sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Right place, right time ღ

Sunnuntaiaamu. Käsi sydämellä. Kiireettömyyttä. Kisun kehräystä. Kuppi kuumaa teetä. Hämärän hyssy. Ruusujen tuoksua. Kynttilöiden valoa. Iso lasi tuoremehua. Crumpettien paistamista aamupalalle. Hesarin lukemista. Muutamia työjuttuja. Ulkoilua. Puolukoiden keräämistä. Työblogin kirjoittelua. Leffailua. Siinä on minun sunnuntaini.


Alla on muutamia tuokiokuvia eiliseltä päivältä. Tähän asti on ollut mukava viikonloppu! Voitin arvonnassa Marimekon puketti- kuosisen smartbag kauppakassin ja pääsin blogin kautta testiryhmään testaamaan uusia tunnelmallisia Air Wick -tuoksukynttilöitä! Paitsi miinuksena se, että mieheni on nyt sängynpohjalla, sietäisi saada vaarallisen työnlisää, koska urheilu on vaarallista ja pakersin monta tuntia oppilaideni HOJKSien parissa! Kirjalliset työt osaavat joskus olla tympäiseviä.


Yllä eilisen päivän asu. Ostin mekon Roswitha Möhringiltä ja se on taattua 1970-luvun laatua suoraan Kaisu Heikkilän mallistosta. Yksi lempparimekoistani. Uniikkikappale.




Eilen illalla otin lasillisen kuohuvaa ja maanantaina alkavaa karkkilakkoa harjoitellen napostelin herkullisia hedelmiä. Eilen tartuin karkkilakko-haasteeseen. Kommentteja voi jättää sunnuntaihin 15.9 saakka ja karkkilakko alkaa maanantaina!
 
Säännöt:
- Pohjalukemana on viisi päivää karkkilakkoa.
- Lisää lakkopäiviä tulee jokaisesta kommentista (kuitenkin vain yksi kommentti per naama hyväksytään), siis kommentista aina yksi päivä lisää lakkoa.
- Uudesta kirjautuneesta lukijasta lakkoaika pitenee kahdella päivällä.
- Mukaansa tämän haasteen saa napata ken uskaltaa!


...Ja niitä muffinsseja unohtamatta ;)



Halloumjuustoleivät

tomaattia
paketti halloumjuustoa
  pinjansiemeniä
vaaleaaleipää

Kastike:
1/4 dl oliiviöljyä

2 valkosipulin kynttä
mustapippuria


Murskaa valkosipuli, sekoita oliiviöljyn ja sitruunamehun kanssa yhteen.
Viipaloi tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Paahda pinjansiemenet paistinpannulla.
Paista tomaatit ja halloumijuusto pannulla. Paahda leivät leivänpaahtimessa. 
Valuta leiville kastiketta, nosta päälle rucolaa, halloumit ja tomaatit. Sirottele pinnalle vielä kastiketta, rucolaa ja pinjansiemenet. 




Kanaceasarwrapit

350 gr broilerin filepihvejä
8 tortillaa
100 gr cashew-pähkinöitä
1 jäävuorisalaatti
3 valkosipulinkynttä
2 dl majoneesiä
1,5 rkl worchestershire kastiketta
pippuria
parmesania raastettuna

1. Ruskista broitsut ja anna jäähtyä. Revi palasiksi.
2. Sekoita muut ainekset kipossa (paitsi tortillat :). Lisää kananpalat.
3. Täytä tortillat, rullaa ja leikkaa vinottain puoliksi.


Worchesterhire kastike on todella makoisaa juuri tässä yhdistelmässä. Ilman sitä kanaceasarwrapit eivät maistu siltä kuin niidne pitää maistua.



 Valkeat ja romanttisen vaaleanpunaiset ruusut ovat lempparivärejä ruusuissa.



Vaikka Hunajan syöminen on todella mukavaa, sitä ennen on hetki, joka on vielä parempi.
- Nalle Puh



Eilen kaivoin vaatehuoneesta esille syyspopot, jotka ostin jo viime keväänä. Näitä ei pidetä joka päivä, vaan silloin tällöin. Olen tullut sen verran mukavuudenhaluiseksi vuosien saatossa, että pidän kävellä enemmän ballerinoilla ja matalakantaisilla kenngillä. Lankkasin myös Vagabondin kiilakorkokengät. Kiilakorko on korkona sellainen ettei niillä kävely tuota niin suurta tuskaa kuin korkkareilla kävely.


Joko teillä on syysvaatteet ja kengät etsitty varaston perukoilta odottamaan viileitä syyssäitä?

Reippain sunnuntaiterveisin


SHARE:

6 kommenttia

  1. Leivät vaikuttavat todella herkullisilta!
    Olen kanssa tykästynyt kiilakorkoihin :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköisiä herkkuja sulla...nam...
    Juu, pikkuhiljaa alkaa nilkkurit ym. Löytää tiensä ensin plankkaukseen ja sitten pian jalkaan. Jotenkin oikein odotan, että pääsis jo käyttämään. Jossain vaiheessa aina kyllästyn kesävaatteisiin. Oikeastaan kyllästyn niihin aika nopeastikin. Neuleet, huivit, saappaat jne. Ovat mun juttu!
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Eilen nostin juuri kävelysaapikkaat kenkätelineelle, toiset kengät pitäisi vielä ostaa syksyksi. On muuten hyviä wrappeja, olen jo kaksi kertaa testannut tuon ohjeen eli kiitos vinkistä! ;)

    VastaaPoista
  4. Jätin antamatta kommentin edelliseen postaukseen (ettet saa takiani lisää karkkilakkopäiviä :)), mutta nyt huomaan, että niitähän tulee näistä kaikista postauksista. Joten sorry :) Ihana toi mekko, ja vau mitkä kengät!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat nämä kaksi postausta, joiden yhteenlasketun kommenttimäärän lasken lakkoon :)

      Poista
  5. Yksi päivä lisää täältä! Huippua kun oot mukana! :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig