sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Minirentoutus*

Piipahdin eilen naapurikaupungissa veljeni luona. Kävimme päivään aikaan syömässä ja  nautiskelemassa pari juomaa Torerossa ja Fransmanissa.
Päivä oli erilainen, kiireetön ja kerrassaan mukava :)
Tulevien matkojen suunnittelua.
Ilta meni lepäillessä, nautin tällaisesta minilomaviikonlopusta.
Voi olla vaan ja kerätä voimia uutta työ-ja kuntoiluviikkoa varten.
Maanantai-aamuna kello soi klo 5.50 kuntosalille.
Herääminen ei ole helppoa,ollaan vielä kesäajassakin.
Mutta lujalla tahdolla mennään eteenpäin ja kevään ihanalla valoisuudella.







 Blinit ja Creme Brulee kera lakkojen ja mustikoiden.

 Ihailin Heljä Liukko-Sundströmin kauniita seinälaattoja ja kannua.
Suunnittelimme tapaavamme seuraavan kerran isommalla porukalla toukokuussa Dannyn tahtiin.
Olen kerran aiemmin nähnyt Dannyn livenä.



SHARE:

3 kommenttia

  1. Herkullisia ruokia!
    Kesäisin täällä lounaassa Danny näkyy melkein päivittäin kaduilla ja kesäisellä merenrantaterassilla :)
    - Rauhallista sunnuntaita...

    VastaaPoista
  2. Ihania tällaiset pienet minirentoutukset. Tuo Danny kuulostaa houkuttelevalta.

    VastaaPoista
  3. Pienikin rentoutus voi tehdä ihmeitä aikaan omalle hyvinvoinnille! Voimia viikoosi Satu! ♥

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig