lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulun toivotus kaikkien sydämiin*

Työaamu. Lahjakirjan uudet sivut. Vesisade. Muuttopakkailua. Veljen tapaaminen ennen kuin matkaa ulkomaille. Puhelu äidille ♡ Jouluruokaa. Ja sitä on paljon. Liikaa suolaa, silmät olivat aamulla turpeessa. Sytytän kynttilöitä kajastamaan kasvavaa valoa. Hyvän löytää helpommin valoisassa. Tuikkikoon valonpisarat loppuvuoden ja uuden vuoden hetkissäsi ♡ Käperryn kisujen kanssa joululevolle joulunpunaiseen hyasinttien tuoksuisessa kodissa ja avaan lahjakirjani. Kultaista joulunaikaa Sinulle ♡ Täyttyköön sydämesi onnen kiireettömistä hetkistä ripauksella jouluntaikaa ja vatsasi täynnä jouluherkkuja. Joulun rauhaa ja hyvää mieltä kaikille kaksijalkaisille ja nelijalkaisten palvelusväelle ;)


Menneet joulut voi säilyttää sydämessään, tai sanoina muistikirjassa, tai kuvina, ne kaiken voi, senkin jälkeenkin kun aikaa on kulunut ajasta ikuisuuteen ♡ 


Jouluterveiset Stadista!









SHARE:

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Se tunne...


Se tunne, kun
syyssade ja -tuuli vihmovat kasvoja. Se tunne, kun
ulkona alkaa hämärtämään niin, että autojen valot luovat katuun valojuovia. Se tunne, kun
laskee askel askeleelta matkaa kotiin ja se tunne, kun
avaa kotioven ja kasvoille lehahtaa oman kodin lämpö ja tuoksu sekä kisun rakastava huomaathan minut tervehdys-naukaisu. 
Koti.








SHARE:

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Lapiolla päähän lyöty - elämän kauneus*

Olipas antoisa työpäivä kaiken kaikkiaan kolmessa paikassa, joka huipentui siihen, kun sekavat tyypit tulivat tervehtimään yhden tyypin mutsia hoitolaitokseen. Kaveriporukan yksi tyyppi oli eilen illalla kuulema potkittu hengiltä ja loppusilaukseen käytetty vielä kättä pidempää. Kertoivat vielä sivukorvalla kuunnellen yksityiskohdat :O
Kauppajonossa kuulin, kuinka jonkun frendi oli vähän aikaa sitten nukahtanut raiteille. Lopputuleman tiedättekin.

Meinasin syödä kotiin tultuani reilumman iltapalan,mutta mua kuvottaa niin näiden tyyppien jutut vieläkin, että juon loppuillan vaan vichyä. Tää laittaa miettään omaa elämääni, kuinka perusasiat ovatkaan hyvin elämässäni. Olen ollut töissä mm. lastenkodissa ja nähnyt omassa ja työelämässäni kaikenlaista elämäntapahtumaa. Niitä elämän vähemmän mukavia juttuja,jotka ovat jääneet muistiin ja verkkokalvolleni. Elämä lähtee väärälle raiteelle hyvin helposti, salakavalasti, kuten eräs asiakkaani on todennut.


Olen vahva ihmisenä, mutta olen oppinut olemaan hellävaraisempi itseäni kohtaan.  Olen ottanut vastaan paljon ja nähnyt töidenkin puolesta elämän karikot. Joskus tulee vaan jaksamisenmitta täyteen. En ole roskatunkio, joka sietää kaikkea ja siksi olenkin tehnyt rajanvetoja. Ja se on toiminut. Yksityiselämässä en jaksa draamakuningattaria- ja kuninkaita. En myöskään pidä humalaisista ihmisistä. Tämän olen huomannut ihan viime vuosina, he ovat arvaamattomia ja sekavia. Luo turvattomuutta.

Burn-outin kokeneena osaan vetää rajan asioille ja ihmisille, jotka vievät sillä hetkellä liikaa henkisiä voimavarojani. Joskus joillekin asioille on vaan vedettävä tiukka ei-linja, otettava etäisyyttä. Varjeltava ja suojeltava itseään. Kuunneltava omia sisäisiä voimavarojaan. Joku voi ajatella, kuinka vähästä tuokin väsähti. Mutta hän ei tiennytkään sitä, kuinka paljon astia oli jo aiemmin läikkynyt yli. Koska työni ei ole henkisesti helpoimmasta päästä, niin olen järjestänyt vapaa-aikani spesiaaliksi. On olemassa työminä ja vapaa-ajan siviili Satu. On oltava itselleen rehellinen, näin vain voi antaa toisillekin ihmisille voimaa arkeen.

Tämäkin (työ)päivä opetti elämästä paljon. Mulla on opettavainen työ ja hyvä oma elämä ♡ ja osaan huolehtia omasta jaksamisestani. Elää hetkessä ja auttaa töissä toisia selviytymään elämän karikoistaan. What goes around, comes around! 
Ihmisten elämäntarinat ovat vaikuttavia, pelottavia, kauniita ja hämmästyttäviä. Olen nähnyt ja kuullut monenlaista elämäntarinaa. Kasvattavia keskusteluja asiakkaiden kanssa. Haastavat työt, joista oppii uutta ja sitä tekee itsetutkiskelua vähän väliä. Ja aina on olemassa toivoa, kunhan itse uskoo tekemiseensä, muutokseen ja hyvään. Minulla on sellaiset työt, että vaikutun monta kertaa viikossa oman elämäni tyytyväisyydestä. Mitä näen ja kuulenkaan ensi viikolla? On tää elämä vaan ihmeellistä  ♡









SHARE:

torstai 28. huhtikuuta 2016

► Play the moment ▌▌ Pause the memories ■ Stop the pain ◄◄ Rewind the happiness

Vaikka viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista, niin olen kumminkin aika onnekas. Asiat kääntyvät aina parhainpäin, kun muistaa käyttää älyään. Jos joku väittää, ettei haluaisi vaihtaa elämästään päivääkään, niin olen täysin eri mieltä. Voisin vaihtaa muutaman päivän, ihmisen ja asian elämässäni. Mutta kaikella on tarkoituksensa, elämää ei ole tehty murehtimasta varten. Elämä voi olla kafkalainen ja makaaberia. Valitse toisin.
Oma sydän ohjaa ja järki neuvoo.

Torstai-illan kiireettömyyden kunniaksi tarjoilin sydänkohtauksen lautasella. Nyt odotetaan vain taivaallista sadetta, joka laveeraa taivaanrannan ja saa huhtikuun vihertämään ja kukkimaan.  On ihanaa huomata,kuinka paljon rakkautta kodin seinät kätkevät sisälleen. Mutta liian moni koti on nykymaailmassa kiireinen sudenpesä, täynnä pelkoa, ahdistusta ja kyyneleitä. Hämärässä on se hyvä puoli, että on aivan sama minkä näköisenä lähtee lenkille, kun on melkein pilkkopimeää. Voi kutsua kotiinsa vieraita ja sytyttää vain tunnelmaa tuovat kynttilät, kukaan ei näe pölypalloja. Sateessa on se hyvä puoli, että siellä voi itkeä, eikä kukaan huomaa sitä.

Tästä illasta tuli pitkä ja suht valoisa. Tapasin ystäviä. Valo on kuolemaksi yökkösille, mutta ei minulle. Versoan valossa onnea, ideoita ja uutta voimaa. Tulevaa tuomien tuoksua, liha-kasvisvartaita sekä valkosipulissa pyöriteltyjä jättikatkaravun pyrstöjä. Loppuilta ollaan sydämetkin kylläisinä tästä kaikesta. Ehkä loputkin elämän solmut vielä aukeavat ja voin heittää stressin syvimpään kivenkoloon. Elämä on aina raakaa,ei koskaan kypsää. Koetan syödä rautaa, koska kaikkea rautaa ei saa kehoonsa salilla hikoilemalla. Joskus on hetkiä, jolloin täytyy olla maailman vahvin tyttö. Vahvoja päiviä. Opin myös tänään, että ellet nostata pölyä, joudut nielemään sitä!

Päivä tuo aina mukanaan enemmän kuin valoa.

-Knausgård-












SHARE:

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kuinka kapea onkaan elämänlanka?

Kuinka kapea onkaan elämänlanka? 
Jos kertoisin teille sumeilematta kaiken viime aikoina tapahtuneen, niin viettäisitte unettomia öitä painajaisineen, vähintäänkin tukehtuisitte pullaan. Lääkärinkin mukaan olen erityisvahva, mutten kumminkaan iskunkestävä. 
Taas kerran myöhällä soi taas puhelin. Ennen kuin vastasin,niin arvasin jo mitä oli tapahtunut. Olen turtunut vaikka olisin voinut olla järkyttynyt. Sisälläni läikähti suru, jota seurasi suuri pettymys. Ja vielä tuon ambulanssisoiton jälkeen toinen puhelu tyypiltä, joka luulee tuntevani läheiseni. Tyyppi ei vaan ole edes tästä maailmasta juttujensa perusteella.  Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu mihinkään. Sillä saa toki hallittua ihmisiä ja käyttämään pelotteena. Haukku ei haavaa tee.

 Mikään ei enää hätkähdytä.  Mutta kyllä mä jaksan. Voi vaan joillekin olla liikaa, että olen tunnoton ja turtunut. Toisaalta hyvä tunne, sitä varjelee tietyllä tavalla itseään ja sisintään. Olen viime aikoina kohdannut niin paljon ristiriitaa, työväkivaltaa, uhkailua, pelkoa, epämääräisyyttä, tuskaa ja kipua. Tunnekatto on tullut vastaan. Se mikä tapahtuu niin tapahtuu. Se pahinkin. Joskus se voi olla hyvästä, siunaus.
Yksi ajanjakso on päättynyt.


Olen mennyt liian monta kertaa raiteiltani toisten takia, velvollisuudentunto ei saa enää pakottamaan minua jaksamaan. Kasvua. Tuska kolisee aikansa sisäisessä rautatiessäni. Olen joutunut vaihtamaan liian monta kertaa yhtäkkiä raiteelta toiselle. Elämä on kuin palapeli, joka ei vaan ratkea. Pahinta on seurata ihmisiä, joiden elämän palapelin palatkin ovat hukassa. Ei ole enää epämääräisiä sanoja ja asioita. On uusi vahvempi minä. Linjanvetoja ja loppuja. Mikä tahansa kappale romahtaa ensin keskeltä ja vasta sitten reunoilta. 

Tämä pätee myös ihmisiin.

On suurenmoista jättää taakseen halu elää ympäristön elämää. Elää omaa karua elämääni. Niin monta syytä olla turtuneen tunnoton. Miksi järki pakenee viinapullon pohjalle monien päästä ja se paljon puhuttu rauhakin, jos kaikki kumminkin toivovat järkeä ja rauhaa elämäänsä? 
Voi tätä elämän sietämätöntä keveyttä!

Olen tässä sohvalla maatessani varmasti maailmanmestari ajan kuluttamisessa "ei-yhtään-mihinkään-järkevään"! Joskus mietin, että mitenhän tämä elämä päättyy. Sillä jokainen tarina loppuu joskus. Kuivettuen, näivettyen? Dramaattisesti? Iloisen kuplivaan nauruun? Onneen? Muutokseen? Kuin kukka lakastuen? Kuin kirja, jonka viimeisellä huomaat, että ratkaisu jää roikkumaan ja joudut itse kuvittelemaan sen viimeisen luvun? Kaikki päättyy aikanaan, kaikki hyväkin. Elämä on täynnä pettymyksiä ja onnenhetkiä. Aaltoilevaa liikettä. Ennustamatonta ja ennustettavaa. Aikamoinen seikkailu. Onneksi on olemassa tämä pieni hetki, josta nauttia. Nurkan takana odottaa kenties suru tai elämäni ihanin päivä. 
Tavoittele suuria, nauti pienistä asioista. 
Sillä jonakin päivänä huomaat pienten asioiden olleen suuri.
Mikään tai kukaan ei ole itsestäänselvyys.

Mä nautin Cloetalta saamistani yhteistyösuklaista, pelottomasta hetkestä, mieheni tekemää lasagnea ja kisujen seurasta ♡

Loppuun pientä vitsintynkää...
Kuka oli ensimmäinen ihminen kuussa
a) Neil Armstrong
b) Juri Gagarin
c) Luke Skywalker...?

Pitäsikö liittyä muukalaislegioonaan?











SHARE:

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Viikonlopun kuulumiset!

Viikonlopussa oli aavistus kevään keltaista, hivenen säihkettä, pieni levähdystauko ja rauha. Täytyy osata tarttua hetkeen, koska mikään ei ole ikuista. Tänään on taas maanantai ja kun ehtii selkänsä kääntää, niin sitä ollaan taas jälleen viikonlopussa. Tällä viikolla on luvassa jännittäviä hetkiä, elämänmakuisia. Katsotaan meneekö jälleen kerran elämänarvot uusiksi.
Miksi en yrittäisi elää tätä hetkeä arvostaen? Ongelma on se, että sitten kun -hetkeä ei ehkä tulekaan. Eikö olisikin ihanaa kokea elämän ihanuus juuri nyt, eikä vasta kymmenen vuoden kuluttua iloa ja rakkautta, lähimmäistemme lämpöä ja elämän ihmeitä? Kituen ja kärsien eletyt vuodet yleensä muovaavat tulevat vuodet kaltaisikseen. Marttyyrit eivät koskaan opi nauttimaan edes ihanteellisista olosuhteista. Kun tekee asioita koko sydämellään, niin silloin ei voi mennä metsään. Kyynelten täyttämillä silmillä, kun ei näe valoisaa ja kirkasta tulevaisuutta. Nautitaan keväästä :)

Kevään alkaa huomata jo hajusta ja katupölystä. Aurinko lämmittää ja skeittilaudat kolisevat asfaltilla, ihmisillä on päällään kevyitä takkeja ja balleriinoja. Pajunkissoja ja leskenlehtiä talven keskellä. Aurinko on sulattanut lämmöllään jo suurimmat kinokset. Odotan sitä hetkeä, kun astun ulos ovesta ballerinat jalassa ja kevätmekko päälläni. Odotan myös pieniä hiirenkorvia, jotka saavat mieleni aina niin iloiseksi, vaikkakin olen allerginen koivun kukinnolle. Odotan sitä, että pääsen heittämään loput talvitamineet laatikkoon odottamaan seuraavia pakkasia. Sisustusinto on vallannut mieleni. Parveke kokee tänä keväänä uudistuksen, kuten tulevalla viikolla myös olohuoneen verhotkin.

Seuraavassa otoksia viikonlopulta,

Tämä kuva kertoo paljon sunnuntaimoodista.
Tassu tassua vasten on turvallista nukkua. Maanantaikaan ei tunnu niin pahalta, kun on hyvä ystävä, jonka turkkia vasten voi levätä.

                                                                                                     

 Eilen siivoilin parvekkeen kevätkuntoon.





 Parveketta olisi tarkoitus sisustaa enemmänkin kevään aikana.





 Relailtiin ja nautimme poronkäristystä kera kotitekoisen perunamuusin ja puolukkahillon.



Lauantai-iltana nautin hieman herkkuja, appelsiinijuomaa ja katsottiin Klikkaa mua-sarjaa.



 Tunnelmoin Earth Hour:in aikaan kynttilöiden valossa.
Aamiaista aamun rauhassa.

 Pieniä kristallisia hetkiä ja lukunurkkauksen kuluttamista.




Viikonloppuna harrastin korurasioiden kätköjen tutkintaa.

Ulkoilin ja nautin keväisestä säästä.

 Lauantaina koulullamme oli pajapäivä, jolloin oppilaat saivat valita erilaisista pajoista mieleisensä.


 Lauantaina löysin paikallisesta marketista valtavan kauniin värisiä ruusuja, kevät. Päätin, että mitä tahansa elämä tuokaan tullessaan, niin se on lisäkokemusta elämään. Miksi emme tekisi mukavia asioita jo nyt, kun voimme vielä sulostuttaa arkeamme sen pehmeydellä? Miksipä emme viljelisi rakkautta ja sopua eripuran sijasta sillä mielialalla, että nykyhetki on aivan liian arvokas hukattavaksi riitaisuuksiin ja taisteluun. Annetaan kevään valon täyttää sydämet.


Leppoisaa uutta viikkoa!


SHARE:

perjantai 18. tammikuuta 2013

Perfect Friday ♥




Näin on hyvä. Sateenkaaren sävyjä.
                           Hyrinää ja hymyjä.

                             Lasillinen kuohuvaa.
                               Haleja ja helliä suukkosia.
                                 The Voice Of Finland-ohjelma.  
                                  Pizzan- ja kanasalaatin tekoa pyjamissa.
                                                                    Viikonloppu oloa :)





Työviikko onnellisesti takana, nyt voi levätä ja ottaa pienet päikkärit :) Kävin eilen ystäväni kanssa hieman ostoksilla. Ja sieltähän lähti mukaan tällaisia tarpeellisia ihanuuksia, Lindexiltä Holly and Whyte-malliston punainen helmikirjailtu kaula-aukkopaita. (Pardon, tärähtänyt kuva)


                                   Uutukainen Parkatakki ja Vuittonin Eva-clutch
                  
             Ulkona on kova pakkanen, -25, hui. Nenä punaisena saa painaa menemään :D

HBHome sisustusliikkeestä ostin kauan etsimäni kukkakranssin keittiössä  olevaan bambuiseen pilariin.


                Ihanalta Maija Cosmeticsin Mariannelta tarttui mukaani,

         
  Käyttekö usein kasvo- tai kauneushoidoissa? Vai onko ne Teistä aivan turhakejuttuja?



Chanelin puuterimeikkivoiteeseeni täyttöpatruunan, Australian Gold itseruskettavavoide (joka ei muuten haise yhtään pahalle, kuten monet itseruskettavat voiteet tekevät, Ja tää jättää kauniin rusketuksen, ei oo porkkananoranssia lopputulosta) ja Shiseidon, Estee Lauderin ja Gatineaun  laadukkaita ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja kasvonaamioita, joista aion arpoa yhden Teidän ihanien lukijoideni kesken! Kasvonaamio kuuluu huomenna alkavan arvonnan kauneuspakettiin :)

                               Pestopastaa kanasalaatti krutongeilla


Maustoin kanan fileepihvit pippurilla, suolalla ja Cajunmausteella. Valmiin pastan pyörittelin pestossa. Aika helppoa nopeaa. Krutongit ovat myös pestomausteisia ja jostain välistä saattaa pilkottaa kurpitsansiemenet ja parmesaani juusto. Ei voi tulla pahaa kun sotkee kaikkea hyvää yhteen! 
 
                   Stockalla on ihana suklaavalikoima.Ostan sieltä usein suklaat.

Viikonloppuna on yhdessäoloa, läheisyyttä. Riemua ja rätinää. Tunnelmointia. Kahmalokaupalla kynttilöitä. Univelkaa, väsymystä. Lokoisia päikkäreitä. Viipyilyä. Elokuvia, lukemista. Haahuilua. Herkuttelua. Leipomista. Ulkoilua. Musisointia ja pelailua. Hiljentymistä haudalla. Ikävää. Tähtitaivasta. Siinä on viikonloppumme.
 
kuva lainattu täältä.
Perjantai-ilta on hyvä ilta myös
leffalle ja viinilasilliselle.

Onko Teillä viikonloppu suunnitelmia?

Ps. Saan synttärilahjaksi jotain niiiiin ihanaa, siitä myöhemmin lisää...

Tunnelmallista viikonloppua ihanaiset :)

                                                                                                            
SHARE:
Blog Design Created by pipdig