keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Olet tärkeä - ajatuksia elämälle ja Sinulle *

Viime aikoina on tapahtunut paljon asioita ja paljon tulee vielä tapahtumaankin. Pää on välillä pyörällä uusista asioista ja stressikin meinaa välillä vallata kropan. Aina ei tiedä mitä nurkan takana odottaa. Se voi olla pelottavaakin, koska kaikki ei ole omissa hyppysissämme.


Kaiken uuden ja ihanan syntyminen on yleensä mukavaa, mutta usein myös hieman kivuliasta ja tuskaisaa. Mutta jos teemme töitä asioiden eteen ja teemme asioita suurella sydämellämme, tällöin ei voi syntyä muuta kuin ihanaa ja kaunista! Täytyy vain luottaa ja olla menettämättä uskoaan.


Luottavaisia askeleita, päättäväisyyttä, hikeä, kyyneleitä ja oikea asenne. Älä nöyristele, mutta ole nöyrä. Älä viisastele vaan kuuntele viisaasti. Ole sydämellinen, älä tee sydämettömiä tekoja. Kaikella on vastakohtansa, niin ilolla kuin surullakin, jotka ovat toistensa vastakohdat. Uskomalla hyvään ja tekemällä hyviä tekoja, vedät puoleesi  valon energiaa. Kaikki hyvät tekomme, ajatuksemme ja sanamme palaavat vielä luoksemme. Haluatko hyvän vai musertavan ilkeyden palaavan luoksesi?


Kasvamalla henkisesti ja elämällä suurella sydämellä, uskallat kohdata vaikeat ja kipeät asiat. Et enää peittele ja välttele niitä, koska ne seuraavat sinua muuten koko ajan. Kohtaamalla omat pelkosi ja itsellesi epämiellyttävät asiat koet puhdistavan kokemuksen. Päästämällä irti asioista, joita olet ennen kieltänyt, piilotellut  ja joiden vuoksi olet jopa tuntenut itsesi muita huonommaksi, sinun onkin yhtäkkiä helpompi hengittää. Harva asia pystyy musertamaan meitä, usein omat mielikuvamme luovat pelon ja suure möröt. 

Jos sinulla on sisäinen rauha, niin on aivan sama mitä muut sinusta ajattelevat. Sisäisen rauhan saavuttamiseksi on tehtävä monta matkaa itseemme ja ratkottava keskeneräiset asiat. Mutta ne matkat ovat lopulta antoisia ja avaavat meille aivan uuden maailman. Lopulta huomaat ettet pelkää enää mitään. Jälkeenpäin myös oivallat, miten turhaa kaikki peittely, pelot ja häpeä ovatkaan olleet. On vain myönnettävä omat kipupisteensä eikä elettävä kulissien kuplassa. Sisimmässäsi haluat olla sellainen kuin olet, ja myös muiden ihmisten edessä. Opimme ja vahvistumme elämän myötä. Muista, että sinä itse valitset, jokainen hetki. Rakasta itseäsi lempeästi, mutta älä rakasta omahyväisesti hengiltä.

Omalta osaltani voin vaan sanoa, että elämme liiankin jänniä aikoja.
Toivotaan parasta 
Kasvamista ja luottamista.
Hymyilen.
Kevätaurinko levittää säteensä ympärilleni.
Hyräilen ja uskon.
Katse eteenpäin, reppu täynnä uusia mahdollisuuksia.
Kiitollisuus kasvaa.
Elämä on hyvä näin, avaan oven ilolla uudelle.
Ja kiitän sinusta lukijani.
Muista! 
Olet tärkeä ♥  
Ole aina rehellinen sydämellesi, luota ja usko!





Luottavaisin ajatuksin, 


SHARE:

2 kommenttia

  1. Kasvukivut kuuluu asiaan ja välillä on vaikeaa se, että elämä ei ole aina omassa hallinnassa vaan muut vyöryvät voimat ottavat elämäni käsiinsä. :)

    Aurinkoista keskiviikkoa Satu <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan rohkaiseva posti, Satu ~ kaikkea hyvää taipaleesi!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig