torstai 5. huhtikuuta 2018

Päivän paras: Hetkeni enkelinä*

Tulin aamulla bussilla normaalisti töihin. Hyppäsin pysäkilläni pois mennäkseni töihin, niin kuski hyppäsi myös autosta pois. Hän halusi sanoa minulle pari asiaa, asiakkaiden istuessa bussissa. Mietin pikaisesti alkuun jotain negatiivista.

Mutta lopputuloshan oli niin positiivinen, outokin. Kuulema oli ihmetellyt mitä enkeli tekee hänen bussissaan. Sädehdin kuulema valoa ja hyvyyttä. Halusi oikein kätelläkin. Eipä tuohon osannut paljoa sanoa muuta kuin, että olen tällä hetkellä sen verran kipeänä etten tunne itseäni kovin sädehtiväksi :D

Kuski toivoi, että minä eli enkeli saapuu hänen bussivuorolleen vielä uudelleenkin. On kuulema levollinen fiilis. Valon määrä kuulema oikein tulvii meikäläisestä. En vaan tajunnut kysyä, että mikähän enkeli satuin hänen mielestään olemaan :D

Oudon tästä kohtaamisesta tekee se, että Subwayn työntekijä sanoi minulle lähes samat sanat puoli vuotta sitten kun olin tilaamassa täytettyä patongin pätkää Subin tiskillä.

Mutta jälkeenpäin ajatellen parempi näin kuin haukkuminen. Sanotaan niitä kivoja asioita toisillemme useammin.  Minussakin asuu monta maisemaa, mutta nöyryys pitää jalat maassa ja maalaisjärki välillä kielenkannat soikealla. Koetan olla viimeiseen asti ystävällinen kaikille, joskus jopa oman hyvinvointini unohtaen.

Meitä ei ole luotu pelkäämään, koska pelko nujertaa kaiken kauniin ja toivon, tukahduttaa ilon ja tyrmää toiveikkaat unelmat. Iloitaan varovaisesti, riemuitaan, ojentaudutaan kohti edessä siintävää hyvää. Hyvät sanat itävät ja leviävät. Näin ilo laajenee. Ei murheet murehtien vähene. 

Teot ovat ne, jotka täällä maanpäällä puhuvat puolestaan. Ihmisen oikea ja aito hyvyys sekä uskonnollisuus eivät ole suoraan verrannollisia siihen käytkö kirkossa kerran vuodessa vai joka ikinen sunnuntai. Peili on oikein hyvä väline, sinne kurkistaminen välillä ei ole pahitteeksi. Eikä ikirouta ja  katkeruus ole kovin ympäristöllekään ystävällisiä käytöstapoja, ne syövät liikaa energiaa, ekologisuus ennenkaikkea ;D 
Älä anna vihasi laskea auringon yli! 







"Jos minä jollekin toivon jotain hyvää, 
toivon hänelle saarta jolla ei ole osoitetta"
Tove Jansson



SHARE:

lauantai 7. lokakuuta 2017

Syyspäivä, lyhtyni kajo tähtitaivaan alla *

En inhoa syksyä; 
rakastan kuulaita raikkaita aamuja, 
narskuvaa nurmea jalkojen alla hallayön jälkeen, 
värikkäitä lehtiä, 
sateenropinaa, jos voi olla sateen aikana sisätiloissa. 
On ihana polttaa kynttilöitä ja lueskella kirjoja kiireettä,
ja katsella aurinkomatkoja, vihaan talvea, viimaa ja kylmää! 
Kestän vuosi vuodelta vähemmän ja vähemmän kylmää ja pakkasia.
Koetan suunnata ajatukset aina vain lähemmäksi lomaa. 


Tänään oli taas niitä aamuja ku toivoisin olevani lankakorissa nukkuva kissa! Helkkarin Kiky!!!!
Onko siellä havaittavissa syysväsymystä? Mulla ei ole ennen ollut kummempia syysväsymyksiä, mutta nyt on. Työpaikan sisäilmaongelmat ja totaalinen turhautuminen! Nukun yöt tosi sikeästi ja silti aamulla tekisi mieli vielä nukkua ja päivällä en pysy hereillä sitäkään vertaa, jos olen tuntitolkulla sisäilmaongelmaisessa paikassa. Olen miettinyt, että voisin tehdä jotain muutakin välillä kuin opettaa tai tehdä jotain muuta opetukseen liittyvää. Jos sinulla on tarjota/ehdottaa työtä, niin ota rohkeasti yhteyttä. 
Haluan, että työlläni olisi tarkoitus, että saisin siitä iloa, kutne joskus olen saanut ja saisin käyttää hyödyksi monipuolista tietotaitoani. Työn on oltava haastavaa ja sellainen, että voin kehittyä ja työ, jolla on tarkoitus.


En kuitenkaan pidä jatkuvasta vesisateesta ja harmaasta säästä. Jokaisella pilvellä on hopeareunukset, joo-o, niin täytyy uskoa. Tähän vuoden aikaan pilvet ovat vallanneet taivaan, mutta mielikuvituksella pääsee pitkälle ;D Kuvittele, että sadepisarat ovat enkeleiden tiputtamia kristalleja, jotka matkan varrella maahan muuttuvat vesipisaroiksi. Päivä päivältä ajatukset kääntyykin enemmän jouluun,  meillä ei vietetä ollenkaan joulua tänäkään vuonna. Mutta joululahjoja on kiva ostaa tärkeimmilleen. 
Syysilta, lyhtyni kajo tähtitaivaan alla.











SHARE:

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Tee työtä, jolla on tarkoitus tai sitten ei!

Tee työtä, jolla on tarkoitus ja Arbeit macht frei! Niin kai sen pitäisi mennä. Kaoottista. Kuin päätään hakkaisi seinään. Sanaton. Turhauttavaa. Kun hommat ei vaan toimi. Sekään ei aina riitä, että tekee parhaansa, kun joku tulee perästä ja tuhoaa kaiken. Päivisin ollaan kuutamolla, mutta onneksi iltaisin edes selkenee, välillä. Suuntaan katseeni ja energiani uusiin haasteisiin. Vierivä kivi ei sammaloidu. Joskus on vaan otettava pohjakosketus, että voi nousta entistäkin vahvempana ylös. Pahinta on se, jos ei tajua nousta pintaan.


Tänään mietin, että sitä joutuu kohtaamaan elämässään kaikenlaista kulkijaa. Välillä on väännettävä rautalangasta, kaksin käsin. Mutta onneksi osaan ajoittain näytellä viisasten kiveä. Oi, miksi elämä olet koko ajan vastahakoinen?! Onneksi olen varustettu varsin pitkällä pinnalla, mutta nyt sekin on katkennut! Tavallinen päivä, onko sellaista olemassakaan?


Näin tänään kiveen hakatun sydämen. Kivi rakkautta. Minunkin sydäntäni on joskus riepoteltu, mutta onneksi sitä ei ole sentään taltattu tai hakattu. Kivisydän. Sellainen en voisi olla. Puupäähänkin törmäsin päivän aikana. Eräs oppilas totesi tänään tunnilla:"kiviäkin kiinnostaa". Minua kiinnostaa nyt kirja ja rentoilu.Toimelias päivä, jos nätisti toteaa. Päivän paras oli ystävän tapaaminen, puhelu ja luottavaiset sanat. Välillä olen kuutamolla ja risainen. Tätä työtä tehdessä tietää tehneensä työpäivän. Väkevää elämää kaikilla mausteilla. On oltava sydäntään suojeleva takki ja jalat pysyvät maassa vaikka välillä olenkin hieman kuutamolla. Titityy*













SHARE:

perjantai 11. elokuuta 2017

Ystävyyden iloja - kiitollinen, siunattu, onnellinen!

On ollut ystävähetkiä, makoisia ja hyviä keskusteluja. Pidin toritillakutsut kotonani ja kutsuin sinne ystäviäni viettämään iltaa ruuan äärellä. Niinhän ihmiset yleensä viihtyvät ja vielä hyvin :D

Kiva työpäivä. Kauppatori. Ystävä. Aurinko ja hyvät jutut. Kuinka hyvässä seurassa aika lentääkään siivillä. Tapasin Päivin työhaastattelussa. Jonotettiin molemmat omaa aikaamme ja juteltiin. Hyvät jutut kohtasivat ja siitä se ystävyys sitten lähti! ♡ Huimaa, kuinka ihania ihmisiä kulunut vuosi onkaan tuonut tullessaan elämääni. Sen vaan tuntee, kun kemiat kohtavaat heti ja juttu luistaa niin ettei se meinaa loppua. Olen luonteeltani ulospäinsuuntautuva ja nykyään osaan valita ne oikeat ihmiset vierelleni. Vaistoan hyvän seuran ja sen fiiliksen, joka ihmisistä huokuu. Ei se määrä vaan laatu. On kiva tutustua uusiin ihmisiin ja välillä sitä havahtuu, että onpa minulla ihania ihmisiä elämässäni. Heillä on suuri viisaus sisällään, hyviä vinkkejä ja kaunis sielu.


Aikaa on aina ystäville, kun sellaista raivaa. Mikään ei kasva lannoittamatta ja ystävyyden lannoite on yhteinen kiireetönaika ja yhteiset muistot. Tekemisen riemu ja elämisen taito ja kaikkeen sisältyy tunne, aito välittäminen, kuulluksi tuleminen ja tärkeät ihmiset! Hyvä kiertää. Ystävät ovat suuri rikkaus. On niitä, jotka puhuvat kaikista tuntemistaan ihmisistä ystävinä. Silloin saattaa pettyä pahemman kerran, on hyvänpäivän tuttuja ja ystäviä. Ystävän kanssa voi olla omaitsensä, eikä sanomisiaan tarvitse pelätä. Aito vuorovaikutus ja läsnäolo. Se kemia!

Muistetaan ystäviä tänäkin viikonloppuna. 
Ota luuri käteen ja soita kaverille tai poikkea ystävän kanssa viinilasilliselle tai parille!















SHARE:

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Montako päivää peruskoulua? Lomalla!

Montako päivää peruskoulua? Mulla olisi noin 30 vuotta. Kevätjuhlat juhlittu, oppilaalle annettu SubWayn lahjakortti, todistus ja pieni herkkukori. Ilon loiste oppilaan kasvoilla. Ja mä sain ihania kukkasia. Eilen oli uskomattoman upea aamun aloitus. Sain heti aamusta töihin mentyäni hyvää palautetta oppilaiden vanhemmilta sekä suklaalevyn. Kukapa nyt ei suklaasta tykkäisi :D 


Tämä lukuvuosi on ollut huima kaikkine pohjakosketuksineen ja huippuineen. Olen saanut muun muassa pieniä oppijoita oppimaan ärrän ja ässän kiemuroita sekä opettanut lukemaan, laatinut lausuntoja ja tukenut vaikeissa tilanteissa. Olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin ja osan kanssa yhteinen matka jatkuu. Kuljetan mukanani valoa, haluaisin istua lämpöisillä kallioilla merenrannalla ja nauraa helpottuneen onnellisesti kesäyössä. Kesäunelmia!

Hurjaa, nyt alkoi kesäloma!

Lähdemme vielä illaksi työkavereiden kanssa Stadiin raflaan. Nautimme aurinkoillasta ja lomasta. Kesäloma, merellinen tunnelma ja makoisaa ruokaa. Summertime and the living is easy
Onneksi kesälomalla pääsen muutaman kerran lentämään toiseen maahan, jossa kieli on vieras ja päivät kuumia. Onnellisuuden aaltoja ja minne ikinä menetkin, älä unohda sydäntäsi matkasta! Kiitollisuus!
Mielettömän hyvä fiilis jäädä lomalle, tällaista fiilistä ei ole joka lukuvuosi. Toivottavasti tämä olisi enne jostain kivasta.












SHARE:

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Pari sanaa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista & pari ajatusta ammattivalittajille*

On pelkästään rikkaus, että meitä on niin monenlaisia ja monen näköisiä. Kun fyysinen keho voi hyvin, vaikka se onkin vain meidän kuori, niin se on energioiden vastaanotin. Pätijät ja turhasta valittajat. Ne, jotka haluavat tehdä toisten elämästä todella vaikean. He näkevät kaiken mustana möykkänä, kunhan saa haastaa riitaa. Ihan vaan sen takia, kun kaikki ei mene oman mielen mukaan, valittamisne ilo. En ymmärrä. Informaatiokatkoksia ja puolikkaita lauseita. Unohdettuja lupauksia ja sättimistä. Lopuksi toivotetaan ironisesti parempaa aikaa. Joopa joo. 


Näitä tyyppejä löytyy varmasti jokaisen lähipiiristä, työpaikalta kuin muistakin instanseissa ja vapaa-ajalta. Egoilijat ja ne, jotka eivät koskaan voi pyytää anteeksi saatikka myöntää virheitään, vaan koettavat rökittää toisia omalla pahalla olollaan.

Moni ei vaan tule miettineeksi, että voi lopulta joutua kasvotusten luottamusmiehen tai muun instansin kanssa. Ystävyyskin voi loppua. Ystävän työpaikalla on käynyt juuri näin, esimies, joka oli aina tökerösti töks-töks niin joutui tekemisistään ja sanomisistaan tilille. Tai toinen ystäväni, jonka valmentaja ei ymmärrä sitä, ettei pahentuneen astman takia voikaan enää treenata samalla tavoin kuin ennen tai samanlaisilla tavoitteilla. Jos ihminen joutuu sairauden tai muun elämässä tapahtuneen asian takia jättämään välillä asioita syrjään, niin minusta siitä ei pidä pyydellä keneltäkään anteeksi. Elämä voi yllättää kenet vaan meistä. Juuri silloin kun vähiten odottaa. Jokaisen keho on ainutlaatuinen ja jokaisella on oma tapansa pitää siitä huolta. Kenenkään ei pidä väkisin yrittää tunkeutua tiettyyn muottiin. Se, että on rauha itsensä kanssa, niin se on kaiken a ja o. 


Jos ihminen joutuu olemaan sairautensa takia pois sitovasta harrastuksesta tai töistä, niin osalla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Kuka hullu nyt on mieluummin sairas kuin terve. Ei meistä kukaan olisi sairas, köyhä tai ruma. Kaikki haluavat olla rikkaita, terveitä ja kauniita. Sitä tulee välillä miettineeksi, että eikö elämä ole vielä tarpeeksi kolhinut näitä ymmärtämättömiä tyyppejä. Toivon heille kaikkea hyvää ja ymmärryksen lisääntymistä.  He myrkyttävät ilmapiirin ja mielen. Kiusaamista. Sitä on myös aikuisten keskuskuudessa, se ei ole ongelma vain lasten ja nuorten keskuudessa. Joskus kannattaa miettiä asioita laatikon ulkopuolelta.


Itselläni on vointi taas romahtanut. Douppaan itseni täyteen erinäisiä lääkkeitä sisäilman takia, kuten työterveyslääkäri kehotti varustautumaan työpäiviin. Tänä vuonna on menossa jo 11. antibioottikuuri. Sinnittelen kuumeen ja tulehdusten keskellä. Koetan pitää mielen virkeänä ja positiivisuuden kehissä. Välillä on pakko jäädä sairaslomalle, koska keho ei jaksa vaikka mieli koettaakin tsempata ja jaksaa. Todella turhauttavaa ja psyykkeelle raskasta. Kukaan ei voi tajuta niitä fiiliksiä, jollei itse ole ollut sairastelukierteessä. Siihen päälle, kun sattuu vielä elämässä kaikkea muutakin ikävää, niin välillä sitä miettii mustia ajatuksia. Onneksi koti on terve.


Sitä miettii sairasloman aikana kaikkea, on todellakin mustia hetkiä. Lopulta pinnalle nousevat kuitenkin ne hyvät asiat, ne voimauttavat. Sairasloma ei ole sama asia kuin tavanloma. Itse nukun paljon sairaslomilla ja pyrin ulkoilemaan vointini mukaan. Kerään voimia. En koskaan tule paranemaan jo saamistani vammoista, mutta uusien oireiden tultua koetan minimalisoida niitä olemalla sairaslomalla ja lepäämällä. Välttää altistusta. Omasta jaksamisestaan on pidettävä huolta. Jos menetän lopullisesti terveyteni -ja työvuosia olisi edessä vielä 30, niin ei kukaan tule minulta kysymään kuinka voin ja mistä saan elantoni. 


Sen voin todeta, että tulee olemaan tiukat kolme vimeistä työviikkoa. Henkisesti ja fyysisesti. Ei tarvitse miettiä mitä teen työpäivien jälkeen, otan lisähappea, lääkitsen kipuja ja nukun. Olen aikalailla epäsosiaalinen pitkien työpäivien jälkeen, koska kroppani on käynyt ylikierroksilla myrkkyjen takia. Mutta onneksi tykkään nukkua, vaikkakin olisi kiva harrastaakin jotain. Unistani saisi oivaa youtube kamaa :D
Mutta tykkään työstäni ja teen aina parhaani. Se antaa paljon voimaa ja on kantavana voimana. Sitten kun on aika sairastaa, niin sairastan. Mutta kesälomalla on aikaa nauttia oireettomammasta elämästä.

Se tunne, kun kokoa ajan ei väsytä, eikä huimaa, ei ole aivosumuja eli muistikatkoksia, ei ole vatsa sekaisin lääkemääristä, ei ole tukehtumaisillaan ja ei koske niveliin tai keuhkoihin. Eikä tarvitse oksentaa limaa, eikä suussani haise jatkuvan poskiontelotulehduksen takia kuin siellä olisi näädän raato. Tosin jos viereeni istahtaa tyyppi, jolla on liian tujakalla pesuaineella pestyt vaatteet tai on uinut parfyymissä, niin hapen saanti loppuu kuin seinään. Olen kuin kala kuivalla maalla. Julkisissa kulkuneuvoissa törmää usein näihin ikäviin ylläreihin.

Kuinka upeaa olisi päästä taas juoksulenkille, kuntosalille ja kävelemään ihan normi-ihmisten vauhtia. Nämä asiat eivät ole minulle eikä kaikille muillekaan itsestäänselvyyksiä.


Jos saa elää oireettomampana ja terveempänä niin se ei ole itsestäänselvyys. Se olisi niin mahtavaa! Piti aivan sulkea silmät tuon lauseen kirjoittamisen jälkeen, mun unelma!
Olen oppinut elämään hetkessä. Silloin, kun voin paremmin teen paljon asioita, suorastaan ahnehdin. Kun vointi on heikompi on levon aika.


Väsymys, uupumus ja loppuun palaminen ovat nykyajan ihmisten vitsauksia. Mielen ja kehon on levättävä riittävästi - henkistynyt mieli ei pysty ottamaan vastaan tietoa taikka aistimaan selkeästi asioita. Joidenkin mielestä päikkärit ovat ajanhaaskausta. Mutta mitä väliä sillä on, että olet jonkun mielestä välillä laiska, jos mielialasi paranee sen takia, että otat päikkärit? Jos ei kuuntele kehonsa viestejä ja lopulta ylirasittuu, voivat seuraukset olla hyvin vakavat. Kehosi on hyvin viisas, kuuntele sitä! Ne ylisuorittajat haudataan aivan samalle hautausmaalle aikanaan kuin ne, jotka ottavat välillä päikkärit ja kuuntelevat vointiaan. On välillä tärkeää asettua toisen asemaan ja miettiä, mitltä minusta tuntuisi tuossa tilassa ollessa. Se on sitä empatiaa ja hieman sympatiaakin. Tunneälyä!


Vanhempana (ja viisaampana?) ainakin itse huomasin sen, että materia on vain katoavaista ja tärkeintä on nauttia kokemuksista, tunteista ja elämästä aidosti. Pitää huolta terveydestään. Elä sillä tavalla, että voit tuntea olosi onnelliseksi...se kai elämässä on tärkeintä. Elämä ei ole joko-tai, siihen mahtuu paljon muutakin.
Erästä Juba Tuomolan  sarjakuvasankaria lainaten tahtoisin myös todeta: Älä pingota Paavo, ota viinirypäleitä! 








SHARE:

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän sävelet*


Mistä hyvä adventti- ja itsenäsyyspäivänaamu ovat tehty? 

Puen ylleni itsenäisyyden ylpeydellä 99 vuoden vanhan uuden aamun, myrskyn sylistä nousevan auringon kultaiset housut (Talvisota käynnistyi 77 vuotta sitten 30.11.1939. Talvi 1939-40 oli koko vuosisadan kylmimpiä. Silti taistelijat kestivät urhoollisesti), perinteikäs Tuntematon sotilas-elokuva, PMMP - Tässä elämä on-dokkari, mummon pula-ajan kertomuksien muistelua, kisujen aamutassutusten iloiset äänet, treenit ja työilta sekä kaikkien elettyjen vuosieni adventti- ja itsenäisyyspäivänaamuja muistellen. 
Muistoja. Hiljentymistä. Työtä.
Ajatuksia ja adventin aika* 
Vahvoja muistoja!

Hyvää itsenäisyyspäivä kaikki suomalaiset ympäri maailmaa ja taivaankodissa asuvat!








SHARE:

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Anna kaiken valua yli, itkunkin - elämänkokoisia järistyksiä ja sydän täynnä valon rakkautta ♡

Tänään töissä keskustelin oppilaan kanssa, jonka isä oli kuollut eilen. Juttelin hiljaisen ja toisista vetäytyneen oppilaan kanssa. Kerroin, että tiedän miltä tuntuu isän kuolema ja pidättelin itkuani. Kerroin hänelle, että isä on nyt enkelinä aina vierelläsi vaikket näekään häntä. Voit jutella hänelle ja hän kyllä kuulee. Oppilaan katse kirkastui. Vertaistukea. En osaa kuvitella täysin miltä tuosta pienestä ihmisestä tuntui luopua isästään noin nuorena. Kun se jo minulla 32-vuotiaana teki todella kipeää, musertavaa. Ja on edelleen kova pala ja ikävä on välillä suunnaton. Aikuinen osaa kuitenkin käsitellä tapahtunutta, mutta lapsi tarvitsee siihen paljon enemmän työkaluja ja tukea surussa selviämiseen.

Työhuoneeseeni palatessani suljin oven ja purskahdin itkuun. Minulle tuli kauhea ikävä omaa isääni, pystyin palamaan siihen shokkihetkeen, joka on tallentunut verkkokalvolleni kun isää ei saatu elvytettyä eläväksi ja niihin järkyttäviin sekunteihin, jolloin tajusin isäni kuolleen sekä olin valtavan surullinen tuon pienen isänsä menettäneen lapsosen puolesta. Elämä järkkyy. Joskus on annettava kaiken, itkunkin valua vuolaana. Joskus menee ymmärrys niin yli. Itkin aikani, pyyhin kyyneleet, laitoin puuteria itkusta punoittavaan ihooni, ryhdistäydyin ja menin iloiseen opehuoneeseen.
Minäkin sain tukea, hyvän mielen ♡


Mutta oli tässä päivässä hyvääkin. Olen käynyt kahdella eri työpaikalla ja juhlinut ystävän kanssa, shoppailuja unohtamatta. Olen mennyt minuuttiaikataululla. Nyt on aika pysähtyä.
Näin loppuvuodesta alkaa tuntumaan lähes 50 tuntisten työviikkojen ahertaminen. Olen saanut tutustua töideni kautta upeisiin sieluihin ♡ 

Mutta nyt on aika keskittyä ensi viikolla omaan hyvinvointiini, sitä jaksaa käydä paremmin töissä ja olla parempi ihminen, kun ei unohda täysin itseään. En halua menettää elämänhehkua, joka loistaa silmistä ja tekemisestä. Auringon valo ja lämpöä iholla. Jälkimmäistä saa ainakin villasukista. Äidin kutomat villasukat ovat pimeiden syysiltojen luksusta ♡ Rakkaudella valmistetut. Muista se, mitä teetkin, niin tee se suurella intohimolla ja sydän täynnä rakkautta.

Kaamos taikoo uskollisesti maisemaa ja mieltä vaaleammaksi. Muistuttaa levosta ja tulevista mukavista tapahtumista. Sytyttelee kynttilöitä ja pimeyteen valonjuovia. Laittaa nautiskelemaan pari palaa suklaata ja glögiä. Sipaisee poskea ja sydäntä. Se kehottaa hengittämään syvään ja luottamaan valon tuloon. Kaikki aikanaan ja kaikella on aikansa♡










SHARE:

maanantai 28. marraskuuta 2016

Pikkujoulut, ravintolavinkki ja kutsu julkkis bailaamaan!

Viikonloppu oli huikea! Onnistunut. Täynnä naurua, laulua ja iloa.
Korkkarit olivat katossa pari päivää.
Piipahdin perjantaina Marimekon Black Fridayssa ja mukaani lähti monikäyttöinen harmaan värinen paksuneule. Se taipuu kaulahuiviksi tai ponchoksi. Ja vielä, kun se oli alessa, niin se täytyi hankkia. Ajaton, joka ei mene koskaan pois muodista.
Hyvä hankinta tällaiselle vilukissalle.

Perjantaina pidimme koulumme pikkujoulut, joka oli menestys! 
Oli uuden Opsin mukainen Jätevedenpuhdistamo osallistujia aktivisoiva näytelmä ja mun sekä toisen pikkujoulutiimiläisen kanssa järjestetty pikkujoulu. Oli ihana saada halauksia ja suurta kiitosta onnistumisestamme. Yllätimme työkaverit täysin.

Tilasimme ruuat Käpylässä sijaitsevasta Cafe Soseesta.
Ruoka oli taivaallisen hyvää, kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Ruuat toimitettiin meille suoraan juhlapaikalle ja kaikki sujui ongelmitta.
Poiketkaa Cafe Soseessa ruokailemassa tai tilatkaa ruuat kutsuille.
Tilasin myös käpyläläisen näyttelijä Juha Veijosen joulupukiksi ja lopulta hän tuli keskuuteemme siviiliasusteessa. Kutsu julkkis bailaamaan ja bileet ovat taattua laatua!

Juhlat jatkuivat vielä lauantainakin ja pidimme hauskaa tanssilattialla pyörähdellen. On ollut kiva löytää sielunsiskoja, eletään hetkessä ja löydetään aikaa irtiotoille.

Olen marinoitunut viikonlopun aikana alkoholissa, erinomaisessa seurassa ja hyvässä ruuassa. Sieluani on suittu kaikella hyvällä. On ollut paljon hyvää hyvässä. Olen ollut pakahtua onnesta, niin hyviä hetkiä. Lauantaina yö tanssittiin sunnuntaiksi. Tällaiset hetket kantavat arjen ylitse. Hetki luksusta ja suurta iloa. 
Irtiottoja.

Lastenohjelmia uhmaten vaihdoin eilen aamulla tv-kanavan jumalanpalvelukseen - ihan vaan kuullakseni tutun ja mielestäni niin kauniin Hoosiannan. Kannatti. Miten jostain laulusta voikin tulla niin jouluinen olo, vaikken nykyään enää joulua juhlikaan. Se on päivä muiden joukossa. Monikaan ei ole jouluna asuan ytimessä vaan hukkuvat materian ja kiireen alle.

Tuntui kuin olisin pikkutyttönä lapsuuskodissani - rauhallinen sunnuntaiaamu, hoosianna ja ensimmäinen adventtikynttilä. Laittelin keittiön pöydälle lasikuvun alle pienet led-valot. Kiva hipsiä yöllä kodissa, kun keittiössäkin on pientä valoa. Parvekkeen tunnelmavalot loistavat kivasti sisällekin. Aina on pyrittävä valoa kohti. 

Nyt on aika aloittaa todenteolla kuntoilu. Viikon kuluttua alkaa uusi juttu ja uudet kuviot, odotan sitä niin innolla. Tuloksia on luvassa ja hyvinkin pikaisesti. Treenaamisesta saa adrenaliinia ja kun kerrankin olen suht terve, niin omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa. Juhlaa, itsestään huolehtimista ja hyvän mielen hyrinää. Eikä lähestyvä joulukaan haittaa, herkutella voi pienessä määrin. Onneksi en ole suuri suklaankuluttaja, joten kaupoissa notkuvat suklaapinot eivät hetkauta minua. Kun itsestään pitää huolta, jaksaa arjen vastoinkäymisetkin selättää paremmin. Kokonaisvaltaista.

Pidetään sydän lämpöisenä talvituultan viuhuessa!

























SHARE:
Blog Design Created by pipdig