keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Panama City, osa I

Ajattelin jakaa satojen matkakuvien joukosta muutaman kanssanne. Jaan Panaman matkan kuvat ja tarinat kolmeen tai neljään eri postaukseen. Matkasin hiihtolomalla 10 päiväksi Panama Cityyn, josta päivän ajan vietimme iki-ihanalla Contadoran saarelle. Saarelle pääsee Panaman Citystä katamaraniinilla tai Air Panaman lennoilla. Matka kestää meriteitse puolitoista tuntia ja samalla paatilla pääsee läheisille saarilel, jossa on kuvattu mm. Amerikan Selviytyjät-sarjaa. Saari on pienoinen ja sen kiertää kävellen muutamassa tunnissa, mutta sen atmosfääri on jotain ihanaa, paratiisi. Paratiisi, jollaisessa haluan viettää ensi talven loman. Mutta Contadorasta myöhemmin lisää. Panamassa aikaero on 7 tuntia Suomen aikaa vähemmän. Itselleni aikaero ei ole suuri vaikeus. Tosin hieman vaikeampaa on tulla takaisinpäin, mutta sinnepäin matkatessa aikaero on helppoa. Nukun aina lentokoneessa ja olen heti kiinni maan ajassa. Seuraavalla kerralla aiomme panostaa lentomatkustamiseen ja maksamme hieman extraa suuremmista jalkatiloista.

Panamaan matkatessa kannattaa omata espanjan kieltä, koska englannin kielellä et tule ainoastaan pärjäämään. Suurin osa ruokalistoista on vain espanjaksi ja ihmiset osaavat vain espanjaa, etenkin jos aiot matkata jollekin saarelle, niin siellä osataan pääosin vain espanjaa. Amerikassa, kun on toinen opiskeltava kieli usein espanja ja amerikkalaisuus näkyykin Panamassa hyvin vahvasti. Tosin maa on rennompi kuin Amerikka.Panamassa on oma murteensa, mutta espanjan kielen taito on melkein välttämättömyys, jollei aio viettää vain hotellielämää.

Lensimme KLM:llä Amsterdamin kautta Panama Cityn Tocumenin lentokentälle. Lento Helsingistä Amsterdamiin kesti noin 2,5 tuntia ja Amsterdamista Panamaan 10,5 tuntia. Lento sujui hyvin ja nopeasti. Nukuin, söin ja luin. KLM on todella hyvä lentoyhtiö, tarjoilu pelasi loistavasti eikä se veloita syömisistä ja juomisista kuten Finnair. Matkalla emme törmänneet muihin suomalaisiin ja matka oli todella onnistunut. Upea kokemus, uusia näkökulmia elämään. Wau-elämyksiä, lomaelämää ja rusketusta.  Turvatarkastuksiakin oli monen monta tullen ja mennen. Amsterdamin Schipholin lentokenttä on todella helppokulkuinen ja aionkin matkata tuota kautta tulevaisuudessakin, jos sellainen on mahdollista. Tein myös huomion, että hollantilaiset naiset ovat valtavan pitkiä ja paluulennolla Helsingistä Joensuuhun pitkänhuiskea Nightwish- yhtyeen solisti Floor Jansen istui meistä parin penkkirivin päässä. 

Ainut miinuspuoli on se, että jalkani alkoi turpoamaan kahtena viimeisenä lomapäivänä, muttei sen suuremmin haittaavasti (kävelin paljon, mutta hitaammin) ja lento ei ainakaan parantanut asiaa.  Onneksi sain istuintilan, jossa sain pidettyä jalkaani suorassa ja pidin jalkani päällä jääpussia. Ilmeni, että jalkapohjani pienen haavan kautta on mennyt pöpö jalkaan, joka turvottaa jalkaa ja teki tulehdustilan. Onneksi sain eilen antibiottikuurin. Kävelimme päivittäin 10-15 kilometriä. Kävellen näet paljon enemmän paikallista elämää kuin auton ikkunasta. Tyynenvaltameren ranta on valtavan kaunis paikka kävellä vaikka vahnaa kaupunkiin ja kalasatamaan. Oli aikalailla jännää todistaa vuorovesi-systeemiä. Aamupäivällä veneet olivat mudan päällä ja iltapäivällä jo vesi oli ennättänyt hellimään niitä. Pidin koko lomani ajan balleriinoja ja sandaaleita. Korkkareilla tässä kaupungissa ei tee oikein mitään, jollei omista rautaisia nilkkoja, koska tiet ovat huonokuntoiset.


