tiistai 2. elokuuta 2016

Ravintolasuositus Vltava ja kauneushoitola Blue Lagoon

Mieheni vietti eilen synttäreitä ja kävimme illalla syömässä tsekkiläisessä Vltavassa. Vltava sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä.
 Nautimme kolmen ruokalajin aterian kera valkoviinin. Harvoin tulee käytyä ravintolassa, jossa kaikki kolme ruoka-annosta ovat niin herkullisia. Myös hinnallisesti Vltava on sopuhintainen. Tänne palataan ehdottomasti uudelleen.
Vltavasta löydät samasta rakennuksesta baarin, pubin ja ruokaravintolan, kaikki ovat eri kerroksissa. Täällä on kiva käydä haukkaamassa hyvää ruokaa ennen junalle lähtöä.
Illan päätteeksi nautimme vielä lasilliset kuohuvaa Casa Largossa ja Mummotunnelissa.

Tänään hemmottelin työpäivän jälkeen hieman itseäni ja piipahdin Kampissa sijaitsevassa kauneushoitola Blue Lagoonissa. Siellä palvelu oli ensiluokkaista ja aion poiketa sinne toistekin.
Olen pakkaillut jo matkalaukkua pitkää viikonloppulomaa varten. 
Hurjaa, kuinka nopeasti tämä kesä menikään.
Viikon kuluttua ensimmäinen työpäivä tulevaa lukuvuotta on jo takana.













SHARE:

1 kommentti

  1. Näyttääpä herkulliselta - kiitos suosituksesta ja hyvää viimeistä lomaviikkoa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig