keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Matkalla: Liettua, Vilna - toukokuu 2016

Toukokuussa lomailin helatorstain pitkänä viikonloppuna Liettuan Vilnassa.
Olihan se kokemus. Nähtävää Vilnassa ei ole paljoakaan KGB:n museo ja venäläinen 80-luvun diskoteekka. KGB:n museo on käymisen arvoinen paikka, vaikkei olekaan Puolassa Auscwitz-Birkenaun tai Ho Chi Minhissä sijaitsevan Vietnamin sodan-museoiden voittanutta, järkytyksessä. Silti KGB:n museo ei jättänyt vierailijaansa kylmäksi, se sai taas versomaan paljon ajatuksia.
Kuinka julma maailma on ollut ja onkaan.

Lähdimme lentokentälle jo aikaisin, koska businessluokan lippuun kuuluu Finnairin lounge. Loungen tarjottavat olivat niin juomineen kuin ruokineenkin erinomaiset. Lensimme siis Finnairilla Businessluokassa ja tarjoilu siellä oli erinomaista. Alkuun saimme iltapäivälehdet, lasit shampanjaa. Ja nyt kyseessä olivat muu kuin muovimuki eli Ultimathule-lasi, lisäksi saimme Fazerin suklaata, aamupalan ja jälleen kerran shampanjaa. Lentoaika Helsingistä Vilnaan oli vain reilun tunnin verran. Ja mikä parasta businessluokassa matkustaessa jalkatilaa on erinomaisesti. Tälläkin hetkellä minulla on niin paljon Finnairin pisteitä, että pääsisin Euroopan lennolle businessluokkaan.

Hotellimme oli Best Western, joka oli hieman kaupungin laidalla, mutta meille se sopi oikein hyvin. Hotelli oli hieman 90-lukuinen, mutta muuten siisti. Saimme olla enemmän paikallisten seurassa. Suomalaiset turistit, kun suosivat enemmän läheistä Radisson-hotelliketjua. Hotellihuoneemme oli tällä kertaa sviitti. Saimme sviitin 20 euron lisämaksulla, joka käsitti olohuoneen, matkalaukkujen säilytyskomeron, makuuhuoneen sekä kaksi wc:tä. Hotellin aamupala oli myös erinomainen, jokaiselle jotakin. Maksoimme 4 päivän lomastamme hotelleineen ja lentoineen yhteensä 290e. 

Jos piipahdat Vilnassa, niin käy ehdottomasti Best Western-hotellin lähellä olevassa venäläisessä ruokaravintola-diskossa Carskoje Selossa (Šeimyniškių g. 3, Vilnius) , siellä on taattu venäläinen ilonen meininki. Huippu hyvää ja edullista ruokaa, samalla saat seurata hyviä laulajia, diskoa ja syödä sekä juoda. Täällä voit tilata puolitoista litraa vodkaa pöytään ja ottaa loput mukaasi tai tilata 8 litran olut pänikän seurueellesi naurettavan edulliseen hintaan.Täällä emme törmänneet turisteihin, koska paikka on sen verran kaupungin laitamilla. Itse kaupunki on kaunis, mutta pieni. Rakastan matkoilla kävelemistä ja päämäärätöntä vaeltamista. Sitä tekee uskomattomia löytöjä, kun menee sinne minne nokka näyttää.

Kävellessämme 5 kilometrin päähän ostoskeskukseen, kuljimme paikallisen lähiön halki ja siellä aika oli pysähtynyt. Olo oli kuin olisi Venäjällä, ränsistyneitä taloja ja asumus sai olla vaikka kuinka navetan näköinen, niin katolla kiikkui lautasantenni.
Toukokuussa vietettiin Eurooppapäivää ja liettualaisille EU:ssa oleminen on hieno juttu, sitä nimittäin juhlittiin kokonainen viikko ja meidän ravintolapäivän tyyliin keskuskadulla oli eri Euroopan maiden ruokakojuja.

Vilna on käymisen arvoinen, se on kulinarististalomaa isolla koolla, koska siellä ei ole paljoa nähtävää, mutta paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Ja jos et ole vielä lentänyt kuumailmapallolla, niin Vilnassa voit toteuttaa tämän taivaallisen unelman.





























Tarjoilija toi skumppapullon pöytään, avaamatta sitä :D














SHARE:

tiistai 27. syyskuuta 2016

OtzShoes Scandinavia - taivaallisen ihanat kengät*

Syksy on tosissaan kotipihallamme. Se lähettää sateen koputtamaan ikkunoitamme, riipii puista lehtiä mustalle tielle ja nauraa päin muuttolintuja, jotka sinnittelevät vielä pihlajissa ja koivuissa.
On pukeuduttava lämpöisesti. 

Piipahdin viikonloppuna OtzShoes-kenkäkaupassa Helsingissä Mikonkadulla. Mukaani tarttuivat tällä kertaa kahdet ihanat pellavaiset kengät, turkoosit ja mustat.  Ennestään minulla on useita OtzShoes-jalkineita, niin nahkaisina, pellavaisina kuin talvikenkinäkin.

Näitä ihanuuksia voit käyttää niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Värejä löytyy myös kaikkien lemppariväreissä.
Kenkien lesti on sellainen, ettei se paina jalassa mistään. Käytän itse kenkiä töissä, vapaa-ajalla sekä matkoilla ne ovat ehdottomat kaverit. Jalkaystävälliset eikä compeed-laastareita tarvita.
Pellava pitää jalat viileinä, kumipohja on pitävä ja kestävä sekä kenkä istuu luonnollisesti jalkaan. Ensiluokkaiset materiaalit, mukavat ja hengittävä. OtzShoes-jalkineissa on anatomisesti muotoiltu, antimikrobinen korkkipohjallinen.

Kannattaa piipahtaa myymälässä, koska ne on tullut talviuutuuksia sekä nyt osa kengistä on -30% alennuksessa. Liikkeessä saa aina erinomaista asiakaspalvelua. Se on trendikäs ja tyylikäs. Suositaan pienyrittäjiä ja hellitään jalkojamme hyvillä kenkiävalinnoilla

MunSun vaatteet ja asusteet ovat putiikin pitäjän käsialaa. Ihastuin ihanaan käsikoru ideaan. Korun voit antaa vaikka ystävällesi. Hän laittaa sen ranteeseen ja kun rannekoru aikanaan lähtee pois ranteesta, niin hän voi toivoa toivomuksen.

Lisää tietoa Otz-kengistä löydät täältä.

OtzShoes Scandinavia Oy
Mikonkatu 2
00100 Helsinki

09 68130030











SHARE:

maanantai 26. syyskuuta 2016

Syksyn ihme*

Ihanaa uutta alkavaa viikkoa!

Syksy on hiljaisuutta ja rauhaa. Syyskuu on kantanut hedelmää aiemmin istutetuista siemenistä. Juuret on juureton juurruttanut. Uudestaan tuttuun hedelmälliseen maaperään.
Olen palellut paljon, viettänyt aikaa metsäpoluilla samoillen katsellen ruskan kulkua maisemissa, lukenut ja lukenut, katsonut nostokurkien uljaita niskoja ja unelmoinut lomamatkasta. Tuuli on työntänyt minua eteenpäin vähän villilläkin tavalla. On ollut jonkin verran yllättäviä kohtaamisia ja itkettäviä kohtaloita. Syksy on ihmeellinen, siitä ei pääse mihinkään.




SHARE:

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

R, niinkuin sunnuntai*


R, niinkuin sunnuntai!
Sunnuntai on rentopäivä isolla R:llä. Piipahdin eilen ajan kanssa kaupungilla ystävän kanssa ♡ Palkitsin itseni pitkästä aikaa. Piipahdin eilen kaupungilla ja löysin Gantin lahjakortilleni viimeinkin käyttöä. Ostin uuden collegen. Ihastuin sen väreihin. 
 Tänään onkin ollut harmaan kaunista, silloin voi hyvällä omallatunnolla olla loppupäivän sisällä, kuunnella tuulen huminaa kattopelleissä ja hieman lueskella. Ihanaa kun on lauantai, ei ole mitään velvoitteita voi vaan olla, jos ei keksi muuta. Tosin tänään sunnuntaina olen jälleen kerran tavoilleni uskollisena töissä muutaman tunnin.

Rakastan myös sohvannurkkaa, rakastan torkkupeittoon kääriytymistä, rakastan kynttilöitä, rakastan kuutamoiltoja, rakastan villasukkien jalkaan vetämistä ja rakastan tavallista hyvää arkea. Rakastan kotia, vaikka välillä on mukava käydä hieman viihteellä ja tavata ihania ystäviä :)

Ligne Rosetia lainatakseni: Staying home is the new going out to a fancy place. Kaupungilla oli eilen mielenosoituksia. Kotona kukaan ei osoita mieltään. Täällä kehrätään. Kotona on ihanan hiljaista ♡

Pidä itseäsi tänä iltana oikein hyvänä ❤️ Päivä kerrallaan juuri oman tuntuista elämää.









SHARE:
Blog Design Created by pipdig