maanantai 23. helmikuuta 2015

Taistelutarinat - pieniä suuria tarinoita syöpää vastaan taistelijoista*

 

 Se, mikä on pysyväistä
ja antaa elämälle arvon,
se ei ole maine eikä ylistykset,
se on tehtävä,
olkoon suuri tai pieni,
jonka vuoksi olemme eläneet. 

Z. Topelius 


Särkyville on puhuttava hiljaa
ja sanoin jotka eivät lyö,
kuin tuuli joka vaalii viljaa,
kuin lempeä ja lämmin yö.

Särkyville on puhuttava hiljaa
ei mielin jyrkin, ankarin,
vaan katsein vastaanottavaisin
ja kasvoin herkin, avoimin.

Anna-Mari Kaskinen


Katkesi pienen linnun lento, sävel jäi – ja se heläjää.

 

Olen viime aikoina joutunut kohtaamaan kuoleman ja saattohoidon tuttavieni kautta. Vanhemman ihmisen kuoleman  ymmärtää paremmin kuin lapsen tai nuoren. Ajattelin kertoa teille mielenkiintoisen ja koskettavan linkin, jonka takaa todellisten elämästään taistelijoiden ja heidän perheidensä tarinat.

*Käykää lukemassa todellisten elämästään Taistelijoiden tarinat!
*Kodin Kuvalehden sivulla on myöskin tunteita herättävä artikkeli, kauniita ajatuksia poisnukkuneista rakkaista, klik, klak!

 Tarinat ovat oikeita, aitoja,oikeasta elämästä. 
Tuntekaa ja liikuttukaa.


"TAISTELUTARINAT on valokuvaaja Lari Järnefeltin kuvasarja syöpää sairastavista ja syövän kohdanneista lapsiperheistä.

"Noin vuosi sitten kävelin SYLVA Ry:n järjestämään tuolitapahtumaan. Ajatus siitä, että syöpä voi kohdata kenet tahansa, iski niin voimakkaana, että halusin tarjota jotain positiivista syövän kohdanneille perheille. Aluksi aikeena oli yksinkertaisesti tarjota mahdollisuus perhekuvaukseen, mutta SYLVA Ry:n ihmisten kanssa ideaa työstäessä ajatus kasvoi kuvasarjaksi."
Taistelutarinat näyttää kuvina perheitä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan lapsen syövän. Kuvassa pääosassa on lapsi, mutta yhtä voimakkaana lapsen taustalla on koko perhe. Kuvan yhteydessä on perheen tarina sellaisena kuin perhe sen on itse kokenut ja kertonut."

Valokuvanäyttely Taistelutarinat avattiin 14.2.2015 kansainvälisenä lasten syövän päivänä Kampin Kappelissa, Helsingissä. Näyttelyn vieressä Narinkkatorilla on samaan aikaan Sylva Ry:n tuolitapahtumassa. Suomalaisten lasten yleisimpiä syöpiä ovat leukemiat, aivokasvaimet ja lymfoomat. Syöpäsairaita lapsia hoidetaan viidessä yliopistosairaalassa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa  ja Turussa.

Vietä voimaannuttava uusi viikko!




SHARE:

1 kommentti

  1. Kiitos, käyn katsomassa. Itken varmaan sitten kokoajan.
    Lasten kuolemia on vain niin vaikea käsittää ja tulee vain eteen se kysymys, miksi?
    Tuo Anna-Mari Kaskisen runo on hyvin hyvin kaunis ja koskettava.
    Ihanaa alku alkuviikkoa:-)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig