Suruhunnusta leivoksille*

Mun oli aivan pakko ostaa tämä makea hampurilainen Stockan leivososastolta! Kerrassaan makea. Mm. juusto on valkosuklaata. Päivä oli kuppiin menevä. Olen huokaissut päivän aikana monesti syvään. Kiitän työkamujani, upea yhteisö. Onneksi on suotu myös puheenlahjoja vaikka rakastankin erityisesti kirjoittamista. Tänään eräs oppilaan vanhempi totesi, että oon kivoin ope ikinä, rento. Jäi niin hyvä fiilis. Voimauttavaa. Ilo ja suru ovat niin liki elämässä. Joskus surun voi aistia muutaman metrin päähän ja ilon kuplat voi tuntea kihelmöintinä kehossaan. Joskus aavistaa tulevan surun. Joissain päivissä on suruhuntu ja kyyneleitä. Murheen keskellä ilo antaa voimia, pienenäkin.Sitä näkee unia kuin elokuvia, jotka toteutuvat päiväelämässä. Suru on valoisassa erilaista kuin pimenevässä illoin. Onneksi ilo ja tarmo ovat olleet kanssani jo tovin. En päästä niitä karkaamaan! 

Eilen piipahdin elokuvissa. En muista millojn viimeksi olen katsonut niin oudon leffan kuin uusi kotimainen Häiriötekijä. Nyt oli kyseessä sellainen taiteenlaji etten vaan ymmärtänyt siitä mitään. Koulumme kullankeltaisesta vaahterasta on tullut vara-aurinkoni, joka heijastaa luokan ikkunoihin kesäistä valoa.

Olen huomannut, että joillakin on kiire, kiire, kiire kohti jotakin ihanteellista elämänvaihetta?Ja kun tiedät, tai sinusta tuntuu siltä että tiedät, mitä sinun pitäisi elämällesi tehdä, tee se mieluiten pikimmiten! Ihan kuin joskus kun ajaa täyttä vauhtia kauppaan, hyppää autosta eikä sitten muistakaan, mitä pitikään ostaa. Hyppää vaikka suoraan tuntemattomaan, jos tarpeen on, ja pane juoksuksi heti, kun osut maahan, koska aikaa ei ole hukattavana. Jotkut pessimisti Penat voivat todeta sinulle unelmiesi varrella, että "Tuhlaat vain aikaasi - ei tuosta tule ikinä mitään." On siis tärkeää ymmärtää, että oman tien kulkeminen on uskomattoman palkitsevaa, mutta helppoa se ei todellakaan ole. Toisinaan menee paremmin kuin muilla, joskus taas elämä on yhtä kaaosta. Mutta jos toteutat unelmaasi, väsytät itsesi tekemällä sitä, mitä eniten rakastat. 

Follow your dreams!

Tänään on taas uusi makea päivä täynnä sattumuksien summia :)

Sielu ei nuku - muutama vinkki ♡

Kävelin lauantaina Punavuoreen saadakseni amerikkalaisia Brooklyn Cafen Red Velvet cupcakeja. Kannatti! Kuntoilua, upeita maisemia ja kuppikakkuja. Unohduin pariksi tunniksi kirjakauppaan. Sulauduin hyvin matkailu-ja filosofisten kirjojen väliin. Valinnan vaikeus niiden ihanien kirjojen keskellä. Siemaillessani skumppaa luin Kaija Juurikkalan uutukaista kirjaa. Minunkaan sieluni ei aina nuku öisin. Uni, peitto ja pehmeä tyyny sekä öisin mateleva kello. Tunnen yhteenkuuluvuutta Kaijan kanssa. Sielunsisko. Öinen maisema on niin lempeän rosoinen, tyynen raakakin. 

Kansallisteatterin kohdalla kävelessäni junalle mietin elämääni. Se on varsinainen näytelmä - täynnä yllätyksiä, molli-ja duurisointuja. Jos kirjoittaisin kirjan, niin siitä ei ainakaan puuttuisi jännitystä, kertomuksia tosi elämästä. Tämä elämä, kun tuppaa olemaan ihmeellisen outoakin, ainakin viimeisen vuoden ajan ollut sen verran vaiherikasta, että varjonikin on meinannut jäädä jälkeen. Unelmat ovat toteutuneet. Mutta vielä riittää unelmia ja elämän remonttia toteutettavaksi.Mikään ei ole muuttumatonta. Paitsi meri. Se on aina mystisen upea ja aina paikallaan. Lohdullista ja tähän väliin Brooklyn Cafen cupcake!

Nautin pitkät yöunet, piipahdin töissä ja kuuntelin kodin hiljaisuutta. Vain kissan hento kehräys rikkoi hiljaisuuden. Hiljaisuuden sävyt, musiikkia korvilleni. Hiljaisuus on monesti parempi kuin turhat korulauseet. Mietin kuinka paljon voikaan rakastaa kissojaan. Paljon, kaikki omia ihania persoonallisuuksiaan ja täynnä rakkautta. Raitahaalari rentoilijat, pesunkestävä prinsessa ja tumman kiiltävän turkin omaava omanarvontuntoinen hieno helma ♡ 

Piipahdin kaupungilla etsimässä kenkiä. Löysinkin ja haltioiduin näyteikkunan näkymästä, mutta putiikki oli kiinni.Tiistaina uusi yritys. Ihmisten eriarvoisuus. Toinen kulkee luksusliikkeen kassi kädessään ja toinen pyytää ostamaan vettä. On tietyllä tavalla lumoavaa istua vilkkaan kadun varrella, seurata ohi kulkevia ihmisiä, heidän tyyliään, keskustelujaan ja ympäröivää maailmaa. Bulevardi täynnä elämän kohtaloita, satumaisia tarinoita ja elämän kovan kouran kohdanneita. Minultakin on viety paljon, jotain sellaista johon ei ole osannut edes varautua.

Tunsin olevani kuin Keski-Euroopassa. Auringon lämpö, terassi, hyvä ruoka, todella tärkeät ostokset (en vaan voinut jättää Marimekossa tunikaa ostamatta, se suorastaan kutsui ostamaan itsensä) ja kevyet jutut ystävättäreni kanssa. Jutut, jotka lensivät keveydessään yli Suomenlahden. Tsemppaus uuteen viikkoon ja ensi viikonloppuna nautin taas elämästä hyvässä seurassa :)

Erään ravintolan vessasta bongattu hyvänmielen teksti!

Arvonnan voittajatar*

Hiphei*

Raikkaan-arvonnan voittajatar on Ansku Peace and Style-blogista!

Onnittelut :)

Lähetäthän minulle pikimmiten yhteystietosi sähköpostilla, kiitos!

Kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille.

Arvomme taas kohta jotain kivaa, olkaa kuulolla!

*

                                        

Syksyisin minut valtaa välillä ikävä, kaikki on niin harmaata ja vettä sataa melkein päivittäin.
Keltaisen punertavat puidne lehdet lenkkipolulla piristävät harmautta ja erittäin värikkään toiminnantäyteinen työni.
Ikävöin eräs ilta edesmennyttä isääni ja koiraani,Ottoa. Sitä vaan tulee välillä ikävä melkein kaikkea.
Se valtaisa tunne, joka imee voimia.
Kun saumat melkein ratkeavat ikävästä ja kaikki ikävät asiat ahdistavat.
Välillä on hyvä masistella ja antaa melankolian aaltojen lyödä yli laidan.
Mutta se tunne ei saa viedä minua mukanaan.
Hetkiä.
Mutta aika aikaansa kutakin.
Kaipuuta, jolla on kultaiset reunat ja enkelin siivet.

Onneksi minulla on kauniita muistoja ja se ikävä, jos sellaista en tuntisi, niin olisihan minulla aika ikävä elämä.
Tunteita. Elämää. 
Onnea, että minulla on ollut ja on edelleen rakkaita ihmisiä ja karvakavereita elämässäni.
Huokaisen ikävän sekaisesta onnesta.
He ovat läsnä, lähelläni.
Aina.

Ja kaikki vielä tässä maailmassa olevat rakkaat.
Olen kiitollinen.
Sekä Te lukijat.
Toivotan kaikille leppoisaa lauantaita*

  "Jospa osaisivat ihmiset puhua toisilleen

niin kuin enkelit nauravat

kenelle vaan jolla

on kolmas korva auki, rinta,

suonensisäinen reitti

Hymy huulillaan tekevät enkelit

toivotonta työtään,

pelastavat meistä

mitä pelastettavissa on, sen vähän

Että edes ripsen värähdyksen ajan

murheen piirittäminä

kuulisimme enkelten naurun

ja mistään piittaamatta

liittyisimme siihen

ja olisimme enkelten kaltaisia

Sellaista puhuin enkeleiden kanssa, ja ne vastasivat"

-Tommy Tabermann-

Oman elämänsä supertähti*

Hanki sinäkin SoneraViihde ja nautiskele PrimaCatia, niin unenlaatusi paranee :D

#deluxeprimacat #fiksuvaihto

Leffassa. Vaikka päiväelämäni on jo varsinaista saippuaoopperaa ja trapetsilla taiteilua, välillä oikein huimaa. Leffateatterissa sitä kumminkin aina relaa. Aina ei riitä oma elämä vaan sitä tarvitsee jotain muuta kuin todellisuutta. Inside Out- mielensopukoissa oli mielenkiintoinen leffa. Huokaisen ja suljen silmäni. 

Tänään huomasin kalenteria selatessani, että kolmen viikon kuluttua alkaa syysloma ja matka kohti eksoottisia maita, elämyksiä ja lomaelämä* Nyt aksaa touhuta, tehdä töitä, käydä rautaa nostamassa salilla, herkutella sushilla ja katsoa Vain elämää-sarjan uuden tuotantokauden avauksen.

Torstai ei pettänyt tälläkään viikolla. Oli toivoa ja tahtoa. Viikon käännekohta kohti parempaa. Tänään oli lyhyt työpäivä ja edessä siintää viikonloppu. Tämäkin päivä loppuu pian, toisaalla se loppui jo ajat sitten. Sitä voi luulla, että aikaa on loputtomiin. Mutta aurinkokin sammuu lopulta. Maan tuoksu, sataa ja myrskyää. Kotoisaa olla viltin alla ja kynttilöiden tuikkeessa. Kuulaan viileä syksyinen ilta. Lehdet helisevät puista. Värikästä. Rauha maassa ja värikkäät lehdet.

PS. Huomenna arvon Raikkaan- arvonnan voittajan!

Kuva

Onnentiellä

Onnentie. Sellainen löytyi täältä Käpylästä, aivan kotimme läheltä. En ole kokeillut vielä onneani ja kävellyt tietä pitkin. Ehkä vielä tällä viikolla. Voi sitä onnen riemua. Ihailen suuria puutaloja, niiden vehreyttä ja kauneutta. Niiden asukkaat ovat onnekkaita. Niitä tarinoita, joita talojen puutarhat kätkevät vanhojen tammien ja vaahteroiden uumeniin. Tarunhohtoisen taikapiirin kudelma verkkokalvollani. En osaa kirjoittaa onnesta enempää. Se on hetkiä, vahvan ja lempeän onnekkaita, yllättäviä kohtaamisia hyvän äärellä ja arkisia hetkiä. Ihan ikiomia.

Odotus*

Muutamia kuvia viime syksyltä.

Voimaannuttavan leppoisia.

Pihlajanmarjat ovat  jo punaisia, ilma kuin kirpeä ja omenat keinuvat puissa. Illalla lenkkeillessä huomasin kymmeniä valaistuja ikkunoita. Jokaisessa kohtalo. Tuntuu hyvältä asua liki toisia kohtaloita, Seinämme takana joku jonka elämä on täydellinen arvoitus. Eilen mietin parvekkeella katsellessa ylös korkeuksiin, miten paljon tähtiä voi mahtua taivaankannelle? Ne ovat loistavan valtaisia ja niin kaukaisia. Olen tullut siihen tulokseen, että tässä elämässä odottaa aina jotain, aina ollaan odottavalla kannalla.

Näin tähdenlennonkin, mutten ehdin toivoa kuin puoliksi. Olisin voinut jäädä siihen hetkeen, yöksi, viikoksi, miksei koko loppuelämäkseni. Puiden lehdet tanssivat asfaltilla tangoa. Minäkin tanssahtelen, koska odotan jo niin kovasti syysloman matkaa.

Pilvipoutaista.
Toivottavasti erityisen hyvä keskiviikko!