"Älä kadehdi niiden iloja, joiden suruja et tunne. "
Elämämme ensi-ilta on kokonaan sellainen millaisen siitä itse teemme, älkäämme jääkö sivuosaan vaan olkaamme oman elämämme päähenkilöitä!
Tänään löydän ennen töitä itseni kuntosalilta. Saattaahan se taas alkuun ola opettelua herätä aikaisin ja treenata. Tavoitteena on karistaa -7 kiloa ja sehän lähtee. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta. Monipuolista liikuntaa, lepoa, paljon vettä ja vichyä sekä hyvää ruokaa. Hyvän olon saavuttaminen ei ole rakettitiedettä.
Onneksi minulla on kaksi ihanaa kisua, joiden kanssa voidaan ottaa rennosti. Olen oppinut kissamaisesta elämästä aikalailla viimeisen neljän vuoden aikana. Aina täytyy löytyä edes pieni hetki rentoutumiselle. Parasta on päikkärit omien karvakamujen kanssa. Sellainen oman elämän Zen-tila. Tasapaino kaikessa tekemisessä. Anna itsellesi uusia mahdollisuuksia ja ärsykkeitä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tunnista oma urautumisesi ja ala toimia toisin. Se tunne, kun tuntee oppivansa uusia juttuja ja edustyvänsä. Ethän sinäkään halua urautua vuosikymmeniksi samoihin kaavoihin? Elämä on nyt!
Hyvinvointi nousee siitä, että tekeminen tuottaa tuloksia, jotka käyvät yksiin oman arvomaailman kanssa. Kirjoita ylös kaikki se, mitä sinun pitää huomenna tehdä ja mieti, onko kaikki kirjaamasi oikeasti tärkeää. Jos vain suinkin tohdit, ruksaa listalta yli niin paljon kuin mahdollista. Älä elä "sitku-elämää", koska se stressaa ja on usein pelkkää suorittamista. Samalla kun antaa aivoille luvan levätä, antaa itselleen mahdollisuuden olla tässä hetkessä, elää elämää. Hallitse mieltäsi, älä painoasi.
Maailma on rajaton.
Koe. Usko. Näe. Ole kiitollinen. Tunne ja hengitä syvään.
Oodi Zen-tilalle.
Tähtiä, tuoksuja ja kevätunelmia* |