keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Päivä onnettaren suosikkina ja elämän kokoinen inventaario - sarja onnettomia kohtaamisia*

Utuisen hämärässä talvi-illassa lumipeltojen huokaileva kylmä kauneus ja taivaalla kajastavat kiitollisuuden tähdet.
Eilen oli todellakin mun päivä, oujee! Vaikka lunta tuiskutti sitä tahtia, että mietin jo voiko lumeen hukkua? Mua hemmoteltiin onnettaren puolelta oikein urakalla. Sain kuulla, että hyvä tulee hyvän luo. Mutta ei pelkoa liiasta onnesta, odotettavissa on taas kohta lokaa, koska sen määrä on vakio elämässäni.

Voitin arvonnassa 100e käteistä, sain Kämp Gallerian Magical Christmas Partyihin avecillisen kutsun, lääkäri soitti ja mun kortisonilääkitystä pienennetään (jee, turvotus laskee kropassa) ja mies oli ostanut kukkia ♡ Onkohan nyt tähdet eri asennossa? kun näin monta onnenosumaa on sattunut kohdalleni ja vieläpä samalle päivälle.

Hain upean päivän päätteeksi kiinalaisesta ruokaa, nautiskelin ja vietin illan surffaillen netissä etsien joulu-ja hiihtolomien matkoja. Uskallan hengähtää. Elän hetkessä. Tee sitä mitä rakastat, mutta älä tee väkisin. Hyvät ajatukset ja teot houkuttavat luoksemme hyviä asioita ja ihmisiä. 


Sisäinen rauha, levollisuus elämässä ja sydänyhteys sielun valoon. Olen tehnyt elämässäni inventaarion. Olen tehnyt totaalisen asennemuutoksen ja muutoksia ajatusten kiemuroissa, jättänyt ns. kävelevät dynamiittityypit omaan arvoonsa ja karsinut kaapeistakin kaiken turhan (ainakin melkein). Se, että ei kanna mukanaan turhia määriä tavaraa, kaapit eivät pursuile tavaroita ja vaatteita, niin tuo minulle tiettyä järjestystä elämääni. Kun kaapit ovat näennäisessä järjestyksessä, niin on myös elämä järjestyksessä.


Jotkut ihmissuhteet ovat enemmän kuluttavimpia kuin energiaa antavia, joten olen ottanut neuvoista vaarin. Jos sinulla ei ole toiselle mitään hyvää sanottavaa kuin vaan töksäyttelyä, valheita ja pätemistä niin miksi väkisin roikut jossakussa tällaisessa ilmastoa saastuttavassa tyypissä? Jätä hänet omaan arvoonsa kertomaan juttujaan uudelle uhrille ja jatka elämääsi. Miksi puukottaa itseään koko ajan, kun seuransa voi valita.


On hyvin raskasta olla seurassa, jossa toisella on todella heikko itseluottamus joka koko ajan todistelee olemassaoloaan,  katkeruuden pilkahduksella kovä äänisesti ja odottaa päästä pätemään. Olen kokenut myötähäpeää. Juntismia ja tilannetajunpuutetta. Jonkinlainen tunnekylmyys,  sosiaalistentilanteiden vajavaisuus tai asioiden ilmaisun taidottomuus. Asiat, kun voi ilmaista eritavoin. Voit olla ystävällinen, nokkava, katkera tai vastavuoroinen empaattinen keskustelija. Kohtele toisia ihmisiä, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Miksi myrkyttää ihmissuhteet ja lopulta omakin elämänsä?


Se, että käsittelee asioita ja tunteitaan antaa  mahdollisuuden korjata sen, mikä ei ole tasapainossa ja samalla saa valmiuksia toimia voimallisena ja kohti unelmia. Oman elämän läpikotainen tarkastelu vaatii suurta rohkeutta. Kun sen tekee myötätuntoisesti ja lempeällä huumorilla, voi kasvaa ja kukoistaa! 
Parasta seuraa on sellainen, jossa voi olla oma itsensä, ei tarvitse pelätä, että toinen hyökkää yhtäkkiä sanojensa kanssa, eikä tarvitse todistella paremmuuttaan. Eikä myöskään tarvitse miettiä sitä, että milloin toinen taas koettaa polkea sinut maanrakoon käytöksellään.
En ole masokisti, joten en viihdy toisia julmasti kohtelevien ihmisten seurassa.


Useimmilla meistä on  toimimattomia tapoja ja kaavoja, jotka eivät palvele korkeinta hyväämme.  Uskalla muuttaa asennettasi ja jumiutunutta ajattelukierrettä ja huomaat vapauttavan tunteen ja suuren eron entiseen ajattelu/asennemalliisi. Koska jos uusi malli ei olekaan jostain syystä hyvä, niin aina voi toki palata vanhaan.
Mikään ei tule pakottamalla, täytyy elää sen mukaisesti.
Omistautua unelmilleen ja käsitellä asioita.
Myös niitä haavoittavampia ja raskaitakin.
Jos jätät asioita käsittelemättä, ne tulevat aika ajoin sinua vastaan. Se on sama kuin puukottaisit itseäsi.
Olemme hiomattomia timantteja ja teemme valinnoillamme, teoillamme, sanoillamme ja ajatuksillamme juuri sellaisen elämän kuin nyt elämme.

Moni asia on vihreämpää aidan toisella puolella. Emme kuitenkaan koskaan pääse kiinni täysin toisen ihmisen sisimpään. Se mikä on toisen elämä, on myös toisen elämää. Jokaisella meillä on oma karmamme kannettavanamme, eikä ulkopuolelta koskaan voida arvioida, mitä iloisen ilmeen tai surullisen äänen taakse kätkeytyy. Muista, että nukkumaan mennessäsi kiitä itseäsi siitä, että teit parhaasi, ainakin yritit ja käy nukkumaan tyytyväisenä itseesi. Huomenna on jälleen uusi päivä. Pidä huoli ihmissuhteistasi, koska tässä maailmassa ei pärjää aivan yksin.
Ei syyllisyyttä!  Ei syyttelyä! Eikä alistamista! 


Elä, hyvä ihminen. Vietä juhlia, kun niitä kohdalle osuu.
Sillä elät vain kerran. Uskalla. Yksinkertainen ja elämä kokonaisuudessaan vaatii uskallusta. Sitä, että rohkenee jättää pois kaiken turhan ja mennä välillä vastavirtaan. Seurata ideoitaan ja unelmiaan. Älä anna pelon kahlita unelmia. Pidä silmäsi auki niin olet vapaa näkemään kaiken. Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia.


Maailma,se kuuluu elämänhaluisille. Anna elämälle mahdollisuus. Todella jäykkiä ihmisiä löytyy vain ruumishuoneelta. Elämä on yhtä liikettä ja virtausta ja siitä selviää vähiten kolhuin, kun pitää itsensä joustavana ja avarakatseisena. Iloitse muutoksista, vaikka ne aluksi tuntuisivat kipeiltäkin. Seisova vesi haisee ja mätänee. Mene mukaan muutoksen lempeään myötävirtaan. Välillä sattuu kovasti, mutta elämä tuo jotain hyvääkin. Lopulta. Kaikella on alkunsa ja loppunsa.
Älä puukota itseäsi olemalla liian ilkeä tai ankara, koska siitä ei seuraa mitään hyvää. Vahvat ihmiset osaavat olla empatiakykyisiä, lempeitä, avarakatseisia ja tilannetajuisia. Vain heikoilta voit odottaa julmuutta! Kovin taistelusi elämässä on taistelu olla vain oma itsensä. 

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
May the force be with you!
















SHARE:

perjantai 7. maaliskuuta 2014

at Ladurée Stockholm!

Tukholman matkalla kävimme Ladurée kaupassa, joka sijaitsee Grev Turegatan 15 Östermalmilla. Olin totaalisesti aivan taivaassa. Niin kauniita leivoksia, kynttilöitä ja herkkuja. Ladurée on 1862 perustettu pâtisserie joka on ennenkaikkea tullut tunnetuksi nimenomaan nykyään niin trendikkäistä macaron-pikkuleivistään. Laduréen liikkeitä on myös mm. Japanissa, New Yorkissa, Lontoossa, Dubaissa ja Tukholmassa. 





Tarjolla oli muun muassa Nina Riccin suunnittelemia macoronseja, kullattuja. Ainut ikäväpuoli on varsin kalliit hinnat, yksi macarons leivos maksaa noin 2,50e. Macarons leivokset säilyvät kylmässä maksimissaan 3 päivää, mutta parhaimpia ne ovat tuoreina.


Ostoksia itselleni ja kamulle.






Tukholmassa oli todella keväistä vaikka tuuli oli viileä.



Hyvin todennäköisesti pääsiäislomalla hyppään laivaan ja otan irtioton arjesta.


Taksilla kulkeminen Tukholmassa on todella kallista. Kannattaakin suosia paikallisliikennettä, pieniä yhteysaluksia, metroja ja busseja.






Kuninkaanlinna. Siellä on ihana pieni putiikki ja jos et ole vielä käynyt linnassa kierroksella, niin sekin kannattaa toteuttaa.


Olimme siis Viking Linen Gabriellalla ja laiva oli meille varsin positiivinen yllätys. Todella hyvä hytti, josta näkymä oli suoraan keulaan, siistiä porukkaa, suurimmaksi osaksi eläkeläisiä ja hyvä ruoka.

7-17 vuotiaille nuorille oli oma loungensa.



Food Garden a´la carte-ravintolassa tarjoiltiin illallista ja aamiainen. Aamiainen oli todella monipuolinen ja siihen kuului myös jälkiruokapöytä sekä kuohuviini lasillinen. Mutta illallinen ei ollut kovin kaksinen. Nautimme paremman ja edullisemman illallisen seuraavana iltana italiaisamerikkalaisessa Ellas -ravintolassa. Tilasin silloin hampurilaisaterian ja äitini tilasi pizzan. Pizza, joka oli viedä menneessään kieleni.





Tämä rucolan nuupahtanut lehtinen ei oikein soveltunut mielestäni esteettisyydeltään kovinkaan hyvin kuohuviini lasilliseen :D

Alkupalapöydän antimia

Olisin halunnut tilata ruuan kanssa siideriä, mutta tarjoilija jankkasi niin pitkään hyvän oluen puolesta, että tilasin sellaisen. En ole ollut oluenystävä, enkä edelleen ole. Juomatta jäi suurimmaksi osaksi.
Kevyesti paistettua Iberico porsaan plumaa ja suolassa paistettua uuniperunaa.

Jälkkäripöydän antimia, namskis!


Laivalla ei ollut tungosta ja koska risteilymme sijoittui viikolle, ei risteilyllä ollut paljoakaan nuoria.

Food Gardenissa tarjoiltu aamiainen oli todella laadukas kokonaisuutena. Aamiainen maksoi 16.50e. Hyvä palvelu ja maittava ruoka. Tykkään syödä aamulla hyvin, koska aamiaisella pärjää hyvin pitkälle päivään.



Hyttimme sijaitsi 9. kannella.


En kantanut matkalla koko aikaa kameraa mukanani, joten nyt on tyytyminen osittain juttuihin. Tosin Abba-museosta olen ottanut useita otoksia. Se oli huikea paikka!

Näkymä hytin ikkunasta.
Majakat ovat kauniita. Haluaisin yöpyä Bengtskärin majakalla. Pohjoismaiden korkeimman majakan valo syttyi ensimmäistä kertaa joulukuussa vuonna 1906. 
Aina ihana Suomenlinna.


Paikka, jossa Suomessa haluaisin asua olisi pieni saaristokylä tai luoto/saari. Luoto, josta olisi yhteys kaupunkiin. Olisi huikeaa elää meren mukana, nähdä myrskyt ja auringon kultaama auringonsilta. Elämä, jossa olisi kotieläimiä, kanoja, ankkoja, kissoja ja koiria. Sellaista maalaiselämää, mutta johon liittyisi sopivalla tavalla myös kaupunkilaisuus.


Huomenna menemme postauksessani Abba-museoon ;)

Mukavan keväistä viikonloppua!


SHARE:
Blog Design Created by pipdig