Lukijoiden toive: Taistele tai pakene! Tosi tarina rosoisesta elämästäni pelon varjossa

Rakkautta ei ole ilman turvaa.

Pelko ja epävarmuus syövät ja myrkyttävät kaiken hyvän.

Olen tästä elävä esimerkki.

Elin reilu kymmenen vuotta elämää, josta ei jännitystä ja vakaviatilanteita puuttunut. Oli myös niitä upeita ja ihania hetkiä. Viimeiset kaksi vuotta oli yhtä alamäkeä ja loppuajan vuosi oli yhtä hurlumheitä.
Elin tuskan keskellä ja lopulta en tuntenut enää itseäni.

Olen elossa, vaikka monet kerrat suhteessa ollessani luulin kuolevani. Elin viimeisen kahden vuoden ajan taistele tai pakene-elämää.Mutta nokkeluuteni ja päättäväisyyteni takia olen elossa.

Minusta tuli varsinainen ninja, selviytyjä.

Siksi olen nykyään tahtonainen, päämäärätietoinen ja entistäkin voimakkaampi. Ja tällä voimakkuudella en tarkoita vain fyysistä voimaa vaan henkistä. Väkivaltaan ei pidä koskaan vastata väkivallalla. Itsepuolustusta saa käyttää ja pitääkin, mutta asiat tulee selvittää puhumalla. Kun kehiin astui poliisien käynnit, fyysinen päällekäyminen ja  silmitön raivo, niin tajusin viimeisten hetkien tulleen. Oli vaan päästävä pois turvaan, omaan kotiin. Henkinen tasapianoni alkoi järkkyä, katsoin selvänä jatkuvasti kännissä toilailevaa miestä.

Työni erityisopettajana on välillä henkisesti rankkaa väkivaltaisten oppilaiden takia, jotka potkivat, purevat, sylkevät, lyövät ja raapivat

Mutta työni ansiosta minulla on teflonkuori, en valita/hätkähdä pienistä. Olen opettanut niin peruskoulussa, lastenkodissa ja avovankilassa. Kaikenlaista on tullut nähtyä. Mutta kun työpäivä jatkuu vielä kotona, niin se on jo liikaa.

Minun olisi ollut niin helppo lipua samanlaiseen elämäntyyliin exäni kanssa. Mutta minua ei päihteet kiinnosta, tapani selvittää asiat on pohtia niihin ratkaisua muualta akuin pullonpohjalta.

Olen vahvatahtoinen eikä päihteet kiinnosta minua, valitsin elämän. Kärsin pitkään turvattomassa suhteessa. Ero voi olla joskus niin helpottavan ihana. Enää minulla ei ole lähtökassia pakattuna alakerran varastossa valmiina yön varalle tai ei tarvitse juosta naapuriin pakoon.

Enää ei tarvitse juosta pakoon.

Olen haka aistimaan ihmisten eri tunnetiloja, ennakoin asioita. Minusta tuli huolehtija ja halusin olla mahdollisimman näkymätön.

Oli aivan mahtavaa lopulta, kun exäni ei tullutkaan enää kotiin aamun pikkutunteina räyhäämään rikkinäisenä levynä sängyn viereen nyrkit pystyssä tai hän sammui sohvalle. Hän saattoi skarpata viikon tai kaksi ja sitten meno taas jatkui ja toivon kipinä sammui lopulta kokonaan. Ennen tälle tasolle pääsyäni toivoin ja itkin monet kerrat lattialla mytyssä toivottomuutta, tuskaa, surua, häpeää ja sitä, että hän muuttuisi. Olin kuin yh-äiti, jolla oli laitoshoitoa kaipaava ongelmalapsi. Tein yksin kaiken, matkailu oli silloin turvaverkkoni ja on edelleen minulle tärkeä harrastus. aloin myös treenata paljon, koska kehoni nautti totaalisesti kovasta treenaamisesta.

Elämä alkoholistin rinnalla on täynnä ristiriitaisia tunnemyrskyjä. Sitä elättelee aikansa toiveita, kun muistaa selvän läheisensä ja sitten taas hän retkahtaa. Lopulta usko ja voimat eivät enää riitä. Addiktoitunyt hyppää addiktiosta toiseen, alkoholista peleihin ja vieraisiin naisiin.

Humalassa hän oli kuin jumala, törkypuheet kuin rikkinäistä levyä pyörittäisi. Mahtailevat jutut kuinka naisia riittää.Eipä sitä toista haluakaan enää, kun saa vaan vihapuheita ja halveksintaa osakseen.

 Lopulta uuvuin ja nostin kytkintä. Mutta ennen sitä kävin läpi pitkän ja ajatusrikkaan vaiheen. En voi kuvailla sitä tunnetta, kun muutin pois omasta kodistani,pettymys ja helpotus käsikädessä. Kenenkään ei pitäisi ikinä joutua lähtemään omasta kodista.

Välttelin viimeisen puolen vuoden ajan kotona oloa, jäin töihin pidemmäksi aikaa nukkuakseni siellä päikkärit, koska ei ollut koskaan varmaan saanko nukkua seuraavana yönä. Poliisit olivat tuttu näky, emme olleet kumminkaan kuin Matti ja Mervi, olin selvinpäin ja hän tiloissaan.

Paljon ristiriitaisiatunteita ja aina syy oli hänen mukaansa minussa. Olin vain pahanpuhuja ilkeilevä ämmä, koska hän ei uskaltanut katsoa peiliin ja ottaa vastuuta elämästään. Siltikin olin se paska ämmä, vaikka tarjosin katon pään päälle ja kaiken perusturvan. Kiittämättömyys.

Niin monia hetkiä, kun olisin halunnut saada yhteyden ihan perussasiossa, kuten "mitä syötäisiin?" tai "mennäänkö iltakävelylle?" "Mennääkö yhdessä lomalle?".Päihteet ja pelit olivat aina tärkeimmät. Sain lukuisia itsemurhauhkauksia, juoksin perässä asemalla, ettei hyppäisi junan eteen. Kerran kotiin tullessani ystäväni luota olivat poliisit kotioven takana. Haukoin hetken henkeäni ja pelkäsin pahinta. Exä oli puhunut itsemurhasta tsätissä rakastajalleen ja hänelle oli tilattu ambulanssi. Ja itse oli lopulta sammunut sohvalle.

Hänet vietiin lääkäriin, jossa todella noheva lääkäri oli todennut, että " mene vaan kotiin". Haloo! Tuollainen itsetuhoinen viestintä on hätähuuto, tyyppi tarvitsee ammattiapua. Eipä tullut kotiin tavoilleen uskollisena, vaan meni Erottaja-baarin kautta ja tuli riehumaan kotiin aamulla. Se kodissa leijaileva tunkkainen ja alkoholin haju, se on kuvottava. Ketään ei voi kutsua kylään, kun koskaan ei tiedä, millä päällä toinen sattuu olemaan tai missä kunnossa. 

Koin aikani epäoikeudenmukaisuutta ja kiukkua, mutta katkeraksi en koskaan suostunut päästämään itseäni. Puhuin paljon asiasta työterveydessä, työpaikalla ja ystävilleni, avoimuuteni pelasti minut. Olen saanut ahdistus ja pelkokohtauksia, joita ennen minulla ei ollut olemassakaan. Tein kaikkeni suhteessa mitä voin.

Lopulta oli haikeus.

Kysyin monesti juomisen syytä? Tiesin, etten se ole ainakaan minä.

Mutta syy on aina toisessa, ei alkoholistissa itsessään. Geneettinen taipumus on yksi iso asia, kuten tässäkin tapauksessa. Saamme lapsena mallioppimisen kautta taidot selviytymiseen ja asioiden ratkomiseen. Päihdeperheessä asiat kasataan maton alle ja tartutaan päihteisiin. Mietin monesti nitä lapsia, jotka elävät tuollaisen elämän keskellä, he eivät voi vaan lähteä, he ovat lapsia.

Olen saanut omassa terveessä lapsuudessani terveet tavat selvittää asiat ja huomaan sen nyt aikuisena kuka on kasvanut alkoholin varjossa ja kuka ei. Mutta ikinä alkoholismin syy ei ole vain lapsuudessa, se on jokaisen oma valinta.

Asioita ei kanavoida oikein vaan jäädään vellomaan pahan olon keskelle. Päihteet tuovat hetken helpotuksen, mutta vievät käyttäjänsä entistä syvempiin ongelmiin. Ongelmat kasaantuvat kasaantumistaan ja aivan arkisista asioista tulee mahdottomia. Itsetuhoisuus, marttyyrius.

Tulevaisuutemme on kiinni omista valinnoistamme. En voinut pelastaa kuin itseni ja kissani.

Vapaus ja rohkeus elää omaa elämää.

Oma suhtautumiseni alkoholiin ja muihin päihteisiin on tiukentunut. Voin pahoin,kun näen kodittomia alkoholisteja, heidän uhoaan ja sitä, kuinka mitättömiksi kokevat itsensä ja päihteillä noustaan taas hetkeksi jumaliksi. En ole koskaan kokeillut huumeita enkä haluakaan kokeilla, minulla ei ole siihen tarvettakaan. Surut tulee surra meidän henkilökohtaisesti, niitä ei pääse pakoon päihteillä. En ymmärrä humalahakuista juomista, mutta pari lasia viiniä ruuan kanssa toimii silloin tällöin. Muistan sen, kun jouduin piilottelemaan juhliini ostamiani kuohuviinejä mm .kellarivarastoon, koska alkoholisti etsii juotavaa jokapaikasta. Koti oli välillä sekamelska, kun saavuin töistä kotiin mm. vaatehuone oli rumautettu ylösalaisin sängylle ja makuuhuoneen lattialle etsiessään viitteitä pettämisestä ja etsiessään sieltä alkoholia. Päihdeongelmainen elää kuvitelmissa, aistit heikkenevät, muisti heikkenee, on harhaisuutta sekä pelkotiloja. Hän epäilee toista pettämisestä, koska itse harrastaa pettämistä. Hänellä on oikeus kaikkeen, muttei toisella.

Elin tuskan keskellä, oli vain epätoivoa ja raunioita sekä kasa tyhjiä viinapulloja. Pulloja, jotka veivät ihanan ihmisen minulta pois kauas harhaiseen elämään. Sinne ei mahtunut muuta kuin viina, vieraat naiset ja sekoilu.

Kotiini on tuotu (ei kovin järkeviä naisiakaan, älykkyysosamäärä vähemmän kuin kengän koko)matkojeni aikana tyttöjä, he ovat kuvailleet kotiani, siellä on juotu ostamaani kuohuviiniä ja soviteltu vaatteitani. On jäänyt myös kiinni toisen miehen kanssa hotellihuoneessa ja kaikkea muuta asiaan kuuluvaa. Moni lähtee vieraan matkaan, jotta tuntisi itsensä arvokkaaksi ja saisi huomiota mahdollisimman monelta. Olen nähnyt ja kokenut elämäni aikani niin paljon, että en enää hätkähdä kovin pienistä asioista.

Alkoholistin kanssa lähes joka tilanteeseen liittyy alkoholi, ei ole sellaista tilannetta etteikö olisi pullo esillä. Vähät siitä mikä on lopputulos, kunhan sillä hetkellä on hänen mielestään kivaa.

Pettymyksiä toistensa perään. Kun tietty raja ylittyy, niin ei jaksa enää edes toivoa. Elämä menettää värit. Havahduin asian vakavuuteen kun ainaisen stressin takia sairastuin vakavana uupumukseen, menetin ruokahaluni, en siis enää tuntenut näläntunnetta ja muistini heikkeni unettomuuden takia.

Kävelin työterveyteen, jossa kerroin tarinani ja sain pari viikkoa sairaslomaa. Olo alkoi helpottaa,. Järjestin sillä aikaa itselleni ja kissoilleni asunnon ja aloin tekemään pikkuhiljaa pesäeroa sekä muuttoa. Sain työterveydessä lisämeriitin, olen kuulemma erityisvahva ihminen!

Se, joka ei ole elänyt elämää alkoholistin läheisenä, ei tiedä millaista selviytymistä jokainen päivä onkaan. Ahdistus, toivoa, erilaisia stressin tuomia kiputiloja kehossa, arvaamattomuutta, pelkoa ja itkua. Lopulta on niin turtana ettei enää saa itsestään irti itkuakaan.

Jos luulet voivasi parantaa alkoholistin ja peliongelmaisen läsnäolollasi ja rakkaudellasi, se ei ole mahdollista. Se on sama kuin koettaisit parantaa syöpäpotilasta läsnäolollasi. Järki käteen!

Nautin nyt oman kodin turvasta ja rauhasta, kissojen kanssa olosta. Vaikka koti onkin paljon pienempi edelliseen verrattuna, niin parempi pienempi koti kuin turvaton suuri. Harvase ilta fiilistelen kotisohvalla sitä uutta tunnetta, seesteisyyttä ja sitä oloa, ettei tarvitse pelätä.

Yksinasumisessa ja olossa ei ole minulle mitään uutta, elin jo vuosia suhteessa ollessani itsenäistä elämää. Nautin siitä, että menen yksin nukkumaan, voin nukkua pelkäämättä ja herätä aamulla kisujen vierestä. Katson elämää kirkkaammin ja selkeämmin. Uni on luksustuote sitä ihminen tarvitsee jaksaakseen ja tehdäkseen järkeviä päätöksiä. Päämäärätön harhailu ei ole elämää.

Pysähdy ja kuuntele mitä sinun mielelläsi on sinulle sanottavaa.

Annan pari neuvoa: 

Elä sellaista elämää, jossa olet itsenäinen, etkä kenestäkään riippuvainen.

Älä tyydy laastarisuhteeseen tai olemaan jonkun korvike.

Älä petä, itse en pettänyt suhteessa ollessamme. Jos tyyppi ei ole päässyt exästään yli, niin vaihda seuraa tai veloita terapiatunnista 150 euroa. Älä tuhlaa energiaasi ja aikaasi sekä omaa arvostustasi turhiin tyyppeihin, et ole hyväntekijä. Älä tuhlaa aikaasi sellaiseen, mistä ei voi lopulta rakentua mitään pysyvää. Älä ole epätoivoinen, koska  epätoivoisena ihminen on kuin haaskaeläin jonka hyeenalauma haistaa kaukaa.

Ihmiselämä on varsin lyhyt, puhutaan kymmenistä vuosista, ei sadoista. Tee järkeviä ja kauaskantoisia ajatusrakennelmia ja päätöksiä.

Ole rohkea, peräänantamaton ja unelmoi. Usko itseesi!

Älä tyydy vaan Ok-tyyppeihin, vaan tavoittele sitä Wau-tyyppiä. Jos et arvosta itseäsi niin sitä ei tee kukaan muukaan. Sinä olet avain omaan elämääsi, sen valintoihin ja hyvinvointiin.

Jos ihminen on ollut edellisessä suhteissaan väkivaltainen ja hänellä on päihdeongelmaa, niin älä mene siihen halpaan, että juuri Sinä voisit tehdä eheäksi tämän ihmisen ja parantaa hänen alkoholisminsa. Suurien ongelmien parissa oleva ihminen tarvitsee ammattiapua, katkaisuhoitoa ja terapiaa. Ihminen, jolla on päihdeongelma häntä ei missään nimessä saa hyysätä ja paapoa. Se pahentaa vain tilannetta. Hyvään, turvalliseen ja toimivaan suhteeseen tarvitaan muutakin kuin toimiva seksi. Avoimuutta, rehellisyyttä, sitä että ovi heittäytyä toisen seurassa 110% vapaasti kaikkeen. Parisuhde perustuu luottamukseen ja jos hiemankin mielessä kalvaa epäilyt niin vaihda parisuhdestatus sinkkuuteen.

Elämme yhteiskunnassa, jossa ei ole pakkoavioliittoja jokainen voi säädellä sosiaalisuuttaan ja suhdestatustaan aivan itse.

Itse en viitsi käydä deiteillä, energioideni ja aikani hukkaamista. Mieluummin vietän aikani treenaten, kisujen ja ystävien kanssa.

Jos se Wau-tyyppi on tullakseen, niin se tulee huomenna tai viiden vuoden kuluttua, mikäs kiire tässä on. Minulla on juuri hyvä näin, itseasiassa asiat ovat paremmin kuin pitkään aikaan.

Minulla on sen verran hyvä itseluottamus, ettei sitä tarvitse pönkittää sillä, että olen vaan jonkun kanssa. Asun toista kertaa elämäni aikana yksin, tekee hyvää, on aikaa kelata elämää ja unelmiaan. Jos nyt ottaisin tähän vaan jonkun Jorman sen fiiliksen takia, että on joku tai sen takia, kun kaverit sanoo, että etsi nyt äkkiä uusi niin en pystyisi antamaan uudelle ihmiselle sitä, mitä hyvä parisuhde vaatisi.
Antaisin toiselle liikaa toivoa, sellaisesta jota en edes aio toteuttaa.

Tämä yhteiskunta on se, joka on tuonut ihmisille paineita ja kuvitelmia:

pitäisi olla parisuhde kunhan siis vaan on se suhde,  avioliitto, mahtava ura jolla edetä, lapsia, omistusasunto, kultainennoutaja ja Volvo. Mutta missä ovat aito läsnäolo ja läheisys?!

En ole koskaan mennyt yhteiskunnan raamien mukaan, tiedän etten halua lapsia ja vaan sitä parisuhdetta suhteen takia. Sen suhteen tulisi olla niin erinomainen, etten edes mieti sitä vaihtoehtoa, että "olisikohan tuolla nurkan takana tulossa vielä parempi?".

Etenkin nuoremmat naiset ajattelevat, että "kun se kaverikin saa lapsen, niin minunkin pitää haluta". Alkaa valtava paineenkierre ja epätoivoisena tehdään lapsi tyypille, joka on lapsellekin tuhoisaa. 

Me jokainen ollaan yksilöitä ja meidät on koodattu eri tavalla jo syntyessämme. Usea ystäväni on katunut äitiyttään tai raskasta yksinhuoltajuuttaan, kun tuli haluttua lapsi vaan kun muillakin oli vauvabuumi tai puoliso halusi lapsen vaikka itse empi ja oli melkein varma ettei halua lasta. Vaikka varmasti on myös niin highlight-hetkiäkin äitinä ollessa.

Parisuhteen tulee olla erinomainen, jotta se kestää vauva-arjen, koska lapsi vie kaiken huomion. Lapsi ei ole kertakäyttö esine, joka laitetaan pois kun ei haluta olla hänen kanssaan. On todella itsekästä hankkia lapsi vain sen takia, ettei olisi vanhana yksinäinen. Syyt lapsen hankkimisille täytyy olla syvällisemät. Nykyään, kun ei tiedä edes millaiset välit lapsilla ja vanhemmilla voi olla lapsen aikuistuessa.

Olen valinnut omannäköiseni tavan elää ja kuuntelen intuitiotani sekä sydäntäni. Minä päätän elämästäni ja sen kenen kanssa haluan jakaa sen. Sitä ei määritä yhteiskunta eikä kukaan muu.

Toivon exälleni kaikkea hyvää ja parempaa huomista.

Toivon hänen hakevan apua ja oppineen tekemisistään, lopettavansa päihteillä läträämisen, koska hän angstaa siinä vain itselleen ja katkoo omaa oksaansa. Hän on hieno mies selvinpäin ja viisas. On oltava muita keinoja selvittää asioita elämässä kuin päihteet ja väkivalta. Kysyä itseltään, että haluanko päätyä kodittomaksi steissille, siihen ei tarvita muuta kuin lisää päihteitä ja totaalinen luovuttaminen. Sieltä, kun ei enää sitten noustakaan. Ne 24/7-bileet käyvät lopulta raskaaksi, ei olekaan enää hauskaa.

Jokaisessa suhteessa on hyvät ja huonot hetket, kuten meilläkin oli. Mutta jos niitä huonoja hetkiä alkaa kasaantua ahdistukseen saakka, niin on syytä tarkistaa mitä juuri Sinä haluat!

Päätökset eivät ole helppoja ja niitä ei tehdä aina nopeasti, kun aika on oikea niin ne vaan alkavat tapahtua. Tärkeintä on, ettei jää sellaiseen joka ei palvele enää sinua vaan enemmänkin vahingoittaa.

Ajoittain mietin, kuinka hyvä elämä meillä olisi ollut ilman hänen alkoholismiaan. Mutta se on vain kuvitelmaa, täytyy pysyä realiteeteissa.

Ehkä joku saa tästä vertaistukea tai apua puhua asiasta rohkeasti. Tärkeintä on, ettei jää epäsuhtaan elämään. Älä tee toisen mieliksi asioita, jos itse koet jääväsi vajaaksi. Aina kompromissi ei ole se paras asia. Sinun elämäsi ja sydämesi, ne ovat tärkeimmät. Silloin kun voi olla 110% mukana asiassa, niin on oikealla tiellä. Epäilyksen hetkellä peräänny ja anna aikaa. 

Arvosta elämääsi, älä raiskaa sitä.

Elä.

Uskalla elää ja nauttia tunteiden kirjosta sekä siitä, että koet seesteisyyttä.

Kaikesta selviää, kunhan antaa ajatusten virrata ja päättää selviytyä. Elämässä on hyvin vähän mahdottomia asioita.

Hymyn taakse on helppo piiloutua, mutta muista rehellisyys ja avoimuus. Nosta asiat pöydälle ja mieti mikä on juuri Sinun parhaaksesi elämässä. Olet ainutlaatuinen ja upea, muista se!

Sano se peilikuvallesi ääneen joka aamu ihan vaan muistutuksena, koska kun sanot sen ääneen niin aivot reagoivat siihen ja asia menee aivojesi sopukoihin. Älä esitä mitään, ole aito oma itsesi.

Kiitollisuus ja se, että ottaa opikseen.

Loista, hymyile ja tunne koko kehollasi, ihan niitä pinkkejä varpaankynsiäsi myöten.

Muista, universumilla on tarjota meille valtavasti hyvää, kunhan vaan muistamme elää elämäämme ja toisten elämää kunnioittaen. Kaikilla ihmisillä on elämässämme tarkoitus, kaikki eivät jää sydämiimme loppuelämäksi, ei pidä tarrautua epätoivoisesti. Jokainen ihminen tuo meille jotain opetusta elämäämme, mutta joskus huomaamme sen vasta jälkikäteen. On tärkeää ottaa opikseen virheistään eikä jatkaa tuhontiellä.

Ja muista sydän sekä rakkaus elämääsi kohtaan!

Tämä oli minun tarinani.

Mutta se ei loppunut tähän, tämä on vain yksi osa elämääni.

Elämä jatkuu. Parempana ja loistavampana. Ajoittaista tuulta luvassa, mutta sieltä tuulien seassa on aina valo.
Hymy. Luottamus. Sydän. Kiitollisuus. Halaus.

Olen päättänyt olla onnellinen. 
Tapaan vielä exäni oikeudessa pahoinpitelyjeni osalta.

Kiitän ystäviäni ja perhettäni suuresta tuesta ja pitkistä keskusteluista, tarjositte yösijan, kun saavuin luoksenne pelosta täristen. Ja siitä, että olitte läsnä ja lähellä. Ja entistä puolisoani siitä, että tiedän millaista elämää en halua elää. Meillä oli hyviä aikoja, mutta pelit ja alkoholi veivät voiton. Toivon hänelle parempaa huomista ja ryhdistäytymistä nyt heti. En halua nähdä häntä hampaattomana juoppona steissillä.
Olen elämästä niin kiitollinen, vaikkei se olekaan täydellistä.

Se on nyt juuri minun näköistäni. Ahdistuksen ja pelon alta kuoriuduin uudelleen, vahvempana!