Jostain syystä eilen illalla mieleeni tulvahti muistonpätkä hyvin kaukaa. Märän villalapasen pintaan tarttuneiden lumikikkareiden tuntu kielellä. Muistatko miten istuttiin lumikasan päällä ja nypittiin lapasia huulilla? Voin melkein tuntea nopeasti sulavan lumen ja villalangan haituvat suussani. Ei ole nykyajan goretex -rukkas-lapsilla samaa kokemusta.
Ja varoitus, älä syö keltaista lunta! Jäätyneet metalliaidathan kuitenkin houkuttelevat pieniä kieliä vuosikymmenestä toiseen. Oi, nuo lapsuusmuistot. Ne ovat luksusta. Ainutlaatuista.Korvaamatonta. Ja niissä on mukana monia ystäviä. Vaikka osa on jäänyt matkan varrella pois elämästäni, niin olen kiitollinen kaikista tuttavuuksista tähän astisen elämän matkani varrella. Pidetään talvituulten viuhuessa sydän lämpöisenä.
Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmasi elämässäsi todeksi, äläkä koskaan unohda ystäviäsi, niitä nelijalkaisiakaan
Arvokkain omaisuutesi on viisas ja luotettava ystävä ♡
Näin ja jossain kohti nuoruudessa tuli todettua, että miehet saattaa vaihtua, ystävät ei. Ystävät ovat säilyneet matkassa ja mikä hienointa ystävyys on vapaaehtoista. <3
VastaaPoistaMukavaa päivää Satu <3