torstai 13. lokakuuta 2016

Kaikki maat, taivaat, kuut ja auringot. Sekä tähdet. Ennustusta teenlehdistä.

 Olisipa oikein makoisaa vääntää tähän kohtaan jokin oikein herttaisa tarina tahi hauska tapahtuma, ihan vain torstain ratoksi, mutta nyt on niin, että pääkoppa on tyhjä kuin entisen talonpojan kaivo ja edellinen vertaus yhtä ontuva kuin samaisen hepun edesmennyt kaakki.

Ennustan huomiseksi ja täksi illaksi tuulista teenlehdistä. Välillä aurinkoa, eikun sadetta, ihan sama. Teepussini muuten upposi mukin pohjalle, että mitäköhän se ennustaa?! Sadetta vai aurinkoa? hmm!!
 Teetä ja sympatiaa kaikille.

Koti on maailman paras paikka, se on selvä!
Ja ne päikkärit, ne ovat sitten parhautta. Pitkistä yöunista puhumattakaan. Erityisen ihanalta koti tuntuu mm. silloin, kun kotiutuu töistä hieman väsyneenä. 
Ja varsinkin jos töissä on ollut hässäkkää, on ihana tulla kotiin, sulkea kotiovi takanaan ja olla hetki rauhassa. Vetäytyä sohvalle villasukissa, kotivaatteissa, nautiskella glögiä & nauttia kynttilänvalosta. On myös ihana piipahtaa ystävien kanssa parille iltasella ja herkutella tapaksilla. Kiireetön aika on ehdottomuus sielun ja kehon hyvinvoinnille. Muuten arki alkaa ahdistamaan,tulee ilottomaksi, jollei koskaan ole aikaa relata ja huokaista. Jos arki on liian hektistä, eikä ole priorisoinut menemisiään ja tulemisiaan tarpeeksi hyvin, niin unetkin siinä alkavat kärsiä. Vähemmän on enemmän. Ei se suorittamisen määrä vaan laatu.


Kaikkihan meistä murehtivat joskus. Kaikilla on huonoja päiviä. Joskus nuo ikävät asiat tuntuvat valtaavan koko elämän ja kaikki tuntuu valtavan synkältä. Se menee ohi. Joskus nopeasti, joskus vähän hitaammin. Mutta se menee ohi. Ihan kuten hyvät päivätkin. Hassua, mutta en enää oikein edes muista, mitä murehdin viisi vuotta sitten, jotain hämäriä muistikuvia on. Mutta mitä murehdin 10 vuotta sitten tai 20vvuotta sitten? Ne jutut ovat jo kadonneita. Elämää ei siis kannata tuhlata murehtimiseen ja synkistelyyn. Sadan vuoden päästä kukaan ei enää välitä. Miksi sinä välittäisit?


”Kun ajat ovat sellaiset, ettei uskalla olla edes nupulla, silloin täytyy puhjeta täyteen kukkaan!”












SHARE:

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Hymyilen joka solullani ja piiloudun kirjojen taakse



Riisumme villatakit, teemme hiekkalinnoja aurinkoisella rannalla, nukahdamme kallion syliin.

Aallot huuhtovat minuutit kellotaululta. On vain aikaa, hiekkaa ja aurinkoa. Pimennysverhot sivuun! Unelmoin kesästä, mutta sitä kohtihan sitä taas kerran mennään. Hitaasti, mutta varmasti. Enää kolme päivää ja lennän kohti lämpimämpää ja erikoista kohdetta. Sydämet kylläisinä kulttuuria, patikointia ja kaikkea uutta. Välillä on hyvä tuulettaa ajatuksiaan vuoristoilmassa.

En ole aivan parhaimmillani, mutta kukapa olisi lokakuussa. Lokakuussa olen piiloutunut kirjojen taakse, ja niissä kirjoissa paha saa palkkansa. En katso taaksepäin vain eteen. En pelkää vaan hyppään - tuntemattomaan. Olen mennyt ennenkin tukka hulmuten uuden äärelle. Hymyilen joka solullani ja värikkäät lehdet kahisevat jaloissani.











SHARE:

tiistai 11. lokakuuta 2016

Tasapainossa. Hämärässä. Sävyjä. Elämää. Minun ikioma elämäni.

Tiistai. Aamun hämärä. Aamun valo oli sininen. Hämärä ja hiljainen. Teki varjoja. Aamun hengitys oli syvä ja pitkä. Aamiainen oli pehmeä ja kirpsakka. Pari kynttilää luomassa tunnelmaa. Hammaslääkäri teki ihmeitä. Onni siitä. Kaupungille vielä tekemään muutamia matkaan liittyviä hankintoja.

Huomenna levitän töissä luokan takaosaan suuren paperin. Se tarkoittaa minun kielellä sitä, että pohjalle suditaan mitä mieleen juolahtaa, lähinnä värejä päällekkäin, oman tunnetilan mukaan. Jollain oppilaalla saattaa olla turkoosin ja keltaisen kaipuu. Sitten jonain päivänä siihen alkaa muodostua jotain. Värihuiskinta on siis pohjaväri vain, joka poistaa valkoisen kankaan kauhun sillä, että sitten se ei ole enää valkoinen! Tunnetilojen opetusta.

Illalla on ihana laittaa lenkin jälkeen jalkaan villasukat. Pujahtaa suihkun raikkaana pehmeimpään villatakkiin. Nautiskella uuden kirjan sivuja. Kynttilöidä. Siinä se. Tämän illan teema: lohikeittoa, kehräyksiä, mandariineja ja viltin alle lukemaan!

*

Olen miettinyt blogiani ja miksi pidän sitä elossa. Blogini on ainakin näköiseni, se ei ole sellainen kuin joku muu haluaa sen olevan. Sen ajatusmaailmaan ja juttuihin on lukijoideni mukaan helppo samaistua. Ainakin välillä. Kirjoitan ja kuvitan sen juuri haluamallani tavalla. Koska elämä on kumminkin kokonaisuus, siinä on sairautta, terveyttä, turhamaisia ostoksia, hyvää mieltä, pysähtymisiä, unelmien toteutumisia, iloa ja surua. Sitä kaikkea sisältyy myös oikeaan elämään. Elämästä ei voi rajata mitään pois, en halua myöskään rajata blogiani johonkin tiettyyn kategoriaan. Pyrin pitämään sen hyvän mielen blogina, jossa kuvastauvat sielunmaisemani, kommellukset ja matkakertomukset. 

On tärkeää voida elää sellaista elämää kuin itse haluaa. Teen niitä asioita, jotka minua kiinnostavat enkä niitä, jotka minun ehkä oletetaan tekevän. Inhoan muottiin laittamista, että minun täytyisi tehdä jotain juttuja vastentahtoani tai yrittää olla joku muu kuin olen - toki niitäkin tulee välillä vastaan, mutta harvemmin. Silloin, kun tekee asioitaan sydämestään, niin tekemisestä nauttii ja asioita pulppuaa kuin suihkulähteestä. Se on sitä nautintoa elämässä. Osata valita ne oikeat jutut juuri minulle sopivat ja antoisat. On viisautta osata sanoa myös "ei, kiitos". Miellyttämisen kulttuuriin ei kannata lähteä mukaan, siinä kadottaa itsensä lopullisesti. Kun itsetunto on kohdillaan, niin se huokuu ihmisen ulkoisesta habituksesta, silmistä. Sielun peilistä. Älä vertaa itseäsi muihin, jokainen meistä on hieno yksilönsä vahvuuksineen ja virheineen. Aivan uniikki!


On hienoa, että minulla on mahdollisuus elää omannäköistäni elämää. Aikuisena oleminen on aika kivaa, kukaan ei määrittele sen kummemmin kuinka minun tulee elää elämäni. Jos haluan joku ilta valvoa hieman pidempään, niin sitten valvon. Ja itse kärsin siitä seuraavana seuraukset. Elämää ei kannata suunnitella liikaa, koska se on tässä ja nyt. Sekunnin kestäviä lämpöisiä läikähdyksiä, se on sitä arkionnea. 


Inhoan kilpavarustelua ja paremmuuteen luokittelua. Jos naapurillani on tuliterä auto, niin ihailen sitä, mutta en ole kateellinen. Ihaile mieluummin kuin kadehdi. Kateus vie liikaa energiaa, kun ihailu saa sinut itsesi ponnistelemaan unelmiesi eteen.  Todettakoon, että kyllähän meistä jokainen itkisi mieluummin Ferrarissa kuin Ladassa. Vaikka usein ilkeys, julmuus, katkeruus ja onneton oma elämä sekä tyytymättömyys itseään kohtaan tai johonkin itseen liittyvään asiaan, puretaan kateuden kohteeseen. Jokainen meistä varmaankin haluaisi olla (jos saisi itse päättää) varakas, iloinen, huoleton, terve ja kaunis. Viimeistään tänään muuta tässä asiassa kurssia, olet vapaampi hengittämään, kun kateuden kahleet ja happamuuden kiertokulku katkeavat. Suuntaa energiasi muihin asioihin. Sinua hyödyttäviin ja uudistaviin. 


Huomenna alkaa Stockan Hullut Päivät, nimensä mukaiset. Tuntuu, että nykyaikana ihmisillä on jatkuva tarve suorittaa ja olla aina kaikessa mukana. He ostavat valtavia tavaramääriä, eivätkä he tunne mitään. On saatava lisää. Kaikki varastoidaan, jos joskus vielä tarvitsee. Kaupoissa ei myydä vaikkapa ystäviä. Mikään tavara ei korvaa hyvän ystävän kanssa vietettyjä hetkiä.


Ei kannata rakentaa elämäänsä mihinkään tiettyyn kategoriaan, etenkään väkisin. Ja ne kaksikymmentä vuotta vanhat jutut kannattaa uudistaa viimeistään nyt. Jumiminen on nimittäin kuluttavaa. 
Joo, ja tykkään elää suht terveellisesti ja liikkuakin, mutta minulla on vatsamakkarat, ehkä napanöyhtääkin ja pidän paljon kaikesta vähemmän terveellisestä ruuasta. Kyllä, ja syön sitä välillä aivan hyvällä omallatunnolla mielin määrin. Niin, ja sitä dieettiä ei kannata aloittaa maanantaina, vaan vaikka tiistaina. Uskalla rikkoa rajoja, uskalla elää, hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja voit paljon paremmin. Eilen minua vastaan käveli vanhempi mies, aivan tuntematon minulle ja sanoi ohittaessa minut: "kaikki selviää". Olin aluksi ymmälläni, mutta sitten sisälläni läikähti toivo ja onni.


Olenkin miettinyt blogini uutta alkua. Olen kirjoitellut tätä blogia neljä vuotta ja nyt tuntuu, että olisi jonkinlaisen uudistuksen aika. Mutta en ota siitä stressiä. Kaikki aikanaan. Olen luonteeltani päämäärätietoinen, sisukas ja hoidan annetut hommat yleensä hyvin ja etuajassa. Mutta muuten olen hyvin suurpiirteinen ja boheemi. Liika stressi ei ole kenellekään hyvästä. Jos jokin alkaa stressata liikaa, niin asialle täytyy tehdä jotain ja äkkiä. Hyviä uniaan ei kannata jättää stressin alle. Se on toimintatapani. Olen siis toiminnan nainen, en jää tuleen makaamaan. Ei surra tulevia suruja etukäteen ja muistetaan hioa sitä sisäistä timanttiamme. Mitä loistavampi se on, sitä paremmin voit myös sisäisesti. Ja hyvinvointi ja elämänpalo loistavat silmistämme, koko olemuksestamme. Voittajat, ei pelkää hävitä! Elämä on elämisen arvoista. Elä sellaista elämää, että voit sanoa rakastavasi sitä.
Hyvä tulee hyvän luo!



Kuten Pikku Prinssi toteaa kirjassa:
"Jos rakastaa jossakin tähdessä olevaa
kukkaa, rauhoittaa öisen taivaan katseleminen
sydäntä.
Kaikki tähdet näyttävät silloin kukitetuilta". 

Peace and Love!









SHARE:

maanantai 10. lokakuuta 2016

Näkökulmia: Ystävyydestä, elämänkiemuroista & vahva kirjasuositus*

Olen luonteeltani sosiaalinen, varsin peloton, innovatiivinen, joustava ja avarakatseinen. Annan ihmisille tilaa lähelläni. Minulla on paljon kavereita ja osa on vaihtunut uusiin vuosien saatossa. Ystäviä on vain muutama. Ei se määrä vaan laatu. Osa asuu lähellä ja toiset kaukana, suuren meren tuolla puolen. Vanha bestikseni asuu toisella paikkakunnalla ja toisella puolella Suomea, hänelle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Välimatkaa on 600 kilometriä ja näemme harvoin, mutta soittelemme toisillemme viikoittain. Tutustuimme aikanaan samalla työpaikalla ja meille on sattunut vuosien varrella vaikka ja mitä. Pystymme juttelemaan kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Hänen edessään voin olla paljas, ei tarvitse olla epäuskoinen. Voi kertoa kaikki sydänverellä olevat asiat.
Yhdessä olemme enemmän. Niitä tärkeitä näkökulmia.

Hän on yksi niistä harvoista ihmisistä, joille voin kertoa kaikki ajatukseni. Tällaisia ystävyyssuhteita ei pysty ostamaan, eikä niitä rakenneta pikaisesti yhdessä eikä kahdessakaan yössä. Luottamus, se on peruspilari. Vankkumaton sellainen. Ystävyyttä ei voi pakottaa.
Myös aikuisiällä voi saada ystäviä ja kavereita.
Minulla on ystäviä ja läheisiä kavereita 4-80-vuotiaita, laaja skaala. Kaikkien kanssa ei vaan kemiat natsaa ja se on minulle ihan ok. Ystävän voit löytää vaikka harrastuksen, ystävien kautta tai netistä.






On hengailufrendejä, kotoilufrendejä, puhelinsoittofrendejä ja niitä, joiden kanssa suunnitellaan yhdessä isompia juttuja. Asetelmat muuttuvat elämän aikana. Nuorempana hengailtiin paljon ja vietettiin aika yhdessä, oli paljon notkumista. Sitten kaverit muuttivat kuka minnekin. Ihmisiä eri elämänvaiheissa. Osa jää muistoihin ja toisten kanssa jatketaan yhdessä matkaa. Osa frendeistä on luotu kulkemaan kanssani vain osa elämänmatkastani, osa on pysyviä matkakavereita. Niin vain on tarkoitus. Kaikella on tarkoituksensa. Olen joskus itse ottanut etäisyyttä ihmisiin, koska olen vain luottanut vaistoihini.
Ja vaistoihinsa kannattaa todellakin luottaa.
Älä koskaan kuuntele liikaa toisten sanoja, vaan kuuntele sydämesi sanomaa. Se on kuulkaas viisas elin.








Olen miettinyt paljon, miksi jotkut ihmiset on annettu elämääni, ja etenkin sitä, miksi heidät otetaan niin aikaisin pois. Vuosien varrella olen koettanut oppia hyväksymään elämässäni olevan ihmisiä, joiden tarkoitus on vain viivähtää ja loitontua pois. Vaikka kuinka haluaisi jonkin jäävän lähelle, saattaa hän taas pian olla etäällä. Kirpaiseehan se välillä, mutta täytyy silti olla onnellinen niistä tärkeistä hetkistä joita on ollut. Ei ihmisiä voi omistaa. Lainassa he vain ovat. Koskaan ei pidä perustaa elämäänsä yhden ihmisen varaan. On oltava terveellä tavalla itsekäs.


Yhtä asiaa ihmettelen suuresti. Ihmiset tekevät itselleen kummia rajoitteita. Kuinka heidän päänsä kestävät näitä joskus ihmeellisiäkin rajoituksia. Eivät uskalla elää täysillä omaa elämäänsä, kuvittelevat mitä ihmeellisempiä juoruja todeksi, kysymättä totuutta. Toiset taas mielistelevät toisia ihmisiä ja kun huomaa, ettei kaverista enää hyödy mitään, niin pidetään hiljaiseloa. Nimitän näitä tyyppejä kiipijöiksi, syöpäläisiksi. Heidän tarkoitusperänsä ovat omituisia.  Käytetään ihmisen hyvyyttä hyväkseen. Tai se, että mietitään liikaa mitä muut ajattelevat, vaikka oma sydän ohjaa tekemään juuri niin kuin oikeaa olisikin. Koska olen jollaintapaa erityisherkkä, niin luen tilanteita, tunnelmia, tunteita ja ihmisiä hyvin tarkkaan. Päästä varpaisiin. 






Ja yksi suuri kompastuskivi on tahdikkuuden ja tilannetajun puute. Ei eletä realiteettien mukaan vaan kuvitellaan itsestään liian suuria ja usein kovaan ääneen. Nämä tyypit luulevat olevansa hyvinkin nasevia ja älykkäitä, mutta heillä on kaksi vasemman jalan saapasta jaloissaan. Sitä miettii noiden tyyppien kohdalla, että satuttaako heidän käytöksensä eniten vastaanottajaa vai heitä itseään? Tällaisia tyyppejä ei ole muistettu nostella kassissa kannettaessa pienenä kantojen kohdalla.
TÖKS! 
Kartan myös negistelijöitä, jotka miettivät yleensä aina kaiken negaation kautta.


En voisi ikimaailmassa on sellaisen ihmisen kaveri saatikka ystävä, joka on maailman täydellisin ja koettaa vaan hyötyä kauttani. Ne virheet ja erheet muokkaavat ihmisestä (toivottavaa) empatiakykyisen, elämäänsä kunnioittavan ja toisia huomioivan, kuitenkaan unohtamatta itseään. Pahinta mitä ystävyydessä voi käydä on kateus. Se voi pesiytyä pienestäkin asiasta. Se on kuin paholainen, vie lopulta koko potin. Ja aivan turhaan. Mutta joskus kateudestakin on hyötyä, sitä huomaa menevänsä kohti unelmaansa.

 Kukaan ei tunne toista, niin hyvin että tietäisi toisen kaikki murheet ja painolastit. Olen huomannut, että etenkin ne aidot ystävät osaavat olla aidosti onnellisia, kun menestyt elämässäsi. Koska jos joku menestyy, niin keneltä se on pois?! Yleensä kauan unelmana olleet asiat, joita saavuttaa ovat olleet kovan työn takana, joten miksi olla kateellisia ihmiselle, joka todellakin on ansainnut palkan kovasta yrittämisestään :) Oikeilta ystäviltä saa useimmin myös realistista palautetta, eivätkä he mielistele.









En ole ihmisenä tarpeeksi valmis. Sellaista päivää ei tulekaan elämässäni, kun olisin jotenkin täydellisen valmis kohtaamaan kaiken elämässäni. Valmiiksi en tule koskaan ja hyväksyn sen. Mutta elämänkokemus, piin kova tahto ja ystävät vievät elämässä eteenpäin! Ymmärrän sen, että minussa on valoni kuin varjonikin, ilman toista ei ole toista. Ystävyys kuolee, jos sille ei anna aikaa. Pelkkä kuuleminen ei riitä, täytyy kuunnella. Olla läsnä. Olen paras mahdollinen minä ja juuri siksi,että minulle on jäänyt elämäni varrella oikeita ystäviä, joita olen saanut tavata jo tänä kesänä ja vielä tulevina viikonloppuinakin. 

Kiitollisuus on elämäntapa. Arvostan sydämestäni aidon rehellisiä ihmisiä ja oikeita ystäviä. Sinun ei tarvitse esittää mitään siksi, että joku pitäisi sinua silloin parempana. Sinun ei tarvitse kelvata kellekään toisenlaisena kuin olet, hyväksy itsesi! Nämä asiat saavuttaa itsetutkiskelun, pysähtymisen ja chillimmän elämisen kautta. Sinä olet avain omaan elämääsi. Ja sinulla on oman onnesi avaimet omissa kätösissäsi. 
Ystävyys. Se on avain parempaan elämään.


Onko säälittävää vai pelkästään aikuismaista alkaa kartella negatioita herättävien seuraa? Itse olen karsinut elämästäni ärsyttävät ja negatiiviset heput.Vievätkö elämän tiet vain eri suuntiin ja ymmärrys toisia kohtaan loppuu? Nyt tuntuu hyvältä, että elämässä on ystäviä, joiden kanssa voi puolittaa surun, häivyttää ahdistuksen, karistaa huolen, kaksinkertaistaa ilon, jakaa rakkauden, tuplata naurun.



Ja pitääkö ystävyys tosiaan punnita erilaisella krääsällä, sydämillä ja mauttomaakin mauttomilla Ystävänpäivän lahjan ei tarvitse olla kallis tai ylipäätään tavara. Kiireetön aika hyvän ystävän kanssa on mukava teko. Se, että on oikeasti olemassa ystävä, joka kuuntelee. Se ei ole itsestäänselvä juttu.  Sana. Teko ja ajatus, eivätkö ne enää riitäkään? Sen sijaan, että ostan muutaman euron sydänjuttuja ja pehmonalleja rakkaiden ystävieni kiusaksi, annan erilaisen lahjan.Tuen vaikka eläinsuojelutyötä. Näin ollen en myöskään täytä ystävienikään kaappeja turhilla tavaroilla, ja kaikkein  parasta,on, että hyvää mieltä voi levittää ympäri maailmaa, vaikkasen  toiselle laidalle saakka. Ja olla lähellä jollekin, joka sitä todella tarvitsee. 







Olen todistanut lähipiirissäni mm. kolmiodraamoja ja kaksinaamaisuutta (todella paljon!). Itse olen syylistynyt joskus näihin, mutta en usko että kukaan on Pyhä Neitsyt Maria. Mutta tarkoitan todellisella ystävyydellä sitä, että ei puukoteta ystävää selkään (eikä muuallekaan ;) ). Toisaalta suomalainen ystävyys ei synny helpolla? Olen huomannut, että etenkin naisten keskuudessa kaksinaamaisuus on "normaalia". Siksipä juuri jotkut naiset ovat mielummin ystäviä miesten kanssa, koska he sanovat lähes tulkoon aina asiat suoraan. Myös käsitys siitä, että ilman alkoholia ei voida pitää hauskaa. Kuinka moni kaveruus on mennyt rikki kun on humalassa saatu tyhmiä ideoita. Juominen fiksusti on parempi. Pysyvätpä ainakin ystävät ja "ystävät". Niin, ja tosiystävyys kestää hiljaisemmatkin ajat. Ystävä ei odota kumminkaan kaapin hyllyllä, kuten se pehmonalle. Ystävyyttä täytyy tietysti myös hoitaa, niinkuin parisuhdetta ja muitakin suhteita elämässä, mutta siitä ei pidä tulla velvollisuutta tai pakkoa. Ystävyys on rikkaus.


Elämässä tarvitaan sekä ystäviä, kavereita ja hyvänpäivän tuttuja! Toiset tulevat elämääsi myrskyn lailla, toiset jättävät sinut, kun myrsky on pahimmillaan. Mutta muutamat tulevat lempeän kesätuulen lailla elämääsi ja hiipivät ympärilläsi pehmeän huovan lailla. He voivat olla poissa pitkän tai lyhyen ajan, mutta tulevat aina takaisin. Pidä huolta näistä ystävistäsi, koska juuri he auttavat sinua selviytymään kovistakin myrskyistä. Myös Te lukijat olette kaikki tärkeitä minulle! ♥ On ihanaa vaihtaa täällä blogissa kuulumisia juuri Sinun kanssasi, halit!

*





Päätin suositella kirjahyllystä ohuen, kevyen ja positiivisen kirjan. Sitä kaikkea on Tove Janssonin KesäkirjaAsfaltin polttaessa on mukavaa kuvitella itsensä Suomenlahden rannalle. Meren tuoksu, rantakalliota vasten piiskaavat aallot ja kauas avautuva horisontti olivat kaikki minusta jotain taianomaista.

Jansson osaa kuvata täydellisesti Suomenlahden kauneutta hienovaraisesti. Kuitenkin parasta kirjassa on isoäidin ja pienen Sophian ystävyys. Heidän välillään on vuosikymmenien ikäerosta huolimatta uskomaton side ja yhteisymmärrys.

Kirja oli miellyttävän kevyttä luettavaa. Kerronta on sujuvaa. Yksinkertaisuudesta huolimatta ei pidä ajatella, että kyseessä olisi lapsille suunnattu kirja, josta aikuinen ei saa mitään irti. Tämä kirja on varmasti sellainen, joka iskee sekä lapsiin että aikuisiin - tosin aivan eri syistä. 



SHARE:

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Rescue-päivä, IvanaHelsingin muotinäytös ja varoituksen sanat: todella kallista kipua*


Rescue-päivä oli 8.10. klo 12-18 Helsingin Suvilahden Kattilahallissa järjestettävä eläinadoptiotapahtuma, jonka tarkoituksena oli tehdä eläinadoptiot tutuksi kaikille lemmikistä haaveileville tai muuten aiheesta kiinnostuneille, sekä kerätä varoja rescue-eläimille. Kaikki tapahtuman tuotot menivät lyhentämättömänä mukana oleville järjestöille.



Päivän aikana Kattilahallissa sait kuulla kaiken mitä sinun tulee tietää eläinadoptioista. Pääsit seuraamaan Ivana Helsingin uuden malliston maailman ensi-iltaa muotinäytöksessä, jossa Suomen tunnetuimmat eläinten ystävät esittelevät Paola Suhosen suunnittelemia rescue-teemaisia vaatteita. Myös rescue-koirat pääsivät lavalle omassa muotinäytöksessään! Esiintymässä oli Hanna Pakarinen sekä Eva & Manu! Paikalla yli 20 suomalaista järjestöä, jotka hoitavat kotimaisia sekä ulkomaisia eläinadoptioita ulkomailta Suomeen sekä auttavat eläimiä kohdemaissa.Sieltä sai myös eläinlääkäreiden ja koirakouluttajien vinkkejä rescue-eläimen hankintaa suunnitteleville. 

*


Onpas ollut päivä.
Meni suunnitelmat uusiksi.

Koska hammaslääkäri ei antanut minulle antibioottikuuria, vaikka pyysin sitä hampaan poiston jälkeen varuilta kahdestikin. Valvoin viime yön kipujen kera puolinaamaa turvoksissa, mädän maku suussa, ien tulehtuneena ja kuumeessa. Soitto Mehiläiseen ja sain penisiliinikuurin tulehdukseen. Kyllä oli Mehiläisen lääkärillä ihmettelemistä. Hampaan poiston jälkeen tulisi aina antaa varulta lääkekuuri. Tiedän ainakin missä hammaslääkärissä en aio käydä laitattamassa hammasimplanttia. Eniten ärsyttää hammaslääkärin jääpäisyys, ettei voinut antaa varulta minulle lääkekuuria, vaan jouduin menemään viikonloppuna vielä erikseen yksityiselle. Ja se ei ole halpaa lystiä ja joudun kärsimään kalliisti hammaslääkärin virheestä. 




Viime yönä täällä oli oikea nurkissa vinkuva myräkkä. Yksi kovempikin puuska tuli ja silloin natisi nurkatkin talossa. Olisi ihana olla myrskyn aikaan majakassa, ihailla myrskyävää merta, pauhaavia aaltoja, jotka huuhtovat mahtavia rantakallioita.

Vaikka arjessa on kiirettä, väsyä, murhettakin, on siinä silti myös paljon onnellisia suuria ja pieniä asioita kuten läheisen lämpö, syli, katse, sateenjälkeinen raikkaus, aito ystävyys, usko, kiinnostava melodia ja pehmoinen kehräävä kisu.

Uudet syyyskukka- asetelmat, myrskylyhtyihin kynttilöitä, hyvä asento sohvalla ja huovan alla on mukava ihastella kuulasta kuutamoa ja tähtitaivasta. Tartu kiinni jokaiseen päivään, hyppää kyytiin äläkä päästä hetkiä menemään. Koska jokainen minuutti on arvokas kuin hiottu timantti, onhan tämä sentään ihana elämä. Käytiin herkuttelemassa Mayassa kaiken jälkeen . Kevyttä, mutta hyvää.
Pidetään syystuulien viuhuessa varpaat lämpiminä ja sydän myös








Otin kuvan mieheni herkullisesta annoksesta. Itse pystyin syömään vain helpommin syötävää evästä eli alkupaloja.





SHARE:
Blog Design Created by pipdig