Huomioita - aikamatka muistoihin*

Eilen aamulla mennessäni kuntosalille ihmettelin kylmää säätä, pakkasmittari näytti -23. Aivan järkyttävän kylmää! Tänään pitäisi olla melkein nollakeli, ilmastonmuutos on aikamoinen.

Mutta skrapatessani auton ikkunoita ajattelin, että kolmen viikon kuluttua ainut kylmä on drinkkilasi kädessäni ja lämpötila on reilut +30 astetta. Kummasti suu kaartui hymyyn ja skrapasin ikkunoita ilolla. Vaikka minulla onkin taas kerran poskiontelo- ja silmätulehdus, niin nekään eivät laske mielialaani. Olen niin tottunut sisäilmaongelman takia olemaan kroonikko. Josko antibiootti auttaisi taas pahempiin oireisiin.

Päivällä huomasin luokassani, kuinka aurinko maalasi säteillään luokkaa kauniin valoisaksi. Kevät tulee muutaman viikon kuluttua. Luokka oli jo lämpöinen, kun auringonsäteet osuivat luokkamme ikkunoihin. En malta olla ajattelematta jo kesää. Voi, kuinka odotankaan vihreyttä, suvivirren laulamista, järvenranta piknikejä ja huoletonta kesäelämää.

Huomasin auton ikkunoita skrapatessani, että itsehillintäni on kehittynyt työni ja elämänkokemusten myötä. Nuorempana sitä menetti toivonsa jo rakennekynnen katkeamisesta. Elämä oli poukkoilua, jälkeenpäin saan stressinäppyjä kun muistelenkin sitä, kuinka koko ajan täytyi olla menossa tai seuraava menokin oli jo suunniteltu. Hyvä, kun kerkesi tulla sunnuntai, niin oli jo seuraavan viikonlopun menot sovittuna.

Hengailtiin kaupungilla ja kavereilla, tutustuttiin jatkuvasti uusiin ihmisiin. Koti oli vain nukkumista ja vaatteiden vaihtoa varten. Tätä nykyä rakastan kotona oloa ja sitä ettei minun tarvitse lähteä viikonloppuisin minnekään. Toki välillä on hyvä käydää tuulettumassa. Mutta se jokaviikonloppuinen meneminen tukkaputkella, huh!

Keksittiin  aina tekemistä. Tai jos ei, niin voitiin maata sohvalla kattoa tuijottaen ja kuunnellen poppiskappaleita. Elettiin hetkessä. Lämpimät kesäillat, terassit, tunnit, jolloin kellolla ei ollut mitään merkitystä. Mentiin bilettämään ja jatkoille. Aina oli kavereita ja hauskaa. Aina oli kavereita joilla oli aikaa.

Saatettiin istua kalliolla pikinikillä, juotiin halpaa viiniä ja odotettiin auringonlaskua. Sitä odotti innolla uuden Suosikki-lehden irtonumeron ilmestymistä ja kirjoitteli päiväkirjaan kaikenlaista rakkausasioista tulevaisuuden suunnitelmiin. Olen kiitollinen, että olen saanut viettää varsin huolettoman lapsuuden ja nuoruuden. Suunnitelmatkin ovat toteutuneet varsin hyvin, tiettyjä epäkohtia lukuunottamatta. Kaikkea, kun ei voi saada.

Kikateltiin kauhistellen seuraavan aamun tentille ja tehtiin lunttilappuja. Tanssittiin ja paljon. Ei otettu koulunkäyntiä mitenkään vakavasti. Elämässä oli paljon notkumista. Mutta koskaan ei rikottu lakia, oltiin kuuliaisia. Sellaista helppoa olemista, ilman erityistä päämäärää. Kaikella olemisella on aikansa. Hauskoja muistoja, mutta en haluaisi elää noita vaiheita uudestaan. Yhä harvemmin haluan viettää viikon muutamia vapaapäiviä tanssilattialla tai baaritiskillä notkuen. Mielummin olen kotona ja rentoudun. On paljon kivempi nukkua hyvin ja herätä virkeänä kuin kärsiä krapulasta ja olla kiukkuinen. Tärkeimmät nuoruuden ystävät ovat edelleen elämässäni. Olen lukioaikaisen ystäväni lapsen onnellinen kummitäti.

On aika hauskaa kirjoittaa suht tuntemattomille ihmisille omista nuoruusvuosistaan :D

Anteeksi lukijani, kun raiskaan Marimekon ostokseni, kun kerron nuoruusvuosistani samassa postauksessa :D
Stockmannin tilauksen toinen paketti saapui eilen ja se sisälsi Kartio juomalaseja ja Marimekon Räsymatto kulhot. Näistä tulee niin mieleen nuoruus, retroa. Minulla on ennestään samanlaiset kulhot, mutta näitä kulhoja tarvitsee aina, kun tekee vuoka- ja dippiruokia.
Hauskaa, kuinka jotkut astiat tuovat muistoja vuosien takaa.

Ylioppilas ja tuore valkolakki 5.6.1999. Huomatkaa megamagee sininen huulipuna. Ei, kesä ei ollut tuolloin kylmä vaan halusin olla erilainen nuori ja maalata huuleni siniseksi. Tätä nykyä meikkilaukustani ei löydy enää sinistä huulipunaa, punainen on pop ;)

Tyylikäs vessaselfie :D

Kuva

Paistakoon orastava kevätaurinko sydämeemme saakka!