*

                                        

Syksyisin minut valtaa välillä ikävä, kaikki on niin harmaata ja vettä sataa melkein päivittäin.
Keltaisen punertavat puidne lehdet lenkkipolulla piristävät harmautta ja erittäin värikkään toiminnantäyteinen työni.
Ikävöin eräs ilta edesmennyttä isääni ja koiraani,Ottoa. Sitä vaan tulee välillä ikävä melkein kaikkea.
Se valtaisa tunne, joka imee voimia.
Kun saumat melkein ratkeavat ikävästä ja kaikki ikävät asiat ahdistavat.
Välillä on hyvä masistella ja antaa melankolian aaltojen lyödä yli laidan.
Mutta se tunne ei saa viedä minua mukanaan.
Hetkiä.
Mutta aika aikaansa kutakin.
Kaipuuta, jolla on kultaiset reunat ja enkelin siivet.

Onneksi minulla on kauniita muistoja ja se ikävä, jos sellaista en tuntisi, niin olisihan minulla aika ikävä elämä.
Tunteita. Elämää. 
Onnea, että minulla on ollut ja on edelleen rakkaita ihmisiä ja karvakavereita elämässäni.
Huokaisen ikävän sekaisesta onnesta.
He ovat läsnä, lähelläni.
Aina.

Ja kaikki vielä tässä maailmassa olevat rakkaat.
Olen kiitollinen.
Sekä Te lukijat.
Toivotan kaikille leppoisaa lauantaita*

  "Jospa osaisivat ihmiset puhua toisilleen

niin kuin enkelit nauravat

kenelle vaan jolla

on kolmas korva auki, rinta,

suonensisäinen reitti

Hymy huulillaan tekevät enkelit

toivotonta työtään,

pelastavat meistä

mitä pelastettavissa on, sen vähän

Että edes ripsen värähdyksen ajan

murheen piirittäminä

kuulisimme enkelten naurun

ja mistään piittaamatta

liittyisimme siihen

ja olisimme enkelten kaltaisia

Sellaista puhuin enkeleiden kanssa, ja ne vastasivat"

-Tommy Tabermann-