keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Sisustusta, Abbaa ja hyvää oloa!

Tiistai. Ja tänään on jo keskiviikko. Minne nämä päivät oikein katoavat?
Meille muutti maanantaina puinen tummaa puuta oleva lipasto. Olen niin iloinen, että löysin viimeinkin lipaston olohuoneeseen ja vieläpä edullisesti facebookin sisustuskirppikseltä. Lipaston yllä oleva taulu ei enää sovi arvokkaan lipaston kaveriksi, joten seuraavaksi on etsittävä tämän tummahkon taulun sijalle uusi vaaleampi taulu. Olisiko kenties ehdotuksia mielenkiintoisista tauluja myyvistä nettikaupoista ?

Eilen sateli lunta ja paistoi aurinko. Mutta kylmä on ja pysyy. Kunpa kesä olisi lämmin. Maija kurkki suloisesti ihmeellisiä taivaasta tippuvia hiutaleita. Sanoin, että enkeleillä on siivouspäivä. Ostin Abba-museossa käydessäni uutukaisen Abba The Backstage Stories. Kirja perehdyttää mielenkiintoiseen backstage- elämään. Kirjan välissä on taskuja, joihin on monistettu kiertuemainoksia, sopimuksia ja muita kiertueisiin liittyviä asiakirjoja. Tämä kirja on varsinainen Abba-fanin ehdoton hankinta.

Olen viime aikoina löytänyt taas kuntoilun ilon. Eilen illalla kävin ystävättäreni kanssa tunnin iltalenkin ja tänä aamuna aion pinkaista ennen töihin menoa puolen tunnin juoksulenkin. Jos olen sohvaperunana päivät pitkät, niin tunnen itseni tunkkaiseksi. Sitä huomaa, kuinka nopeasti tunti vierähtää tietokoneen äärellä, kun sen voi viettää myös lenkkipolulla. Se on vaan se asennoitumiskysymys. Kun on kaveri, jonka kanssa kuntoilla sitä jättää treenit väliin paljon harvemmin. Hyvä olo syntyy pienistä asioista.
















Ilolla,


SHARE:

tiistai 6. toukokuuta 2014

Lipastollinen ihanuutta!

Eilinen päivä oli uuden ajan alku. Toivon mukaan saan kertoa teille muutaman viikon kuluttua iloisia uutisia. Sain ystävältäni Skotlannista kirjeen, ihana ylläri. Toivon mukaan hän pääsee käymään pian Suomessa. Kortteja ja kirjeitä tulee lähetettyä aivan liian harvoin, pitäisi muistaa kuinka paljon hyvää mieltä ne tuovatkaan saajalleen. 

Sitten siihen päivän kohokohtaan. Tykkään etsiä kirppareilta kaikkea kaunista ja toki myös edullista. Silmiini osui facebookin kirppikseltä mielettömän edulliseen hintaan oleva tummanruskea oikeaa puuta oleva lipasto. Lipasto ei siis ole lastulevyä vaan ihka oikeaa puuta. Sain lipaston toooooodella edullisesti. Lipasto matkasi viereisestä kaupungista meille ja nyt se koristaa olohuonettamme. Vielä, kun vaihtaisimme tv-tason, niin koti olisi aikalailla sellainen kuin haluankin sen olevan. Mutta kaikki aikanaan.





Kisut tarkastivat lipaston ja olihan se niin ihana, että piti oikein jättää lipaston kulmalle oma hajujälki.




Hyvää mieltä ja energiaa päiväänne!


SHARE:

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Lempeän viisas lauantai.

Muutamia kuvia ja ajatuksia lauantailta. Täällä ovat jo lumet sulaneet ja odotellaan kovasti kevään lämpöisiä säitä, tosin saamme vielä odottaa tovin hellettä. Eilen illalla nautin ystävättäreni kanssa ilta-auringosta ja kävimme melkein kahden tunnin iltalenkin. Ihailimme maisemia ja puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Sitä huomaa yhtäkkiä olevansa kaukana kotoa, jalat ovat kulkeneet kuin itsestään, kun juttua on riittänyt vaikka kuinka paljon. Puhuimme muun muassa työstä. Paikkakunta, jolla nyt asun ei ole mahdollisuutta vakituiseen työpaikkaan. Kauniit maisemat jäävät vielä taakse, kun joutuu työn perässä muuttamaan muille maille vierahille, mutta olen kovin optimistinen. Joskus muutos on vain hyvästä. Aika aikaansa kutakin, kaikki tekeytyy aikanaan. Kun aika on oikea, niin minäkin olen valmis muutokseen. Suomessa välimatkat ovat kumminkin aika lyhyet, elämme kaikki samalla aikavyöhykkeellä, eri tavoin kuin Amerikassa. Päästyäni kotiin aurinkokin alkoi painua mailleen. Olen huomannut, että ulkoilulla on suora yhteys hyviin yöuniin. Mitä enemmän liikun ja ulkoilen, sitä paremmin pystyn keskittymään tärkeisiin asioihin ja unenlaatukin paranee ratkaisevasti.

Kävin ostamassa parvekkeelle sään kestävän kukkasen, orvokin. Tein iltapalaksi mustaherukka-vuohenjuusto- ilmakuivattukinkkuleipiä ja nautin rennosta lauantaista. Olen monesti sopinut viikonlopuksi menoja,  mutta nyt olen opetellut siihen ettei aina tarvitse olla menossa ja tavoitettavissa. Oma-aika on tärkeää, sitä kerkeää kelata viikon tapahtumat ja mieltä askarruttavat asiat. Rauhoittumista ja hyvää oloa.

Viikonloppuisin monet sanovat "kyllä" alkoholille, koheltamiselle ja roskaruualle. Seuraavana päivänä tämä kolmiyhteys on joillekin luultavasti jälleen kerran se, "ei enää koskaan". Olen sellainen, että varsin spontaanisti kyllä lähden mukaan juttuihin, ja sanon kyllä monellekin asialle, mutta osaan myös sanoa ei. Sanon "ei" humalahakuiselle juomiselle, koska ajatus krapulapäivästä ei vaan innosta. Tykkään tavata ystäviäni viinilasin äärellä ja pitää hauskaa. Ehkä olen tylsä, mutta ainakin tänään heräsin nauttimaan kevätauringosta ja sanomaan kyllä lenkkeilylle kera ystävän, toipumispäivän sijaan. Olen oppinut ennakoimaan asioita, mietin usein asioiden seurauksia. En halua menettää muistiani ja tietyllä tavalla kontrolliani. Sammuneelle naiselle, kun voidaan tehdä mitä tahansa. Tulisi muistaa, että meillä jokaisella on yksi, oma elämä, jota ei tule hukata siihen, että joutuu jatkuvasti murehtimaan ja katumaan tekojaan/tekemättä jääneitä asioita. Olen sanonut monet kerrat uudelle/vanhalle harrastukselle, kuntosalille. Siellä tulee aina hyvä fiilis, päälle reipas juoksulenkki, ah ihanuutta!







Tähän päivään sopii hyvin What a wonderful world-biisi.

"I see skies of blue and clouds of white
The bright blessed day, the dark sacred night
And I think to myself what a wonderful world."







 Hyvänolon sunnuntaita Sinulle :)
 
SHARE:

lauantai 3. toukokuuta 2014

Onnenkirje!

Oijoi, posti toi eilen ihanan kirjeen. Olin pyörtyä onnesta, projektini suuri tavoite on melkein saavutettu. Nyt alkaa pään raapiminen, uusia juttuja ja hieman järjestelyjä. Mutta on tätä odotettukin! Ei voisi paremmin alkaa viikonloppu ja tuleva kesäloma. Olen kiitollinen.

Tämän viikonlopun aion pyhittää ulkoilulle ja oleilulle. Aion nauttia elämästä ja tehdä suunnitelmia. Kyllä elämä on vaan ihmeellinen. Rukouksen voima on suuri, iltarukouksiini vastattiin ja sain kirjeen, joka sisälsi onnellisen asian. En oikeastaan mitään asiaa jätä yhden kortin varaan. Elämä on opettanut. Olen aina ollut kova haaveilemaan ja miettimään ratkaisuja ennalta asioihin. Sitä tipahtaa jaloilleen kuin kissa, kun ei ole pelkästään yhden vaihtoehdon varassa. Ylitän joskus aidan sieltä missä se on korkeimmillaan, vaikka saisinkin siitä takiaisia reppuuni. Olen oppinut käyttämään tilannetajuani hyödykseni ja kuuntelemaan omaa sisäistä ääntäni ja annan vaan intuition viedä.  Hiljainen tarkkailu on arvokas taito - se vahvistaa kykyä nähdä näkymätöntä.



 Unelmien toteuttaminen vaatii yleensä halua ja motivaatiota, mutta se vaatii sinulta yhden ainoan asian: kovaa työtä. Ei ole mitään oikotietä, vippaskonstia tai salaisuutta, jonka urallaan menetyneet ihmiset tietävät, mutta eivät kerro muille. Verta, hikeä ja kyyneleitä, sitäkin enemmän! Ihminen hioutuu vuosien varrella, tulee varmuutta ja tietoa, ja lopulta loistat hiottuna timanttina. Kateus vie liikaa energiaa, en kadehdi ketään vaan ihailen tiettyjä ihmisiä.  Se, että on onnellinen ei tarkoita sitä, että pitäisi kulkea kylänraittia suu korvissa. Hyvä olo on tunne. Autan läheisiäni, saan hyvän fiiliksen. Pyrkyreistä en ole koskaan tykännyt, aitous näkyy kilometrin päähän. Aitoudella pääsee pidemmälle, koska jossain vaiheessa kulissit romahtavat ja sitten kolisee kovaa.

Kuinka voin olla näin onnettoman onnellinen?
Sitä en osaa kertoa kenen ansiota onnellisuuteni on, mutta
olen päättänyt nähdä jotain hyvää kaikissa ihmisissä ja
antaa arvoa jokaiselle päivälle, jokainen uusi päivä voi olla koko elämäni ihanin päivä. Olen karsinut energiasyöpöt epäaidot ja negatiiviset tyypit lähipiiristäni. Teen parhaani ja ihastelen elämän pieniä asioita, en pidä kalenteriani liian täynnä. Sen verran täytyy välittää itsestään, ettei unohda itseään. Pienistä asioista pulppuavat onnenlähteen suuret joet.  Siinä ne ovat, hyvän elämän eväät.

"Tärkeän päätöksen hetkellä meidän kannattaa luottaa vaistoon ja tunteeseen, koska järki pyrkii viemään meidät kauas unelmastamme selttäen, että vielä ei ole oikea hetki. Järki pelkää tappiota kun taas vaisto rakastaa elämää ja sen haasteita."

-Paulo Coelhon puhe hänen liittyessään Brasilian taideakatemian jäseneksi.

 Pinterest

"Aion katsella tämän vuoden jokaisena päivänä kaikkea ja kaikkia kuin ensimmäistä kertaa

- varsinkin pieniä asioita."

-Paulo Coelho/ Kolumni kuin ensimmäistä kertaa
Rauhallisuutta ja pehmeyttä lauantaihin,
PS. Huomenna arvotaan!

SHARE:

perjantai 2. toukokuuta 2014

Vapun sävelet

Tässä postauksia on muutamia kuvia ja tunnelmia vapulta 2014. Kävimme vappubrunssilla paikallisessa ravintolassa, tarjolla oli kaikenlaista hyvää ja herkullista. Muistimme myös jo edesmenneitä rakkaitamme kynttilöin ja kukkasin. Sellainen rennon laiska vappu, ilman baarissa pönöttämistä. Vapun sävel oli duuri voittoinen, vaikka olenkin kipeänä, mutta onneksi en peruuttamattomasti. Ohimenevä kausiflunssa.


Ylioppilas ja tuore valkolakki 5.6.1999. Huomatkaa megamagee sininen huulipuna. Ei, kesä ei ollut tuolloin kylmä vaan halusin olla erilainen nuori ja maalata huuleni siniseksi. Tätä nykyä meikkilaukustani ei löydy enää sinistä huulipunaa, punainen on pop ;)

Äitini tapasi isäni ensimmäisen kerran 1.5.1976, veljeni ristiäiset olivat 1.5.1984 ja ukkini oli syntynyt 1.5 :) Suurmiehiä!











Chorizopiiras
pohja:
150 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
3 rkl kylmää vettä

täyte:
1 purjon valkoinen osa renkaina
1 hienonnettu valkosipulin kynsi
chorizoa tai muuta mausteista makkaraa tai pekonia
2 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria
1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
2 dl ruokakermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 munaa
2 dl mustaleimaemmentalia raasteena

Sekoita vehnäjauhot, kauranleseet, leivinjauhe ja suola. Nypi ne voin tai margariinin kanssa ryynimäiseksi seokseksi. Lisää lopuksi juustoraaste ja vesi. Anna levähtää jääkaapissa puolisen tuntia.

Hienonna rouskut. Kuumenna öljy ja paista siinä viipaloitua chorizoa tai pekonia hetki. Lisää purjo ja valkosipuli ja anna niiden kuullottua. Lisää rouskut ja kuullota muutama minuutti. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla ja nosta jäähtymään.

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Vuoraa ison rengasvuoan (halkaisija noin 25 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele vuoan seinämät.

Kaaviloi taikina pyöreäksi levyksi ja vuoraa sillä vuoan pohjat ja seinämät. Painele päälle leivinpaperia tukemaan piiraspohjan reunoja. Esipaista pohjaa uunin alaosassa 10 minuuttia. Vatkaa kerma, tuorejuusto, munat ja juustoraaste sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla.

Levitä esipaistetulle pohjalle ensin sieniseos ja sitten muna-juustoseos. Jatka paistamista uunissa noin 35 minuuttia tai kunnes piiras on kauniin kullan ruskea.


Keskiviikkona nautimme raikasta pekoni-päärynärulla salaattia kera juustojen.

 Pääruuaksi vartaita, Pågenin leipään tehty pizza ja parsaa. Herkullista.


Tänään suuntaan töihin kolmen päivän sairasloman jälkeen. Olo onkin jo hieman parempi :)
Enää 4 viikkoa ja kirmaan kesälaitumella!


Sain siivouspuuskan ja järjestelin varastoa. Tein muun muassa älppärilöytöjä :D



Katsoin keskiviikkona ja torstaina silmät suurina iki-ihanan Abban tarinaa maikkarilta. Seuraava jakso on lauantaina  3.5. klo 21.00 ja Abban Agnetha, Teema su 4.5. klo 21.00. Sunnuntain ohjelmassa keskitytään Agnethan uraan ja nykykuulumisiin Kannattaa katsoa!



Jos voisin antaa sinulle yhden ominaisuuden,
antaisin sinulle kyvyn nähdä itsesi
kuten minä sinut näen.
Silloin voisit huomata,
miten verraton oletkaan.

Aurinkoista viikonloppua ja lintujen liverrystä toivottelee,


,.-
SHARE:

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappufaktoja!



1. Tämän vapun vietin kotona oleillen (olen edelleen kipeä, kaikki maistuu pahville ja kaikki haisee mädälle. Tässä onkin hyvä lähtökohta vapulle ja keväälle :D ),

2. Pääosaa vapussamme esittävät suolaiset ja makeat herkut! :D


3. Mun mielestä vapussa on parasta itsetehdyt munkit ja kotitekoinen sima. Ja toki myös vappubrunssi. Tänä vuonna sää on sen verran raikas ettei ulkopiknikille ole menemistä, joten sellainen kyhätään sisätiloihin.

Menemme paikalliseen ravintolaan vappubrunssille.

4. Vielä jokunen vuosi sitten kaveriporukkamme panosti vappuun täysillä, mutta
nykyään vappu ei enää tunnu niin tärkeältä juhlalta. Se on yksi vapaapäivä lisää työviikon keskellä,

5. Yliopistossa opiskellessani vietin akateemisia vappuja
koko rahan edestä juhlimalla täysillä, ainakin kaksi päivää! :D Hyhhyi!

Kivoja muistoja, mutta en haluaisi palata ajassa taaksepäin.

Onkos teillä ollut simaisa vappu? ;) Klara vappen eller hur?


Meillä herkuteltiin cocktailpaloilla ja vartailla sekä suolaisilla ja makeilla tuulihatuilla. Laittelen teille huomenna muutaman hyvän tuulihattu täytteen ohjeen. Illan kohokohta oli MTV3:lta tullut Abba-yhtyeestä kertova sarja.



6.Viime vuonna vietin vapun kotona ja mieheni yrityksellä, koska teimme liiketilan muuttoa,
 
7. Eniten tässä vapussa odotan vappupäivän lounasta,
johon olen menossa hirrrrrrrveen kivassa seurassa :)

8. Jos nyt valmistuisin ylioppilaaksi hankkisin ylioppilaslaketin, joka antaa tilaa kampaukselle. Olen kyllä aikonut hankkia sellaisen, sitä tulisi pidettyä enemmän kuin lakkia.
Oma lakkini on vuodelta 1999 ja se ei ole ollut kovinkaan kovassa käytössä.

Onko teillä vappuperinteitä?

Loppuun Maaritin ihana biisi, Neito ja ylioppilas.
Toivotetaan kevät tervetulleeksi. 
Ihanaa vappua kaikille :)

SHARE:
Blog Design Created by pipdig