torstai 5. lokakuuta 2017

Let It Rain - Autumn attitude!

Syksy se tulee ryminällä, vaikka värit luonnossa ovat jo vahvasti syksyn puolella. Puut pukeutuvat keltaisiin ja kahiseviin juhlamekkoihin, riisuutuvat viivytellen. Raukeus hiipii jäseniin. Syödään omenoita ja ihastellaan luonnon upeita värejä. Muistellaan mennyttä kesää. Kuinka suloista olikaan nukahtaa sudenkorennon sirinään. Tänään ihailin oppilaideni kanssa tummanharmaata taivaanrantaa ja tulevaa syysmyrskyä. Totesin, että silloin, kun sataa niin entiset lemmikkimme ravistelevat vettä turkeistaan.


Syksy se on ihmeellinen, siitä ei mihinkään pääse.  Tekisi edes vähäsen mieli mennä piehtaroimaan vastaharavoituun yltiövärikkääseen vaahteranlehtikasaan. Eikös vaan? Ruska on kaunista mutta paljaat puut ovat synkän näköinen näky. Elämä pakenee lehtipuista, muuttolinnut palaavat lämpimään. Ja minä jään tänne, tulevan pitkän talven keskelle, odottamaan uutta kevättä. Kuunnella sadetta, syödä jotain hyvää, kuten juustoja ja Jälkiuunin ruislastuja Nordic Honeyn hunajaan dipattuna. Eikä pidä unohtaa omenaherkkuja ja leivonnaisia, koska ne kuuluvat syksyyn! Niin, ja tunnelmoida, lukea kirjoja ja nauttia kynttiläilloista, kisujen kanssa pitkistä päikkäreistä sekä pukeutua lämpöisin neuleisiin. 


Aika kulkee muuten luvattoman nopeasti - halusimme tai emme. Jokainen hetki on tärkeä tyhjänpäiväisyydessään ja turhuudessaankin. Ajan kulua voi seurata sivusta tai sen matkaan voi hypätä mukaan. Yritän aistia parhaani mukaan jokaisen hetken. Tätä päivää ei tule koskaan toiste. Tämän päivän onni ei ole huomisen ilosta pois. Tietty ei ole ihan nannaa kävellä vaikkapa kovassa vesisateessa töihin, mutta kyllä siitäkin selviää - oikeilla varusteilla ja hyvällä asenteella. Uutukaiset Hunterit jalkaan, iso sateenvarjo käteen ja tukka ponnarille. Ja jos oikein vaakatasossa tulee vettä niin olenpa joku päivä ottanut kassiin vaihtovaatteetkin - ja suunnistanut parilla bussilla töihin. Ja kun olen päässyt töihin, yksi jos toinenkin autoilija on valittanut siitä miten matkalla autolta koululle kastui varvas.


Pihapuun vaahteratkin punastuivat yhdessä yössä. Sisäilmaongelmaisen kivut sulavat hiljaisuuden syliin ja kisu likistyy viereen lämpöisenä. En haluaisi olla muurahainen, koska ne eivät nuku oikein koskaan. Mutta ollapa karhu ja talviunilla. Mutta on kuitenkin helpottavaa asua liki toisia kohtaloita. Seinänkin takana omat kohtalonsa, joiden elämä on minulle täysi arvoitus. Vähän on paljon. Älä turmele sitä mitä sinulla on haluamalla sitä, mitä ei aina ole - Muista, että mitä sinulla nyt on. Olipa se asia kerran niiden asioiden joukossa, joista vain uneksit! 
Syksy on unelmien ja kuutamoiden aikaa.








Nordic Honeyn hunaja on mielettömän makoisaa, erilaista kuin tavan hunaja. Se taipuu hyvin mm. Jälkiuuni viipaleiden päälle, suosittelen! Ja käytettyäsi hunajan saat siitä kauniin lasipurkin uudelleen käyttöä varten.
Sitä saa ostettua Käpylästä sijaitsevasta Kettukarkki Shopista!


Muista osallistua arvontaan, jossa yllämainitut ihanat tuotepalkinnot!
Arvontaan pääset tästä!



SHARE:

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Maailman eläintenpäivänä ja loman tarpeessa

Olen kenties jo syysloman tarpeessa. Otin orastavaan pääsärkyyn särkylääkettä. Ihmettelin, kun ei alkanut tehoamaan. Olinkin ottanut kissan matolääkettä. Nyt on sitten mahdolliset sisäloisetkin hoidettu.
Ulko-ovessamme on kyltti, jossa lukee "Muista avaimet, unelmat ja hymy" Näillä eväillä pääsee tässä harmaassa päivässä jo pitkälle


Maija teki selväksi tän viikon suunnitelmat kalenteriini. Istu kalenterin päälle ja tunteja ei ole olemassakaan. Näin voi skipata useamman päivänkin. Suloista


Maailman eläintenpäivä Muista helliä, hoivata, leikkiä, ruokkia ja lääkitä tarvittaessa ystävääsi. Ja muistetaan tärkeä sterkkaus, niin maailma ei täyty ei-toivotuista pennuista, jotka etsivät kotia löytämättä sitä ja päätyvät lopulta kuolon omaksi. Tuskin ihminenkään haluaisi olla koko ajan paksuna. Jokaisen elämä on lahja, kunnioitetaan sitä ja pidetään huolta pienimmistämme

















SHARE:

tiistai 3. lokakuuta 2017

Muumimuki Alkuperää kunnioittaen voittajatar!

Arvoin uusimman Muumimukin ja voittajaksi arpoutui,

Mervi.

Onnittelut! Ja suuret kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille.


Huomenna alkaakin uusi arvonta, joten olkaa näppäinten äärellä jo heti aamusta!






SHARE:

Raflavinkkejä Helsinkiin ja syksyn väreissä

Viikonloppu oli toiminnantäyteinen. Se kului blogikirppistä pitäen Fashion Centerillä ja ystävien kanssa hyvän ruuan äärellä. Menimme Naughty Brgriin Ikkunalla-blogin Annukan kanssa ja totesimme, että teemme itse parempia hampurilaisia. 

Otin NYC CHEESE BRGR kananmunalla ja suomalaisella 100% rotukarjan pihvillä, cheddar-juustolla, french’s sinappilla, ketsuppilla, tomaattilla, punasipulilla, suolakurkuilla ja salaatilla. Etenkin Mac&Cheese oli kammotus, kalapuikkomuotoon tehty oudonmakuinen makupala. Hampurilainenkaan ei tehnyt vaikutusta, kyllä sillä nälkä lähti, mutta siihen se juttu sitten jäikin. Ajattelin antaa vielä joskus yhden mahdollisuuden kyseiselle raflalle. Mutta onneksi bataattiranskalaiset, juomat sekä seura olivat sitäkin parempia, joten ei jäänyt niin huono fiilis.



Naughty Brgrista suunnistimme aina tasalaatuiseen Strindbergiin Köyhille ritareille ja lasillisille roseviiniä. Ja Strindbergistä suuntasimme vielä Casa Largoon lasillisille. Vietimme ystäväni luona toisena iltana mukavaa iltaa hyvän ruuan ja seuran merkeissä. En lopeta ihailemasta keskustan upeita avaran valoisia asuntoja. Hänen kodissaan vallitsi jenkkitunnelma. Viikonloppu oli kiireiden ohella oikein rentouttavan mukava. Syksy on mennyt niin vauhdilla, että parin viikon kuluttua vietänkin jo syyslomaa. Se tulee todella tarpeeseen. Olen ulkoillut joka päivä useamman tunnin ajan ja se tuntuu sekä näkyy olotilassani, positiivisessä merkityksessä. Syksyssä parasta ovat lämpöiset neuleet, värien kauneus luonnossa ja silloin saa luvan kanssa käpertyä kotikoloonsa.


Harmaan synkät päivät ovat ajoittain yhtä kanssani. Silloin voi olla yhtä melankolian kanssa, joka ei vaadi mitään. Sitä tarvitsee voimauttavaa valoa, mutta myös hämärän usvaisia hetkiä. Kauneutta ja väkeviä päiviä  Neuvo: vihaa vähemmän. Ole aito. Ole ystävällinen, mutta kaikille ei tarvitse olla ystävä.

Tässä hetkessä on kaikki



























SHARE:

maanantai 2. lokakuuta 2017

Yhteistyö: Borgström Trading Oy:n upeat David Jones-laukut

Yhteistyöpostaus, Borgström Trading Oy:n kanssa.
Yritys on  kenkien, laukkujen ja oheistuotteiden jakelija. 


Borgström Trading Oy:llä  on yli 30 vuoden kokemus ja heidän kanssa on helppoa sekä turvallista tehdä yhteistyötä. Yrityksen Showroom sijaitsee Fashion Centerissä.


Sain neljä kaunista David Jones-merkkistä laukkua yhteistyönä ja päätin kuvata ne parin eri asun kanssa. Jos lähdet lenkille lemmikkisi kanssa, niin voit olla hyvin puettu ja kaunis laukku olalle keikkumaan, voilá ja asu on valmis! David Jonesin useimmissa laukuissa on sekä kantokahva, että pidempi hihna siltä varalta, että saat muunneltua laukkua myös cross-bodymalliseksi. Näitä laukkuja saa ostettua Haloselta, Aleksi 13-myymälöistä sekä Sokoksilta.

Minulle laukku on pukeutumisessa yhtä tärkeässä osassa kuin esimerkiksi takkia, paita tai housut. Niitä tulee olla erilaisia, eri värisiä ja eri kokoisia.  Koska emmehän me käytä aina samoja alus-tai päällysvaatteitakaan. Erilaisiin tilaisuuksiin eri värisiä ja kokoisia laukkuja. Möin taannoin kaikki Vuittonin laukkuni pois, kyllästyin siihen, koska niitä kopioidaan niin valtavasti sekä niiden ulkonäkö on kovin muovinen, jos vertaa niiden ylikallista hintaa. Kenties vielä joskus lämpenen vielä Vuittonin laukuille. Nyt etsinnässä on aitonahkainen merkkilaukku. Toimivia ja kauniita laukkuja voi saada paljon edullisemminkin, että joutuu säästämään vuodesta toiseen. 
Nämä kuvien David Jones laukut maksavat noin 50-80e.


Sitä sanotaan, että laukku kertoo kantajastaan mutta mitä se kertoo? Kertooko olalla keikkuva kallis merkkilaukku vauraudesta, muotitietoisuudesta, rakkaudesta kalliisiin tavaroihin vai ehkä vuosien säästöprojektista? Määritteletkö sinä ihmiset sen perusteella onko heidän käsipuolessa merkkilaukku vai ei? Kohteletko alitajuisesti Chanelia kantavaa henkilöä paremmin, kuin edullisemman laukun kanssa kulkevaa?



On ihmisiä, jotka kuluttavat jopa kymmeniä tuhansia yhteen käsilaukkuun tai merkkituotteisiin ja on ihmisiä, joilla ei ole varaa edes leipään. Olen sitä mieltä, että jokainen käyttäkööt rahansa miten haluaa. Materian ei kumminkaan kuulu määritellä meitä ihmisenä, eikä meidän kuulu määritellä muita materian kautta. Haluan ostaa sellaisia veskoja joista aidosti pidän, enkä sellaisia joilla ajattelen saavani tietynlaista statusarvoa. Tuhansia en tule varmasti koskaan laukkuun hassaamaan. Uskon edullisempienkin laukkujen kestävän. Luksusmerkki ei tosiaankaan aina kerro laadusta ja siitä, että laukku olisi ajaton ja ikuinen. Itse en osta koskaan loppuelämän laukkua, tykkään, että garderobissani on erilaisia laukkuja ja voin vaihdella niitä tilanteiden mukaan.



Kiitoksia Borsgtröm Trading Oy yhteistyöstä, odotan innolla jo seuraavaa yhteistyötämme!

Asut:
Yläkuvat
Laukku: David Jones
Takki: Vero Moda
Karvakauluksinen neuleliivi: Andiata
Paita: KappAhl
Aurinkolasit: Michael Kors,
Housut: Gina Tricot, Molly
Huivi: Louis Vuitton
Kengät: Vagabond

Alakuvat
Laukku: David Jones
Takki: H&M
Karvakauluksinen neuleliivi: Andiata 
Aurinkolasit: Micheal Kors
Housut: Gina Tricot, Molly
Huivi: Louis Vuitton
Kengät: Mustang


















Kuvat: Kati Riikonen ja mallina toimi nasa_avaruuskoira

Elämässä täytyy olla aina ripaus luksusta, kaunis laukku asun koristeena ja jotain silmiä hivelevän kaunista kotona. Kaunis laukkuhan sopii myös hyvin kodin sisustajaksi ;)



Näitä merkkejä Borgström Trading Oy edustaa:







SHARE:

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Onnistunutta Ysmyilyä Fashion Centerissä

Teen Fashion Centerin yritysten kanssa yhteistyötä ja tällä kertaa olin mukana Ystävämyynneillä pitämässä blogikirppistä sekä tutustumassa tarjontaan ja ostamassa edullisesti kauniita vaatteita. Näin vaatehuoneessani säilyy tasapaino. Myyn minulle tarpeettomat pois ja ostan uutta ;)



Mukana kirppistä pitämässä oli myös Pinkit Korkokengät- blogin pirtsakka Maiju. 
Päivä oli todella onnistunut ja vaatteet löysivät hyvin uusiin koteihin.
Esittelen teille toisessa postauksessa mitä kaikkea ihanaa mukaani lähtikään Fashion Centerin Ysmyiltä. Tein todellisia löytöjä niin yhteistyön kuin ostostenkin suhteen.




 Syksy on tosissaan kotipihallamme. Se lähettää sateen koputtamaan ikkunoitamme, riipii puista lehtiä mustalle tielle ja nauraa päin muuttolintuja, jotka sinnittelevät vielä pihlajissa ja koivuissa. On jo niin koleaa. Talvi tekee tuloaan. Toivottavasti ensilunta saadaan vielä odottaa pitkä tovi. Mutta siihenkin olen jo varustautunut ja minulta löytyykin talven varalle jo oikeanlaiset vaatteet. Ei tule paleltumavammoja.
Kannattaa poiketa Fashion Centerin Outletiin, sieltä tekee edullisia löytöjä, lämpöistä ja kaunista tulevaan syksyyn ja talveen.  Seuraavat Ysmyt ovat 25.-26-11.2017!
Muoti asuu Fashion Centerissä!



Kiitos Fashion Center tästä upeasta yhteistyöstä!





Kuva lainattu: Fashion Center










SHARE:
Blog Design Created by pipdig