maanantai 23. syyskuuta 2013

Focaccia!

Tein eilen illalla iltapala leivät, Focaccialeipään. Olivat oikein herkullisia ja täyttäviä. Jos leipää ei halua tehdä itse, niin ainakin Cittarin valikoimista löytyy esipaistettua Focacciaa.


Focaccia-leipä
11 dl durum-vehnäjauhoja
1 rkl merisuolaa
½ pkt hiivaa
5 dl vettä
1 ½ dl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
Pinnalle:
oliiviöljyä
karkeaa merisuolaa
1-2 rosmariininoksaa


Mittaa durum-jauhot isoon kulhoon. Sekoita joukkoon (suolamyllyllä) hienoksi jauhettu merisuola. Murenna hiiva kädenlämpöisen veden joukkoon. Sekoittele kunnes hiiva on liuennut veteen. Tee jauhojen keskelle kuoppa ja kaada hiivaseos siihen. Alusta hiivaseos kädellä taikinaan lisäten samalla vuorotellen öljyä ja valkoviiniä. Jatka alustamista n. 5 min ajan. Peitä kulho kelmulla ja anna olla jääkaapissa yön yli.
Voitele leivinpaperi öljyllä ja levitä päälle taikina n. 30 x 35 cm kokoiseksi leiväksi. Peitä liinalla ja anna kohota 2 tuntia. Painele leipään koloja sormella. Pirskottele/sivele leivälle reilusti öljyä. Ripottele päälle suolaa (itse laitoin tässä vaiheessa kokonaisia merisuolan muruja n. 2 tl). Leikkaa rosmariinin “havut” pieniksi paloiksi ja ripottele niitä leivän päälle. Paista 200 asteessa 30-35 min (suojaa foliolla, jos pinta tummuu liikaa). Sivele valmiin leivän päälle oliiviöljyä. Leikkaa paloiksi ja tarjoa lämpimänä.




Leivän väliin laitoin rucolaa, mozzarellaa, tuorejusutoleivitettä, tomaatteja, kurkkua ja ilmakuivattua salamia sekä valkosipulimajoneesia.



Rakastan tapastyylisiä tarjoiluja ja antipastoja.


 Kuinkas teidän maanantainne on mennyt?


Suuren onnenhetkenä
kun katsoo peiliin
näkee vedenpinnalla
täysikuun, tähdet
ja vene
en varjon
kun se lipuu
peilin poikki, airot
koholla: pisaroita tippuu
aironlavoista
Kuuhun, tähtiin, silmiin, suuhun ♥
-Tommy Tabermann -


PS: Käykääs osallistumassa eilen alkaneeseen sisustus arvontaan!


SHARE:

1 kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig