lauantai 1. kesäkuuta 2013

Onnea ja aurinkoa!

Montako päivää peruskoulua? No, ainakin vielä seuraavat 30 vuotta! :D Kiitos, ihanan openammattini.
Se olisi kesäkuun eka, wohoo! Tänään juhlitaan koulutyönsä päättäviä ja valmistuneita. Onnittelut myös jo eilen ammattikouluista valmistuneille.  Tänään suuntaankin viimeistä kertaa autonkeulan kohti pidempää ajomatkaa, vietämme pienen kevätjuhlan, syömme jädet ja jaan todistukset. Kaikki pääsevät hienosti luokaltaan. Kolmoset saavat vielä sanallisen arvioinnin, mutta siinäkin oli miettimistä millaisia arvosanoja sitä antaakaan oppilailleen. Illalla kirjoittelin todistuksiin nimikirjoitukseni, se vaihtelee jokaisessa paperissa näyttäen erilaiselta. Juhlan jälkeen luokissa opettajille lyödään käteen muutama kukka ja muistoesine. Kohti uusia tuulia. Kesälaitumia. Eniten harmittaa opettajien pätkätyöt. Mutta siihen on jo allekirjoittanut tottunut, tärkeintä on, että on töitä kokonaiseksi lukuvuodeksi :)



Eilen olimme oppilaiden kanssa laululavalla ja laulamassa oli myös Diandra. Aika mageet popot Didillä!



Oppilaat saivat Diandran nimmarit :)



Edessä on reilun kahden kuukauden mittainen kesäloma. Suurempia suunnitelmia minulla ei ole kesälomalle, vaikkakin jossakin matkalla olisi kiva päästä käymään. Itsessään kesäloma on mulle eka oikea kesäloma sitten viimeiseen 15 vuoteen. Olen ollut jokaikinen kesä kesätöissä, nyt mulla on aikaa relata ja lomailla. Toivottavasti aurinko hellii Itäistä-Suomea lämmöllään, niin saan viettää monet hetket rannalla.

Tänään suuntaan serkkutytön ylioppilasjuhliin. Kyllä se ikä on vaan niin mukava, koska silloin on elämä edessä ja suuret valinnatkin toki edessä. Jos jostain syystä olet tyytymätön elämääsi, niin kannattaa nyt tehdä se täyskäännös ja muuttaa elämäänsä. Jos mietit alanvaihtoa niin reippaasti vaan hakemaan kouluun. Nykyään aikuiskoulutusta tuetaan hyvin ja työnkin ohella pystyy opiskelemaan osa-aikaisesti tai oppisopimuksella.

Onko Teillä tänään luvassa ylioppilas- tai muita valmistujaisjuhlia?

Hankin uutukaisen mekon eilen, taattua Steilmannin muotia, mekko niin arkeen kuin juhlaankin. Tykkään. Siitä kuvaa myöhemmin! Kun itse pääsin ylioppilaaksi vuosia sitten, niin lakkiaispäivä oli 5.6. Oli Espanjasta ostettu juhla-asu, hopeat kengät ja muuten mustat, housut ja tunika, siis oikeesti se asu olisi vieläkin ihan muotia. Vaikka siitä hetkestä onkin jo aikaa 14 vuotta. Tässä hieman valmistujaisjuhlamuotia vuosien varrelta.

Steilmannin mekko
Kokonaisuus Seppälästä
Esprit ja Louboutin
Marimekko kertaa 2

Lomalla viimenkin, voin ottaa iisimmin...aurinkoo..



Aurinkoista päivää ja muistakaa relata!
Osallistu eilen alkaneeseen Kastehelmi-arvontaan :)



SHARE:

5 kommenttia

  1. sinähän olet sitten kaiketi "huudeilta", jos oot laulurinteelläkin lasten kanssa ollut. meidän esikoinen oli laulamassa tuolla. ja itsekkin olen ollut siellä laulelemassa 6 vuotena aikanani. ihana perinne josta tulee aina takuu varma kesä fiilis.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis tuo uusi mekkosi, meillä yhdet YO juhlat ja sitten käyn yhden luistelijani ammattiinvalmistumisjuhlassa. Ihanaa lomaa, mulla töitä vielä 5 viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Sinä kyllä vaikutat ihanalta opettajalta! Tämä sinun blogisi lukeminen auttaa itseäni kummasti omaan alitajuntaani jääneeseen koulukammoon. Inhosin peruskoulun ajan koulun käyntiä yli kaiken, hirveitä opettajia, jotka vaan kiusasivat hiljaisempaa ja syrjäytyneempää oppilasta, siihen päälle vielä syrjivät oppilaat niin soppa oli valmis. Voin ihan fyysisesti aamuisin pahoin, kun jouduin lähtemään kouluun. :( Onneksi ammattikoulusta onkin jäänyt sitten jo hyviä muistoja. :)

    VastaaPoista
  4. Laulurinteellä olen käynyt kerran, hetkinen olikohan se kesä -95 ja silloin siellä lauleli Joel Hallikainen, tapahtumia oli läpi yön ja kivaa meillä oli.
    Paketti tuli ehjänä perille, kiitokset vielä sinulle.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig