perjantai 26. elokuuta 2016

Rakkautta ensisilmäyksellä ja Taiteiden Yö*

Piipahdin eilen ystävän kanssa Taiteiden yössä ja Marimekolla. Ihastuin Samovaari-mekkoon niin lujaa, että se oli menoa! Rakkautta ensisilmäyksellä Klassisen kaunis mekkoni! Kyllä, mekko suorastaan kiljui minulle rekistä:"osta minut."
Onhan siitä jo aikaakin, kun olen ostanut viimeksi uuden koltun.
Melkein kaikki kaappini mekot ovat Marimekkoa. Toinen myyjä pyysi toisen myyjän katsomaan päällä olevaa mekkoani. Toinen kiljahteli, ettei ole vielä kenellekään nähnyt sopivan tämän mekon kuin minulle. Minulla on yleensä aina tummat vaatteet ja yhdistän huivien, kenkien tai laukun muodossa väriä tumman rinnalle. Yleensä punaista.

Hengailimme Stadissa, nautimme hyvää naposteltavaa ja pari pikarillista skumppaa. Sellaista kiireetöntä ystävyysaikaa. Juuri sellaista aikaa, jota sielu välillä kaipaa.
Hetkessä elämistä ja unelmien toteuttamista.


*


Tämä tapahtuu minulle aivan joka syksy, sydämeni rikotaan, tuuli paiskataan vasten kasvojani ja kengät kastellaan lätäköissä. Vaikka kuinka osoitan omistautumista ja luottamusta suurta rakkauttani kohtaan, niin sillä ei loppujen lopuksi ole kumminkaan yhtään mitään merkitystä. Marraskuussa minut valtaa suuri epätoivo, ikävä ja pienoinen epätoivo. Jättiköhän se kesä minut ihan kokonaan? Kuitenkin heti jo ensimmäisten alkuvuoden valonpilkahdusten näyttäytyessä sydämeni valtaa toivo ja se ihana tunne kun minulla on tieto siitä, että kohta se rakkaani on taas täällä minun luonani.
Kesällä elellään kuherruskuukausia jolloin ei nukuta ja vatsanpohjassa leijailee perhosia. Makoillaan rannalla javnurmikolla, katsellaan sinistä taivasta ja sitä maagista valoa pursuavaa palloa. Kasvoni täyttyvät auringon suukoista, mieleni ihanista hetkistä ja kamerani kesäkuvista. 

Kesä, minä pidän sinusta niin Rakastan meren ja järven tuoksua ja ääntä.Kunpa ne saisi kesäisiin kuviin mukaan. Voisin istua tuntikausia sileällä, lämpimällä rantakalliolla ja vain kuunnella ja hengittää keuhkot täyteen meri/järvi-ilmaa. Parasta kun on olla nimenomaan siellä järvessä/meressä.Kellua ja sukeltaa ja pullikoida. Eväät tietenkin kassissa. Oleilla mahdollisimman paljon vaakatasossa evääkään liikauttamatta rannalla.
Matkakuume kasvaa kasvamistaan onhan tässä kohtapuoliin syysloma ja pidempi joululomakin, tämä matami löytyy matkoilta kaukana näiltä kotikulmilta :) siellä, jossa aurinko lämmittää ja on vehreää. Vaikka on leuto talvikin ihan kiva. Mutta se on jo sitten toinen juttu.






Stockmannin kulmalla on Gastrobar Bar Smörre, josta saa todella herkullisia leipiä. Suosittelen koko sydämestäni näitä sydämen vievä herkkuleipiä.











SHARE:

4 kommenttia

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig