ajaksi, huippua! Raakakakut ja muut herkut tulevat tutuksi loppuvuoden ajan. Tästä proggiksesta tulette kuulemaan vielä lisää blogin ja Instagramin puolella.


Uskon vahvasti siihen, että kun teen hyviä asioita ja punnitsen valintojani sekä tekojani niin hyvä kiertää. Mutta jos teen jotain sellaista, jota joudun lopulta katumaan niin paha palaa takaisin eri muodoissaan. Olen joskus miettinyt tyyppejä, jotka koettavat vain kävellä toisten ihmisten yli, silloin olen ajatelut, että kunpa tuon ihmisten ymmärrys laajenisi. Hän on lopulta aivan yllättäen kohdannut asioita, jotka ovat laittaneet hänet polvilleen.
Mieti aina ensin tekojasi, koska aina pyytämällä anteeksi ei saa anteeksiantoa. Elämä kyllä hoitaa sen puolen, se on väistämätöntä.
Siperia ei aina opeta, mutta elämä sitäkin enemmän.


Taidan pian maastoutua kesään, lämpöön ja vihreään, leikin voikukkaa. Sulaisin auringon lämpöön tai sateeseen, olisinkin villi sitruunaperhonen, vailla huolen häivää!
Nämä sanat ovat joillekin, kuin tuuleen viskattavia leivänmurusia. 

Leivästä puheenollen taidan tehdä mansikka- ja tomaatti/vuohenjuustobruschettoja ja paistettuja kesäkurpitsakiekkoja. Kesänmakua tähänkin päivään.


Kannattaa kurkata Instagramiini, jollet ole jo seuraaja satumkirjavainen.


Oma suosikkini 3 Kaverin jäätelöistä on Kookos/Ananas ja Vadelma/Valkosuklaa.




Magnumin herkulliset jäätelöt löydät tänäkin kesänä Vanhalta Ylioppilastalolta Helisnign keskustasta.



Andiatan ja Hotelli Lilla Robertsin muotinäytöksissä esiteltiin kesän huippumuotia ja olihan se kaunista.



Piipahdimme upean ystävättäreni kanssa Ravintola Il Sicilianossa ja pastat olivat herkullisia.





Kämpin iltapäivätee on aina makoisa. Erimakuisia teelaatuja, pientä naposteltavaa ja jutut, jotka lentävät lahdne toiselle puolelle.







Nuxen tuotteet ovat luonnonmukaista kosmetiikkaa ja etenkin uudet hunajaiset kosmetiikkatuotteet sekä Creme Fraiche-voide ovat suosikkejani. Creme Fraiche toimii todella hyvin, aamulla levitän sitä iholleni ja illalla poistan iholtani vanulapuilla ja huomaan kaikki pölyt ja saasteet, jotka ovat jääneet indikaattorina Creme Fraichen suojatessa ihoani.








Ja luin itseni lomamoodiin. Kun vierelläni on kissa ja kirja niin muu maailma häipyy täysin. Tykkään lukea useampaa kirjaa, niin että luen tunnin verran kevyempää hömppää ja toisen tunnin hieman enemmän faktatietoon perustuvaa raskaampaa kirjallisuutta.



SHARE:

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Toivepostaus: Anonyymi-ja muiden häröjen kommentoijien kommentit

Juttelin taannoin Tädit tubettaa, Marjon ja Tiian kanssa vihakommentoijista ja vaihdettiin kokemuksia.
 Saan siis blogiini ja instagramin yksityisviesteihin monenlaista kommenttia. Kiitän suuresti niistä ihanista kannustavista ja positiivisuutta sisältävistä tekstisisällöistä blogini lukijoita.
Olen miettinyt julkaista anonyymien ja nimellisten asiattomia kommentteja niin täällä blogin puolella kuin instagramissakin.
Nyt on luvassa valitut palat, joitain valikoituja vihakommentteja, diippii matskuu :D


Saan välillä siis blogiini kommentteja, mutta ne tulevat julkiseksi vasta hyväksyntäni jälkeen. Ja jollen reagoi blogiini tulleisiin kommentteihin, niin sitten saan lopulta tyypeiltä viestiä instagramissa. 
Aloitetaan instagramviesteillä. Eräs reppana Suvi-neitonen on laittanut minulle huolensa useammassakin viestissä ja profiilissa.
Hän on selvästikin katsonut liikaa Tempatation Islandia.

Keltaisella pohjalla olevat tekstit ovat saamiani kommentteja!


Oon vaan katsonut vierestä mun ystävääni kuinka se on umpirakastunut ja samalla kun se satuttaa mun ystävää niin se satuttaa sua enkä jaksa kattoo tollasen sairaan ihmisen pelleilyä.

Itse juuri pääsin eroon sairaasta ihmisestä elämässäni, enkä kestä enää katsoa vierestä ystäväni kärsimystä ja samaten tuollainen ihminen ei ansaitse kenenkään paapomista. Mutta näiden sanojen saattelemana ei asia kuulu mulle enää.

Siis mulla ei ollut mitään omaa/ystäväni etua kun nää viestit sulle laitoin. Ajattelin vaan itteäni samaan tilanteeseen ja itse henk.koht.haluaisin tietää mitä mieheni puuhailee. Mutta olitkin ilmeisen tietoinen asiasta, niin en mä halua teidän suhdejärjestelyistä tai muista keskustella.

Tosiaan kaikkea hyvää teille, mä aion jatkaa ystävälleni järjen puhumista.


Hän kertoi, kuinka hänen ystävänsä on umpirakastunut mieheeni ja mieheni käyttäisi hänen ystäväänsä enemmän rahaa kuin mihinkään muuhun. Hän toivoi, että jättäisin tämän sairaan miehen.
Mutta tälle ystävälleen mieheni kyllä kelpaisi. Aika ristiriitaista, ei ole Sherlockin taitoja annettu tälle blondille. Ja kuka itseään aikuiseksi tituleeraava nyt kirjoittelisi kaverinsa puolesta tuollaisia lauseita.


Tämä tyttönen sattui samalle ratikkapysäkille muutama päivä viestiensä lähettelyn jälkeen. Hän peitti kasvonsa ja kääntyi pois huomatessaan kaverinsa kanssa minut. Aika alhaista, luuseritouhua, hän ei uskaltanut kohdata sanomisiaan. Jos on rehellinen, niin voi seisoa sanojensa takana, mutta tässä oli taustalla kaikkea muuta.


Kannattaa olla myös hyvin tarkka siitä mitä kommentteja kirjoittaa kenellekin, koska kommentit jäävät talteen. Vaikka poistaisit myöhemmin keskustelun, niin toinen osapuoli on kerinnyt ottaa kommentit talteen. Tässä itseasiassa täydentyy kunnianloukkaus ja perättömät puheet. Tällaisen jutun voittaa oikeudessa kevyesti. Tavallinenkin ihminen pystyy jopa  sähköpostinkin välittämmän tiedon perusteella selvittämään fyysisen osoitteen mistä se lähetettiin, puhumattakaan sitten niiden tietojen perusteella, jotka jäävät serveriin blogialustalla eli on täysin naiivia kuvitella olevansa oikeasti anonyymi. Joskus maailma tuntuu hyvinkin pieneltä ja piirit ovat pienet. Voit olla jopa saamatta haluamaasi työpaikkaa, jos poltat siltoja takanasi.


Minulla on sen verran kova kuori ja järkeä päässä, etten lähde pikkutyttöjen haihatuksiin mukaan tai ärsyynny. Pikemminkin minua huvittaa, kun jollain on aikaa oikeasti miettiä minun elämääni ja koettaa tehdä siitä vielä vaikea ontuvilla selityksillä. 


Play or you gonna get played ja aseen kuva

Tällaiset uhkailuviestit lähtevät suoraan virkavallalle.


Sitten lisää anonyymi skeidaa:

Eläminen hetkessä ei ole silmänsä sullkemista totuuksilta,,silloin elämä jää elämättä.ei saa tarrautua.sokeutta ei pidä olla. 

Ja heti perään tuli viesti:

Tyttönen on kavereidensa kanssa kirjoitellut minulle tällaisen viestin. En reagoinut siihen, niin sortui lopulta laittamaan instassa yksityisviestiä.



Sulla on aivan kaamee koti...ihan järkyttävä se valkee tuoli.
Miten sä voit asua tuollasessa kämpössä.

Tästä kommentista hauskan tekee se, ettei minulla ole kotonani minkäänlaista valkeaa tuolia enkä valokuvaile kotiani. Huomatkaa taas nuo kolmen pisteen kommenttiheitot ja oikeinkirjoitustaidot.
Kommentti on kirjattu vihaisena, kirjoitushäröt.


Millä rahalla oikein matkailet? opettajilla on huono palkka.

Opettajan peruspalkka ei ole suuri, mutta saan ikälisät ja ylimääräisestä opetuksesta lisäpalkkaa. Sekä teen blogijuttuja osittain rahasta. Ei sen kummallisempaa tähditiedettä.

Sulla on tosi ruma kissa, se mustavalkonen. Miten sä tollaista katselet nurkissasi? kissat kuuluu luontoooon.

Kissat eivät kuulu Suomessa eikä etenkään kaupungissa kulkemaan vapaina. Minusta kaikki kissani ovat todella persoonallisen kauniita ja minulle todella rakkaita. Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikista, mutta ystävällinen täytyy osata olla. Kauneus on katsojan silmissä, kaikki kauneus ei näy ulkoapäin, kaunis sydän ja mieli tekevät ihmisestä kauniin. Minun Maijallani on kultainen sydän ja maailman ihanin nöpönenä. Hän on täydellinen hännän päästä nenän nypykkään myöten.
En minäkään sano ihmisille, että " onpas sinulla ruma puoliso/lapsi".
Peruskäytöstavat kunniaan.

*


Jokainen meistä ärsyttää, jos oikein urakalla kaivelee asioita ja fakta on myös, että kaikista löytyy hyvääkin, jos vain pystyy katsomaan tarpeeksi syvälle. Kiusaaminen on aina kiusaamista missä tahansa foorumissa se tapahtuukin. 


Itse kohtelen ihmisiä netissä ja kasvotusten samalla lailla, se on aika hyvä somekäyttäytymisen punainen lanka. Jollen voi sanoa jotain asiaa päin naamaa tälle bloggarille/instajalle, niin jätän sen pois myös kommenteista. Jos lukee blogeja, joista ei edes tykkää niin se kertoo jotain elämän tyhjyydestä. Jokainen "oikeasti aikuinen" ymmärtää, ettei kukaan säästy elämässä murheilta. Bloggaajillakin on se ihan oikeakin elämä iloinen, suurine onnenhetkineen, suruineen ja murheineen.


Meillä kaikilla on omannäköisemme elämä. Jos kuluttaisimme senkin ajan omaan elämäämme, jona mietimme toisten elämää, niin ei syntyisi tällaista anonyymi-raivo-ärsytys-viestejä.Jos jollain on niin suunnaton tarve päästä pätemään ja kertomaan omia töykeitä mielipiteitään, niin miksei perusta omaa blogia? 
Siellä saa möykätä ja olla niiiiiiin negatiivinen kuin sielu sietää ja vieläpä ihan 24/7, wau! :D  


Kommenteissa voi olla asiallisesti erimieltä kirjoittajan kanssa ja pitääkin olla jos siltä tuntuu, koska en tykkää liiasta mielistelystä, mutta se kuinka asian esität ja millaisia syytöksiä heittelet, niin kannattaa miettiä vastavuoroista reaktiota. Täällä ruudun toisella puolella on ihan oikea ihminen, ei mikän robotti. Telkkarin puhuvapää-chatti on sitten erikseen, sinne voi kirjoitella mitä vain, muttei minulle.


Ihmisen psyyke on sellainen kapistus, ettei se kestä kovinkaan paljoa negatiivisuutta. Psyykettään kannattaa ruokkia, aika ajoin myös positiivisilla asioilla. Kun teet, ajattelet ja sanot toiselle hyviä asioita, niin saat myös hyvää osaksesi. Jos olet taipuvainen viettämään lähes kaiken aikasi sisätiloissa ruudun äärellä, niin kannattaa tuulettaa ajatuksiaan menemällä ulkoilmaan. Harva on saanut kumminkaan raittiinilmanmyrkytystä ulkoillessaan. Ulkoillessa ajatuksen versot kasvavat ja mieli kohentuu.


   
Pidän tietyt asiat itseälläni vaikka olenkin ahkera sosiaalisenmedian käyttäjä. Olen rajannut somesta pois kotini ja  kaikkein läheisimmät asiat. Aika mystistä vai sanoisinko jopa järjenkäytöksi?!
Pidän someni elämänmakuisena, mutta positiivisena. Sellaisena, josta voi tarvittaessa ammentaa voimaa ja hyvää mieltä. Monipuolinen elämä, kuten musiikkimakunikin on. Kuuntelen sujuvasti niin Cheekiä, Metallicaa kuin Within Temptationiakin.


 "Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat jotka parhaiten laulavat".
-Henri Van Dyke-











SHARE:

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Arvonnan voittajatar*

Arvottavana oli yksi setti, johon kuuluu mintuntuoksuinen vahakynttilä, Kaneli-hunaja vartalonkuorintavoide ja metsämustikka raakasuklaata. 
                           
                             Ja voittaja on Ellen, onnittelut!

             Olen lähettänyt voittajalle viestiä, joten vastaathan pikimmiten.

             Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, pian arvotaan taas!






SHARE:

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Yhteistyö: i say-kapselit & Sea-Band matkapahoinvointia ehkäisevä ranneke

Sain Akvamariini Porter Novellilta testiin i sayn kapseleita, jotka hoitavat ja ennaltaehkäisevät turvotus ja IBS-oireita sekä Sea-Bandin, joka ennaltaehkäisee matkapahointia. Testasin tuotteita Helsinki-Amsterdam-Curacao lennoilla hyvin tuloksin.


i say: 
kapselit varmistavat, että ruuansulatuskanavaan jäänyt ilma poistuu nopeasti. Aktiiviset ainesosat muodostavat kalvon, joka heikentää pienten kaasukuplien pintajännitystä ja estää niiden muodostumisen suuremmiksi kaasukupliksi. Tämän seurauksena suuremmat kuplat jättävät vatsan luonnollisella tavalla. I say-kapselit todellakin toimivat eikä pitkälläkään lennolla ollut vatsassa yleisesti olevaa ikävää turvotusta. Kapseleita myyvät mm. apteekit.
i say: kapselit sisältävät: 125 mg simetikonia, piparminttuöljyä. Kapselit on valmistettu eläinperäisestä gelatiinista. Kapseleita ei ole testattu eläimillä.
Toinen testattava tuote oli Sea-Band-ranneke, jota on saatavana useissa eri väreissä ja niitä myyvät luontaistuotekaupat ja apteekit.
Sea-Band-rannekkeet lievittävät pahoinvointia lääkkeettömästi ja ilman sivuvaikutuksia. Vaikutus perustuu ranteessa sijaitsevan P6-akupisteen (Nei-Kuan) painantaan.
Sea-Band-rannekkeet auttavat tutkitusti matka- ja raskauspahoinvointiin. Myös leikkauksen ja kemoterapian jälkeistä pahoinvointia voidaan hoitaa Sea-Band-rannekkeilla.
Kestävät ja pestävät
Sea-Band-rannekkeet on valmistettu joustavasta neuloksesta ja niiden sisäpuolella on muovinen nasta, jonka avulla painanta kohdistetaan oikeaan paikkaan.
  • Rannekkeet tulee asettaa molempiin ranteisiin vaikutuksen saamiseksi.
  • Rannekkeita voi käyttää ennakoivasti tai pahoinvoinnin jo alettua.
  • Rannekkeita voi käyttää aina tarvittaessa tai pitää jatkuvasti.
  • Poista rannekkeet, jos huomaat ranteissasi turvotusta.
  • Voidaan pestä vedellä ja miedolla pesuaineella.
Sea -Band-rannekkeiden asettaminen
  • Aseta kolme keskimmäistä sormeasi ranteesi sisäpuolelle, niin että reunimmainen on ranteen taitteessa. P6 (Nei Kuan) on etusormesi alla, kahden jänteen välissä.
  • Aseta rannekkeen nasta P6-pisteeseen.
  • Tee sama toiselle ranteelle.
  • Sea -Band-ranneke toimi eikä matkalla tullut pahoinvointia eikä ranneke tuntunut millään tavalla puristavalla tai ahdistavalta.  Ranneke sopi hyvin pukeutumiseeni ja se piti lupauksensa, joten suosittelen lääkkeetöntä vaihtoehtoa matkapahoinvoinnista kärsiville.









SHARE:
Blog Design Created by pipdig