Eläinkunta on myös todella monimuotoinen ja törmäsimmekin sellaisiin eläimiin, joita on tullut nähtyä vain Avara luonto-ohjelmassa. Hintataso Panamassa on edullinen ja ruuan saa 2-8 dollarilla. Olutpullo maksaa 1-2 dollaria. Vaatteet, ruoka ja kulutustavarat ovat paljon edullisempia kuin Suomessa. Ostin muun muassa Hilfigerin vaatteita, jotka ovat tuollapäin maailmaa paljon edullisempia kuin meillä.

Kaupunki on varsin likainen, roskapusseja  ja roskia lojuu teillä. Ja sademetsähän on maapallon keuhkot? Kierrätys on aivan lapsen kengissä. Kävellessä ei passaa naputtaa kännykkää, koska muuten voit olla kaivossa. Siellä kun puuttuu osittain kaivonkannet ja on mitä ihmeellisempiä reikiä tiessä. Myös sähkötyöt on tehty tolppiin hyvin ihmeellisesti ja kannattaakin olla kävellessään varovainen, koska osa sähköjohdoista roikkuu melkein maassa :D Kävellä ei tarvitse jollei halua, koska taksit etsivät koko ajan matkustajia. Meillä oli hotellillamme oma taksipalvelu, joka oli turvallinen ja heillä oli kiinteät hinnat. Taksilla matkaaminen on edullista. Tutustuimme yleisimpiin nähtävyyksiin Hop On Hop Off-bussin avulla, laivalla ja kävellen.  Kaupungissa on myös hyvä julkinenliikenne, mutta se on osittain turvaton turisteille ja osaan busseista voit mennä, jos haluat menettää kaiken. Tästä lisää seuraavassa postauksessa. Hotellimme oli aivan Panaman keskustassa, 4 tähden Tryp Panama Centro. Aamupala oli todella hyvä, huone, huonepalvelu, alaravintola ja uima-allas olivat erinomaiset. Panamaan matkatessa ei kannata tinkiä tasokkaasta ja turvallisesta majoituksesta, koska maassa on paljon köyhyyttä ja rikollisuutta.  Aivan ehdottomasti kannattaa säilyttää kalleimmat jutut tallelokerossa.

Iltaisin olimme hotellilla klo 22-23 aikoja, koska myöhällä liikkuminen ei ole kovin turvallista. Emme kohdanneet uhkaaviatilanteita, emme sairastuneet vatsatautiin ja meillä oli rahavyö. Albrook Mall on suuren suuri amerikkalistyyppinen kauppakeskus, josta löytyy kaikille kaikkea ja paljon edullisempaan hintaan kuin täällä Suomessa. Panama Cityssä on useita ostoskeskuksia ja sieltä myös todelliset luksusliikkeet.

Suurimmassa osassa asunnoissa on muurit ja niiden päällä vielä piikkilanka-aitaa, siltikin rosvot pääsevät silloin tällöin apajille. Myös koulut ovat kaltereidne ja piikkilankojen takana, koska kidnauppaukset, ihmis- ja elinkauppa ovat suuressa suosiossa. Hotellissa tulee olla myös ilmastointi, koska elimistö tarvitsee välillä viilennystä. Hotellihuoneemme sijaitsi yhdeksännessä kerroksessa ja siitä oli hyvät kävely-yhteydet. Aurinko on polttavampi kuin meillä täällä Suomessa, koska Panama on lähellä päiväntasaajaa.  Käytimme suojakerroin 30 ja silti nahka pääsi hieman punoittamaan,  mutta en palanut. Tripadvisor onkin oiva kaveri, kun valitset majoitusta. Vanhassa kaupungissa on hostelleja ja slummeja. Oli aikalailla pysäyttävää nähdä slummielämää. Jos aikoo mennä slummeihin, niin kannttaa mennä suuremmassa ryhmässä ja vain hetkeksi. Siellä, kun kytee erilaisia tauteja, paljon köyhyyttää ja rikollisuutta. Panama Cityssä on paljon poliiseja ja neitä näkeekin melkein jokaisessa kadun kulmassa.


Hotellimme lähellä oli Las Vegas-tyyppinen Casino-hotelli Veneto Wyndham Grand Hotel, joka näytti ulkoisesti hyvältä, mutta iltaisin muuttui epämääräiseksi paikaksi. Seurasimme muutaman kerran hotellin menoa. Iltaisin se kuhisi pelureita, maksullisia kolumbialaisia naisia, ainekauppiaita ja moottoripyöräjengiläisiä. Moottoripyöräjengiläisiä, jotka ajoivat Harrikoilla joissa ei ollut äänenvaimenninta. Onneksemme meidän hotelli oli tasokas, kannattaa siis todella katsoa minne majoittuu. Casinoita ja pelihalleja on melkein jokaisessa kadunkulmassa, kuten taksejakin :D


Panama City on vastakohtien kaupunki, paljon köyhyyttä mutta myös miljoonaluokna asuntoja hienostoalueella. Asunnot maksavat 2-4 miljoona ja ovat suuruudeltaan 300-500 neliötä. Tällä alueella Tyynenvaltameren  rannalla sijaitsee Trump Tower- hotelli, jossa kävimme drinkillä. Meiltä kysyttiin myös melkein joka kaupassa/ravintolassa mistä maasta olemme. Kielemme vaikuttaa kuulema omituiselta, sitä ei voi yhdistää mihinkään suurempaan kieleen ja se vaikutaa kuulema venäjän tyyliseltä kieleltä. Köyhien alueiden ihmisillä on mahdollisuutta ostaa 5000 dollarilla maata ja rakentaa siihen asunto, josta ei ole sen jälkeen mitään kuluja. Nämä ovat todellisia hökkeli asumuksia.


Tehtiin pienimuotoinen lahjoitus paikallisessa eläinkaupassa, josta voi adoptoida kissoja ja koiria. Kissanpennut olivat pelokkaita, ei sosiaalisia kuten meillä. Täällä kissoilla ei ole oikeastaan mitään arvoa, kaduilla on nälkiintyneitä kisuja, joita ruokin ja kaupoista löytyy suurimmaksi osaksi vain koirien ruokaa. Näyteikkunat eivät läpäisisi Suomen kriteerejä, siellä olivat surffilaudat, vaatteet ja viinipullot kauniisti sekaisin. Turvallista rantaelämää :D

Ihastuimme maahan sen verran paljon, että aiomme matkata tälle suunnalle jatkossakin.
Matkaaminen tekee hyvää elämänkatsomukselle, mielelle ja sielulle.
Jos nyt jostain irtoaisi 2 miljoonaa, niin ostaisin myynnissä olevan oman saaren Tyyneltavaltamereltä. Olisihan se kivaa asustella omassa talossa omalla saarella palmujen katveessa, mutta kumminkin puolen tunnin matkan päässä keskustasta.

Huomiseen!






















ä






Perheen karkoitus myrkkyä!













SHARE:

4 kommenttia

  1. Ihania kuvia! :) Ja samalla osa myös sitä toisenlaisen elämän kuvaa. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta maalta matkustamiseen.

    VastaaPoista
  2. Maisemia laidasta laitaan... ihania kuvia ja varsinkin tuossa palmukuvassa on sitä jotain :))

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! <3 Tuli kyllä ihan matkakuume kun noita katseli.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig