sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Perfect Home-sisustuskutsut

Eilen illalla kotiini saapui ihania ihmisiä, kauniita sisustustavaroita, pientä purtavaa kera lämpöisen kupposen ja vietimme kiireetöntä aikaa, mukavaa yhdessä oloa. Pidin viime keväänä Perfect Home-sisustuskutsut ja eilen illalla olikin samanlaisten kutsujen vuoro. Esittelijänä toimi Sari Juntunen. Hänellä oli mukanaan niin valtavasti kaikenlaisia kauniita sisustustavaroita. Perfect Home-kutsuilla on aina hyviä tarjouksia sisustustuotteista ja näin pikkujoulukauden aikaan Sarilla oli myös mukanaan pieniä ja edullisia pikkujoululahjoja. 

Ajattelin sulostuttaa sunnuntaita muutamalla tunnelmallisella sisustuskutsu kuvalla.Tarjoilin teetä, mehua, ruohosipuli-texmexmuffinsseja, banaanikakkua ja juustoja kera valkoviini-päärynähillon ja pipareiden.
Tilasin tällä kertaa vain tarpeellisen ledikynttilän. Kynttilä on väriltään valkoinen, 18cm ja se näyttää oikealta kynttilältä, koska siinä on kauniisti lepattava tekoliekki. Tällaiset hyvänmielen kutsut piristävät kummasti tällaista kaamosaikaa. Täällä on satanut lunta ja olenkin saanut kaivaa jo vaatehuoneen perukoilta toppatakin. Riekerin kengätkin pääsivät jo kokeiluun. Ne ovat niin ihanat, koska niissä on vettähylkivä pinta ja ne vaan ovat niin hyvät jalassa. Ostin viime talvena Hilfigeriltä toppatakin, joka nyt on juuri sopivan kokoinen. Ensi viikolla sään pitäisi muuttua ja luvassa onkin plus asteita. Kummallinen talvi.
Sisustaminen se on ihanaa puuhaa, kun ei tee siitä itselleen stressiä. Puuttuvat palaset löytyvät ajallaan kodin sisustukseenkin.

Perfect Homen kuvastoon pääset tästä linkistä.













Mitäs tykkäätte tästä valopallosta?













Suloista sunnuntaita blogiystävät!


SHARE:

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tunnelmia!

Olen nyt virallisesti kesälomalla, uskomatonta! Kevät on mennyt aikamoista vauhtia, mutta hyvä niin. Kevät oli varsin lempeä ja kohteli minua silkkihanskoin edellisvuosiin verrattuna. Kaivelin eilen kaappia ja löysin sieltä ihania kukkia, kesän värejä. Laitoin ne koristamaan Perfect Homelta tilaamaani vaasia.




Jaoin yseilleni peruskoulun päättötodistukset, haikeutta hieman hartioillani.
Päälläni oli Desigualin maximekko.




Kevätjuhlan jälkeen poikkesin työkamun kanssa leipomoon. Huomatkaa mun "suuret" herkut :D Pienen pieni macaronskeksi ja stevialla makeutettua päärynämehua.





 Mekko Ralph Lauren, Aurinkolasit Prada

Kävin ostamassa kesäkukkia parvekkeella. Ensi viikoksi on luvattu lämpenevää, joten ihana nauttia aamuista parvekkeella, kun se on laitettu ja värikkäät kukkaset kukkivat kauniina loistossaan.


 Maijan kanssa suuntaamme katsemme kauniin aurinkoiselle taivaalle ja kuiskaamme kiitolliset lauseet onnistuneesta keväästä. Kevät on tuonut mukanaan paljon uutta ja hyvää. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan...

 Milloin sinulla on kesäloma?

Rentoillaan ja nautitaan kauniista sunnuntaista. Kesäkuu on täällä :)


SHARE:

perjantai 23. toukokuuta 2014

Toimeliaan toiveikas torstai!

Viikot laukkaavat mahdotonta vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Ainakin minulla menee jo päivät täysin sekaisin. Onneksi edessä on lämpöinen viikonloppu, jolloin on aikaa nauttia kauniista aurinkoisista päivistä ulkoillen.

Eilen löysin taas vapaatunneilla itseni kuntosalilta. Hikitreenin jälkeen on niin mahtava fiilis. Vapaatunnit voisi viettää huonomminkin. Liikuntakärpänen on puraissut oikein kunnolla ja olen huomannut samalla yöunieni parantuneen huomattavasti. Illalla lenkitin tuttavan koiruutta ja nautin kodin rauhasta. Viikon kuluttua kesäloma onkin jo aivan ovella, jipiiiii!

Mutta pidemmittä puheitta, muutamia kuvia eiliseltä:

Takki ostettu Riiasta. Laukku Louis Vuitton, Housut Only.

 Kesä on saapunut, vaikkakin ensi viikolla on taas luvannut viileämpää säätä. Pellavahousut, farkkutakki ja balleriinat.


  
Hieman hippasteltiin.


Puunasin Buzzadorilta saamallaniCillit Bangilla kylppäriämme.



 Tuoksuttelin ruusuja ja tuumin, että Perfect Home:lta hankkimani kaukosäädin säilytyskotelot ovat olleet hyvä investointi.



 Kaivelin kaapista kesäisen kepeät olkkarinverhot.



Kevyttä kevätruokaa, ihanaa parsaa.


Mieheni tekemää herkullista kanasalaattia. Kesäkurpitsa paistettuna on mun yksi kesäruokien lemppareista.


Ilmakuivattuakinkkua käärittynä päärynään salaattipedillä kera juuston ja viinirypäleiden.


Lepäilimme ja nautimme ilta-auringonsäteistä parvekkeella.


Huikean kivaa wiikonloppua



,.
SHARE:
Blog Design Created by pipdig