Ilo syntyy syvissä vesissä*

Elämä on omistajansa käsissä, niinhän sitä sanotaan ja jonkun mielestä jopa liian arvokas jätettäväksi oman onnensa nojaan ajelehtimaan.Mutta mistä sen sitten tietää? Milloin pitää olla tyytyväinen siihen mitä itsellä on, milloin hypätä haaveiden perään? Ehkä sen vaan tietää. Pitää vaan uskaltaa silloin kun siltä tuntuu. On oltava haaveita ja tavoitteita ja niitä täytyy muistaa toteuttaakin. Jotenkin olen oppinut elämään "nytku" enkä "sitku". Sitä helposti jumiutuu odottamaan jotain; työpäivän päättymistä, viikonloppua, matkaa, terveellisempää ruokavaliota, mitä tahansa. Ajattelee, että "olen niin onnellinen sitten kun". Hankalaa se välillä on, mutta harjoitus tekee mestarin - tässäkin.

Ilo syntyy välillä hyvinkin syvissä vesissä.

En halua hukata tätä päivää odottamalla huomista. Olen jalat maassa, pää pilvissä- tyyppi. Vakavasti valoisa, väkevästi herkkä tunneihminen. Koen, että ajatuksillamme ja haaveillamme on vissi merkitys elämäämme. Ne vaikuttavat valintoihimme, päätöksiimme, polkuihimme. Tämäkin päivä viikataan elämänpinoon. Minulle kirjoihin uppoaminen tarkoittaa laatuaikaa, kirjoja ei voi koskaan olla liikaa. En voisi kuvitellakaan vaihtavani oikeita kirjoja virtuaalikirjallisuuteen.

Eilen pienellä kävelyllä mietin niitä tarinoita, joita talojen puutarhat kätkevät vanhojen tammien ja vaahteroiden uumeniin. Tarunhohtoisen taikapiirin kudelma verkkokalvollani. En osaa kirjoittaa onnesta enempää. Se on hetkiä, vahvan ja lempeän onnekkaita, yllättäviä kohtaamisia hyvän äärellä ja arkisia hetkiä. Ihan ikiomia. Lähelläni on aitoja ja hyväntahtoisia sieluja. Jos toivot toiselle ikäviä asioita töksäytellen,siinä satuttaa eniten vain omaa sieluaan. Toivo mieluummin tällaiselle tyypille ymmärryksen lisääntymistä kuin pahaa tai töksäytteleviä asioita.

Hymyn helmeilyä, ilon pirskahtelua, toivon tuulahduksia torstaihisi ja huolenpitoa ystäväiset !