Ollapa maailman vahvin tyttö!

Keskiviikko. Lyhyt työpäivä, vain neljä tuntia. Heräilin jo aamun hämärässä. Aamun valo oli hämärä. Hämärä ja varsin hiljainen.  Sytyttelin kynttilöitä luomaan tunnelmaa. Kun vaan heittätyy aamuhetkeen ja liitää ajatusten siivillä, alkaa teekupposen ja puolukkapiirakan voimalla, aamunlehtien ja kisun kehräyksen lomassa päivä valkenemaan ja aamunhetki on ollut kiireetön. Päiväkin lähtee käyntiin eritavalla kun ei tarvitse kiirehtiä. Useampana päivänä on ollut kauniin sininen taivas ja auringonpaiste. Kesästä luopuminen on aina vaikeaa, haikeaa. Vehreys ja vihreys ovat kauniita asioita. Silloin maailma on elossa, mutta talven tullen kaikki kuolee. Ainakin minusta tuntuu siltä. Silloin tarvitaa sitä vahvuutta. Ollapa maailman vahvin tyttö.

Aamulla yleensä vilustaa. Mutta tänä aamuna heräsin virkeänä, täynnä lämpöä. Etsin jo illalla nahkahansikkaat, jotka laitan kätösiin kun kävelen töihin. Hengitys höyryää ja puut ovat ruskanväreissä, kaunista. Ennen töihin lähtöä annan halit ja huikkaan heit. Taas on edessä uusi päivä. Sitä ei aamulla tiedä mitä ilta tuo tullessaan.

Nautin ruskaisista puista ja pihojen väriloistosta. Viima viestii kylmenevästä säästä. Uskon tämän päivän kantavan hellästi huomiseen. Kesällä on vietetty rantaelämää, hurviteltu ja herkuteltu ulkosalla. Säilötty kesää, sydämiin ja pakkaseen. 

Mekko, Kaisu Heikkilän tuotantoa 1970-luvulta.

 

Odotan jo illan hellää hämärää. Meillä kuluu syksyn ja talven aikaan aivan valtava määrä kynttilöitä! Sytytin illalla muistokynttilää parvekkeen lyhtyyn ja kaipaus kiertyi hymynkareeksi huulilleni. Ei kyyneleitä muualla kuin hieman silmäkulmassa, ei poskilla. Ihmisiä ei voi omistaa, he ovat vain lainassa. Kirpaiseehan se ikävä välillä, mutta täytyy silti olla onnellinen niistä tärkeistä hetkistä jotka ovat joskus olleet. Vahvoja muistoja, ihania muistoja. Joskus on mukava matkata muistoihin. Eilen oli vahva päivä. Tämä on kai sitä kasvua, jota elämä tarjoaa meille kaikille jossain vaiheessa. On sanottu, että minulla on vahvan ihmisen tahto ja kuori. Onhan se joskus surullistakin, koska piikkikuoren alla, siilinkin hellyys piili.On osattava olla vahva, mutta myös hellän pehmeä. Tilannetajua.

K. Villan sanoin:

Jos tämä on tienhaara

niin mihin nyt

vai onko tämä leiripaikka 

tehdä nuotio yksin?

Keräsin teille kuvia eiliseltä päivältäni.

Puin eilen päälleni jo syksyistä neuletta ja vaatehuoneen uumenista löysin myös kivan valkoisen topin. Vanha toppi, mutta minulle se on kuin uusi, käyttämättömuutensä takia.

Jokos teillä on syysvaatteet etsitty ja onko teillä jotain tiettyä ostoslistalla?

Muumipappa toteaa viisaasti, kun on syksy ja sataa, voi vaikka kaivaa gramofonin esiin ja pistää tanssiksi ;)

 

Parvekekahvit ja pieni herkkuhetki tekevät hyvää sielulle ja kropalle. Pieni aurinkoinen hetki vilttiin kääriytyneenä on ihana asia. Laittelin eilen hieman parvekettamme syyskuntoon.

Lueskelin illalla kirjaa lukunurkkauksessa ja kävin ihastelemassa syksyistä järveä ja sen syksyistä maisemaa. Rakastan vesielementtiä ja kohta tämäkin aalto nukkuu jään alla odottaen ensi kesää.

Tässä on ihana olla.
Kesäkiireitä katsella muurahaisten.
Tämä on onnea, tämä.
Katsella.
Aatoksitta.
Taivas telttana yllä
niinkuin sininen silkki.
Katossa huikean kiiltävä kultaraha.-Uuno Kailas-

 Onko teillä postaustoiveita?

Viettäkää juuri omannäköisenne keskiviikko!