tiistai 4. kesäkuuta 2013

Uintia, reseptejä ja fiilistelyä ♥



Aamupalaksi kävin eilen uimassa reilun kilsan Pielisellä ja täytyy todeta, että kyllä se kesä on vaan täällä. Vetelin menemään rantaviivan suuntaisesti. Käytän järvessä uidessa TYR:in lahkeellista metalloitupintaista uikkaria, koska se lämmittää paljon enemmän kuin tavallinenuikkari. Järvessä uiminen on se mun juttu! vaikka entinen kilpauimari olenkin, niin en oikein tykkää uimahallissa uimisesta. Toki Suomenmaastakin löytyy oikein viihtyisiä halleja, mutta kotipaikkakuntani uimahalli ei oikein ole viihtyisimmästä päästä. Kun laittaa uikkarin päälle, uimalasit silmille ja sukeltaa järveen on mieletön fiilis, siis aivan oma maailmansa :) Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun uinti kulkee hyvin matka taittuu kuin itsestään. Uinti on etenkin kesäisin, niin mun laji! Yleensä mulla on joku mukana, kun lähden uimaan. Ainahan voi sattua jotain, vaikka omaakin hyvän uimataidon. Tällä kertaa auringonpalvonta kaverina toimi äitini.Uinnin jälkeen maistuukin kunnon ateria kera nakkimunakkaan ja mansikoiden.




Eilen illalla innostuin lenkkeilemään todenteolla. Olin yli 2 tuntia tien päällä. Ulkoilutin erään vanhuksen koiraa ja sain siitä todella hyvän mielen. Olipa onnellinen koira :)


Sielunmaisemani on järvi/merimaisema. En voisi asua sellaisessa paikassa, jossa ei olisi lyhyt matka vesistön äärelle.



Minulle käy joka vuosi niin, että juuri kun ymmärrän, että nyt on kesä, niin sitten onkin jo elokuu. Siis minun henkilökohtaisen kalenterin mukaan syksyhän alkaa syys-lokakuussa. Ettei tässä nyt kesä olisi pian paketissa, niin täytyy relata ja nauttia kauniista kesäpäivistä muualla kuin neljän seinän sisällä. Olen ollut 15 aiempaa kesää töissä. Mutta tänä kesänä vietän paljon aikaa rannalla pikinikillä, lukien kirjoja ja uiden. Vietän mukavia hetkiä ystävien ja rakkaiden läheisteni parissa, ihan kiva kesä, mutta niitä mustiakin pilviä ukkosen kera mahtuu varmasti  kesään. Toivon mukaan ensi viikolla selviäisi muutama asia parhainpäin, muuten tulee kiire ja se ei ole kivaa! Luin Tiedelehdestä, että auringon sisään mahtuu miljoona maapalloa. Ja minun sisääni mahtuu ainakin kaksi grillimakkaraa ja kokonainen suklaalevy sekä pullo siideriä.




 Kävely Pielisen rannalla tekee aina terää, kauniina kesäpäivänä järvi on niin rauhallisen näköinen, ei ollenkaan arvaamattoman ja pelottavan oloinen. Taivaalla ajelehtii morsiushunnun kaltaisia pilven haituvia. Tuuli kuiskii järveltä leppoisasti. Kesä rakastaa lämmöllään kaiken ehyeksi. Pielinen, siellä on ihanaa uiskennella ja kellua kesän kuumina päivinä, nauttia elämästä ilman kiireitä, on vain se hetki. Kesäpäivä.

Joutenolo kasvattaa sielun lihaksia. -Riitta Kokko-
Lopuksi aamupala kuppikakkujen ohje,
Aamupala kuppikakut
4 kananmunaa
200g valkosipulituorejuustoa
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1pkt paistettua pekonia
kahta erilaista juustoa raastettuna
1dl öljyä
Sekoita ainekset ja kaada muffinssivuokiin. Paista 200 -asteessa noin 15 minuuttia.

 Lämpöistä tiistaita! Minut löytää tänäänkin rannalta ottaen aurinkoa ja uiden :)

SHARE:

6 kommenttia

  1. Upeaa kesätunnelmaa ja ihana resepti. Kiitos. Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia taas! :)
    Mullekin käy yleensä aina jostain syystä niin, että ymmärrän nauttia kesästä vasta kun se on lopuillaan. Se on kyllä johtunut luultavasti suureksi osaksi viileistä ilmoista. Tänä vuonna Suomen kesä on kuitenkin alkanut tosi lämpimästi, joten siitä on osannut nauttia nyt jo eri tavalla :)

    VastaaPoista
  3. tuo cupceces onhje on siis ihan pakko testata.

    VastaaPoista
  4. Voi... nauti oikein kunnolla!
    Meille tais tulla pikku "tauko" auringolle ja lämmölle, ei siis lainkaan kivaa...

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihanaa kesänvietto voi parhaimmilaan ollakaan! Mukavaa kesää sinulle! :)

    VastaaPoista
  6. Kesä on ollut kyllä nyt niin ihana heti alusta lähtien. Aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig