Onni omenainen ja metsäretki*

Onni omenoista. Ei tarvinnut käydä omenavarkaissa. Sain ystävältä kasan oman pihan omppuja. Meillä siis leivotaan tulevina päivinä omenaherkkuja. Täytyy leipoa, ettei leivontavälineet vallan muumioidu kaapin perukoille. Piipahdin metsässä marja-ja sieniretkellä. Eikä metsästä tarvinnut lähteä pois ilman saalista. Metsässä vaeltelu on aina hyvin rentouttavaa ja terapeuttista. Asiat saavat aivan eri mittasuhteet, kun on tehnyt kunnon metsälenkin. Metsässä kävellessä keho uudistuu, ajatukset saavat uusia näkökulmia ja samalla saa mukaansa marjoja ja sieniä. Itse en pysty syömään enää sieniä, koska minulla on sienisokerin imeytymishäiriö eli trehaloosi-intoleranssi. Olin ennen intohimoinen kanttarellien suurkuluttaja, mutta viisi vuotta sitten sain niin järkyttävän kivuliaan kohtauksen, että sen jälkeen olen tyytynyt vain sienien keräämiseen.

Menkää metsään, nauttikaa siellä samoilusta, jättäkää kiire kotiin. Ottakaa mukaan vaikka pienet eväät, koska ulkoilmassa nautittuna tavallinenkin leipäpalanenkin maistuu paremmalta.

Aamulla tallustellessani kohti töitä näin, että sade oli kastellut tiet mustiksi ja kiiltäviksi. Suhisi havupuiden päälle pudotessaan, lehtipuut se sai kohisemaan. Sateenvarjoni se kasteli onnelliseksi. Pieni pyöreä lätäkkö näytti, että tämän kaikkeuden lähteen äärellä maailma on kaunis. Päivällä aurinko päätti tulla esiin ja olemme saaneet nauttia lämmöstä.

Jospa syksy ei vielä tulisi, ainakin puiden lehdet ovat vielä kauniin vihreät.