torstai 3. tammikuuta 2013

100 things about me!


Moikka, moi! ☆
Hyvinkös on lähtenyt vuosi käyntiin? Ilmasta päätellen voisi kohta luulla, että Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen. Koska ulkona ei näytä kovinkaan talviselta. Vettä sataa ja hiihtämisestä voi vain haaveilla. Hurahdin viime talvena uudestaan sitten lapsuuden hiihtämiseen ja saatoin hiihdellä päivittäin sen 10-20 kilsaa. Nyt voin vain haaveilla moisesta kipeän niskan/olkapään ja lumettomuuden takia. Mutta...


                                                                kuva lainattu täältä.


Tässäpä 100 asiaa minusta torstailukemiseksi...ken jaksaa lukea ;)

1. Mielestäni kaiken kokoisena ja muotoisena voi olla tyylikäs ja näyttää hyvältä, kunhan vain itse hyväksyy itsensä.
2. En tykkää pinnallisista ihmisistä, joiden elämä menee pelkän painonsa kyttäämiseen!
3. Rakastan sitä tunnetta, kun varaa matkan ja odottaa matkalle lähtöä. Panostan hotellin laatuun. Samoin rakastan pitää juhlia ystävilleni :)
4. Tällä viikolla on meinannut mennä hermo ;D
5. En ole koskaan ollut yltiöpäisen lapsirakas, mutta tykkään touhuilla töissä lasten kanssa. Minulla on kaksi alle vuoden ikäistä kummilasta. Omia lapsia en halua.
6. Minulla on mukavat työkamut ja vakituinen työpaikka, mutta ei vielä sitä piste iin-

päälle olevaa virkaa. 














                                                            kuvat lainattu täältä.

7. Tykkään laulamisesta, ja toivon mukaan naapurini tykkäävät äänestäni :D
8. Rakastan valvoa myöhään, ja touhuilla kaikkea kiwaa---> nukkua oikein pitkään <3 Nukkuminen on huippujuttu :D
9. Musiikki- ja liikunnannumero oli koulussa 9-10. Tykkään edelleen monipuolisesta liikunnasta.




10. Olin peruskoulussa aika huono tekstiilitöissä ja matematiikassa.
11. Mulla on kilpailuvietti ja voitontahtoa.
12. Laiskottelu on välillä ihan pakollista, ihanaa!!
13. Meillä on 1,5 vee kisu-kis-kis, silmäterämme :) Lasten tai eläinten kaltoinkohtelu saa minut voimaan pahoin. Ylläri.
14. Tykkään koirista ja kissoista. Minulla on kummikoira Romaniassa ja lahjoitin kaikki joululahjoihin tarkoitetut rahat kodittomille eläimille.
15. Olen hyvä pitämään salaisuuksia enkä puhu toisten asioita eteenpäin.


                                 
                                    


                                              Kohtuus kaikessa on yksi motoistani.








16. Nämä ovat vahvuuksiani ystävänä, muuten saatan olla kehno ;)
17. Olen yleensä aika kiltti ja varovainen sanomaan kenellekään pahasti. Mutta viime vuosina minulle on kehittynyt tarvittavissa tilanteissa oikein terävä kieli!
18. Rakastan merta ja se on mielestäni kauneinta luonnossa. Kesä on ihanin vuodenaika!
19. Olen erityisopettaja, joka rakastaa Stockan herkku-osastoa!






20. Karsastan ihmisiä, jotka arvioivat toisia aseman perusteella ja puhuvat pahaa seläntakana. Itse olen varsin suoraihminen.
21. Pidän itseäni melko ennakkoluulottomana ihmisten suhteen. Olen aika räväkkä persoona ja minulla on myös kolme tarkoin harkitusti otettua tatuointia.
22. Rakastan uimista ja oikein lämpimiä kesäpäiviä rannalla. Kesä 2010 oli huippu!
23. Rakastan matkustamista. Olen käynyt ulkomailla yli 30 kertaa. Elän matkustamisesta. Jospa vielä joskus voisin asua pienen hetken ulkomailla... :)
24. Rakastan miestäni, hän on hassu vaikka välillä kiihdynkin nollasta sataan muutamassa sekunnissa :)
25. Kunnioitan miestäni ja teen mielelläni pieniä palveluksia.
26. Samoin toisinpäin.










27. Kerään Arabian astioita, Arabian eripari kahvikuppeja sekä Muumimukeja.
28. Pienetkin jutut ovat arjessa luksusta, kuten hyvä kirja/leffa ja joutenolo kera rakkaan/ystävien.
29. En kaipaa ympärilleni paljon ihmisiä.
30. Viihdyn ihmisten kanssa, jotka saattavat olla pitkiäkin aikoja hiljaa vaivaantumatta.
31. Vierastan usein shokeeraavia trendijuttuja.
32. Rakastan lukea kirjoja ja lehtiä.
33. Olen tilannut MeNaiset- lehteä 12 vuotta.

                         Tää lause on tärkeätä muistaa elämän aikana tehtävissä päätöksissä :)
                                                               Viis toisten sanomisista!


                                                                                  kuvat lainattu täältä.

34. Minulla on hiustenpidennykset jo kuudetta vuotta, ja
35. minulla on myös usein rakennekynnet!
36. Mulla on tosi pienet kynnet.
37. Olen kihloissa <3 Kihlasormuksessani on seitsemän keskisuurta timanttia.
38. Olemme olleet mieheni kanssa noin viisi vuotta yhdessä. Naimisiin ei ole kiire. Jos menen joskus naimisiin, en halua suuria ja perinteisiä häitä.
39. Tykkään kilteistä vähän nallemaisista miehistä, mutta miehessä täytyy olla myös särmää! :P
40. Ylimielisyys, omahyväisyys ja liika itsetietoisuus on vastenmielisiä piirteitä.
41. Inhosin yöpyä poissa kotoa ja mulle tuli aina koti-ikävä suunnilleen rippikouluikään asti.



                                                        
                                                               kuva lainattu täältä.



42. Minulla on viisi vuotta nuorempi minulle erittäin rakas pikkuveli <3
43. Alakoulu ja lukioajoilta on erityisen hauskoja muistoja. Ystäväni Jenni on edelleen sydänystäväni sekä pari muuta aikuisiällä tutuksi tullutta ystävätärtäni, luotto on 100% :)
44. Leikin barbieilla ja legoilla hyvää vauhtia vielä yläasteella.
45. Olin aika kiltti ja tottelevainen teini jonnekin 18-vuotiaaksi ;)
46. Tykkään kirjoittaa runoja ja juttuja.
47. Rakatan army-tyylisiä takkeja ja muutenkin vaate- ,laukku- ja kenkäkaupat ovat kivoja "keksintöjä" :D
48. Ja uida lämpimässä merivedessä.
49. Rakastan erilaisia ruokia.
50. Inhoan äyriäisiä.
51. Tykkään sisustamisesta.Haluaisin myös ikioman kodin!
52. Minulla on suuri vaatehuone ja siellä ihan liikaa vaatteita.
53. Muun muassa Arabia, Marimekko, Pentik, Mulberry ja Louis Vuitton ovat merkkejä joista pidän!






54. Minulla on neljä aitoa Louis Vuittonin laukkua. Sekä pari huivia. Mulberryn Anthony Messenger-laukku ja Check -huivi  sekä Louboutinin ja Marc Jacobsonin kengät.
55. Oikeastaan olen ihan mukava ja vaatimaton tyyppi, joka rakastaa ballerinoja ;)
56. Tykkään rannekoruista.
57. Pidän lukemisesta. Sophie Kinsellan kirjat ovat ihanaa hömppää. Pidän lapsellisimmistakin kirjoista, kuten Muumeista, Peppi Pitkätossusta ja Vaahteramäen Eemelistä sekä Koiramäki-kirjoista <3
58. Rakastan sorbetteja.
59. Mulla on ajokortti.



kuva lainattu täältä.

60. Tykkään pelata golfia, ja harrastaa muutenkin urheilua.
61. Vatsani ei siedä kahvia, se aloittaa heti pulputuksen, jos juon kahvia!
62. Joskus vedän itseni aivan piippuun työnteolla.
63. Punastun hyvin helposti.
64. Viihdyn hyvin yksinkin.
65. Yläasteella mulla oli ihan lyhyt tukka,
ei meikkiä ja inhosin tulla valokuvatuksi. Minulla on ollut myös aivan blondi ja punainen siilitukka.
66. Sain yläasteella käytösstipendin ja vuoden urheilijapalkintoja.
67. Uin 7 vuotta kilpaa, ja Suomenmestaruus tasolla. Haluaisin kovasti vielä kilpailla, mutta minulla on rasitusastma ja odotan leikkausaikaa niskan välilevynpullistuman leikkaukseen, auts! Kieltämättä jännittää.
















68. Olen tosi huono valehtelemaan.
69. Olen käynyt pianotunneilla.
70. Olen aika sosiaalinen ja tykkään puhua. Opettajan ammattitauti?!
71. Tykkään kutsua kavereita kylään. Tykkään juhlista, poks!
72. Minulla on 5 hyvää ystävää <3
73. Rakastan leipomista ja kokkailua. Oon kuulema hyvä kokki :) Klippan ja Kämp ovat erittäin hyviä ravintoloja.





                                                                 Klippan, kesä 2012



74. Olen laiska siivoamaan mutta inhoan likaisuutta ja sotkuisuutta. Hiipivä imuri, piilotettu pölypallo ;). En vaan voi elää sikolätin keskellä!
75. Aloitin bloggailun marraskuussa 2012 ennen sitä kirjoittelen facebookin päivittäin juttuja.
76. Meillä palaa aina kynttilöitä, kun olen kotona.
77. En ole koskaan viihtynyt kovin hyvin sinkkuna.
78. Pidän turvallisuuden tunteesta.
79. Olen kasvanut viimeisen vuoden aikana ihmisenä PALJON!
80. Äitini ja veljeni ovat mulle tärkeitä. Ikävöin paljon(lue :päivittäin) isääni, joka kuoli yllättäen vuosi sitten ja rakasta koiraani, joka menehtyi kolme vuotta sitten.
81. Tykkään muistella vanhoja asioita ( siis hyvässä mielessä).
82. Rakastan kaikkia makeita ja suolaisia herkkuja.
83. Olen huono antamaan neuvoja esim. lastenhoidossa. Mielestäni kun jokainen löytää kyllä itse sen parhaan tien.
84. En voisi työskennellä sairaanhoitajana neula- ja verikammoni vuoksi. Olen myös aivan liian empaattinen!
85. Pidän tulppaaneista, liljoista, ruusuista ja pioneista.
86. Olen tosi herkkä kutiamaan ja tykkään Linnanmäen huvipuiston laitteista. Kävin oppilaiden kanssa viime keväänä kaikkein hurjimmat laitteet.







87. Haluaisin vielä kovasti opiskella vielä jotain sivistävää ihan omaksi huviksi.
88. Tykkään juustoista, leipäjuusto!
89. Rakastan erilaisia salaatteja ja tapaksia. Nautin ravintoloissa yleensä 3 tai 5 ruokalajin menun.
90. Viihdyn nykyisessä työssäni hyvin.
91. Haluan adoptoida kodittoman koiran.
92. Olen kova tekemään töitä, ja usein minulla onkin ollut kaksi työpaikkaa. Teen töitä unelmieni toteuttamiseksi. Mutta kun vietän lomaa niin oon kirjaimellisesti LOMALLA!
93. Olen unelmieni ammatissa, olen ollut kansankynttilänä 9 vuotta. Matkanvarrella olen ystävystynyt muutaman entisenoppilaani kanssa, T &S& L & R jne! :)
94. Olen kova panikoimaan asioita etukäteen.
95. Syön nyt salmiakkia. Hyvä ja perisuomalainen aamupala ;)
96. Tänään olen töissä 5 tuntia ja leikin siellä superäitiä :D
97. Ihanaa nähdä oma rakas kisu pitkän työpäivän jälkeen <3







98. Joskus, kun on raskasta soitan miehelleni ja äidilleni vain kuullakseni rakkaideni äänen ja rauhoittuakseni.
99. Harvemmin valitan eikä mikään hullusti olekaan, mutta parinkin sanan vaihtaminen auttaa. Olen aika energinen, positiivinen ja läheisiinsä toivoa luova henkilö.

                                                      kuva lainattu täältä.
100. En usko omalla kohdallani lottovoittoon tai muihinkaan voittoihin vaikka kovin tarpeeseen tulisikin. Ihme ja kumma viime vuonna voitin erään pankin kilpailusta iPadin, wuhuu!! :)





+ Extra
101. Isä <3


Lähetän paljon kohti kevättä meneviä onnellisia/lämpöisiä haleja ja toivotan toimeliasta torstaita kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän pitkän sepustukseni :)






SHARE:

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Mozzarella maanantai...eiku keskiviikko

 
Olipas liukaskeli ajella töihin ja kotio, hui! Olkaa varovaisia! Pitkän, kylmän ja harmaan päivän piilottaa onneksi pimeys ja kymmenet kynttilät. Ihailen pilviverhon takaa muutamia taivaan tähtiä ja sytyttelelen parvekkeelle kynttilöitä. Laittelen olohuoneeseen tunnelmavalaistuksen.
                                                        
 
 
 
Niin ja fiksuahan olisi käyttää loppupäivä tehokkaseen siivoukseen, mutta enpä taida jaksaa. Mielummin olen tekemättä mitään ja nautiskelen viimeisistä joulusuklaista sekä vietän aikaani ystäväni kanssa teetä siemaillen ja rupatellen. Ehkä se inspis iskee taas joku päivä. Vaikka sitten kun ne joulusuklaat on syöty! ;) Tänään taidan illalla vain hakea itselleni kaupasta kimpun tulppaaneja. Nautin  kisun kehräyksen sulosoinnuista ja haaveilen. Ei oikeastaan yhtään hullumpi  iltaohjelma maanantaille, niin ja tietenkin täytyy jo hieman murehtia asioita etukäteen, kuten minulla on tapana!


Iltapalaksi tomaattia, avokadoa, mozzarellaa, basilikaa, musta- ja rosepippuria. Tilkka oliiviöljyä! Käy muuten `kevyestä` lounaastakin. Ainekset on helppo ottaa mukaan töihin ja lounasaikaan viipaloida ne tuoreena lautaselle. Hyvää ja kaunista!


Tässäpä teille helppojen mozzarellatikkujen ohje, ja ovat muuten paaaaaaljon parempia kuin kaupasta ostetut pakastetikkuset.

1
mozzarellapallo (125g)
1
kananmuna
n. 1,5 dl
korppujauhoja
1 tl
suolaa
 Viipaloi mozzarella pituussunnassa noin 1,5-2cm paksuisiksi tikuiksi (n.6-8). Sekoita suola ja korppujauhot astiassa. Riko kananmunan rakenne toisessa astiassa. Pyörittele viipaletta kananmunassa, sitten korppujauhoissa ja uudelleen kananmunassa ja öljyä korppujauhoissa. Pakasta leivitetty mozzarellatikku (mielestäni juusto ei valu silloin niin helposti ulos) ja uppopaista noin 170-180 asteisessa öljyssä kauniin värisiksi. Nosta talouspaperin päälle hetkeksi valumaan ja nauti. Nam!
 
 


 
Mieheni ihmettelee "risuja" kotimme nurkissa :D Mutta minusta ne ovat kauniita ja etenkin kun niitä voi spraymaalata eri värisiksi!

                                                              Suloista iltaa!
Ps. Kertokaa jos te ootte tehneet jotain oikein kivaa! :))
SHARE:

Onnellisuutta ja unelmia :)

 
                                                        kuva lainattu täältä.
 
Hykerryttävän hauskaa huomenta kaikille, vaikka onkin eka työpäivä joululoman jälkeen !   Vaikka eilen(kään) ei kyllä naurattanut yhtään, asioilla on kai tapana selvitä...toivoa sopii. Onneksi mieheni rohkaisi minua  ja jälleen kerran otti minut kainaloonsa :) Toivon tälle vuodelle rohkeutta, voimaa ja sinnikkyyttä. Mennä eteenpäin välittämättä esteistä ja nähdä yli pimeän. Löytää ne valoisat tiet kulkea. Ja olla levollinen matkan varrella. Näitä asioita tarvitsen alkavaan vuoteen!
Tommy Tabermannin ajatuksin:

"Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle."







 
Onnellisuus on monien pienten asioiden yhteinen summa.
Olen huomannut, että ihmiselämään kuuluu vahvoja tunteita; iloa, haikeutta, surua, kaihoa ja elämisen riemua. Olen huomannut, että unelmien toteuttamiseen kuuluu vahvasti myös nämä yllämainitut tunteet ja joskus unelmien totetuttaminen vaatii myös rohkeutta, mutta kokemuksesta voin sanoa, että se antaa enemmän kuin ottaa. Unelmat eivät ole ilmaisia ja niitä olisikin helpompi toteuttaa jos olisi hieman ns.löysää rahaa. (onnetar, voisit tulla meidänkin osoitteeseen vierailulle, jooko? :) )

 Maailmassa on niin paljon onnettomia pessimistejä, jotka ovat luopuneet unelmistaan ja sanovat sinulle: "Tuhlaat vain aikaasi.  - ei tuosta tule ikinä mitään." On siis tärkeää ymmärtää, että oman tien kulkeminen on uskomattoman palkitsevaa, mutta helppoa se ei ole. Toisinaan menee paremmin kuin muilla, joskus taas elämä on yhtä kaaosta. Unelmat eivät toteudu hetkessä, matkanteko on osa päämäärää. Olen kovatyttö haaveilemaan mutta teen myös haaveideni toteutumisen eteen töitä. Ja toivon mukaan haaveet toteutuvat pikku hiljaa :) Koska nyky-yhteiskunta on nopeasti eteenpäin menevä ja laittaa ihmisiä muottiin niin toivon ainakin, että pysyisin omana aitona itsenäni enkä olisi erilainen vain sen takia kun pitäisi olla tai kuten muut ovat. Kammoksun ajatusta, että minun täytyisi vetää roolia, hyh!
 

 
                                                

On ihanaa huomata, kuinka ystäväni toteuttavat unelmiaan, toiselle se on ulkomailla opiskelua, toiselle Vuittonin laukun hankkiminen tai perheen perustaminen. Olisi se vaan hienoa, jos joku päivä voisi työskennellä ulkomailla vaikka muutaman kuukauden :) Minun yksi suuri ammatillinen unelmani toteutui, kun valmistuin vielä opettajaksi ja olen tehnyt sosiaali-ja opetusalan töitä laidasta laitaan. Mutta vielä minulla riittää unelmia vaikka kuinka paljon :)




 
 

 Jotkut ihmiset saattavat katsoa sinua oudoksuen, kun kerrot heille suunnitelmistasi, ja sinä alat kuunnella liikaa arvostelijoitasi ja epäillä kykyjäsi. "Olisko sittenkin pitänyt jäädä nakkikioskin myyjäksi, eikä pyrkiä sinne kouluun joka oli unelmani?" Jotkut kulkevat koko elämänsä laput silmillään, ja vertaavat koko ajan itseään toisiin ihmisiin, toiset elävät elämäänsä ja toteuttavat unelmiaan, niitä pieninpiäkin :) Elämä on tässä hetkessä ja nuoria olemme vain kerran, joten elämää täytyy elää nyt eikä vuosien päästä. Ihmettelin suuresti ihmisiä, jotka pelkäävät elää, aina on jarru päällä elämässä ja yleinen asenne elämään on hyvin passiivinen. Miksi ei voi elää sataprosenttisesti koska me kaikki kuolemme aikanaan? Elämässä täytyy kokeilla kaikkea uutta, paitsi huumeita ja kansantanssia! Hetkessä eläminen tuo elämään uusia sfäärejä, turha jarru päällä eläminen ei ole toisilta vaan juuri tältä oman-elämänsä-jarruttajalta pois!
 
 


Mutta jos toteutat unelmaasi, väsytät itsesi tekemällä sitä, mitä eniten rakastat. Kun elät täydesti pienintä yksityiskohtaa myöten, loppujen lopuksi juhlat ovat sinun! Tekemällä kovasti töitä ansaitaksesi haaveilemasi opiskelupaikan tai kesätyöpaikan, niin olet varmasti onnellinen, ja onnesi ansaninnut. Unelmien saavuttaminen vaatii usein kovaa työtä ja tie voi olla hyvinkin kivinen! Käymällä koulua ahkerasti,voit tulevaisuudessa toteuttaa suurempia unelmiasi.

Vanhempani ohjasivat minua oikeaan suuntaan elämässäni, mutta eivät koskaan pakottaen. Kilpauinti taustastani on ollut se hyöty, että minulla on muillakin elämänosa-alueilla kilpailuvietti ja se on auttanut opiskellessa ja työssä. En ole luovuttaja- tyyppiä, ainakaan kovin helposti.
Niin, ja se Veikkaus voitto voisi tulla tähän osoitteeseen, kiitos!!! Tässäpä oli sellaisia tuhteja ajatuksia,  joista riittää pureksittavaksi päiväksi pariksi.

 

Kotona ulko-ovessamme on muuten lappunen, joka muistuttaa minua, "Muista avaimet, unelmasi ...ja hymy". Näillä asioilla pääsee jo pitkälle ;) Unelmoin koirani kuoltua uudesta eläinystävästä ja reilu vuosi sitten meille muutti pieni kissanpoika, joka on oikea elämämme valo! Kisun pelkkä näkeminen saa onnelliseksi. Karvakamun elämänasenne on niin lungin ihailtava asia.
 
 
"Huolimatta kaikista vääryyksistä, kaikista kohtaamistamme epäoikeudenmukaisuuksista, huolimatta siitä että tunnemme itsemme voimattomiksi muuttamaan sitä mikä ihmisissä ja maailmassa on vialla, rakkaus on kuitenkin vahvempi; se auttaa meitä kasvamaan.Vasta sitten kykenemme ymmärtämään tähtiä, enkeleitä ja ihmeitä." Ote Paulo Coelhon kirjasta Valkyriat.

Meidän kisu tykkää makoilla saunanlauteilla ja onhan hänellä siellä oma pieni tyynykin :) Aitoa rakkautta!
                                           
                         Hyviä kohtaamisia loppuviikkoosi juuri Sinulle :)
SHARE:

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden Vuoden kemut kuvin

Uusi Vuosi vaihtui ystävien kanssa katsellessa ilotulitusta, kilistelemällä skumpalla ja herkuttelemalla pienillä cocktailpaloilla. Loppuillasta menimme vähäksi aikaa paikalliseen laulamaan karaokea ja se vasta mukavaa olikin. Ilta meni rennon mukavissa merkeissä, eikä kellään ollut tukkakaan kipeänä tänä aamuna. Toivottavasti myös sinun Uusi Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä? :)
 
Tässä muutamia otoksia eilisillasta.
 

                 Parvekkeellamme palavat aina iltaisin kynttilät, tuovat toivon valoa pimeyteen.
    Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Pari ystävääni, kaksi muuta eivät halunneet tulla
                                                                        kuvattaviksi.
                                                       
                                                  I´m not Martha Stewart... but
                 Mieheni tekemä "jääveistos". Ruuat pysyivät hyvin kylmiä koko illan ajan.


                                                              Mini-sandwichejä
                                          Hanhenmaksa-viikunahillo cocktailpalat
                                              Aina yhtä makoisat löhismörret                 
                           Mansikka-marenkikakku vaihtui vadelma-marenkikakuksi. Teki kaupassa
                                                           niin mieleni vadelmia :D
                                                      Juustoleipä-viikunahillo cocktailpalat
                                   Fazerin gourmeesuklaata, marmeladikuulia ja macaronskeksejä.
                                    Koetan päätä joulunaikaan kertyneistä suklaista eroon, tarjoamalla
                                   niitä vierailleni ;)
                                         Pieni otos osasta tarjottavista. Tarjolla oli myös nakkeja ja 
                                             perunasalaattia sekä suolakeksi-valkosipulilevite- 
                                             suolakurkkukeksejä.
                                  Tää siideri oli muuten hyvää! Ei turhia säilöntä- ja lisäaineita! 
                                                     Kartanon satokauden omenasiideri.
                                                                 
 
                                       Kynttilät ovat aivan must-juttu talvella!Punainen kynttilä kylmässä
                                        talviyössä, niiailee hiljaa pakkasen puhaltaessa.


 
                                                           Ilotulituksen ihastelua.

                                                             Tervetuloa vuosi 2013

 

                                  Ihanan tunnelmallista iltaa sinulle!
SHARE:

Ihanaa alkanutta vuotta 2013 ♥

Heippa! :)

Ihan ensiksi haluan toivottaa sinulle

                                               Ihanaa Alkanutta Vuotta 2013!♥

 





 
Toivottavasti Joulun ja Uuden Vuoden juhlinnat ovat menneet leppoisasti. Tänään illalla laittelen tänne otoksia eilisistä kemuista.

 



 
 
Mikään ei piristä paremmin kuin ystävien kanssa vietetty ilta.
Viisi hauskaa, älykästä ja kovaäänistä naista viinipullojen ympärillä
paransi maailman tehokkaammin kuin YK:n vuosikokous.

Voi luoja, jos miehet tietäisivät, mistä taas puhuttiin. Tai oli meillä kaksi miestäkin joukossa. Kärpänen katossakin olisi punastellut.

                                                       kuva lainattu täältä.
                                                             
Tällaisten iltojen ihanin hetki iskee aina spontaanisti.
Nauru ja papatus pitävät tauon ja seurue herkistyy.
Jokainen saa vuorollaan kuulla kuinka
lahjakas, kaunis, empaattinen, fiksu tai yksinkertaisesti rakas on.
Eikä tilanteessa ole kohonneesta promilletasosta
huolimatta tippaakaan liioittelua.

Seuraavan aamun tukka-pystyssä-olotilassa toivoisi,
että tuo ylistyspätkä olisi nauhoitettu talteen...


 
UGG:n Cardy Bootsit olivat eilen illalla loistavat kengät tarpoessa lumisateen keskellä kohti       päämääräämme :) Mielestäni Cardy Bootsit ovat yllättävän kauniit jopa hameen kanssa siis UGGeiksi.

                

                                      

                                     Mutta tänäkin vuonna unelmointi on kaiken A ja O.

                                                  Irtokirjaimet on hankittu Stockalta.
 


Viime vuosi oli elämäni rankin, se ikävän määrä on ääretön edelleen.
Mutta joululomassa on ollut ihaninta ulkomaanmatka, pitkät aamut, ja uinuva koti. Näissä päivissä, kun ollaan oltu vaan eikä kenelläkään ole ollut kiire. Näissä päivissä on asunut rauha ja se pehmeys, jota odotinkin. Tältä vuodelta toivon erityisesti terveyttä ja taloudellista hyvinvointia. Sekä matkailua, viime vuonna tulikin reissattua ulkomailla viitisen kertaa :)
Toivon, että neurokirurgi tekee sellaisen maksusitoumushakemuksen PKKS:lle, että pääsen leikkaukseen, joka maksaisi 3000-4000e :O Jos maksusitoumusta ei tule niin jatkan kipuilua ja se ei ole hyväksi koska hermosärky laajenee koko ajan. Täytyy toivoa parasta, ensi torstaina olen jo hieman viisaampi :)

Kisumme tykkää oleilla lasitetulla parvekkeella ja aina kun hän haluaa sisälle, hän kilistelee  parvekkeenoven kaihtimia :) Kisu on meille kuin lapsi, koska omia lapsia meidän elämäämme ei tule. Saan paapoa tarvittaessa kummilapsiani ja se riittää minulle.


Tässä yksinkertainen, nopea ja ennenkaikkea herkullinen (ei terveellinen :P). Näillä sanoilla kuvailisin ehdotonta lemppariruokaani.




Quesadilloihin tarvitset:

-Tortilla pohjia

-Kanaa

-Cheddar juustoa

-Mozzarella juustoraastetta

-Jalopenoja

-Mausteita kanaan

-Valkosipuli-Sipuli dippiä, Santamaria.

Tarjoa lämpimänä vaikka salsan kera.
Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen. Ruskista ja mausta kana. Levitä tortilla pohjalla juustot, kana, jalopenot ja laita toinen tortilla päälle. Paista quesadillaa kunnes juusto on sulanut. Quesadillan teko onnistuu myös mikrossa mutta siitä ei tule läheskään niin rapea ja makoisa!


                                        Leppoisaa vuoden ensimmäistä päivää kaikille!

                                    PS.  Huomenna olisi jo työpäivä...minun mielestä kesälomalta voitaisiin palata vaikka viikkoa aiemmin ja tällöin joululoma olisi pidempi.


SHARE:

3,2,1...Hyvää Uutta Vuotta kaikille :)

 
 
 
Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni ja kiitos kun olette tuoneet väriä ja iloa kommenteillanne blogiini :)
 
 kuvat lainattu täältä.
 
Vuosi 2013 tuo mukanaan muutoksia blogimaailmaanikin. Toivottavasti blogini kehittyy samalla tavalla eteenpäin ja toivon että te pysytte vauhdissa mukana.

Käyköön toiveenne toteen, pysykäämme terveinä ja onnellisina!
Lämpöä ja onnen hiukkasia elämäänne! Tehdään   vuodesta   2013 menestys ☆:*´¨`*.:*´¨`*:.☆☆:*´¨`*.:*´¨`*:.☆
                                                   
                                     Toivottelee ilotulituksen keskeltä,
                                                                      Miss Bubble
SHARE:
Blog Design Created by pipdig